Kuntosalilla

Aloittaessani kerroin meneväni punttisalille. No onhan siellä punttejakin, mutta en sanan varsinaisessa merkityksessä laita niitä tankoon ja nostele. Siellä on paljon muuta mitä voi tehdä. On soutulaite, johon yleensä on tulijoita, kunto-pyöriäkin kaksi kappaletta, molemmat ovat tehokkaita alkulämmittelyyn. (Mulla on siitä hyvä, kun ei ole autoa, on pakko kävellä salille, siinä jo saa alkulämmittelyn mukavasti) mutta silti menen aina myös soutamaan /ajan kuntopyörällä, 10 minuuttia, niin uskaltaa paremmin treenata, kun saa kunnon lämmittelyn. Jokainen tietysti tekee kuntonsa mukaan. Asiantuntijat sanovat, että pienikin liikunta on hyväksi. Itsekin aloitin kevyemmillä painoilla ensin, mutta harjoituskertojen lisääntyessä ovat painotkin lisääntyneet.

Joskus kuntoilu maistuu ”puulta”. mutta voihan sitä silloin tehdä hiukan löysemmin. Pääasia, että tekee jotain. Siinä moni voi tehdäkin virheen, kun aloittaa liian rajusti ja sitten kärvistelee paikat kipeinä seuraavana päivänä. Jos ei ole ikinä kuntoillut sanan varsinaisessa merkityksessä, kannattaa kysyä ohjeita tai tietysti oman kukkaron myötä voi palkata vaikka oman Kunto-ohjaajan, ”Personal Trainerin”. Ettei tee virheitä ja mieti seuraavana päivänä kuka tommosesta rääkistä tykkää.  Mutta kun siellä sen tunnin verran rehkii, on taas mieli virkeä.  

Ja siellä saa hoidettua myös tätä sosiaalista puolta. On mukava porukka yleensä aina koossa. Ja mikä tärkeintä, jokainen tekee oman kuntonsa mukaan. Juttukin luistaa mukavasti ja uudetkin henkilöt ovat tervetulleita mukaan. Autetaan mitä pystytään ja neuvotaan. Meillähän ei ole siellä varsinaista ohjaajaa, mutta kuten nykyään, niin netti on täynnä vaikka minkämoista ohjelmaa ja ohjetta. Sieltä löytää hyviä ohjeita aloittelijasta alkaen.

Eikä tämä ole mitään tekstiiliurheilua, eli vaatetus on vapaavalintainen, mutta pakollinen.

Nestetasapaino on myös tärkeä. Helle-ilmoilla on opittu juomaan, mutta kuntosalissa se on myös tärkeää muistaa. Pieni hörppy silloin tällöin ja kun tunnin on ahertanut, huomaakin, että pullo on tullut tyhjäksi.

                    Kuntoilemisiin t. Sisko

(Kuvat lainattu netistä, mutta vastaavia laitteita löytyy joka kuntosalilta)

Uuden matkalain tulkinnasta

Pari sanaa lakikielestä

Ennen varsinaiseen aiheeseen menoa pari sanaa konjunktioista lakikielessä: Pykälän tai momentin johdantokappale päätetään kaksoispisteeseen. Sitä seuraavat kohdat aloitetaan pienellä alkukirjaimella ja erotetaan muista kohdista puolipisteellä. Kahden viimeisen kohdan välissä käytetään tarvittaessa sidesanaa ja, tai, sekä tai taikka.

Alakohdat erotetaan toisistaan samalla tavoin: Kohdan johdantokappale päätetään kaksoispisteeseen, ja alakohdat erotetaan toisistaan puolipisteellä. Kahden viimeisen alakohdan välissä käytetään tarvittaessa sidesanaa ja, tai, sekä tai taikka.

Oikean konjunktion valinnan lisäksi se, valitaanko konjunktioksi ja vai sekä vaiko tai vai taikka, saattaa ratkaista säädöstekstin merkityksen. On eri asia sanoa, että otan kahvia tai teetä kuin, että otan kahvia ja teetä.

Kun tulkitsee tätä uutta lakia, tulee tarkkaan katsoa, mikä konjunktio on kahden viimeisimmän alakohdan välissä. Alempaa tekstistä voi huomata, että nyt kyseessä olevassa lainkohdassa konjunktio on TAI. Tämä merkitsee, että pykälän jokainen alakohta on erillinen. Niitä ei tule yhdistellä kuten esimerkiksi Salon Seudun Sanomissa olleessa jutussa on tehty.

Edellinen laki

Edellinen laki oli valmismatkalaki, jonka 1. pykälässä säädettiin lain soveltamisala: Tätä lakia sovelletaan valmismatkan markkinointiin ja valmismatkaa koskevaan sopimukseen, kun:

1) matkan tarjoaa matkailupalveluksia muutoin kuin satunnaisesti järjestävä tai välittävä elinkeinonharjoittaja vastiketta vastaan; ja

2) matka kestää yli 24 tuntia tai sisältää majoituksen yön aikana.

Esimerkiksi seurat ja yhdistykset yms. järjestivät alle 24 tunnin matkoja/retkiä ja joihin saattoivat osallistua jäsenet ja ei-jäsenet. Niistä tiedotettiin normaalisti ja yhdistys saattoi tukea matkaa jäsentensä osalta.

Uusi laki

Laki matkapalveluyhdistelmistä (tuli voimaan 1.7.2018).

1§
Soveltamisala

Tätä lakia sovelletaan matkapaketteihin ja yhdistettyihin matkajärjestelyihin paitsi, jos:

1) matka kestää alle 24 tuntia eikä sisällä yöpymistä;

2) matkapalveluja markkinoidaan rajoitetulle ryhmälle matkustajia satunnaisesti ilman taloudellisen hyödyn tavoittelua; tai

3) matkapalvelut ostetaan liikematkustamista koskevan yleisen sopimuksen perusteella.

Kun edellä olevaa pykälää luetaan, tulee siis huomata, että toisen ja kolmannen alakohdan välissä on sana TAI. Tämä merkitsee sitä, että kohdat ovat erillisiä, siten esim. alakohtaa 2 ei sovelleta alakohtaan 1. Näin valitettavasti oli tehty lakia koskevassa jutussa Salon seudun Sanomissa.

Alakohta 1; matka kestää alle 24 tuntia ja ei sisällä yöpymistä. Tämä jää uuden lain ulkopuolelle. Tämä ei ole sisällöllisesti muuttunut mitenkään edellisestä laista, joten seurat ja yhdistykset yms. voivat järjestää alle 24 tunnin matkoja/retkiä ja joihin voivat osallistua jäsenet ja ei-jäsenet. Niistä voidaan tiedottaa entiseen tapaan ja yhdistys voi tukea matkaa jäsentensä osalta.

Olen ollut uuden lain voimaan tulon jälkeen erään yhdistyksen järjestämällä matkalla, johon saattoi osallistua jäsenet ja ei-jäsenet. Yhdistys tuki matkaa omien jäseniensä osalta. Kysyin puheenjohtajalta, oletko tutustunut uuteen lakiin. Hän sanoi tutustuneensa ja totesi, ettei siinä tullut mitään muutosta näiden matkojen osalta.

Lain perusteluihin, joihin voi tutustua osoitteessa:

https://www.finlex.fi/fi/esitykset/he/2017/20170105.pdf

Alakohta 2) matkapalveluja markkinoidaan rajoitetulle ryhmälle matkustajia satunnaisesti ilman taloudellisen hyödyn tavoittelua;

Uutta lakia ei sovelleta tällaiseenkaan matkaan. Jos Salon Seudun Sanomissa olisi kerrottu, että juttu koskee lähinnä tämän lain 1. pykälän alakohtaa 2, asia olisi ok. Mutta siinä oli virheellisesti tätä alakohtaa sovellettu myös alakohtaan 1.

Lain perusteluissa on avattu tätä lainkohtaa. Linkki yllä.

Tämä alakohta 2 ei siis koske alle 24 tunnin matkoja, jotka eivät sisällä yöpymistä.

Pykälän 3 kohdan mukaan soveltamisalan ulkopuolelle jäävät myös matkapalveluyhdistelmät, jotka ostetaan liikematkustamista koskevan yleisen sopimuksen perusteella.

Yhteenveto

Kun tulkitaan lakia, tulee olla tarkkana lain tekstistä, siinä olevista konjunktiosta yms. varsinkin silloin, kun tulkintaa jaetaan eteenpäin.

Alle 24 tunnin matka, joka ei sisällä yöpymistä. Uudessa laissa ei ole tämän osalta tapahtunut mitään muutosta edelliseen lakiin. Tämän perusteella esim. yhdistykset voivat toteuttaa näitä matkoja entiseen tapaan. Mikäli olet toista mieltä, voit viestiä sen lainkohdan, johon näkemyksesi perustuu: pentti.laitala@gmail.com

                                                                  Pentti

Eläkeaikayllätys

Helsingin Yliopistossa tehdyssä tutkimuksessa paljastui käyttäytymisen muutos, joka näkyy näinä vuosina eläkkeelle jäävissä ikäluokissa. Ongelma näillä ikäluokilla on koko ajan lisääntyvä velkaantuminen. Kun ennen vanhaan oli kunnia-asia maksaa velkansa takaisin, jos sellaista joutui ottamaan, niin nyt vippejä otetaan sen elintason ylläpitoon, mikä työssäoloaikana oli.

Kyllä se varmaan tiedossa on ollut, että tulotaso tippuu, kun eläkeaika alkaa.

Olen kotoisin perheestä, jossa oli seitsemän lasta – minä nuorin eli ”Pikku-Eero liukas luikku”! Äiti koko ikänsä hellan ja pyykkituvan välissä, jotta isä saattoi hankkia maalarina leivän ja illalla sai puhtaan paidan, kun lähti kunnallisiin ym. luottamustoimiin. Kun vanhempani menivät naimisiin (1922), isä osti pienellä tontilla olevan mökin. Se oli tosi pieni, vain keittiö ja kamari.

Ensimmäinen yhteinen koti      

Talvisotaan mennessä sitä oli laajennettu monta kertaa ja se oli sellainen talo, ”Mäntylinna”, jollaisena se on muistoissa. Miksei ostettu heti suurta omakotitaloa velaksi niinkuin nykyään tehtäisiin, kun perhe kerran alkoi kasvaa? Ei kaksi torpparin lasta käyttäydy niin. Se pieni mökki kasvoi sitä mukaa, kun rahaa oli ostaa rakennustarpeita. En tiedä oliko vanhemmillani velkaa, mutta jos oli, se maksettiin pois heti, kun pystyi. En muista myöhemminkään kotona puhutun velkaongelmista. 

Kun ensimmäinen lapsi käveli

Hiihtopartio jatkosodan lopulla

Kaikki seitsemän lasta kouluttautuivat ammatteihin kouluja käymällä, enkä tiedä kenenkään olleen velkaongelmissa myöhemmässä elämässään. Se oli varmaan kodin perintöä, että piti tulla toimeen omillaan. Suu säkkiä myöten, sanoisi vanha kansa!

Kun itse pääsin työuran alkuun, oli omistusasunto heti tavoite. Saisi elää rauhassa vuokranantajilta ja velan hoito olisi säästämistä. Ihmettelin muutamien tuttavieni ajatusmaailmaa, koska he pitivät vuokralla asumista ainoana järkevänä ratkaisuna. He sanoivat, että kyllä yhteiskunta pitää heistä vanhoina huolen, vaikka olisivat aivan varattomia! Kyllä sitä porukkaa on riittänytkin hoidettavaksi. Joku sen kyllä on aina maksanut. ”Mikä laulaen tulee, se viheltäen menee”, lauloi Irwinkin aikoinaan. Pistetään Visa vinkumaan, niin näyttää komealta!

Kun kuulen, että joku eläkepariskunta asuu lapsensa omistamassa asunnossa vuokralla, niin ajattelen heti, että vanhempien varat on siinä asunnossa, mutta se on lapsen nimissä. Se on perintö- ja verosuunnittelua. Lahjavero saattoi unohtua, mutta kuka sen perään kyselee? Ei kukaan. Lapsi ottaa mahdollisesti vielä vähän lainaakin osakkeen ostoa varten, jotta saa korkovähennyksen koko vuokrasta, vaikka vanhemmat maksavat vain vastikkeen?  Sillä lainarahalla ostettiin mahdollisesti auto! Kun vanhemmilla ei ole varallisuutta, niin he saattavat saada jopa asumistukea. Eikä Kela kysele myöhemminkään! Ei se tietenkään noin mene! Silkkaa kerettiläistä pahansuopaisuutta tuollainen ajattelu. Vanhempien eläke usein riittää tällaisessa tapauksessa hyvin ja jää vähän muuhunkin elämiseen. Näin pohjoismainen hyvinvointiyhteiskunta auttaa ”vähäosaisia”.

Moni luottaa siihen, että omaksi säästetty asunto on hintansa väärti. kun se joskus on pakko realisoida. Jos se on jossakin sivukylillä, saattaa myynti olla vaikeaa ellei mahdotonta. Jos vielä homevauriota ilmenee, on tilanne tosi huono. Hiihtopartion takana oleva kotitalo jäi asumattomaksi vuonna 1975 vanhempien kuoltua. Vasta vuonna 2000 suvun piiristä löytyi perhe, joka lunasti sen itselleen. Se purettiin huonokuntoisena ja paikalle rakennettiin uusi.

Miksi lyhytaikaiset vipit lisääntyvät eläkeläisillä? Jos ei ole kunnon eläkettä tai sijoitustuottoja tai omaisuuden myyntimahdollisuuksia, saattaa aikaisemman elämän ylläpito käydä vaikeaksi. Vaikka inflaatio onkin nimellisesti alhaalla, käytännössä tavaroiden hintoja seuraamalla se on jotain aivan muuta. Kanarialinnun häkin hinta kuluttajahintaindeksissä saattaa jopa halventua, mutta kauraleivän hinta nousta 15 % vuosittain. Niin se vain on. Inflaatio on aina vieraanamme ja syö meidän pöydässämme. Inflaatio on velallisen ystävä. Jälkiviisaasti voisi sanoa, että olisi kannattanut korkean inflaation aikana ottaa rutosti velkaa (jos sitä olisi saanut?) ja antaa ajan kulua. Velka on veli otettaessa, mutta veljenpoika maksettaessa. Oikein korkean inflaation jälkeen veljenpoika saattaa olla ihan kääpiö. Riskinkarttaja elää tasaisemmin.

Vähittäiskauppa supistuu Suomessa seuraavina vuosina. Osa siitä johtuu eläkeläisistä, jotka ostavat vain ruokaa ja sitäkin vähemmän kuin nuorempana. Autokauppiaat ovat jo huomanneet, että yhä harvemmin eläkeläinen tulee vaihtamaan vanhan ”ooppelinsa” uuteen. Jos ei ole osannut varautua eläkeaikaan, niin on aika surullista alkaa velkaantua kulutusluotoilla tässä iässä. Siitä ei  seuraa muuta kuin lumipalloefekti. Lainaahan tyrkytetään joka puolelta nykyään. Niiden korot ovat todella korkeita ja vipin nostaminen käy helposti vaikka äly(?)puhelimella.

Eero 

HUUMORI…

…ja mitä se on, tai mitä sen pitäisi olla?

Huumori on vuorovaikutuksen ja viestinnän muoto, jonka tarkoitus on tehdä ihmisiä iloisiksi, naurattaa ja purkaa jännitystä. Huumori voi kummuta ylemmyydestä ja vahingonilosta, yllättävästä vastakohtaisuudesta, tai sen tarkoituksena voi olla tarjota huojennuksen tunne.

(Wikipedia)

Noinhan se on, tai siis lieneekin, mutta kun sillä on lisänä jos jonkinlaista yksilöllistä, paikallista, maakunnallista, kansallista ja jopa kansainvälistäkin vivahdetta, niin ymmärrettäväksi tulemista omalle huumorilleen ei koskaan voi taata. Varmuudella ainakaan. Jokainen. Niin, ja sitten on vielä se ”inside humor” -variaatio, joka on niin sisäpiiriläistä, etteivät sitä aina käsitä kaikki sisäpiiriin itsensä kuvitelleetkaan.

Oman lukunsa sitten muodostavat ”rahan vuoksi hauskuuttajat”, joita on aina ollut ja tulee olemaan. Heidän huumoriaan katsellaan TV:stä ja mennään kuuntelemaan, niin kuin konsanaan konserttiin. Onpa toistuvia ”paneeleitakin” eri kanavilla pyörimässä valmiiksi naurettuine ”hauskuuksineen” – ihan Amerikan malliin!

Hällä väliä, sillä tuota kaikkea tärkeämpäähän on huumorintaju. Siis vastaanottavalla osapuolella, jonka olisi sitä ymmärrettävä eli osattava hyödyntää sitä huumoria, käsittäen juuri sen nimenomaan huumoriksi. Ja sen ymmärtämisen ”kipukynnyksensä” löytää kohdaltaan lähes aina siitä kohtaa, jossa on pakko sulkea se telkkari – ei vain jaksa enää! Telkkarin tilalle sopisi aivan yhtä hyvin se joku nimetty kaveri, jota on sitten jo vaikeampi sulkea taikka edes hiljentää…

Luin juuri erään pohjoisen väärtini postauksen, josta on pakko kaapata ote: "Arjessa toivoisi olevan nykyistä älyllisempää huumoria. Iso osa huumorista on itsensä huumorin irvikuvaa. Eikä se juuri koskaan naurata ääneen edes parhaina vitseinä. Mutta inspiroivan huumorin jälkeen on pakko hykerrellä itsekseen vielä pitkään. Alitajunnassa huumori jatkaa matkaa. Rönsyää ja kasvaa uusiin vitseihin. Kantaa hyväntahtoisesti seuraaviin kokoontumisiin saakka."

Kun postasin lainauksen pojalleni, sain vastauksena, että ”teennäinen huumori on hirveää, vaikka muutoin se on hauskaa”. Ja häneltä, jos keltä saan ne parhaat ”huumoripläjäykset” naureskeltavakseni – lähes päivittäin.

Huumorihan ei ole pelkästään vitsejä, eikä välttämättä vain ironiaakaan, vaikka aika usein huomaan tämän omakohtaiseni tarttuvan tilannekomiikassa juuri noihin elementteihin. Ja niitähän ei voi huumoriksi käsittää, ellei ymmärrä asiayhteyttä. Lähemmin meikäläistä tuntemattomat – joskus valitettavasti tutummatkin – pitävät monasti sitä pelkästään ”kuttuiluna”. Sitähän se ei ole; se vain kuuluu tähän itäsuomalaiseen tapaan osoittaa läheisyyttä, kaveruutta, ystävyyttä, hellyyttä ja jopa rakkautta. Laajoilla alueilla sitä kutsutaan hyvin negatiivisin äänenpainoin savolaiseksi huumoriksi.

