Mikähän ominaisuus mahtaisi
selkeästi erottaa peruskansalaisen tutkijasta, lähinnä tuota otsikkoa
ajatellen? Omakohtaisella kokemuksella olen saanut todeta, että ehkä selkein
ero on siinä, kun jostakin asiasta on tehty laajamittainen tutkimus, jonka
luotettava taho julkaisee – niin minähän uskon sen. Mutta tutkijat; ainakin ne
muutamat, joihin olen saanut paremmin tutustua; ilmaisevat kantanaan, että
vasta sitten, kun ovat päätelmissään siihen päätyneet ja itse saaneet saman
tuloksen tutkimuksissaan. Siis näyttöä on oltava! Eivät hekään silti pyri keksimään
pyörää uudelleen.
Mistäpä peruskansalainen
sitten saisi vahvistusta kuulemilleen väittämille? Ehkäpä se wanhan kansan
talonpoikaisjärki (joka lienee jo päivitetty modernimmankin nimittelyn alle, on
silti se) joka tunnistaa lähes aina, heti kättelyssä, ainakin ne pahimmat
huuhaat!
Siis ItteMinää kannattaa
kuunnella, jos joku väite alkaa pyörimään mielessä. Ja nykyään on melkoisen
laajat mahdollisuudet pienellä vaivannäöllä hakea tietoja joko asiantuntijoilta
taikka Internetistä. Tosin molemmissa tapauksissa on mukana pidettävä sitä
talonpoikaisjärkeäkin. Niin paljon on tarjolla ”varmaa” tietoa, josta niin
paljon on kaikkea muuta kuin varmaa, eikä lähelläkään totuutta. Ja sitten on vielä sen tutkimustuloksen vieraskielisten termien tulkinta - faktana sekä tunnetasolla ymmärrettynä.
Tällaisiin ajatuksiin
syvennyin lueskellessani päivänä muutamana iltapäivälehdestä artikkelia, jossa
puntaroitiin terveydellisiä vaikutuksia mm. tuttujen kasvien ja marjojemme
osalta. Juttu sisälsi väittämiä, joihin kasvitieteilijäprofessorin
tietämyksellä vastattiin totta tai tarua. Hyvin usein vastaamme tulee juuri
tuollaisia perinteisinä kerrottuja asioita, joista emme ole varmoja, kumpaanko
kategoriaan ne kuuluisivat. Kyse on kuitenkin niin pienistä asioista, ettemme
katso aiheelliseksi alkaa etsimään niihin realistisia vastauksia. Saati, että
alkaisimme kokeillen itse tutkimaan totta vai tarua – eikä aina siihen ole
aikaa, osaamista taikka haluakaan.
Sen
uskon, että hyvin monella suomalaisella marjalla on makunautintojen lisäksi
myös terveydellisiä vaikutuksia. Ellei sinulle ole perimätietona siirretty
noita tietoja, niin ehkäpä suomalaisen lääkäriseuran Duodecim TERVEYSKIRJASTO antaa
artikkelissaan ”Kasvikset, marjat ja hedelmät terveyden edistäjinä” antaa tässä linkissään
totuudenmukaisinta
tietoutta. Runsaasti tietoa ja väittämiä löytyy kyllä kaupallisten toimijoiden
kotisivuilta, mutta niissä kannattanee puntaroida, että jos tieto taikka
tarjous tuntuu mahdottomuudelta, se on oletettavasti myös sellainen. Mutta
kyllä niistä löytyy myös paljon hyödyllisiä vinkkejä omakohtaisesti
kokeiltavaksi. Ja kun kyse on tuotteista, joilla ei voi olettaa olevan
epäterveellisiä vaikutuksia, jollei ole allerginen joillekin sen ainesosille,
niin ainahan sitä kannattaa kokeilla. Muutamassa viikossa viimeistään lienee
havaittavissa, että menikö se raha kuitenkin vain tuotteen markkinoijan
hyödyksi.
Marja-ajan yhä jatkuessa ja
syyskesäisempien lajien edelleen lisätessä tarjontaa, olen sitä mieltä, että ei
kun metsään. Muki taikka koppa mukaan ja tarkkailemalla maan pinnan suuntaan,
saattaa löytää hyvinkin paljon nautittavaa. Kaikkea on myös kaupan, jos on joku
syy taikka este, ettei millään passaa metsään mennä. Pääasia, että nyt, kun
kaikkea on runsaasti tarjolla, niistä otetaan irti kaikki hyöty – ettei
vitamiinitarvetta tarvitse korvata purkista. Ja samaa hyötyähän ne tarjoavat
myös talven aikana, jos on taltioinut niitä varastoonsa.
Eikä siinä aina tarvitse
puntaroida hyötyjäkään; monesti riittää se, että saa suunsa makeeksi…
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti