lauantai 15. kesäkuuta 2019

Kun puukon ostin

Koulumatkan varrella oli K-merkillä varustettu sekatavara kauppa. Sieltä me pojan koltiaiset kotimatkalla asioimme aika usein. Jostakin olimme saaneet tietoomme, että hiiva oli terveellistä nautittavaksi. Viisi ja kymmenpenniset vaihtoivat omistajaa. Hiiva parantaa veren laatua ja estää keripukin saamista. Ei ne pikkupoikien ja tyttöjen tarpeet niin suuret olleet. Tätä tarvetta rajoitti huomattavasti puute vähän kaikesta, miltei kaikki oli ostokortin varassa.

Eräänä päivänä kaupan tiskille oli ilmaantunut iso laatikollinen puukkoja ilman tuppea. Oli siinä hypisteltävää kerrakseen. Useamman kerran puukkoja tuli tutkittua. Teräviltä nuo tuntuivat ja käteenkin sopivilta. Puukon kahva vähän ihmetytti. Siinä ei ollut totutun näköistä helapää muotoilua. Puulta koko kahva näytti ja sen väri oli punainen. Hintakin tuntui halvalta. Tupen puute arvelutti. Puukkoa ei saa millään kuljetettua vyötäisillä, taskusta puhumattakaan. Rahat riittävät ostoksen tekoon, mutta mitä äiti tai isä asiasta sanoo. Tokko he edes huomaavat koko asiaa. Pitkän harkinnan jälkeen tein myönteisen päätöksen ja niin olin ikioman puukon omistaja – tupettoman sellaisen. Myöhemmin, kun olin itsellinen päätöksien tekijä, havaitsin puukon olevan samaa laatua, jota kaupataan Mora merkkisenä. Jossakin vaiheessa tämä ikioma Mora katosi tielle tuntemattomalle.
Mitä sitten Moran kanssa puuhasin. Tein oikein luettelon mitä kaikkea sain aikaiseksi puukkoa käyttäen. Pauhua ostokseni ei aiheuttanut. Äiti siihen ei puuttunut ja isäkin antoi positiivisen lausunnon. Terän pituus ja kahvan muotoilu häntä kiinnosti. "Kyl tää sopivalt tuntuu pienempään käteen". Käteen sopivuus, siitä olin mielissäni. Isän puukkojen joukossa oli vähän samanlainen kapistus. Erona oli vain koko. Siihen puukkoon ei toiset koskeneet, sille oli oma hiomakivi, jossa käytettiin oljyä hiotessa. Kivellä oli oma puukehyksensä ja hiomapinta piti olla suora. Nahkahihnalla terä sai loppusilauksen - kierteet suoraksi.

Höyläpenkiltä löytyi työkaluja moneen työhön. Suorakulma, harppi, höylää moneen lähtöön - eli mitä esim. puusaavin teossa tarvittiin, myös taltat sahat ovat työkalupakin esineitä. Piilukirves tietenkin, ei hirsitalo ilman sitä onnistu. (mitähän olisin sillä tehnyt). Puukko kuitenkin minun askareissa oli hyvin tärkeä väline. Tein oikein luettelon minkälaisia esineitä sain aikaiseksi. Samaa "yrittelijäsyyttä" harrasti kylän kaverit. Matkiminen kuului asiaan, ei niitä "pelinappuloita" muuten saanut. Pelit ja leikit onnistui, kun mahdollisimman monella oli varustetaso kunnossa. Tietenkin joukossa oli esineitä, jotka olimme tehneet yhdessä talkootyönä. Urheilukenttää ei kylästä löytynyt, mutta yhteistyönä isot- ja pikkupojat raivasivat kentän yhteisvoimin. Siihen osallistui myös tytöt. Pehvapallo ja "potkupallo" kentällä onnistui mainiosti. Palataan siihen esineluetteloon, niin nimikeluettelossa oli 19 eri esinettä, jotka sain aikaiseksi ns. kotityönä. Koulun käsityöt sisälsi mm. pirttikaluston ja lääkekaapin. Käsityöt ei sisälly luetteloon, jotka ovat valmistuneet 6 - 14 ikävuoden sisällä...

