lauantai 22. elokuuta 2020

ONKO TOTTA, ETTÄ…?


Mikähän ominaisuus mahtaisi selkeästi erottaa peruskansalaisen tutkijasta, lähinnä tuota otsikkoa ajatellen? Omakohtaisella kokemuksella olen saanut todeta, että ehkä selkein ero on siinä, kun jostakin asiasta on tehty laajamittainen tutkimus, jonka luotettava taho julkaisee – niin minähän uskon sen. Mutta tutkijat; ainakin ne muutamat, joihin olen saanut paremmin tutustua; ilmaisevat kantanaan, että vasta sitten, kun ovat päätelmissään siihen päätyneet ja itse saaneet saman tuloksen tutkimuksissaan. Siis näyttöä on oltava! Eivät hekään silti pyri keksimään pyörää uudelleen.

Mistäpä peruskansalainen sitten saisi vahvistusta kuulemilleen väittämille? Ehkäpä se wanhan kansan talonpoikaisjärki (joka lienee jo päivitetty modernimmankin nimittelyn alle, on silti se) joka tunnistaa lähes aina, heti kättelyssä, ainakin ne pahimmat huuhaat!

Siis ItteMinää kannattaa kuunnella, jos joku väite alkaa pyörimään mielessä. Ja nykyään on melkoisen laajat mahdollisuudet pienellä vaivannäöllä hakea tietoja joko asiantuntijoilta taikka Internetistä. Tosin molemmissa tapauksissa on mukana pidettävä sitä talonpoikaisjärkeäkin. Niin paljon on tarjolla ”varmaa” tietoa, josta niin paljon on kaikkea muuta kuin varmaa, eikä lähelläkään totuutta. Ja sitten on vielä sen tutkimustuloksen vieraskielisten termien tulkinta - faktana sekä tunnetasolla ymmärrettynä.

Tällaisiin ajatuksiin syvennyin lueskellessani päivänä muutamana iltapäivälehdestä artikkelia, jossa puntaroitiin terveydellisiä vaikutuksia mm. tuttujen kasvien ja marjojemme osalta. Juttu sisälsi väittämiä, joihin kasvitieteilijäprofessorin tietämyksellä vastattiin totta tai tarua. Hyvin usein vastaamme tulee juuri tuollaisia perinteisinä kerrottuja asioita, joista emme ole varmoja, kumpaanko kategoriaan ne kuuluisivat. Kyse on kuitenkin niin pienistä asioista, ettemme katso aiheelliseksi alkaa etsimään niihin realistisia vastauksia. Saati, että alkaisimme kokeillen itse tutkimaan totta vai tarua – eikä aina siihen ole aikaa, osaamista taikka haluakaan.

Erilaisia marjoja pakasterasioissa. (Lakkoja, mustikkaa,vadelmaa ja karhunvatukkaa...).

Sen uskon, että hyvin monella suomalaisella marjalla on makunautintojen lisäksi myös terveydellisiä vaikutuksia. Ellei sinulle ole perimätietona siirretty noita tietoja, niin ehkäpä suomalaisen lääkäriseuran Duodecim TERVEYSKIRJASTO antaa artikkelissaan ”Kasvikset, marjat ja hedelmät terveyden edistäjinä” antaa tässä linkissään


totuudenmukaisinta tietoutta. Runsaasti tietoa ja väittämiä löytyy kyllä kaupallisten toimijoiden kotisivuilta, mutta niissä kannattanee puntaroida, että jos tieto taikka tarjous tuntuu mahdottomuudelta, se on oletettavasti myös sellainen. Mutta kyllä niistä löytyy myös paljon hyödyllisiä vinkkejä omakohtaisesti kokeiltavaksi. Ja kun kyse on tuotteista, joilla ei voi olettaa olevan epäterveellisiä vaikutuksia, jollei ole allerginen joillekin sen ainesosille, niin ainahan sitä kannattaa kokeilla. Muutamassa viikossa viimeistään lienee havaittavissa, että menikö se raha kuitenkin vain tuotteen markkinoijan hyödyksi.

Marja-ajan yhä jatkuessa ja syyskesäisempien lajien edelleen lisätessä tarjontaa, olen sitä mieltä, että ei kun metsään. Muki taikka koppa mukaan ja tarkkailemalla maan pinnan suuntaan, saattaa löytää hyvinkin paljon nautittavaa. Kaikkea on myös kaupan, jos on joku syy taikka este, ettei millään passaa metsään mennä. Pääasia, että nyt, kun kaikkea on runsaasti tarjolla, niistä otetaan irti kaikki hyöty – ettei vitamiinitarvetta tarvitse korvata purkista. Ja samaa hyötyähän ne tarjoavat myös talven aikana, jos on taltioinut niitä varastoonsa.

Herkullisia vadelmia valmiina poimittavaksi.

Eikä siinä aina tarvitse puntaroida hyötyjäkään; monesti riittää se, että saa suunsa makeeksi…
                                            IsoTimppa -logo.





Ei kommentteja:

Lähetä kommentti