Joskus päivä alkaa jo aamusta
alkaen jotenkin tavan-omaisesta poiketen ilman mitään syytä. Itselläni tänään
oli sellainen päivä. Aamupalasta lähtien. Mieheni sen teki ja oli jotain
poikkeuksellista, mutta ei siitä sen enempää.
Olen vuodesta 2002 lähtien
ajellut töihin Saloon. Kilometrejä on näiden vuosien aikana kertynyt
melkoisesti tuolla 100 kilsan päiväajolla. Ja tiekin on tullut tutuksi. Aika
samalla kaavalla ja rutiinilla se matka taittuu molempiin suuntiin. Joskus on
sitten niitä päiviä kun on jotain poikkeuksellista. Joko muu liikenne on
tavallista hiljaisempaa ja pitää oikein tarkistaa kellosta, että mihin aikaan
sitä onkaan liikkeellä ja onko niin kuin lähelläkään sitä aikaa jolloin pitäisi
tienpäällä olla. Vähän sama reaktio on silloinkin, kun liikennettä on
epätavallisen paljon. Oma juttunsa on kaikenlaiset eläimet sekä häikäisevän
kauniit maisemat, erityisesti talvella, mutta kaikkina vuodenaikoina niitä
kyllä on. Ja kaikenlaista muutakin vuosiin on riittänyt.
No, tänään matka alkoi ihan
hyvään kellonaikaan, eli ei kiirettä. Jokaisessa itseään kunnioittavassa
kylässä on liikenneympyrä ja niin tietysti siellä meidänkin kylän keskustassa.
Siellä ympyrän äärellä mies
heilutteli pysähtymismerkkiä ja eihän siinä muu auttanut kuin pysähtyä
odottavana katselemaan pysäytyksen syytä. Leveän kuljetuksen ”etuauto” oli jo
ympyrän tienoolla, joten jotain leväähän sieltä tietysti oli tulossa. Ja
tulihan se.
Iso lavettiauto valtava kaivuri kyydissä. Sehän ei suinkaan mennyt
ympyrää päästäkseen kääntymään vasemmalle menevälle tielle, vaan lyhyemmän
kautta vasten kiertosuuntaa. Ahdasta näytti olevan ja vielä ahtaammaksi tuli
kun edessä oli keskikoroke sillä tiellä johon piti päästä. Siinä jo
liikenteenpysäyttäjä kävi kääntämässä korokkeen liikennemerkkiäkin poikittain,
että tulisi edes hiukan lisää tilaa. Jonkin aikaisen ähräämisen jälkeen auto
viimein oli kokonaan pois ympyrästä ja oma matkani jatkui. Tosin vain muutaman
sataa metriä, kun tietä oli ylittämässä neljä oravanpoikasta, tai ainakin
olivat aika pienikokoisia, niin luulen poikasiksi.
Eihän siinä eläinrakkaan ihmisen
auttanut kuin topata taas autonsa, että pääsivät turvallisesti menemään. Seuraavat
kilometrit menivätkin sillä paljon puhutulla rutiinilla.
Matkallani ylitän yhden valtatien
ja siinä kohtaa sieltä valtatieltä kääntyi Saloon päin iso rekka. Siinä ekassa
hyvässä ohituspaikassa oli vastaantulijoita, joten jäin perään ajelemaan ja kun
rekan vauhtikin siitä kehkeytyi ihan mukavaksi, niin ei sen ohittamisen kanssa
sitten niin väliä ollutkaan. Jokunen kilometri meni taas leppoisasti
huristellessa, kunnes rekka hidasti reippaasti ja laittoi vilkun päälle
kääntyäkseen vasemmalle. Mielessäni ehti jo käydä, ettei siinä ole tulossa kuin
sellainen hiekkainen pikkutie, että sinnekö se meinaa mennä. Sinne. Mutta
sieltäpä olikin tulossa semmoinen iso hiekkarekka ja molemmat eivät sille
tielle kyllä mahtuneet. Edessäni olleen rekan kuski ei tainnut tietää kuinka
pienelle tielle oikein oli menossa ja oli jo siinä melkein risteyksen kohdilla
kääntymisaikeissa. Vaan eihän se onnistunut kun peruuttaahan sitä piti, että se
toinen sieltä pikkutieltä pääsi kääntymään ensin pois. Ja niin me sitten
pakitettiin, perässäni tullut pakettiauto, minä ja rekka. Tilaa tuli ja rekat
vuorollaan pääsivät oikeille teille. Ja taas edessä oli avoin tie.
Seuraava tuntemuksia herättävä
juttu tuli vastaan muutaman kilometrin metsätaipaleella armeijan automarssin
muodossa. Niitä tulee vastaan aina silloin tällöin. Nyt oli vaan jono pelkkiä
autoja, mutta joskus on myös muuta kalustoa. Se muu kalusto yleensä säväyttää
mieltä. Työmatkalla vastaantuleva sotakalusto antaa kyllä ajattelemisen aihetta
ja luo aika oudon olon. Jonkun matkan päässä peltoaukean kohdalla tienviertä
taivalsi jossain määrin holtittoman oloisesti mieshenkilö. Nuorehkolta näytti
ja oli kyllä ihan kuutamolla. Minnehän lienee hänen matkansa kulkenut.
Loppumatkasta ei sitten enää
ollutkaan mitään erityisempää. Kaiken kaikkiaan minun ei pitänyt tänä aamuna
suunnata ollenkaan Saloon vaan kokoukseen Turkuun. Se kuitenkin peruuntui eilen
iltapäivällä. Ehdin jo suunnitella mitä tänään olisi työlistalla, mutta yksi
sähköposti muutti sen listan ja työpäivän sisällön ihan muuksi. Mutta ei
siitäkään sen enempää.
Juuri nyt on jäljellä kaksi
työpäivää ennen loman alkua. Miten mahtaa nämä loput työmatkat sujua!
Virkistävää kesää ja hyvää juhannusta!
Eija-Riitta
Ja myös me kaikki muutkin
Yhdistävän tekijän kynäilijät toivotamme teille itse kullekin omilla, tutuilla perinteillänne
NAUTITTAVAA SYDÄNKESÄN JUHLAA - MITTUMAARIA!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti