Minua jaksaa
mietityttää nämä erilaiset -ton-kuukaudet. Tarkoitan niillä, että on tipaton
tammikuu tai lihaton lokakuu. Miksi meillä pitää olla totaalikieltäytymistä
jonkin kuukauden mukaan, jos sitten taas palaamme takaisin entisiin kuvioihin?
Eikö järkevämpää olisi muistaa kohtuus kaikessa? Minä itse en ainakaan halua
viettää lihatonta lokakuuta tai tipatonta tammikuuta. Niinpä mietin, mikä olisi
minun vuodenkiertoni.
Tammikuu olisi ollut tofuton. En käytä tofua, joten tämä jatkuisi koko vuoden.
Helmikuusta
tekisin herneettömän. Olen kihtipotilas, joten tämä olisi suositeltavaa ympäri
vuoden, mutta aina välillä tulee sorruttua herneisiin. Ja sen kyllä tuntee
isovarpaassaan.
Maaliskuu voisi
olla muffinssiton. En juurikaan syö makeaa, vaikkei uskoisikaan. Ja suolaiset
muffinssit voisi leipoa piirakaksi, jotta edelleen voi nauttia hyvästä mausta.
Huhtikuu olisi
härkäpavuton. Se ei ole löytänyt tietään minun ruokavaliooni. En sylje härkäpapua
pois, mutta itse käytän todella vähän. Ja näin tämäkin härkäpavuttomuus
jatkuisi kuukaudesta toiseen.
Kiitos ei - mä olen...
Tippaleivätön
toukokuu sopii keliaakikolle oikein hyvin.
Kauramaidoton
kesäkuu kävisi, sillä käytän edelleen lehmänmaitoa ruoanlaitossa.
Hirvetön heinäkuu
on helppo toteuttaa, koska riistaa tulee syödyksi todella vähän kesäaikaan.
Toisaalta, tämä ei välttämättä ole helppo pitää ympäri vuoden voimassa. Riista
on hyvää!
Esanssiton elokuu
olisi ihanteellinen! Aidot maut kunniaan ja niitä yritänkin aina käyttää.
Joskus tulee tosin sorruttua esanssiin.
Eloveenaton elokuukaan ei ole mahdollinen, sillä kaurapuuro on parasta aamiaista. Edamitonkaan ei onnistu, sillä juustot ovat herkkuani. Elokuu on todella vaikea! Päädytään nyt tässä siihen esanssittomaan elokuuhun.
Sienetön syyskuu
ei onnistu. Siemenetönkään ei ole hyvä, koska käytän salaateissa paljon
siemeniä. Sokeriton syyskuu olisi paras, mutta sitäkin on vaikea toteuttaa
ympäri vuoden. Syyskuu ehkä vielä menisi. Ensi vuonna kokeillaan!
Kuten sanottua,
lihaton lokakuu ei ole minun juttuni. Lampaaton lokakuu onnistuisi muuten,
mutta meillä on perinteisesti rosvopaistikemut lokakuussa ja sinne kuoppaan
haudataan aina lammasta. Leivätön lokakuu on minun kohdallani suhteellisen
helppo toteuttaa, koska syön hyvin vähän leipää. Lakuton lokakuu on helpoin,
koska lakua en syö!
Marraskuusta
voisi tulla mateeton, koska made on kalana sellainen, johon en itse koske.
Anopin tekemä madekeitto taas on vertaansa vailla, joten tämäkin on siinä
mielessä hankala toteuttaa. Muroton marraskuu voisi olla minun juttuni, koska
murot eivät kuulu ruokavaliooni. Myös mehukeitoton marraskuu käy minulle.
Lopultakin
päästään joulukuuhun, joka osaltani voisi olla vaikka jogurtiton, koska syön
jogurttia todella harvoin. Juuriselleritön joulukuu ei voi olla, mutta
juuripersiljaton kylläkin. Sitä en vielä ole maistanut, joten tässä kohtaa
siitä voi kieltäytyä totaalisesti.
Miltä sinun
vuotesi näyttää?
Kyselee Päivi
Hyviä lupauksia. Minulla onnistuu vain tipaton tammikuu, kaadan aina kunnon lorauksen.
VastaaPoistaPäivin öin olet mielessäin - (jostakin runosta lainaus)
VastaaPoistaTämä kirjoituspiirimme ei voi elää Päivin hyviä kirjoituksia.
Joten ei kuukauttakaan ilman Päiviä
niilo