Pelkään pahoin, ettei minun kannata edes alkaa selittämään tuon savolaisuuden syvintä olemusta, kohdaltanikaan, mutta jos kuitenkin sattuisit osumaan juuri sen kärjen kohdalle, niin älä heti polta hihojasi. Alkavassa talven kylmyydessä sellaisesta ei ole kuin harmia. Ota aikalisä ja funtsi, että jospa se ei ollutkaan piikittelyä, jospa se vain kuulosti sellaiselta, mutta jos siinä kuitenkin oli syvällisemmin sitä sisältöä, kaveruutta ja läheisyyttä! Kuten muussakaan elämässä ”ei kaikki ole sitä, miltä näyttää”; ainakaan ensivilkaisun perusteella. Jotenkin vain nämä valtakunnan äärilaitojen tavat ja tottumukset käsitellä huumoria ovat niin kaukana toisistaan, että joskus hirvittää. Varsinkin, kun sieltä itälaidalta on äidinmaidosta tarttunut sellainen reagointi, että ensimmäisenä ilmaantunut ajatus muuttuu oivallukseksi, joka singahtaa heti eetteriin ja kuuluville ja jonka – jos mahdollista – seuraavien mikrosekuntien aikana mieluusti ottaisi ilmasta kiinni ja palauttaisi täysin kuulumattomaksi. Siinä se ”tilannekomiikan” ajoitus on ikään kuin virittyneenä liian herkälle. Täällä lännempänä; muuallakin kuin vain Hämeessä; tuntuu kantaväestölle kehittyneen taito osata tuumailla näkemäänsä ja kuulemaansa ja vasta erimittaisia hetkiä harkittuaan lausua ääneen oma kantansa. Eihän sellaiselle voikaan ilmaantua takaisinvetotarvetta.

Mutta mitä olisi elämä ilman huumoria! Varmaan jo ammoin joku esi-isistämme on siinä luolan suulla nuotiolla istuttaessa murjaissut jonkun hauskuuden, joka hetken kallioseinistä kimpoiltuaan on nostattanut hymyksi tai ainakin hyväksytyksi tulkittavan ilmeen heimon johtohahmon karvaisille kasvoille ja niin antanut luvan kaikille siinä ympärillään olijoille myöskin osallistua hymähtelyynsä (tai mikä se äänne silloin lieneekään osoittanut irrottautumista arkivakavuudesta). Jostain sellaisesta se hyvän olon yhdistävä vaikutus lienee saanut alkunsa ja pohjustanut vuosituhansien aikana kehittymistään meille tärkeäksi kevennykseksi arjen rasituksia vastaan.

Iloisella mielellä ja hymyillen on helpompi jaksaa nekin hetket, jolloin ei millään meinaa jaksaa, ja huumorilla niitä positiivisia tuokioita pystynee luomaan myös kanssaihmisilleen. Kuin myös vastaanottamaan ympäriltään signaaleita kanssamme elävien myönteisistä ilmaisuista, vaikka sitten opitun hauskuuden taikka tilannekomiikan luoman hymyilyttävän hyvänolon tallentamiseen ajatusmaailmaansa.

                                    

PS. Jätin ulkopuolelle aivan tarkoituksella paljon asiaa ja siihen viittaavaa asiatontakin, aina lähtien lapsuuteni muistoista: markkinoitten HelppoHeikit, maalaisiltamien kotikylän harrastajahauskuuttajat (itseoppineet taikurit, joiden epäonnistuminenkin oli humoristista), kesä-teattereitten kassankasvattamiseen tähtäävät huumori-klassikot, kaskut, pilapiirrokset ja ties mitä kaikkea huumorikäsitteeseen laskettavaa, sillä kaikista näistäkin lienee tarttunut ei-toivottuja piirteitä tapaani ”osallistua” kuvitellen, että hallitsen huumorin ja olen hauska mies! Ehkäpä juuri tuossa luulossa rakennettuna tämä(kään) postaus ei vastannut otsikon odotuksia – edes omasta mielestäni!

Ja kaikesta huolimatta hauskuuttavaa päivää!

TULES -kurssi

Ei otsikossa mitään kirjoitusvirhettä ole, kyllä KELA on nimittänyt sen yli 68-v. täyttäneiden kuntoutuskurssiksi, vaikka tuo ”tules” murteellisena saattaisi olla pelkästään kutsu! Mielestäni kurssi on tarkoitettu henkilöille, jotka eivät ole aikaisemmin olleet kelan kuntoutuksessa. 

(Wikipedia: ”Tuki- ja liikuntaelinsairaus, lyhennettynä TULES, on sairaus, tulehdus tai oireyhtymä, joka vaikuttaa osaan tai koko tuki- ja liikuntaelimeen.”

Kela: ”Tuki- ja liikuntaelinten sairaudet (tules) ovat väestössä yleisin kipua ja eniten työstä poissaoloja aiheuttava sairausryhmä. Nivelreuma, nivelrikko, lanneselän kiputilat ja iskiasoireyhtymä (välilevytyrä, välilevyn pullistuma, iskias) sekä niska-hartiaseudun kiputilat ja oireyhtymät ovat yleisimpiä tuki- ja liikuntaelinten sairauksia. Vuoden 2016 alusta lähtien Kelan järjestämiä tules-kuntoutuskursseja toteutetaan sekä avo- että laitosmuotoisesti.”)

Tiedon kurssista sain Kelan toimihenkilöltä, joka oli luennoimassa SYTY:n järjestämässä tilaisuudessa. Kelan edustaja esitteli heidän toimintamuotojaan. Netistä löytyy paljon tietoa KELA:n tarjonnasta. Lääkärin lausunto on kuitenkin tärkeä vaatimus hakemuksille. Kannattaa katsoa ohjeet netin sivustoilta. Sieltä löytyy mm. hakemuslomakkeet. Käymällä Kelan toimistolla tai kysymällä omalta lääkäriltä asian tiimoilta. Eiköhän asiat siitä selviä.

Lääkäri teki B-lausunnon ja lähetti yhden kappaleen Kelalle ja minäkin sain siitä oman kappaleen. Yllättävän nopeasti hakemukseni käsiteltiin, sain myönteisen päätöksen kuntoutuskurssille, joka alkoi lokakuun lopulla 2017.

Sain lykkäystä kurssin aloitukseen. Syy lykkäykseen oli lääkärille meno. Olin odottanut toista kuukautta lääkärille pääsyä. Petrea- kuntoutus antoi uuden ajan ja paikankin tuleville kuntoutusjaksoille.

Kylpylähotelli Caribia

Seuraavat kolme erillistä jaksoa tuli ”ravattua” edes takaisin hotellin käytäviä. Milloin mentiin luennoille, jumpalle salille tai kylpylä osastolle. Oma lenkkeilymuotonsa oli pääelinkeino eli ruokailut kolme kertaa päivässä. Kiirettä eli ravia siinä harrastettiin. Ravi on varsin monelle tuttu sanonta. Hippoksella ja muissa hevosurheilupaikoissa sanaa viljellään runsaasti. Muistan ne ajat, jolloin ravikilpailuja pidettiin järven jäällä. Karjalassa harrastettiin hevosten jalostusta hyvinkin paljon. Lieneekö siirtolais- eli karjalaisisäntien ansiota ravien tuleminen esim. Varsinais-Suomeen. Ravi sana on myös tuttu Viron kylpylöissä käynneille. Siellä kun mennään raviin, niin mennään hoitoon. Ravi on yhtä kun hoitohuone.

Petrea -kuntoutus

Petrea -kuntoutus on laatinut päivittäisen ohjelman eli Caribia Kylpylähotelli on vuokrannut Petrealle toimitilat. Hotelli sijaitsee Ylioppilaskylän tuntumassa. Hyvänä tuntomerkkinä on sikaa muistuttava ankka Hämeenkadun jälkeen, Salosta tultaessa oikean kintaan puolella. Kuulemma ”Posankka” nimeltään ja kumiankan ja marsipaani-possun risteymä.

Päivä ohjelma on laadittu henkilökohtaiseksi. Kuitenkin merkittävä osuus oli ryhmätyöskentely. Petrean ylilääkäri luennoi ihmisen luustosta ja hermoratojen kulkemisesta ja niiden vaikutuksista. Lisäksi hän kartoitti ja täsmensi tarkistaen henkilökohtaisesti ko. potilaan kunnon ja vaivat sekä antoi ohjeita mitä tulisi tehdä itsensä hyväksi. Samoin sairaanhoitaja kyseli ja ohjaili kuntoutettavaa. Psykologi kartoitti henkilökohtaisella tunnilla potilaan olotilaa. Kuntoilun fysioterapeutti ohjasi liikunnan tärkeyttä ja mitä tulee tehdä kunnon ylläpidon ja sen kohentamisen suhteen. Ravitsemusteraupeutin ohjeita moni kaipasi. Tietysti viiden päivän aika on lyhyt kaiken tiedon saamiselle ja käsitetysti vastaanottamiselle.

Alun perin meitä oli kymmenen hengen ryhmä. Liisaa ja Kalevia kaipasimme joukkoomme. Valitettavasti he jostakin syystä eivät voineet jatkaa harjoituksia. Minun lisäkseni kolmannelle jaksolle oli saapunut Ritva, Riitta-Ilona, Jaakko, Leena, Sirpa, Raimo ja Teuvo. Tämä mukava, tutuksi tullut ryhmä edusti koko lailla ”kahta” vanhaa lääniä, nimittäin Turun ja Porin läänistä kuntoutettavat olivat lähtöisin. 😊

Kurssin tarkoitus mielestäni painottui ohjeiden antamiseen. Eritoten sitä kuinka tärkeää on omatoimisuus. Kukaan ei voi puolestamme liikkua ja nostaa kuntoamme. Kaiken ikäisten on kuulemani mukaan mahdollista parantaa suorituskykyään. Kunto laskee romahdusmaisesti, mutta nousee asteittain kuntoutettavan yritteliäisyyden tahdissa.

Olin esimerkki tahtomattani, huono sellainen

Kolmas Tules -kurssijaksoalkoi maanantaina 27.8.2018. Hotellin vastaanotosta saimme tämän henkilökohtaisen kurssi ohjelman.

Koulun penkillä meille ja eritoten minulle oli muistutettu rollaattorin lukitsemisen tärkeydestä. Kun mennään rollaattorin istuimelle lepäämään, muistakaa sen pyörien lukitseminen. Olin juuri saanut käyttööni polvileikkauksen vuoksi tukevamman menopelin. (valitettavasti siinä on ne pienet pyörät – vaarallisen pienet esteen tullessa eteen. STOP ja lento yli rollaattorin!) Huoneen sain vasta kolmen maissa. Avainta jonottaessa istuin lukitulla istuimella. Kun vuoroni tuli niin samalla kun nousin seisomaan lähteäksi liikenteeseen, otin lukituksen pois päältä - ja samassa horjahdin taaksepäin tehden kuperkeikan selälleni! Tietenkin satutin leikatun jalan reiden. Totesin siinä selälläni maatessani reiden kimoilevan aika voimakkaasti, mutta luut ehjinä. Kaksi nuorta minut auttoi siitä ylös, mutta kävely oli jo sitten paljon hankalampaa. Viikko siinä meni ylimääräistä kipua potiessani. Kun sattumalta näin lääkärin käytävällä, hän kehotti ottamaan särkylääkettä ja olla rasittamatta liiaksi kipeytynyttä reisilihasta.

Opetus rollaattorin vaaroista oli konkreettinen. Istumatilanteessa se voi luiskahtaa alta pois, jos ei ole huomannut laittaa lukitusjarrua päälle. Edellisellä rollaattorilla olin lentää yli koko laitteen. Onneksi menin rähmälleen istuinosan päälle. Pienipyöräisellä liikuttaessa pitää olla koko aika varuillaan tämän vaaran vuoksi. Ei pienipyöräistä liene tarkoitettukaan ulkona käytettäväksi.

Tules -kurssin anti

Elämäni ensimmäinen kunnonkohennuskurssi ”sisäoppilaitos”- tyyliin suoritettuna oli varsin mielenkiintoinen kokemus. Ennakolta ajattelin, että kurssi koostuisi niskalimassa tekemiseen. (Mistä tällainen ilmaisu on alunalkujaan lähtöisin? Eikös hiki otsalla olisi selvempi?) Ohjelma oli pääsääntöisesti ryhmätyöskentelyä. Motivoivaa ja neuvoja antavaa tekemistä. Minkä vuoksi on tärkeää liikuttaa omatoimisesti itseään. Ei kunto eli jaksaminen makaamalla parane. Jos jää sängynpohjalle makaamaan, niin siellä sitä sitten pysytäänkin ja toimintakyky laskee. Tätä neuvoa ei liikaa painotetta.

Ohjelmaan kuului myös konkreettinen liikuntasuoritekin mittauksineen. Jo ensimmäisellä jaksolla suoritimme niin sanotun kuntoradan. Radan mittareina oli aika sekä matka. Valitettavasti kohdalleni sattui polven tekonivelleikkaus. Kurssista oli kuitenkin hyötyä. Sain kannustusta suorituksille opastuksen kera. Petrea -kuntoutus lähettää yhteenvedon tuloksista, jotka on saatu potilasta haastattelemalla ja testaamalla. Testitiedot toimitetaan asianomaiselle, Kelalle, lääkärille, joka on antanut todistuksen kuntoutushakemusta varten.

Merkittävä asia kuntoutuksen kannalta on myöskin päästä pois arkipäivän rutiineista. Mielenvirkistystoiminta on kotioloissakin tärkeää oman mielialan pirteänä säilyttämisen kannalta. Tarkoitan harrastustoimintaa - pitää olla jotain, jotta mieli pysyy virkeänä.

Meillä AVH-kerhossa pidetään mottona. ”Älä jää yksin kotiin makaamaan”. Siksipä nyt kannattaa vaikkapa kerätä ihan itse sienet pois metsistä, myytäväksi ja omaan käyttöön. Muista jättää epäilyttävät sienet metsään…

                                                                                     Niilo

Serkkutapaaminen Helsingissä

Meillä on ollut 80-luvun työkavereiden, nykyisin ystävien kesken tavata Helsingissä kerran kesässä. Niinpä taas sovimme päivän, jolloin matkustaisimme jokainen isolle kirkolle. Yksi valitettavasti joutui perumaan perhesyistä.

Ostin bussiliput netistä hyvissä ajoin etukäteen, joten sain kivaan hintaan. Matkat edestakaisin Helsinkiin pikavuorolla maksoi 10.50€. Saman verran maksoi ystäväni paikallisjunalla Myyrmäestä keskustaan. Tapasimme ukkojen luona eli juna-aseman ovella. Suunnitelmissa oli jo jonkin aikaa ollut ajaa Länsimetrolla, mutta säästimme sen reissun, kunnes meistä kolmaskin pääsee mukaan. Siispä kysyimme toisiltamme, mitä nyt tehtäisiin? Lähdimme kävelemään Kauppatorille päin. Katsastimme Kauppahallia, kunnes idea tuli. Ostetaan piknik-ruoka mukaan ja mennään Korkeasaareen. Ihana ajatus, minulla olikin jo edellisestä vierailusta Korkeasaaressa vierähtänyt muutama vuosikymmen. Ostimme salaatit hallista, mansikoita torilta ja suuntasimme lautan lähtöpaikalle. Kipusimme lautan yläkannelle ja katselimme merellistä Helsinkiä. Korkeasaaressa lipun oston jälkeen lähdimme kävelemään. Löysimme mukavan puistonpenkin, jossa nautimme eväät. Katselimme valkoposkihanhien perheruokailuja nurmikolla. Perheiden nuorimmat olivat vasta kuoriutuneita untuvikkoja. Näimme päivän mittaan lukuisia vielä hautovia hanhiemoja. Olipa yksi polku suljettukin hautovien hanhien takia.

Kävelimme ja katselimme ympärillemme. Näimme visenttejä, gaselleja, dromedaarin ja hirviä. Osuimme paikalle, kun ahman ruokinta-aika tuli. Ensin saimme tietoiskun ahman elämästä ja lukumäärästä Suomessa. Sitten ruokkija heitti lihakimpaleen aitaukseen. Ahma katseli ja kierteli sitä ja vihdoin uskaltautui lähemmäs ruokaa.

Ahma kurkistaa ontosta puunrungosta

Näimme jättiläiskilpikonnan ja korvaeläimen, joka oikeastaan on aavikkokettu. Villisiat porsaineen möyrivät lätäkössä. Erilaiset harvinaisemmat vesilinnut ovat saaneet oman tarhansa. 

Omassa altaassaan elelee myös jemeninkameleontti. Uutisista olin kuullut, että kuhertajagasellit ovat varsoneet. Nämä varsat olisin halunnut nähdä, mutta en niitä löytänyt. Kuhertajagasellit ovat arkoja eläimiä. Jälkeenpäin sain tiedon, että ovat samassa tarhassa kamelien kanssa. 

https://www.korkeasaari.fi/elain/kuhertajagaselli/

Ja vihdoin opasteet näyttävät; apinatalo 400m. Siis sinne seuraavaksi. Sisällä oli kovin ahdas tila, jossa lasin takana pari apinaa. 

Berberiapina lasin takana

Korkeasaaren berberiapinat ovat olleet laittomina lemmikkeinä tai kadulla. Ne on tuotu Korkeasaareen Hollannista.  Nyt ne saavat olla lajitovereiden kanssa eläintarhassa. Korkeasaari osallistuu berberiapinoiden suojeluun. Viihdyk-keeksi ne saavat katsoa videoita. 

Isoja apinoita ei Korkeasaaressa enää ole. Mietin sitä, miten meillä on 95% sama geeniperimä apinoiden kanssa. Tuo viisi prosenttia erottaa meidät niin, että me saamme jatkaa matkaa apinatalosta. Jäi aika haikea säälintunne tästä serkkutapaamisesta.

Korkeasaaren portilla on iso häkki, jossa ensin kaukaa katsoin majailevan valkopäämerikotkia. Kyltti kuitenkin kertoi häkissä asustelevan partakorppikotkia. Melkoisen suuria ja hurjan näköisiä tipuja. Isot kaarevat kynnet ja valtava kotkannokka. 

Muutama tunti vierähti Korkeasaaressa kävellen ja katsellen. Mieleen jäi valtava määrä valkoposkihanhia. Liekö niiden määrää rajoitettu, kun oli vain pari poikasta pariskuntaa kohden. Uutisista olen lukenut, että niitä on jo liikaa pääkaupunkiseudulla. Ei taida houkuteltua lähteä puistoon piknikille hanhen jätösten viereen.

Koska Korkeasaaressa oli vierähtänyt tunti jos toinenkin, tarvittiin maissa virkistystä. Ja eikös kävelykatua tullut meitä ilahduttamaan nuo mainoksista niin tutut hevoset vaunuineen. 

Pysähtyivät ravintolan terassin viereen, jossa ohikulkevat ihmiset saivat niitä taputella. Ajomiehet lienevät tottuneita poseeraajia, kun lapset nostettiin kyytiin ja kamerat räpsyivät. Turistit olivat innoissaan ja parveilivat hevosten ympärillä.

  

Kaikki kiva loppuu aikanaan ja niin nytkin. Paluu linja-autolle ja Vainion pikavuorolla kotia kohti. Antoisa päivä ystävän seurassa kului kuin siivillä. Toivottavasti saamme vielä tänä kesänä järjestymään tapaamisen uudelleen, jolloin kolmas ystävämme pääsee mukaan. Ehkä silloin pääsemme katsastamaan Länsimetron.

Eila