Heinäkuussa minulta
kysyttiin, josko koiran vahdiksi tulisin. No mikä ettei, ei olisi ensimmäinen
kerta, kun Elmon kanssa muutaman päivän vietän.
Päivät sovittiin elokuulle.
Paikkana tällä kertaa Turku, Porth Athur niminen kaupunginosa. Portsasta
juttelevat.
Asuntoalue on vanhaa Turkua.
Puutalot 100-vuotiaita keskimäärin. Ihania, koristeellisia. Osassa katuja on vielä kivetyskin vanhaa.
Elmo
Mikaelin kirkon vieressä,
vanhalla kiveyksellä
vanhalla kiveyksellä
Mutta se koira, Elmo
nimeltään, on jo 9 v vanha herra. Aina ottaa iloisesti vastaa, kun menen. On
rauhallinen, Cain-terrieri. Elmon emäntä vaan nauroi, että sieltä se meidän
Elmon ”Au Pair” tulee.
Aamulla herätessäni
vaatteet päälle ja ulos. Kahden, kolmen tai välillä vähän pitempäänkin,
kilometreissä. Koira kyllä jaksaa, vaikka välillä sillekin tulee stoppi, nyt
loppu lenkkeily, kääntyy takaisin kotiin. Ja kotiin tullessa menee jääkaapin
viereen, tietää saavansa aamusuupalan, yhden nakin. Ja on tyytyväinen. Sitten vasta itselle kahvia keitän. Iltapäivällä
vasta saa ruokaa. Kukakohan pitäisi minullekin samanlaisen……
Viemäriaukotkin
koristeltu kesäksi, Aurajoen rannalla
Mukavaa sen kanssa on
lenkkeillä, oppii Turun katujen nimiä, mikä on missäkin. No ei nyt ihan koko
Turkua tiettykään, mutta Portsan nurkat oppinut jo. Ja nyt kesällä oli mukavaa,
kun oli hyvät, lämpimät ilmat, tuli mentyä Förillä yli, ”Toispuoljokke”. Ja kyllä siinäkin vaan porukkaa menee,
välillä on kaks kolme, mutta jollakin kerralla voi olla kymmeniä. Ja se kulkee
ihan tauotta. Tulee ihailtua taloja, jota jokirannassa on, osa vanhoja, osa
uusia. Ja ne vanhat laivat Aurajoessa.
Ihania.
Aurajoen
rannalla yksi patsaista
Mutta seuraavaan kertaan,
Hau hau T. Sisko
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti