lauantai 16. maaliskuuta 2019

Meren tutkimuksesta

Kävinpä tuossa luentoa kuuntelemassa, jonka aiheena oli Suomen rannikkovesien rehevöityminen.  Puhujana oli Erik Bonsdorff. Åbo Akademin meribiologian professori, eikä tullut pitkäksi aika, oli mielenkiintoista kuultavaa, miten Suomen rannikko on muuttunut vuosikymmenten aikana. Bonsdorffilla on pitkä kansainvälinen tutkijanura mm. Etelämantereelta, Grönlanninmereltä, Euroopasta ja tropiikista.


Tutkinnan alkuvaiheessa oli merellä vain muutama pieni hapeton alue, nyt niitä on jo monta, isoja alueita pohjassa.  Pääosiltaan ihmisten toimet, maanviljelys, hakkuut ja yleensä ihmisten välipitämättömyys. Mereen on vuosikymmenten aikana valunut ja upotettu vaikka mitä. Vieläkin on mökkejä, joiden kaikki jätevedet menevät suoraan mereen, suodattamatta. Kun ne kaikki laskee, sen ihmismassan kesäaikana, niin puhutaan jopa miljoonan ihmisen jätteistä, huh. Valtamerilaivoihin on jo tullut määräykset viedä jätteet satamiin asti. Niistä ei kyllä tiedä kuinka moni kiertää säännöksiä. Pilssivedet monellakin saattaa kansainvälisillä vesillä mennä vielä mereen, niitä ei pysty kuulemma valvomaan. (aluksen pohjalle vuotamalla tai muuten joutunutta vettä, johon saattaa sekoittua öljyä, näitä vanoja näkyy...


Tuntuu hassulta, että kansainväliset vedet pidetään ns. vapaana riistana, että siellä voi tehdä vaikka mitä. Sama vesi kuitenkin niissä on, mitä meillä rannikoilla on. Vesien kiertosysteemi voi tietysti olla hitaampaa joissain kohdin.

Oli sellainenkin kuva, jossa oli punaisia pisteitä pohjoismaissa, muutama vuosikymmen takaperin niitä oli joka maassa, nyt ainoastaan Suomessa! Kalankasvatuslaitos. Suomessa on kalanviljelyä ollut jo 1800-luvun loppupuolelta asti, joten ei mitään uutta. Näitähän on mm. sisävesillä ja Lapissakin. Tuolloin ilmestyi ensimmäisiä kalanviljely-oppaita ja nimitettiin ensimmäinen kalastustarkastaja, Henrik Holmberg.

Mutta on siellä parannustakin tapahtunut, merikotkat ovat elpymään päin, muutkin lähellä sukupuuttoa olevat eläimet on jo onnistuttu elvyttämään ja ne syövät niitä samoja kaloja kuin me ihmisetkin. Monet ammattikalastajat ovatkin ”hiukan käärmeissään”, kun syövät kuulemma kalaa niin paljon, että ei riitä heille enää. No kumpi oli ennen niitä syömässä ja kumman pitää syödä niitä kaloja elääkseen. 



Yleisesti ottaen mielenkiintoista tuo merielämä, mutta, jos sinne pääsee ihmisen jätökset ja kaikki muut roskat, niin tulee lisää niitä hapettomia tiloja, eivätkä kalat siellä selviä. Paljon on siis vielä tehtävä, että saamme ne meret siedettävään kuntoon. Ohjausta ja neuvontaa, että tulevat sukupolvetkin näkevät näitä meren ihania eläimiä ja kasveja. Alkuun voi päästä esim.  ettei heitetä niitä roskia ja tyhjiä tölkkejä vesiin eikä luontoon, eikä tupakantumppeja.   (joku tietysti sanoo, etttä pitää mennä tuonne valtamerten taakse neuvomaan, siellähän lasketaan kuorma-autoista jätteet soraan mereen jne. Mutta me voimme aloittaa sen   täällä,  pienin  askelin, esimerkillä
                                                  Sisko




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti