APTEEKIN LOGON ALLA

Mitä teen, kun herää huoli muistista?

Alkaneen vuoden aikana olemme me Kuninkaantien apteekkilaiset olleet mukana Salon Muistiyhdistyksen Muistiystävällinen toimija-valmennuksessa. Valmennuksen tarkoituksena on jakaa tietoa muistisairauksista, muistisairaan kohtaamisesta sekä muistisairaan hoitopolusta ja avun hakemisesta muistisairaalle. Tämän pohjalta jaamme teille blogin lukijoille tietopaketin muistisairaan hoitopolusta Salossa.

                                                                                        Kuva: Elina Miettula

Muistiongelmia esiintyy kaikenikäisillä ja useista eri syistä johtuen. Ikääntymisen myötä niiden esiintyvyys lisääntyy ja yli 65-vuotiaista noin joka kolmas kärsii jonkinlaisista muistioireista. Suurimmalla osalla ei kuitenkaan ole varsinaista muistisairautta. Esimerkiksi kiire, stressi, väsymys ja masennus voivat aiheuttaa muistivaikeuksia. Ikä muuttaa muistia, mutta iästä huolimatta terve muisti toimii loppuun asti ja ihminen oppii uusia asioita. Lisääntyneiden muistioireiden taustalla on aina jokin syy, joka täytyy selvittää.

Milloin oireista tulisi huolestua ja
hakeutua lääkäriin?

• Oma tai läheisen huoli muistista
• Muistioire haittaa töitä tai arkiaskareita
• Sovittujen tapaamisten unohtelu
• Epätarkoituksenmukainen terveyspalvelujen käyttö
• Vaikeus löytää sanoja tai epäasianmukaisten sanojen käyttö
• Päättely- ja ongelmanratkaisukyvyn heikkeneminen
• Taloudellisten asioiden hoitamisen vaikeus tai vai-keudet ymmärtää kelloa
• Esineiden katoaminen ja niiden käyttötavan ym-märtämisen vaikeutuminen
• Mielialamuutokset tai ahdistuneisuus yhdessä lähi-muistin heikkenemisen kanssa
• Persoonallisuuden muuttuminen, sekavuus, epäluu-loisuus tai pelokkuus
• Aloitekyvyn heikkeneminen ja vetäytyminen

Tärkeimpiä merkkejä, jolloin muistitutkimuksiin on syytä hakeutua, on tilanteen selkeä muutos entisestä sekä ongelmat arjessa pärjäämisessä. Muistiongelmia on aina hyvä tutkia, sillä mitä tahansa niiden taustalta löytyy, on hoito tehokkainta, kun se päästään aloittamaan mahdollisimman aikaisin. 

Muistisairaan hoitopolku Salossa

Jos herää huoli omasta tai läheisen muistista, asian selvittäminen alkaa omasta terveyskeskuksesta omalääkärin vastaanotolta. Lääkäri kartoittaa oireet, päivittää lääkelistan, tekee lähetteen laboratoriotutkimuksiin sekä tilanteen mukaan muistineuvolaan tai pään kuvantamiseen.

Muistineuvolassa muistihoitaja haastattelee potilaan ja omaisen. Omainen tai muu läheinen henkilö kutsutaan aina mukaan, koska potilas itse ei aina havaitse muutosta ja omaisella voi olla erilaisia havaintoja potilaan arkiselviytymisestä. Muistihoitaja tekee myös muistitestin.

Huolen ilmaisu kanssaihmisen pärjäämisestä

Jos huoli herää vieraamman kanssaihmisen - naapurin, tuttavan tai tuntemattomankin ihmisen – pärjäämisestä, voi yhteyttä ottaa kaupungin sosiaalihuoltoon tai van-huspalveluihin.

1) Akuutissa hätätilanteessa soitto yleiseen hätänumeroon 112. Tällainen tilanne voi olla esim. eksyneen muistisairaan löytäminen säähän nähden liian kevyesti pukeutuneena.

2) Vähemmän kiireellisissä tilanteissa yhteyttä voi ottaa Salon kaupungin Sointuun eli sosiaa-lipalveluiden palvelunohjauksen ja palvelun tarpeen arvioinnin tiimiin.

                Puhelinaika ma-pe klo 8-11.30 puh. 044-7783121

                     http://www.salo.fi/sosiaalijaterveyspalvelut/sointu/

3) Yli 65-vuotiaiden salolaisten avuntarve kartoitetaan vanhuspalveluissa.

Puhelinaika ma-pe klo 9-15 
http://www.salo.fi/sosiaalijaterveyspalvelut/vanhuspalvelut/kotihoito/

Kansainvälistä aivoviikkoa vietetään 13.-19.3.2017. Maanantaina 13. 3. klo 10-13 Salon Muistiyhdistys esittelee toimintaansa ja muistikyläprojektia Kuninkaantien apteekissa. Tiistaina 14. 3. jär-jestämme terveysmittauksia (varaa aika apteekista). Tervetuloa!

http://www.kuninkaantienapteekki.fi

Terveisin,

Elina Miettula

Proviisori

Kuninkaantien apteekki

Lähteet:

Muistiliitto: Muistiongelmia – milloin huolestua?

Käypä hoito -suositus: Ohje potilaille ja läheisille: Mitä teen, kun epäilen muistisairautta?

                                                                                       Kuva: Elina Miettula

Menolippu, menolippu...

Salon kaupunginhallitus teki viime marraskuussa päätöksen luopua sotaveteraani- ja seutulipuista bussiliikenteessä. Päätös on herättänyt paljon hämminkiä ja vastustusta.

3.6.2017 päättyy Salon sisäisen seutulipun käyttö. Se on sääli! Bussilipun hinta on ollut 55 euroa ja se on ollut käytössä 30 päivää ostopäivästä. Lipulla on voinut ajella bussilla tuon 30 päivän ajan vaikka kuinka paljon Salon sisällä. Työmatkalaiselle se on ollut taivaan lahja.

Mitä tapahtuu 3.6. jälkeen? Salon sisäinen seutulippu poistuu ja tilalle voi ostaa työmatkoja ajatellen 44 matkan vuosilipun. Tämän 44 matkan bussilipun hinta pompsahtaakin Salon sisäisen seutulipun hintaan nähden yli 300 %. Tuon 44 matkan bussilipun, joka hyvässä lykyssä riittää kuukauden työmatkoihin, hinta on 180,20 euroa.

Uskoisin, että moni bussimatkustaja jättää lipun jatkossa ostamatta. Ne, jotka ovat käyttäneet Salon sisäistä bussilippua, ovat niitä, jotka eivät välttämättä saa isoa palkkaa. Kulujen karsimiseksi on siirrytty bussin käyttäjäksi. Tuollainen yli 300 % hinnannousu bussilipussa tekee monelle jatkossa mahdottomaksi ostaa bussilippua.

Ymmärsin kaupunginhallituksen päätöksestä, että seutulipuista säästettävät rahat käytetään bussivuorojen lisäämiseen. Olisihan se toki kiva käydä kesällä bussilla Salon kaupungin reuna-alueiltakin jossain, mutta siltikin mielestäni on tärkeämpää päästä lähes 11 kuukautta vuodesta arkisin töihin kuin kerran kesässä Kiikalasta tai Särkisalosta Salon torille jäätelölle.

Tuollaisen sisäisen seutulipun käyttäjät eivät varmasti ole niitä kaupungin varakkaimpia asukkaita ja toivonkin kaupunginhallituksen vielä miettivän päätöstään. 

Voisihan sisäinen seutulippu olla hieman kalliimpi, tuo nykyinen on todella edullinen. Mutta 125,20 euron nosto lipun hintaan on sentään vähän liikaa. Vai onko?

Päivi

”Potilaana” lähihoitajaopiskelijoiden tutkittavana!

Tammikuun lopulla minulla oli tilaisuus olla koehenkilönä lähihoitajakoulutuksessa, olin potilaana käytännön tilanteessa.

Vähän minua etukäteen huvitti minkälaiseen rääkkiin poloiset joutuvat nostellessaan minua tehtävien eri vaiheissa. Mainitsin asiasta heille, mutta sain iloisen naurun palkakseni. Kyseessä kuitenkaan ei ollut sairaalassa tapahtuva harjoittelu.

Tilanne oli aidomman tuntuinen kun potilas oli ulkopuolinen. Normaali tilanteissa oppilaat itse näyttelevät vuorollaan potilas ja hoitaja suhdetta. Minun ei tarvitse näytellä, olen aivan aitoa heidän tarvitsemaa materiaalia. Päivittäin joudun näyttelemään reipasta ja tervettä ukkoa. Joka aamu tunnen itseni eläväksi. Ei ole yhtään raajan osaa jota ei jollakin tapaa kolottaisi.

Kerran luulin itseni kuolleeksi. Tämä tapahtui kymmenkunta vuotta sitten. Olin tuetulla lomalla eräässä kylpylässä. Siellä menin isoon paljuun yrttihoitoa saamaan. Se oli kokemus, jossa kivistykset kaikkosivat. Hoitaja ihmetteli kun kysyin, että olenko kuollut kun mitään kohtaa ei kolota, niin oli autuas olotila. Valitettavasti sitä kesti noin kymmenen metriä kun lähdin hoidosta. Toden sanoakseni, olotila oli hyvä pidempää, mutta joku nivel oli sen verran arka, että kipu tuntui.

Tämä minun ”hoitopaikkani” oppilaat valmistuvat Salon seudun ammattiopistosta ensi keväänä. Nyt he ovat syventävän lääkehoidon kurssilla.

He opiskelevat ja valmistuvat sairaanhoidon – huolenpidon ja vanhustentyön ammattilaisiksi. (Sosiaali- ja terveysalan perustutkinto, lähihoitajan osaamisalaopinnot)

Luokkahuoneessa oli hyvin iloinen ja lämpöä henkivä vastaanotto. Nuoret aikuiset, tytöt ja pojat, ottivat minut iloisesti vastaan. Luokkasalin perällä oli sermein varustettu ”tutkimushuone”. Potilaalle oli varattu pehmustettu nojatuoli. Yhdellä seinustalla oli potilasvuode, jonka reunalle hoitajat istuivat. Osa oppilaista katseli ja kuunteli opettajan selostusta, mitä seuraavaksi tehdään.

Harjoitustilanne kuvataan ja lähetetään toiseen luokkahuoneeseen samanaikaisesti toistenkin katseltavaksi. Tällä tavoin kaikki oppilaat olivat osallisena tulevaan tilanteeseen.

Neljä – viisi oppilasta teki näytetyön ja loput seurasivat tilannetta monitorista.

Seuraajat arvioivat mitenkä työskentely oli sujunut, jaellen plussat ja miinukset.

Opettaja puolestaan antoi lausunnon koko tapahtumasta, oliko työ tehty kunnolla ja oliko arviointi tehdyn työn mukainen.

”Lääkkeet ja hoitajat”

Ensimmäinen vaihe tietenkin oli mitenkä potilas voi ja mitä vaivoja on. Tällä tavalla kartoitettiin ja saatiin selville potilaan vaivat ja hoidon tarpeet. Niitä vaivoja mielestäni oli vaikka muille jakaa. Luulen, että hoitsutkin olivat samaa mieltä. Onpas vaari onnistunut tuota omavaraisuutta hankkimaan, ei tarvitse naapurilta lainata! No tämä on minun ihka oma kommenttini asiasta.

Vaivat kun oli selvitetty, niin sitten olikin aika ottaa selville, mitenkä niitä lääkitään. Mitä lääkkeitä minulle on määrätty.

Kerroin ettei lääkkeiden nimet ole varsinaisesti muistissa tuolla pääkopassa eli kovalevyllä, niinkuin hienosti ilmaistaan. Kovalevylle ne tiedot tietokoneille tallentuu. Minusta kuitenkin tuntuu, ettei nuo elollisten aivot niin kovia levyjä ole. Minusta voisi puhua paremminkin jostakin puuromaisesta massasta. Minkälaisen vertauskuvan olisi Linnan Hietanen asiasta antanut?

Lääkepakkauksen nähtyäni tuon lääkkeen tarkoitus paremminkin selviää. On minulla ”takataskussa” tietenkin erillinen luettelo lääkkeistä. Kerroin kuitenkin hallitsevan annostelun ja sen milloin lääkkeet pitää ottaa.

Joskus dosetista huomaa, ettei kovalevyni ole toiminut. Sellaisessa tapauksessa annos siirtyy seuraavan viikon nautintoihin.

Kovasti oppilasryhmä painotti lääkkeiden oton tarpeellisuuden. Jostakin olen lukenut, että vain otettu lääke auttaa – uskon sen täysin.

Eräs ryhmä tutki minun sen hetken verenpainearvot. Mittaus suoritettiin niin sanotulla elohopeamittarilla – sellaisella entisajan luotettavalla mittarilla. Kyllä nuo nykyajan digitaaliset mittaritkin luotettavia ovat. Oppilailla oli tarkoituskin suorittaa mittaus molemmilla mittareilla. Sanoin kuitenkin ettei se taida onnistua. Päättelin sen siitä, että tämän uudemman mittarin mansetti on lyhyt minun käsivarrelleni. Kas kun olen tällainen puuro-podari ja siksi hauikseni on liian paksu tuolle mansetille.

Pelkäsin, että nyt verenpaineeni on huippu korkea. Sen päättelin kun katsoin ottajan silmiin. Kas kummaa kun arvot olivat ihan kohtalaisen hyvät. Yläpaine saisi olla hieman alhaisempi. Hyvä kuitenkin tällaiset lukemat, oppilaatkin olivat samaa mieltä.

Miltei jokainen ryhmä kertoi, että heitä vähän on jännittänyt nämä tilanteet. Minä en sitä huomannut, kerroin vain mitenkä hyvin päivä on onnistunut molemmin puolin. Onhan se kuitenkin samalla opetustilanne, varmasti on pieni jännitys siitä, että muistaa toimia suunnitelman mukaan, käsikirjoitukset oli annettu ainakin suullisesti.

Minulta kysyttiin, että tiedänkö e-reseptistä? Olin vähän ihmeissäni siitä kun mentiin tuonne naisten sektorille, e-pillereillä on jo pitkään säännöstelty tuo syntyvyys.

Ehkä vetoni oli vähän niin ja näin, mutta pientä hilpeyttä se kuitenkin aiheutti.

Hyvin olivat oppilaat läksynsä lukeneet ja minulla oli helppo ”arvostella” mielessäni suoritus. Henkilökohtaisen tietoni olin saanut parin asiantuntijan luennoilta tällaisesta sähköisestä uudistuksesta.

Flikat samalla kyselivät, että onko KANTA.FI (http://www.kanta.fi/) tuttu. Juttelimme yhdessä tästäkin uudistuksesta. Tosin sanoin etten ole vielä käytännössä asiaan tutustunut, mutta tiedän mitä se sisältää. Hoitotestamentti on kirjallisesti tehty. Lyhyen kaavan mukaan kuitenkin, en asettanut toivomuksia esim. päivittäisestä konjakkiannoksesta, jonka haluaisin saada – hoitajien pullosta tietenkin!

Olin kertonut tuosta lääkkeiden oton unohtamisesta. Sitäkin tapahtuu joskus. Ohjelmaan kuului neuvontaa mitenkä voisin välttää unohtelun. Siihen on apu saatavissa telefonin kautta. Nykyisiin vempaimiin saa ladattua hälytyksen, joka muistuttaa; ota lääkkeet, ota lääkkeet. Kuulovammaisena lääkkeet saattaisivat unohtua dosetin lokeroon.

Addoz Lääkekello, olisi ratkaisu unohtamiseen. Kyselin sen hintaa, joka on lopullinen sen hankkimatta jättämiseen. Ei se sinänsä niin mahdottoman kalliskaan ole, mutta jätän kuitenkin väliin (parinsadan luokkaa).

Lääkkeiden haittavaikutukset? Tämän aiheen oli saanut tehtäväkseen pari komistusta, joten sain nauttia naiskauneudesta opiskelun lomassa.

Kerroin, ettei minulla ole ollut mielestäni mitään huomattavaa oireilua. Crampiton suonenvetolääke on aikoinaan ollut valmiste, jonka vaikutus oli nopea. Valitettavasti se on EU:n kiellettyjen listalla, huumehörhöjä kai saa siitä syyttää.

Tarkkaan oli myös sanomisiani kuunneltu, ihan hyvä niin. Jäin tavallaan kiinni konjakkitoivomuksesta hoitotestamentissa. Nuorempana olin hyvinkin niin sanottu raivoraitis. Myöskin toimin kuskina työporukan juhliin menossa.

Siitä olen mielissäni, että tällainenkin asia kuuluu oppilaiden opetukseen.

Nykyisin otan naukun silloin tällöin, mutta voimakas humalatila on vieras juttu.

Nukahtamislääkkeen vieroitusoireen olen kokenut, niitä unikuvia en enää halua kokea. Muutenkin nukahtamislääkkeiden käytön säännöstely olisi hyvä saada aisoihin. Ne ovat lääkkeitä, joita ei pitäisi ottaa kuin tilapäiskäytön mukaisesti. Niiden teho olisi myös parempi ja päivän väsymystila kaikkoisi.

Yhteenveto!!!

Kokemus omalta kohdaltani oli erittäin miellyttävä. Kiitos oppilaat kiitos lehtori Maria, sain elämäniloa teiltä. Vanhana on sitten mukava muistella tätäkin tapahtumaa.

Tällainen ryhmätyöskentely on varsin tuttu opiskelumuoto. Kun olin ”koulunpenkillä”, kurssi- ja etäopiskelun merkeissä, saimme teoreettisilla jaksoilla kokea sen vertaansa vailla olevan tehon, innostuskin oli suuri. Ryhmätyön purkaminen oli se opettavaisin muoto. Tietenkin aineiston koonti ryhmässä oli tärkein juttu.

Ryhmätyössä jokainen saa antaa panoksensa sekä oppii esityksistä.

Huomasin, että joukkonne oli kiinnostunut opiskeluun. Tunsin, että kiinnititte erityistä huomiota vuorovaikutuksen luomiseen – potilas ja hoitosuhde on tärkeä asia. Eri tilanteiden välinen yhteinen ruotiminen on tärkeää. Keskustellaan asiasta, se opettaa. Siinä huomaa myös asiat, joita voi täydentää.

Kiitoksia tammikuisesta kokemuksesta.

Niilo

Omakohtaista kokemusta

Lymen tauti eli Borrelioosi

Alkusyksystä minua alkoi vaivata monenlaiset oireet: unettomuus, ruokahalu katosi, verenpaineen suuret vaihtelut, kaksoiskuvat, pahoinvointi ja tasapainohäiriöt.

Omalääkäri määräsi lääkettä unettomuuteen. Kun vasempaan silmään tuli kaksoiskuvat, menin aluesairaalan päivystykseen. Tutkimuksen jälkeen lääkäri sanoi, konsultoituaan TYKSin neurologin kanssa, ettei vaiva ole neurologinen, vaan se johtuu silmistä. Hän neuvoi menemään silmälääkäriin, yksityiselle, koska sinne pääsee nopeammin. Sainkin ajan seuraavalle päivälle, silmälääkäri antoi lähetteen TYKSin silmäpoliklinikalle.

Soitin silmäpoliklinikalle useampaankin kertaan, koska silmäongelmat pahenivat ja vasen silmä alkoi karsastaa. Vastauksena sain, että ehkä kuukauden päästä tulee kutsu. Oloni huononi, tuli pahoinvointia ja kävelykin kävi ”työlääksi”. Minut vietiin ambulanssilla TYKSiin. Tehtyjen tutkimuksen jälkeen minut lähetettiin aamuyöstä kelataksilla kotiin. Ongelma ei ole kuulemma ollut aivoperäinen.

Hematologi oli kiirehtinyt asiaa, kutsu tulikin tämän jälkeen kohtuullisen pian silmäpoliklinikalle. Silmälääkäri tutki silmät tarkasti ja sanoi, että ongelmat ovat neurologisia, ei silmistä johtuvia. Hän lähetti minut suoraan neuropoliklinikalle, jossa hänen ohjeidensa mukaan minulta tulisi ottaa pään magneettikuva ja selkäydinnäyte. Menin neuropoliklinikalle, jotain tutkimuksia tehtiin, mutta ei tehty silmälääkärin määräämiä tutkimuksia, koska ei saamani tiedon mukaan voitu tehdä päivystyksessä. Minut lähetettiin kotiin odottamaan kutsua magneettikuvaukseen. Oloni heikkeni niin, että jouduin vuodeosastolle ja sieltä parin päivän päästä takaisin TYKSin neuropoliklinikalle. Nyt siellä jostain syystä voitiinkin suorittaa pään viipalekuvaus ja magneettikuvaus sekä ottaa selkäydinnäyte.

Kuntoni heikkeni ja tulostenkin perusteella minut siirrettiin neurologiselle osastolle, jossa otettiin lukuisia verikokeita ja taasen useita selkäydinnäytteitä. Varalta aloitettiin antibiootin antaminen suoneen neljän tunnin välein. Lopulta oireiden syy selvisi, borrelioosi. Nyt voitiin aloittaa täsmälääkitys suoneen kerran päivässä. Olin osastolla hieman toista viikkoa. Minut siirrettiin aluesairaalan sisätautiosastolle Saloon. Kolmen päivän päästä pääsikin kotiin.

Kotisairaalasta käytiin kymmenenä päivänä tiputtamassa antibiootit suoneen. Selkäydinnäytteen oton jälkeen lääkäri päättyi siihen, että tiputusta on jatkettava vielä 14 päivää. Nämä antibiootit kävin ottamassa aluesairaalan lääkepolilla. Tämän jälkeen otetun selkäydinnäytteen perusteella lääkäri päätti, että borrelioosi on hoidettu, seurantakaan ei tarvita.

TYKSin osastolla ollessa tarvitsin vessaan mennessä apua. Kun kunto koheni, apuvälineenä oli rollaattori ja keppi. Nyt en tarvitse liikkumiseen apuvälineitä.

Fysioterapeutti lähetti minut tasapainoryhmään. Siellä tapasin mieshenkilön, joka oli sairastunut borrelioosiin 15 vuotta sitten. Tuohon aikaan sairautta ei osattu diagnosoida, hänen sairauttaan oli hoidettu nivelreumana. Kunto oli heikentynyt niin paljon, että hän oli joutunut pyörätuoliin. Nyt kun hän on saanut asianmukaista hoitoa, hän pystyy kävelemään normaalisti.

Mistä olen saanut borrelioosin? Punkkejahan löytyy nykyään kaikkialta Suomesta. Eniten kuitenkin saaristosta. Kävin kesällä Örön saarella. Siellä sanotaan olevan runsaasti borrelioosia kantavia punkkeja. En huomannut ihollani punkin puremajälkiä saati sitten punkkejakaan. Osalle ihmistä ei puremajälkiä tule.

Mikä on Lymen tauti eli borrelioosi?

Lymen tauti on borrelioosi, jonka aiheuttaa Borrelia burgdorferi -niminen bakteeri. Tartunnan saa puutiaisen eli Ixodes ricinus-punkin puremasta. 

Nimi tulee amerikkalaisen Lymen kaupungin nimestä. Tautia alettiin tutkia siellä 1970-luvulla, koska etenkin lastenreumaksi tulkittua sairautta esiintyi paikallisesti melko runsaasti.

Borrelioosia vastaan ei ole rokotetta. Kansankielellä puhutaan punkkirokotteesta eli TBE-rokoteesta, mutta se suojaa kuitenkin ainoastaan puutiaisaivotulehdukselta - ei borrelioosilta. Punkin puremia vastaan voi suojautua vaatetuksella ja punkkitarkastuksella sekä poistamalla iholle tulleet punkit heti ne huomattuaan.

Jos borrelia jää varhaisvaiheessa hoitamatta, voi borrelia levitä ihosta muualle elimistöön. Oireita voi ilmetä yhdessä tai useammassa elimessä viikkojen, kuukausien tai jopa vuosien jälkeen.

Taudin suosimia paikkoja ovat aivot, hermot, nivelet, sydän ja iho. Niveloireita esiintyy jopa puolella potilaista, mutta selvää niveltä turvottavaa tulehdusta eli artriittia ei kehity kuin viidennekselle potilaista.

Tyypillisiä borrelian aiheuttamille niveloireille on oireettomien ja oireellisten kausien vaihtelu. Oireisto voi muistuttaa reumaa. Tyypillisimmillään vain muutama iso nivel, kuten polvi tai nilkka, sairastuu. Borrelioosi on siis vakava sairaus.

Pentti

Susi tappoi miehen

Otsikon tapahtumasta on kulunut jo jonkin aikaa. Nimittäin Suomen Sodan aikana liikkuivat aliupseereiden Roth´n ja Spoofin partiot Virtain ja Tampereen välillä (Näsijärvi!) tuhoten venäläisten varastoja. Tällaisen partion sotilas oli talvella 1809 hiihtänyt Ruovedellä Hanhonkylän ja Väärinmajan suunnasta jäätä pitkin kohti Ruoveden kirkonkylää. Hän huomaa yhtäkkiä, että Pääskyniemen metsästä ilmestyy kaksi sutta jäälle ja lähtevät kohti hiihtäjää. Sotilas ottaa sukset irti jaloistaan ja valmistautuu kohtaamaan sudet. Aseena hänellä on miekka. Hän onnistuu surmaamaan molemmat sudet. Sitten hän työntää verisen miekan tuppeen ja jatkaa hiihtämistä kohti kirkonkylää.

Lieneekö surmattujen susien veren tuoksu levinnyt ilmavirran mukana laajemmalle, kun susilauma oli ilmestynyt jäälle. Sotilas oli valmistautunut samalla tavoin taisteluun, kuin äskenkin. Nyt vain hänen epäonnekseen miekka oli jäätynyt tuppeen, eikä millään irronnut tupesta. Susilauma teki selvää hyvin nopeasti tästä miehestä. Tämä on kautta aikojen ainoa kerta, kun susi on tappanut ihmisen Ruovedellä.

Tämä on perinnetietoa ja aina voi epäillä onko tottakaan? Kirjoittajan serkku Ruovedeltä, pelimanni ja viulunrakentaja Jalo Törmä (silloin 90 v) kertoi tämän joulukuussa 2007 Pelimannipäivillä Perniön Lehmirannassa. Tapahtumapaikka on keskellä isoa vesialuetta niin, että jos katsoo Akseli Gallen-Kalelan ateljeen, Kalelan, rantakalliolta yli vesialueen vastarannalle Pääskyniemeen, niin voi kuvitella mielessään tapahtumapaikan.

Tämän lisän susikeskusteluun kirjoitti

Eero Törmä, kamariherra

NÄKEMÄESTE

Tiehallinnon ”Yleisohjeet liikennemerkkien käytöstä” määrittelee mm., että: Liikennemerkin sijoituspaikkaa valittaessa on kiinnitettävä huomiota erityisesti seuraaviin seikkoihin: …Merkki voidaan kiinnittää myös valaisinpylvääseen, jos merkin näkyvyys ei siitä kärsi. Liikennemerkin sijoituspaikkaa valittaessa otetaan huomioon liikenneministeriön päätös ja nämä ohjeet. Merkki sijoitetaan siten, että sen näkyvyys on hyvä, mutta se ei ole näkemäeste.

Mutta mitä olette mieltä esimerkiksi tästä

kun – ainakin citySalon alueella – useissa paikoissa on näiden katujen suojateiden puolivälikorokkeille, autoilijoille liikenteen jakajaksi tarkoitettu liikennemerkki asetettu niin, ettei normaalikokoinen aikuinen näe lähestyvää ajoneuvo-liikennettä kurkistelematta. Ja kun tiedetään, että nuo muutamat metrit auto etenee lähes silmänräpäyksessä, niin… ellei sen kuljettajakaan huomaisi suojatielle pyrkijää!

…ja KUN ohjeistuksesta löytyy myös tällainenkin:

Kysynpä vaan, että kun ajoradan reunoilla olevat liikennemerkit ovat hiukan korkeamman varren nokassa ja silti oletetaan autoilijan ne huomaavan ja huomioivan, niin miks’helkkarissa näiden merkkien sijoituskorkeus ei voisi olla sama? Tuskin vaarantaisi liikenne-turvallisuutta ja jalankulkijakin näkisi kurkkimatta rohkeneeko suojatielle mennä. Tarttis varmaan tehrä jotain! Mutta kenen? Kertokaa te, joilla on tietoa – ja vaikutusmahdollisuus.

PS. Liikenneasioissakin myös tämän olettaisin olevan oivallinen kanava kysyä tai kertoa omaa mieltä vaivanneista asioista – tai jos joku muu asia on mielenpäällä taikka kiitoksen ansainnut, niin sekin voisi tavoittaa kohteensa Yhdistävän tekijän kautta. Uskoo                                                                                                              

Ateria päivässä pitää nuoren tyytyväisenä/tyytymättömänä

Paljon on vuosien aikana puhuttu suomalaisesta kouluruokailusta. Törmäsin tässä sosiaalisessa mediassa taas keskusteluun kouluruokailusta. Se on kyllä niin tunteita herättävä keskustelunaihe, että pakko siihen on omakin lusikka laittaa.

Suomessa tarjotaan jokaiselle peruskoululaiselle lämmin ateria päivässä. Se on harvinaisen hyvää palvelua, sanon minä. Tuon aterian on suunnitellut asiantuntija, joka on koonnut noin yhden euron arvoisen lounaan terveellisesti ja monipuolisesti.

Aikojen alussa Suomessakin piti olla eväät mukana koulussa. Sitten taas oltiin kateellisia, miksi toisella oli voipaperiin kääritty voileipä oikein voilla ja sianlihalla päällystettynä ja toisella vain kuiva, ehkä vähän homeinenkin, leivänkannikka. Nykyään tarjotaan ihan jokaiselle lapselle ja nuorelle kotioloista riippumatta samanlainen ateria. Se on näin tasa-arvon ja yhdenvertaisuuden ollessa muotisanoja hieno asia.

Kouluruokaa ei voida maustaa voimakkaasti, koska ruokaa syö päivittäin Salossakin tuhansia ihmisiä. Makuja on erilaisia, joten on helpompaa tehdä miedosti maustettua ruokaa, johon voi lisätä tarvittaessa mausteita. Kuinka moni meistä muistaa tai tietää, miltä porkkana maistuu? Onko se huono asia, jos kouluruoassa maistuu raaka-aineen oma maku? Mausteita on aina helpompi lisätä kuin ottaa pois.

Omilta kouluvuosiltani 30 vuoden takaa muistan, miten ihanaa ruoka oli. Silloin se tehtiin omassa koulun keittiössä, ihan siinä vieressä. Ruokatunnilla haettiin kauppakorilla keittolasta vihreät tai oranssit muovilautaset ja peltimukit. Toisessa korissa ruokajärjestäjä toi maitoa ja näkkileipää. Pulpetissa säilytettiin ensimmäisellä koululuokalla vohvelikankaasta itse tehtyä ruokaliinaa, joka asetettiin pulpetille. Alustaan oli tehty lautaselle, mukille ja aterimille omat paikat. Oli se upea!

Tähän vohvelikankaisen alustan päälle asetettiin sitten se muovilautanen, johon oli haettu keittäjän keittiöstä kantamaa ruokaa. Ruoka oli hyvää! Parhaiten muistan sen ihanan tillilihan, jota en kotona onnistu yrityksistäni huolimatta tekemään. Samoin oli se ihanan limainen kanaviillokki, jonka kanssa sai maukasta mustaherukkahyytelöä. Ihanaa oli myös uunimakkaran seurana tarjottu porkkanalaatikko, laukkamakkara ja maksakastike. Voi niitä aikoja!

Nykyisin kouluruoka on entistä edullisempaa, se tehdään isommissa yksiköissä ja usein se kuljetetaan kaukaakin. Se on silti koululaiselle maksuton ja usealle peruskoululaiselle päivän ainoa lämmin ateria.

Ruokalista vaihtuu kuuden viikon välein, joten ei se aina sitä yhtä ja samaa ole. Keittoja on nykyään paljon, mutta on se sentään eri kuin 1950-luvulla koululounaana tarjottu velli tai puuro.

Itse arvostan suuresti sitä, että suomalainen yhteiskunta tarjoaa maksuttoman, lämpimän lounaan jokaiselle koululaiselleen. Aina ei voi olla kaikille maistuvaa ruokaa, mutta syödä pitää, että nättinä pysyy!

Eihän se naapurin rouvan ruokakaan samalta maistu kuin oma tekemä. Onko tänä päivänä niin totuttu syömään teollisesti valmistettua ruokaa ja pikaruokaa, ettei tavallinen, maukas kotiruoka enää kelpaa?

Päivi

Huh, kauhistusten kauhistus!

Minä olen jollakin tapaa ”allerginen” noita sivistyssanoja kohtaan. Niissä on aina jotakin vierasta, ellei muuta niin niiden kirjaimet tuppaavat olemaan minun kielenkäytössäni vieraantuntuisia. Esimerkkinä voin sanoa, että minulle on tuottanut vaikeuksia tuo tree-kirjain (d), sitä piti ja oikeastaan vieläkin pitää harjoitella, vielä pahempi on tuo ng-äänne. 

Nämä vierasperäiset sanat, joissa tuollaisia käytetään, tahtovat muutenkin kauhistuttaa minua, ihan vain senkin takia, kun ne eivät tahdo jäädä mieleen, ei niin millään.

On siinä sekin syynä, kun niitä ulkomaan sanoja ei lausuta niin kuin kirjoitettaan, meinaa sekin oudoksuttaa minua, tyhmää.

Seuraan mielelläni esim. eduskunnan kyselytunteja. Kiinnostukseni tällaista TV-ohjelmaa kohtaan on niin luja, että pysyn usein hereillä lähes koko lähetyksen ajan. Siitä olen harmissani, kun en omista sivistyssanakirjaa, jota voisin käyttää tulkkina. Tosin lukutaitoni ei riitä siihen nopeuteen mitä puhujien kielenkäyttö vaatisi. On minulla jonkinlainen kuullun ymmärtämisen taju, että suunnilleen tiedän mitä puhuja kulloinkin tarkoittaa. Tiedän myös etten ole ainoa tässä ymmärtämättömyydessä.

Paljon olisi kansanedustajillakin oppimista, ainakin selkokielen käytön suhteen. Uutisia tulen tällä selkokielellä silloin tällöin lukeneeksi. Siinä ei ns. sivistyssanoja viljellä. Meitä kirjanoppimattomia on vielä aikamoinen joukko. On tietenkin siitäkin joukosta paljon sitä väestöä, joka pärjää hyvin ”ulkomaan” kielienkin kanssa. Siitä heille kiitos seisokoot, saavat olla ylpeitä taidoistaan, minä olen luku erikseen. Kuvittelen mielessäni, että seuralaisia löytyy myös meikäläiselle.

On minullakin yksi melkein sivistyssana tiedossani. Tämä sana tuli mieleeni, kun yön hiljaisena hetkenä muistelin niitä näitä. Kuuluisa Uni-Matti oli lähtenyt niin sanotusti lipettiin. Sen tarkemmin en osaa selittää missä sellainen paikka on kuin lipetti, kaiketi tällainen paikkakunta on olemassa jossakin, ainakin usein kuulen siitä mainittavan.

Tarkoitukseni ei ollut pohtia lipetin sijaintia, vaan tuoda julki sana, joka minusta sopisi vallan hyvin käytettäväksi sivistyssanan kaltaisena. Sana on kuitenkin niin sanotusti murteellinen. Sitä todistaa sekin, että tällä Salon alueella sitä ei tunneta. En itsekkään ole sitä käyttänyt pitkään aikaan, mutta vanha kansakoulukaverini tunsi sen oikein hyvin. Hän myös sanoi, että sana on hänelläkin paremminkin muistojen joukossa. Se sana on ANKELEITISTI.

Siinä tuo monia asioita selventävä sana on.

Ankeleitisti sana ilmaisee mitenkä tarpeellinen jokin juttu on, kuinka jokin asia tai teko on aivan välttämätön jonkin tehtävän suorittamisessa. On siis aivan välttämätöntä suorittaa ja tehdä ensiksi se ja se. Tehdään kaikki aivan turhaan, jollei ensiksi tehdä niin ja niin. Moni työ voidaan suorittaa, mutta sitä ennen on tehtävä alustava työ onnistuneen tuloksen saamiseksi.

Koetan ottaa jonkinlaisen esimerkin. Hometalot ovat tätä päivää. Ankeleitisti olisi rakennusvaiheen aikana kiinnitettävä huomio kunnolliseen kohteen ilmastointiin. Sen ei ole annettu kuivua tarpeeksi pitkään tai siitä on tehty liian umpinainen. Ankeleitisti olisi suunnitteluvaihe pitänyt hoitaa paremmin. Niin kuin tämä juttukin olisi ollut parempi olla kirjoittamatta, tuhlata nyt aikaa pelkkään sananhelinään.

Monia asioita olisi tehtävä ja vielä saatettava juttu loppuun asti, mutta kun niin moni hyvä päätös toteutetaan vain puoliksi.

Torsoksi tämäkin juttu jää, mutta kun kerran unissani muistui paljon kuulemani sana mieleeni, siitä sain asiantynkää jostakin menneisyyden ajoilta. Sieltä luurankokaapista voi löytyä lukijalle samantyyppisiä unohdettuja murresanoja, jotka ovat melkein kuin sivistyssanoja.

                                     Niilo