”Eikä… pelkällä perunalla!”

Noin lauleskelivat lapsuusmaisemieni neitokaiset (ja isot pojat) sen aikaisilla ”riijjuureissuillaan”; joskus; mitä se lienee sitten tarkoittanutkaan. Joka tapauksessa perunalla on Suomessa eletty aina Pommerin sodasta lähtien! Siis 1750 luvulta asti. Kaiken kansankin keskuudessa. Kartanoissa jo hiukan sitä aiemmin. Eikä vain ruokapöytiin kasvatettuna, sillä hyvänä vauhdittajana oli (kuulemma) myös se, kun hoksattiin sen kelpaavan viinanpoltonkin raaka-aineeksi! 😊

Ennen perunaa ruokana käytettiin pääasiassa viljasta valmistettuja puuroja ja vellejä sekä runsaasti leipää. Sen lisäksi lanttu, nauris ja sipulit sekä pavut muodostuivat raaka-aineiksi veden annin ja riistan lisäksi. Kun perunaa opittiin käyttämään ja viljelemään, jäivät nuo vähemmän satoa tuottavat ja hankalammat viljeltävät vähemmälle. Eikä ”pasta”-sanaa oltu vielä keksittykään!

Tätä nykyä peruna kuuluu niiden yhdeksän viljelykasvin joukkoon, joilla tuotetaan 75 % ihmisravinnosta maapallolla. Tosin perunan kulutus on vähentynyt huimasti viime vuosisadan puolestavälistä nykypäivään. 1950-luvulla Suomessa perunan kulutus oli siellä 140 kiloa vuodessa per asukas, nykyään vain hiukan yli 40. Sitä lienee paljolti korvattu vehnäjauhoilla ja riisillä!

Peruna sanana viitannee ruotsin kielen sanaan ’pärön’ (päärynä) ja siellä alkuaikoina sitä oli kutsuttukin maapäärynäksi. Pottu ja potaatti juontavat englannin kielen ’potato’-sanan kautta espanjalaisten käyttämään patata-nimitykseen, joka kuitenkin alun perin yhdistyy bataattiin. Joissakin osissa Suomea on puhuttu myös maaomenasta, kun alkuvuosina ei oikein käsitetty, että se syötävä osa on maan alla, ei kukinnon tuottamana hedelmänä! Eikä sitä hyödynnetty niin kuin viljaa, jota konstia on kuulemma myös kokeiltu. Ja onhan meillä yhä käytössä perunavelli ja pastanttipuuro.

Lapsuusvuosinani, sodan aikana ja varsinkin sen jälkeen, oli maaseudulla joka talossa sellainen ”kyökkipuutarha”, jossa kasvatettiin myös muutama lyhyt ’vako’ perunaa. Näin kesäisin oli helposti käden ulottuvilla käydä siitä kulloisellekin aterialle tarvittavat perunat. Talveksi kellareihin ja maakuoppiin säilöttävät perunat viljeltiin suuremmilla perunamailla, joskus kylän yhteisinäkin, joilla kevät ja syystoimet (kylvö ja korjaaminen eli nosto) tehtiin sitten talkoilla.

Kaupunkilaisille toimitettiin perunaa hyvin usein torien kautta taikka niin, että jonkun tuttavan talollisen perunamaalla oli vako ”vuokralla”, joka maksettiin sitten talkoisiin osallistumalla. Joskus satoa säilytettiinkin viljelijän varastossa, josta sitten noudettiin säkki kerrallaan, kun ei ollut hyvää kellaritilaa kaikissa kivitaloissa.

Kouluvuosinani olin ”kesärenkinä” pikkuserkkuni ”kauppapuutarhalla” (ihan normaali maatila, jonka veljekset jakoivat niin, että toinen oli maanviljelijäisäntä ja toinen palstaviljelijä puutarhatuotteille, joita kaupitellen lähikaupungin torilla tienasi elantonsa). Myös peruna kuului tähän palstaviljelyyn ja alkukesästähän se oli todellinen sesonkituote!

Edellisenä iltana kokosimme kauppakuorman, joka melko pitkälle kesään – aivan näihin kesä-heinäkuun vaihteisiin saakka – oli vahvista perunapainotteinen. Kun kuitenkaan sitä ei osattu kasvattaa vielä harson alla taikka tunneleissa, niin satoa ei voinut läheskään heti korjata kuokkaa käyttäen. Oltiin ”perunavarkaissa” (omalla pellolla)! Kokeilemalla käsin sieltä perunanvarren juuresta, mullan alta, olisiko jo sopivan kokoisia kauppatavaraksi ja ne otettiin sieltä ylös, pienempien mukuloiden jäädessä kasvattamaan kokoaan. Aamusta linja-autossa kaupungin torille, perunasäkit katolla taikka takatelineellä… ja sama kierros jatkui iltapäivällä palattuamme – pienen päivälevon jälkeen…

Se mikä sai nyt keskittymään peruna-aiheeseen ja menneitten torikauppiaspäivien muisteloihin (joista saisi ihan oman postauksensa), oli jälkipolvien ohjeellinen yllytys, kaikkine tarveaineineen, sellaisen lapsuussavolaisuusherkun kuin ”hyrskypottujen” valmistamiseen. Lienee lähes kaikkien tuntema resepti, josta yksi versio löytyy verkosta Valion sivuilta (linkki):

https://www.valio.fi/reseptit/kesapotut-eli-hyrskypotut/?gclid=CjwKCAjw57b3BRBlEiwA1ImytuxBuNVzthGZURXf2MgdynTtOHKXvmdYf6aad6H9C_hiKuDWYyEqARoC8YUQAvD_BwE&gclsrc=aw.ds

Noilla ohjeilla (siis nykyaikaisen täydellisenä) sen valmistin ja muistelin lapsuusaikoja, jolloin tosin pärjättiin voilla ja sipulilla. Nuo ohjeen lisämausteet kyllä tosin tehostivat niin makua kuin kylläisyyden tunnettakin ja silti se maistui juuri siltä menneen ajan herkulta! Eikä lautaselle jäänyt yhtään!

Suosittelen, kun perunat ovat vielä ”peukalolla kuorittavan kokoisia”!