Kun
sokea avaa aamulla silmänsä, hänen ei tarvitse sytyttää ensimmäisenä valoja.
Hän hapuilee ensimmäisenä käsiinsä kellon. Kohta aamuhämärässä kajahtaa
puheääni, joka kertoo kellonajan ääneen. Kello voi olla rannekello tai pöydällä
pidettävä herätyskello. Kellonajan saa selville myös kännykästä. Joskus usko
pettää ja on soitettava neiti ajalle. Kyllä, hänkin on edelleen työsuhteessa!
Sokko
hiippailee aamuhämärissä sytyttämättä valoja ja välillä unohtaa avata ne
kaihtimetkin. Naapurit saavat taas ihmetellä, että kylläpä tuolla naapurissa
uni maistuu. On todella säästäväistä kulkea sokkona ympäri huushollia, kun ei
tarvitse valoja sytyttää. