Tätä otsikon tekstiä kuulen yllättävän usein. Vammaispalvelulain mukaan vaikeavammaiselle henkilölle voidaan myöntää vähintään 18 yhdensuuntaista matkaa kuukaudessa asiointiin ja virkistykseen. |
Onko se sinusta
paljon? Oletko miettinyt loppuun asti, kun kadehdit vammaisen henkilön
kuljetuspalvelua? Kerronpa sinulle, mitä tarkoittaa, kun käyttää
vammaispalvelulain mukaisia kuljetuspalveluja arjessaan.
Se tarkoittaa
sitä, että voin liikkua vain oman kotikuntani alueella sekä niissä
naapurikunnissa, joiden kanssa kotikunnallani on yhteinen raja. Mikäli haluan
osallistua esimerkiksi kauempana asuneen sukulaisen hautajaisiin, minun on
erikseen anottava vammaispalveluista tähän matkaoikeutta.
Se tarkoittaa myös sitä, että lain määrittämä vähimmäismäärä 18 yhdensuuntaista matkaa on lähes
poikkeuksetta juuri tämä 18 matkaa kuukaudessa. Oletko sinä miettinyt, kuinka
hoidat kaikki asiasi 9 edestakaisella matkalla kuukauden aikana? Siihen
sisältyy niin kauppareissut, pankkiasioinnit, harrastukset kuin ystävien luona
käyminenkin. Jokainen vammaispalvelulain mukaisia kuljetuspalveluja käyttävä
joutuu miettimään, kuinka selvitä kaikista asiointimatkoista ja sosiaalisista
tapaamisista poistumalla vain 9 kertaa kuukauden aikana kotoa. Jos tulee
yllättäviä menoja, mutta matkat on jo sen kuukauden osalta käytetty, ei auta
kuin maksaa itse tai kerjätä kyyti joltakulta tutulta.
Vammaiseksi ei
kukaan varmastikaan ole tehnyt valintaa itse ja vapaaehtoisesti. Silti saamme
kuulla jatkuvasti, että käytämme yhteiskunnan varoja hurvittelemalla taksilla. Toki
meilläkin on oikeus hurvitella! Meidän pitää vain miettiä, missä kuussa
kuljetuspalvelumatkat riittävät hurvittelureissuun.
Lisäksi jokainen
vammainen kuljetuspalvelun käyttäjä maksaa taksissa matkustaessaan omavastuun.
Salon sisällä se on 3.30 €, kuten Paikussakin. Ympäristökuntiin omavastuu
kertyy Matkahuollon kilometritaksan mukaisesti.
Asiassa minua
suututtaa erityisesti se, että vammaisia syyllistetään yhteiskunnan varojen
käyttämisestä. Ei ole helppoa olla vammainen ja usein vammaisen elämä tuleekin
kalliimmaksi kuin ns. terveen ihmisen arki. Meilläkin on oikeus osallistua
yhteiskunnan tarjoamiin asioihin tuntematta siitä syyllisyyttä.
Yritäpä itse
järjestää omat menosi niin, että poistut vain 9 kertaa kuukauden aikana kotoa
ja hoidat näiden matkojen aikana kaiken lukuun ottamatta työtä tai opiskelua.
Siihen sentään saa omat kuljetuspalvelumatkat.
Ai niin, unohdin
mainita, että 9 poistumiseen ei sisälly mahdollisuutta käydä ensin ystävän
luona ja jatkaa siitä kauppaan. Tästä tulee jo kaksi erillistä yhdensuuntaista
matkaa.
On hienoa, että
osa kaupungeista joustaa vammaispalvelulain mukaisten kuljetuspalveluiden
jaksotuksessa. Vaikka matkoja myönnetään 18 yhdensuuntaista matkaa kuukaudessa,
voi erilaisen jaksotuksen ansiosta käyttää matkoja vapaammin. Itselläni tuo
jaksotus on vuositasolla eli voin käyttää oman mieleni ja kukkaroni mukaan 18 x
12 matkaa eli 216 matkaa parhaaksi katsomallani tavalla vuoden aikana. Omalla
vastuullani tietysti on, että matkat riittävät koko kalenterivuoden.
Nyt aiheuttaa
pelkoa se, että jokaisessa kaupungissa halutaan siirtyä erilaisiin
matkajärjestelykeskuksiin. Se vähentää vammaisten henkilöiden
itsemääräämisoikeutta, koska matkat on tilattava tietyltä matkan tarjoajalta
edellisenä päivänä. Enää ei siis voisi tehdä ainuttakaan extemporee-reissua.
Lisäksi ei voi itse vaikuttaa siihen, kenen taksiyrittäjän palvelut valitsee.
Vammaisille henkilöille on erityisen tärkeää, että luottamus kuljettajaan on
rikkomaton. Tämä ei valitettavasti toteudu järjestelykeskuksissa, se on nyt
nähty ja koettu monissa paikoin (esimerkiksi pääkaupunkiseutu).
Miksi kukaan ei
kysy vammaisilta, mitä he haluavat? Ja jos kysytään, miksi meitä ei kuulla?
Miksi päättäjä tai virkamies tietää aina paremmin kuin vammainen palvelun
käyttäjä, mikä toimii ja mikä ei? Tottahan tästä säästöä tulee ja tuhansittain,
koska vammaiset henkilöt eivät enää uskalla liikkua missään.
Toivon todella,
että meillä Salossa otetaan järki käteen ja vammaisneuvosto mukaan
suunnitelmiin. Olen enemmän kuin saletti siitä, että tälläkin hetkellä
puuhataan asiakasjärjestelmien ja matkakeskusten parissa, vaikkei asiasta
hiiskahdetakaan julkisuudessa.
Päivi Vigg
Ihan loistava kirjoitus! Ihmettelen vaan, mitä liikkuu sen kadehtijan päässä ja miksi vammaisen itsemääräämisoikeutta halutaan rajoittaa. Salasanan me "ei vammaiset kun" lähteä extempore jossain käymään ja vielä valita, millä kulkupelillä.
VastaaPoista