HUUMORI JA TAJU ja HUUMORINTAJU

Nykyelossahan – mielestäni ainakin – kaikki on aivan erilaista kuin ennen ja silloin ennenhän, wanhaan hyvään aikaan, kaikki oli paremmin! Tuollaisella ajatusten maailmalla varustettuna on melko vaikeaa löytää noista otsikon aiheista edes kahta kolmesta. Ainakaan oman mielensä mukaisina, arkielossa!

Joku ajatusmaailmaa syvemmin analysoinut päätyi tiivistelmään:

Jos pelkillä ikävuosilla voisi ratkaista edes jonkun noista otsikkoaiheista, niin asia ei olisi lainkaan näin vaikea. Mutta kokeilen kuitenkin näillä 80-vuoden ja savo-karjalaisen lapsuuden rasitteilla tarttua haasteeseen.

 

HUUMORI
…ja mitä se on?

”Huumori on vuorovaikutuksen ja viestinnän muoto, jonka tarkoitus on tehdä ihmisiä iloisiksi, naurattaa ja purkaa jännitystä. Huumori voi kummuta ylemmyydestä ja vahingonilosta, yllättävästä vastakohtaisuudesta, tai sen tarkoituksena voi olla tarjota huojennuksen tunne.” (Wikipedia)

Niinpä. Mutta millä lailla saadaan nykyihmiset iloisiksi ja nauramaan? Lapsuusmaisemissani kaikki ympärilläni elivät huumorintäyteisessä arjessa. Tai ainakin lähes kaikki. Huolimatta ympäröivästä ajankohdasta (sota-aika vaikutuksineen). Oli pulaa vähän kaikesta, mutta ei huumorista! Jopa hyvinkin vakavat tilanteet kevenivät jonkun ääneen lausutun ajatuksen löytäessä siitä myös hymyilyttävän puolen. Toisaalta – sen itäisemmän Suomen perinteitten mukaisesti – pienillä ja usein vahingoniloisillakin heitoilla jäivät mielensäpahoittajan kielelle kertyneet kirosanat irtoamatta julki. Valitettavasti (kokemusta on, että) nykypäivänä tämä elämäntyyliini juurtunut tapa tuppaa aiheuttamaan ennemminkin henkilökohtaisuusongelmia kuin purkaa jännityksiä.

TAJU
ja mitä se sitten on?

Tuo kaikkitietävä Wikipedia ohjaa kysymykseni sivulle ”Tajunta”, joten kai se on sitten sitä. Vakuudeksi siellä selitetään, että ” Tajuton ei kykene havainnoimaan ympäristöään eikä mielensä sisältöjä. Hän ei myöskään kykene säätelemään kehoaan.” Joten oletettavasti ollaan oikealla sivustolla.

Tarttumatta sanatarkasti (ja siis savolaisuuksieni vastaisesti) kaikkeen tuossa vakuuttelussa, poimin ainoastaan mielensä sisältöjen havainnoimisen kohdan. Sen oletan (tajuissaan olevalla) olevan juuri sen osa-alueen, jonka kuuluisi tajuta kuullussa ja/tai nähdyssä mukana olevat huumoriksi tarkoitetut elementit. Asiat, joista ei (ainakaan heti ja itseminässään pohtimatta) pitäisi vetää minkään palkokasvin osaakaan hengitystiehyeitään rasittaviksi tukoksiksi! Mutta kuinkas käykään? Mietipä sitä! Nykyaikana ja ainakin, kun tuo sanoja on kulkeutunut pois omalta, turvalliselta, lapsuutensa elinalueelta. Eikä ainoastaan länsirannikon suuntaan…

HUUMORINTAJU
ja mitäs se mukamas olisi?

Onko sellaista olemassakaan? Siis laajemmin, kuin yksilön oman sisäisen sisällön havainnoimisen kautta opittuna?

Ja ei kun Wikipediaan, josta irtosikin jo pidemmän tekstin vaatima tila asian ymmärtämiseksi:

”Huumorintaju tarkoittaa huumoriin liittyviä yksilön luonteenpiirteitä tai yksilöllisiä ominaisuuksia. Huumorintajulle on esitetty monta erilaista määritelmää, kuten:

1.   Älyllinen kyky (kyky luoda, ymmärtää, toistaa ja muistaa vitsejä)

2.   Esteettinen herkkyys (huumorin arvostaminen ja siitä nauttiminen)

3.   Tapa käyttäytyä (herkkänauruisuus, tapa kertoa usein vitsejä, huvittaa toisia, tai nauraa toisten vitseille)

4.   Tunnepohjainen luonteenlaatu (kuten hilpeys)

5.   Asenne (huvittunut suhtautuminen elämään, suopeus huumorille)

6.   Selviytymis- tai puolustuskeino (vaikeuksiin suhtautuminen huumorilla)

Huumorintajuttomuus tai puutteellinen huumorintaju voivat vaikeuttaa muun muassa pari- ja ystävyyssuhteiden solmimista. Huumorintajuton ja vakavamielinen henkilö saattaa huomaamattaan rasittaa muita sosiaalisissa tilanteissa, jos hän esimerkiksi loukkaantuu vitsistä, jota hän ei ymmärrä.”

Että simmottis, sanos seutukuntalaine! Listaan voinee jokainen merkitä ruksin kohtiin, joista tunnistaa oman tajunsa tason (joka ei sitten liity mitenkään tajunnantasoon).

Lisäksi – jos lukijakunnassa on henkilöitä, joitten persoonallisuus on muokkautunut jo lapsuudessa ja enempikin kotimaan itäisempää pallonpuoliskoa lähempänä olevalla laidalla – he voisivat asetella omaa lisäruksia varten lisärivin:

7.    Savolaisev vieräleukasuuvven ymmärtämisen ymmärtämiseks!

Että miksikö olen lähtenyt jaarittelemaan näin itsestään selvyyksistä? Kaiketi – jälleen kerran – ainoastaan puolustellakseni jo ennalta tilanteita, joissa huomaan ”osallistuvani”, ja oikein ääneen, jollakin sellaisella ilmaisulla, jonka välittömästi sanottuani toivoisin sen sisältävän sellaisen ”katumusnäppäimen, jossa lukisi ’kumoa’!” Siitä olisi monesti ollut tarvetta vetäistä sanomansa takaisin ja nimenomaan ennen, ennen kuin kuulijakunta ennättää kiinnittää sitä tajuntaansa! En lähde inttämään olevani tällä blogin kattavuusalueella suinkaan ainoa, tunnen jopa pari (tai ainakin yhden) samoista oireista kärsivää. Eikä meille tunnu löytyvän edes SYTYn laajasta vertaistukikirjosta omaa karsinaa… siis kokoontumispaikkaa taikka ryhmää, jonka ainoana tavoitteena olisi helpottaa moisesta elämäämme rasittavasta riesasta kärsiviä. Tai, jos sellainen perustettaisiin – vaikka Teams’in kautta verkottuvana – voisimmehan sinne sisällyttää myös ainakin kaikki osahuumorintajuttomat sekä nekin, jotka ovat omasta mielestään ”tosi humoristeja”!

Että näissä merkeissä! Ja vaikka (ehkä) jäi tunne, että tuhlasin aikaasi turhanpäiväisyydelle, niin (ehkä) joku kohta on saanut Sinut asettamaan ajatusmaailmassasi oman tajuntasi huumorin suhteet lähipiirisi kanssa kanssakäymiseen ihan tavallisessa arkielossa. Niiden ja kaiken muunkin elämänkokemuksesi mukaisesti ymmärtämään miksi jo ikivanha sanonta ”HYMYILLÄÄN KUN TAVATAAN!” on niin merkityksellinen! Saattaisi (ehkä) liittyä postauksen otsikkoon ja tarkoitettu keventämään meidän jokaisen jokapäiväistä elämää! – Vai mitä olet mieltä?

 

PS. Esimerkkejä ”ennen sitä, silloin ja nytkin” osuvasta huumorista kiinnostuneille kerron Googlen löytävän vastauksia monillakin hakusanoilla! Kokeilepa vaikka ”Kari suomalainen pilapiirrokset”, ”Junnu Vainio kappaleet”, ”Jaakko Teppo laulut” tai ”Markku Mäkelä kuvat” – taikka monia muita, joita olet kuullut ja oletat olleen ja olevan yhä, perisuomalaisen huumorin taitajia – siis minun makuni mukaan listattuina! Ja jos oikein selkeästi jäät vielä vaille vahvistusta, niin osta Suomalaisesta kirjakaupasta Veli Huovisen ”Huumorimies” -teos!