Lomailimme lasten kanssa
hiihtolomamme pohjoisessa, isäni luona. Lapsuudenkotini on samassa pihassa
mummulani kanssa. Mummulassa asustelee yksinään mummuni, lähes 90-vuotias
tervaskanto. Pääsin lomalla taas hetkeksi hänen hurmaavaan seuraansa.
Kun tulimme pohjoiseen,
mummu lämmäytti leivinuunin ja leipoi meille pikkupullia, jokaisen meidän
herkkua. Hän kattaa kahvipöytään kauniit ruusuastiastonsa, unohtamatta lapsia,
hekin saavat juoda samoista vierasastioista. Pakkasessa on aina lapsille
eskimopuikkoja ja ruusukuppiin saa kokista tai kahvia, ihan miten mieli tekee.
Vuosikymmenten saatossa hän on kerännyt pikkuleluja, joita lapset saavat
leikkeihinsä siellä ollessamme. Lapseni halaavat vanhaa mummua mennentullen,
pientä vanhaa naista, yhtä tärkimmistä elämääni vaikuttaneista naisista.
Lapseni, hänen lastenlastenlapsensa, kasvavat jo ohi hänestä. Se naurattaa sekä
lapsia, että mummuani. Silti yhä, hän jaksaa juosta lasteni kanssa sekä ihmetellä
maailman pienimpiäkin ihmeitä.
Katsoessani häntä, mietin,
kuinka onnekas olenkaan ollut saadessani pitää hänet näin pitkään. Hän on
viimeinen jäljellä oleva isovanhempi, joka minulla on. Lapsenikin ovat saaneet
tutustua häneen, siitä olen erityisen onnellinen. Lomalla vietimme monta
kahdenkeskistä hetkeä jutellen kaikenlaisista asioista. Hän kertoi elämästään.
Osa minulle jo tuttuja tarinoita, osa asioita joita hän ei ole aiemmin
kertonut. Mukavia muistoja, osa ehkä kipeitäkin. Onneksemme hän on pystynyt
elämään kotonaan myös vanhuutensa. Nykyuutiset ovat nostattaneet
niskavillojani, miettiessäni kuinka monen omaiset ovat joutuneet elämään
kauheuksien keskellä. Siinä havahduin ajatukseen, kuinka elämä on nopeasti
vierinyt. Minä keski-ikää lähestyvä aikuinen nainen ja elämää jo pitkään nähnyt
isoäitini.
Viimeisenä lomailtanamme
istuimme hänen luonaan vielä. Junamme lähtee seuraavana aamuna klo 05.50.
Katsoin häntä tarkemmin, kuuntelin taas herkemmin, aivan kuin olen viimeiset
vuodet tehnyt. Omat elämäni tuomat haasteet ovat saaneet ymmärtämään yhä
selkeämmin elämän rajallisuuden. Katson, kuuntelen ja kosketan joka kerta kuin
tekisin sen viimeisen kerran. Se on keinoni selvitä seuraavaan lomaani.
Halauksia, pitkiä ja rakkauden lämpöisiä vaihdetaan ennen lähtöämme. Hän
toivottaa turvallista kotimatkaa, niinkuin aina ja minä pyydän häntä pitämään
huolta itsestään ja varomaan liukkaita pihoja. Heipatamme ja kerron, että
tulemme taas kesällä lomalle, että näemme silloin. Mummu jää rappusille
katsomaan peräämme ja ennen kuin suljen lapsuudenkotini oven perässäni,
vilkutan hänelle vielä kerran. Aamulla junalle lähtiessämme, näen hänen lukevan
sanomalehteä keittiössään, niinkuin aina näiden vuosikymmenien saatossa.
Mielessäni esitän toiveen,
että hän voisi tulla taas seuraavalla lomallamme pihalla meitä vastaan
halaamaan ja kertomaan kuinka mukavaa onkaan taas saada meidät lomalle
pohjoiseen.
Tanja
💖
VastaaPoista