Yksi esine tuli tässä mieleeni. Tätä olen kylläkin käyttänyt varhaisnuorena. Minkälaisesta esineestä on kysymys, kun puhutaan PAININpuusta? Onko se jonkinlainen puusta tehty juttu, jota käytetään voimaharjoitusvälineenä painissa?

Nyt eletään kesäkuun puolta väliä. Silloin joskus kuului tehdä pajupuusta pilli. Tekotavasta eli ilmareiästä riippui pillin sointi. Ehkä pientä kokemusta tarvitaan ja opastustakin onnistumiselle. Oli se hienoa kun koristeli "kävelykepin" pajun kuoren muotoilulla. Kuori irrotetaan niinkuin pajupillikin, pituussuuntaisesti vedetään kuoreen viillot, jotka aloitettaan irrotetun kuoren yläpäästä samasta kohtaa, viiltojen väli noin 4 milliä. Kun viillot tasasuuntaiset välit on valmiina, niin aivan pieni viilto kuoren ympäri -  senverran vain, että viillon kohta antaa periksi, kun varovasti irtokuorta lykätään molemmista päistä kasaan. Tällä tavalla saadaan ikäänkuin kruunu keppiin. 
Puukolla tuli tehtyä ritsat, kaarnalaivat, mato-ongen vavat, jousipyssyt. piilipyssyt (tukillinen jousipyssy, kaaripyssy - niillä voi vahingoittaa naapurin silmän. - varo vaaraa). Nuolten teko. Mukulalinko eli heittokeppi jolla viskattiin perunan "pampuloita". Siinä osa harrasteista, johonka puukkoa tuli käytettyä.

HAUSKA LELU

Ropelli ja laite jolla tuo ropelli saatiin ilmaan. Ohuelle pellille piirrettiin lentokoneen ropellin (potkurin) muotoinen kuvio, joka leikattiin piirroksen mukaisesti irti. Minulla ei ollut peltisaksia, mutta "äidin" sakset soveltui työhön joten kuten.

Sakset eivät olleet tarkoituksenmukaisessa käytössä. Viilalla paranneltiin tulosta. Ropelli muotoiltiin ikään kuin oikea lentokoneen ropelli olisi kyseessä. Laitteen kädensija tehtiin vaikkapa pyöreästä puun rungosta (halkaisija 3 - 4 cm, pituus 10 - 12 cm). Kapulan päähän naulattiin reiästään tyhjä, isohko lankarulla. Rullan päähän naulattiin pienet piikit. Ropelliin keskikohdalle tehtiin piikkien kokoiset reiät. Rullan lankaväliin kierretään vahvaa vetämisen kestävää lankaa. Paksumpi kalastajalanka on käyttökelpoista, mutta ns. Karhurihmallakin pärjäsi.

Kova ja nopea veto narusta. Ropelli lähtee ylöspäin lentoon ja sitä on mukava seurata. Oman liikkeensä toimenpide ehkä vaatii. Veto aloitettaan keskivartalon kohdalta ja loppuu hieman yli pään. Ehkä tässä askarteluvinkki.

POIKIEN TOIVEHARRASTUS

Lennokkien rakentaminen oli oikein ”puumi”. Niitä tehtiin kotona itsenäisesti - myös asutuskeskusten lennokkikerhot toimivat hyvin.

Ongelmana oli lennokin ilmaan hinaamisessa laitteen puute, jolla voitiin kelata hinausnaru vetorullaan. Juoksemalla lennokki yleensä ilmaan saatiin. Oli vetolaite minkätyyppinen tahansa, niin kaksin se piti suorittaa. Toinen hinasi ja "perämies" lähetti koneen ilmaan.

Siihen aikaan moni joutui tyytymään läkkipeltillä paikattuihin suksiinkin. Kärki ei ollut kestänyt ojan ylitystä taikka hankeen suistumista. Pelti muotoiltiin paikkauskohtaan sopivaksi. Pienillä nauloilla paikka kiinnitettiin mahdollisemman siististi saumakohdalta. Naulan kanta suksen pohjapuolelta. Paikkauksesta minulla ei ole suurempaa kokemusta. Katkeneen tilalle ostettiin uusi suksiseppä P.Kurjelta. Tällainen leima suksen sidekappaleen edessäö oli. Useimmiten takuu kuului hintaan. Vähän vanhempana eli nuorukaisena sitä joutui asentamaan Voitto- tai Rotanloukku nimisiä siteitä suksiin. Homma helpottui kun siteet tulivat hiihtokenkien levyisiksi. Eli varvaskappale oli yhtenäinen.

Vesirattaat, purjeveneet, kaarnalaivat yms. kuuluivat ehdottomasti leikkeihin. Purjeveneet valmistettiin yleensä laudanpätkästä, johon  muotoiltiin sahaten ja puukolla viimeisteltiin oikea muoto, yksi tai kaksi mastoa puukolla vuollen veisteltiin muotoonsa. Poralla reikä ja maston alapää sovitettiin reikään. Nauloista tehtiin puomin kiinnitystä varten "saranat". Kolmio purjeet ommeltiin kanttaamalla. Mallia katsottiin oikeista purjeveneistä.

Nykyisin lasten leikit ovat paljon enemmän kilpailuhenkisiä. Pitää pärjätä digitaalisesti. Puukkoa ei juurikaan tarvitse missään. Tietokoneet ja älypuhelimet hallitsevat niin aikuisia kuin nuoria. Maailma on aivan toisenlainen kuin mitä se oli silloin joskus. Tekninen kehitys on tuonut toisenlaiset haasteet. Höyrykoneet on museotavaraa.

Käytöstavatkin on toisenlaiset. Silloin joskus kuljettiin puukko vyötäröllä, mutta nykyisin siitä sakotetaan. Hyvä niin, sillä aseista on tullut todella suuri turvallisuusriski yleisillä paikoilla.

Nuoriso on kehittynyttä monella tavalla. Ns. urheilusuoritukset taito-tasolla ovat erilaisia, välineet sen myötä. On skeittilautaa ja monennäköistä vempainta. Tehdastekoisena niitä saa – edullisestikin. Silloin joskus, kun jotakin halusit, se piti tehdä itse tai porukalla. Vanhemmilla ei juurikaan ollut varaa ”turhuuteen”. Silloin joskus ns. perheenpää toi elannon ja äiti huolehti kodin hoidosta. Tiukkaa se oli, mutta kun säästeliäitä oltiin, niin jotenkin pärjättiin. Paremmasta ei aina ollut niin tietoakaan.

Jokainen sukupolvi elää tavallaan menneessä, olevassa ja tulevassa kehitysjaksossa. Menneitä saatetaan haikailla. ”Se oli sitä hyvää aikaa, kyllä maailmassa on tapahtunut liian paljon muutoksia ja kaikki päin prinkkalaa, toista se oli ennenvanhaan”. No joo, mutta kuka niitä muutoksia aikaansaa? Kukapa muu, kuin jokainen sukupolvi vuorollaan – kehitystä ei voi vastustaa. Tehdään oikeita sekä vääriä ratkaisuja. Jokaiselle ratkaisulle on kannattajansa ja vastustajansa. Tietotaito menee eteenpäin, hitaammin ja nopeammin. Paikallaan ei olla pysytty. Oravannahat on muuttuneet digitaaliseksi bittirahaksi, bitcoiksi. Kehityksen hallinnassa on väliinputoajia ollut aina. Olen itse siitä hyvä esimerkki. Yritän olla purnaamatta, mutta kyllä se kuitenkin hermostuttaa, kun ei osaa hyödyntää kaikkia noita avuksi kehitettyjä ”älylaitteita”. Huomaan kyllä huomaut-telemattakin, että kuulun sinne väliinputoajien joukkoon. Mutta kun ei tee mitään, niin virheetkin minimoituu. Kuitenkin ”Tarttis tehrä jotain”!

Kun olin kouluiässä, niin silloin olivat ”valmentajina” elämälle vanhemmat ja sisarukset, opettajat, nuo sen ajan ”kansankynttilät” opettivat ja ohjasivat koko kylän lapsia, sekä siinä sivussa erilaisissa muissa riennoissa. Eri yhdistysten toimihenkilöillä, eli vetäjillä oli oma merkityksensä (on edelleenkin). Minulla ei ollut ketään esim. opettamassa hiihtoa. Omilla opeilla ja matkimalla sitä piti pärjätä. Veljeni toimi rasvamestarina. Toista se on tänä päivänä. On opinkäyneitä valmentajia lajiin kuin lajiin. Kai väliinputoajillekin!
                                          Niilo












Ei kommentteja:

Lähetä kommentti