Katsoin uutisista miten
Rooman kaduilla ja jopa koulun pihalla oli kasoittain jätesäkkeja. Siellä ei
ole organisoitua jätteiden keräystä. Jutussa kerrottiin eläinten repivän
säkkejä ruokaa etsiessään. Jätteet purkautuvat säkeistä maahan ja sotku on
valmis. Jätteet vaarantavat jo ihmisten terveyden.
Nostan hattua ja kiitän ja
kumarran Suomen ja Salon organisoidulle jätekeräykselle. Joka tiistaiaamu tuo
tuttu auto tulee pihaan ja katoksesta tyhjennetään sekajäteastiat. Muut
keruuastiat tyhjennetään myös ajoittain, mutta en ole seurannut niiden
aikataulua.
Itse olen yrittänyt
edesauttaa jätteiden keruuta lajittelemalla omat jäljelle jäävät romppeet sen
mukaan, mitä asioita jätekatoksessa on. Lisäksi kerään erikseen vielä
muovitavaran, vaikka joudun sen erikseen kuljettamaan muualle. Keittiöni ja
asuntoni ei ole suunniteltu kovin laajamittaiseen lajitteluun, joten olen
joutunut soveltamaan tilankäyttöä. Erikseen jätevaunussa on sekajäte, paperi ja
pahvinkeräysastiat. Lisäksi alakaapin ovessa roikkuu muovipussi, johon laitan
metallijätteen. Siivouskomeroon olen ripustanut muovipussin, johon kerään
muovin. Muovipussin täytyttyä siirrän sen säkkiin varastoon odottamaan
kuljetusta. Biojätettä varten ostin varta vasten Tupperware-kutsuilta
kannellisen muoviastian. Sen hyvä ominaisuus on, että sen saa alakaapin oveen
sopivalle korkeudelle, kun kuorii vihanneksia ja juureksia. Pieni muovipurkki
on paristoja varten. Purkin täyttyessä otan paristot mukaan kauppareissulle ja
jätän ne kaupan kassalle. Isoissa tavarataloissa on paristoja varten punaiset
pahvilaatikot.
Satamakadulla otetaan
vastaan sähkö- ja elektroniikkajätettä. Pienlaitteet voi myös palauttaa
Citymarketin aulassa olevaan keruupisteeseen. Keväisin Rouskis ilmoittaa
ongelma-jätteiden keräystapahtumista. Sinne voi viedä akut, loistelamput,
maalipurkit ja palavat nesteet. Myös he ottavat vastaan metallijätettä.
Kierrätys on tulevaisuuden
ala. Onpa sen puitteissa jo syntynyt uusia yrityksiäkin, joissa käytetään
raaka-aineena toisten jätettä.
Eila
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti