…ja päälle pitäisi juoda vielä
kuravettä, minkä viimemainitun kyllä mahdollistanee lähes koko maassa tämä
keikutellen tullut kesän alku. Mutta ensin tietenkin täytyy langeta
kanssaihmisten rakentamaan ansaan; joutua aprillipilan kohteeksi.
Piloja ja toisten kustannuksella
niitten kautta nauramista lienee ihmiskunta harrastanut ammoisista ajoista
asti. Kaiketi sieltä saakka, kun ns. huumorintaju löysi lokeronsa puusta
pudotettujen aivojen neuroneille ja gliasoluille eli kauan sitten.
Aikakirjoista tuo alku ei löydy, mutta oletetaan sen juontavan ehkä jonnekin
1500-luvulle ja senaikaiseen ”allakkaan”, jonka uutta vuotta juhlittiin
maaliskuun viimeisellä viikolla. Josko lienee olleet juhlat tylsähköjä, kun
tällaisen leikittelyn joku keksi hupia lisäämään. Ja kun sitten vaihdettiin
useimmat kalenterit tähän yhä käytössämme olevaan ja uusi vuosi viskattiin
uuteen ”vuoden alkuun”, piti kuitenkin vanhan perinteen juhlapäivälle keksiä
jatkoa, ja siitähän se sitten sai alkunsa: ”första april – ensimmäinen huhtikuuta”, joka suomentui sopivasti niin päivän
kuin nimensäkin mukaan!
Aprillipäivä pohjautunee
maailmalla moniinkin perin-teisyyksiin, hindujen ja roomalaisten juhlinnasta
lähtien, mutta meille se saatiin silloin 1500-luvulla, jolloin kaveria sai
kiusoitella yhtenä päivänä vuodessa ilman, että siitä saa suuttua. Tai niin
ainakin toivottiin ja yhä toivotaan, rauhaisan rinnakkaiselon säilymiselle ja
keväisyydestä nauraen nauttimiselle.
Tuon otsikon lorun juuret
lienevät sydäneurooppalaiset, kun kala-aiheisia pilailuja harrastettiin
useammassakin maassa. Ranskalaiset kiinnittänevät yhä paperisen kalan
huijattavan selkään. Ruotsalaisten ”april, april, din dumma sill” -lorun
pohjalta saatiin sillitkin mukaan tyhmyyden kuvaajana. Pääosin, ainakin meillä,
aprillipila kohdistui lasten juoksuttamiseen tyhjänpäiväisten ja tyhmien
asioitten taikka tarvekalujen lainaksi pyytämiseen naapuritaloista – ja niissä
yhdyttiin leikkiin, johdattelemalla kohde yhä kauemmaksi pyynnön täyttämiseksi.
Lapset lähetettiin noutamaan sian
saparon oikaisijaa, makkaramittaa, silmälasivettä, vinkkeltossuja ja mitä
kummallisempia lähes totuudenmukaisuuksia kukin lienee keksinyt. Ja lapset
laukkasivat kylillä – vielä viime vuosisadan lopullakin, ainakin maaseudulla.
Kaupunkien pilailukohteet lienevät olleet erilaisia, mutta niihin ei ole
omakohtaista kosketusta, koska ovikellon soittoa en pidä riittävänä pilana.
Mutta ei aikuisväestökään jäänyt
ilman höynäytysyrityksiä; ja melko monet niiden perään liikkeelle ovat
lähteneetkin. Useimmiten suurempia joukkoja on saatu liikkeelle sanomalehtien
pilalupauksilla, joita jopa radiot ja televisiotkin jäljittelivät omalla
valtakaudellaan. Aikoinaan, kun ei jaeltu ympärivuotisesti ilmaisia ämpäreitä,
niin mikä tahansa ilmainen kelpasi kohteeksi, samoin joku onnettomuus,
nähtävyys, kuuluisuus. Tällaisten merkitystä aikaihmisten maailmassa en tiedä,
mutta lasten osalta uskon samalla pilailun olleen myös opastavaa kokemusta
sille, ettei kaikkeen pidä uskoa ja rynnätä suinpäin jonkun sellaisen perään,
jonka hiukan harkittuaan käsittäisi turhanpäiväiseksi ja jopa olemattomaksi.
Piloja lienee itse kunkin tiedoissa,
omakohtaisuuksien lisäksi, vaikka kuinka ja paljon. Nykyinen tiedonkulku
kertoilee niistä omaa tuttavapiiriä laajemmaltakin, joten tässä lienee turhaa
mitään esimerkkejä käydä kuvailemaan. Mielestäni tärkeintä onnistuneelle
aprillipilalle on, että kohde saadaan lähtemään liikkeelle – etsimään,
noutamaan, lainaamaan tai hankkimaan jotain, jonka oletusarvo hipoo mahdollisen
toden rajaa, mutta joka pitäisi järkeilyllä (ja päivämäärän mukaisesti lähes
kaikkea epäillen) osata jättää toteuttamatta. Myös tässä, kuten nykyisten
tarjousten runsauden suhteen, pätee sääntö, että jos se tuntuu liian hyvältä,
se on huijausta! Ja näin valeuutisten aikakaudella melko monet julkiset
uutisoijat ovat luopuneet tällaisestakin pilailu-uutisoinnin perinteestä.
Pakko kai tähän silti on kirjata
omakohtainen tunnustus ja perusteet sille, miksi olen aiheen ottanut esille. Ensinnäkin
kalenterissani tuo huhtikuun ensimmäinen osuu likimain jutun julkaisun
tuntumaan ja toisaalta teen sen edesmenneen enomieheni muistolle. Hän,
kaatuneen isänä korvanneena miehen mallina, oli olemukseltaan se, joka koetti
opettaa monia tärkeitä asioita elämää varten – eikä vähiten pärjäämistä
tulematta höynäytetyksi (savokarjalaisittain ilmaistuna). Monessa muussakin
yhteydessä hoksaamistani kokeillen, muistan jonkun aprillipäivän yhteydessä
joutuneeni juoksentelemaan mummolastamme hieman kauemman naapurin luokse, kun
enovanhalta oli muka hukassa ”veiheitin”, ja sen pikainen tarve olisi käsillä,
eikä hän itse ennätä sitä käydä naapurista lainaamassa. Ja minä läksin. Mitä
lienen ollut, kouluiän kynnyksellä kai. Onnekseni sitä seuraavaan naapuriin oli
niin pitkä matka, että kun kyselemääni ”veiheitiä” ei lähinaapurissa ollut, ei
minua yllytetty yksin lähtemään enää kauemmaksi, vaan käskettiin palailla niine
hyvineni. Jo portailla olleen enomiehen ilmeestä näin, että jotain hän oli
onnistunut – taas – kustannuksellani toteuttamaan. Sillinsyöntilorulla hän
varmisti sen, ettei apuriksi alistuneella ollut oikeutta suuttua; sellaistakin
kun joistakin hänen ympärivuotisista savolaispilailuistaan oli melko
voimakkaina reaktioina ilmaantunut. Näin nyt sitten pieneen päähäni lisättiin
tietämystä kuullun ymmärtämisen merkityksestä – veiheitinhän oli veden heittoon
tarvittava ”vein heitin” (murteemme mukaisesti) ja kuulemma sellainen oli
löytynytkin enolta itseltään, housunsepaluksen takaa!
Katselkaa ja kuulostelkaa – ja
vertailkaa; epäilen, että nykyaika netteineen on vienyt tällaisetkin ilot
elämästä; ja silti lähes meitä itse kutakin höynäytellään jos jollakin, ellei
ilmaisella niin edullisella, jota emme todellakaan edes tarvitsisi! Eikä kukaan
edes tarjoa kuravettä päälle!
PS.
Jos nyt jollekin olisi kohonnut muistikuviin jokin omakohtainen aprillipäivään
liittyvä – ainakin näin jälkikäteen jo hymyilyttävä muisto, niin tuossa
alapuolella on ohje kuinka siitä voisi kommentissa kertoa meille muillekin.
Jollei opiksi, niin keventämään kesän odotuksesta syntyneitä ja mieltä
stressaavia henkilökohtaisia kiireitämme! Kiitos!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti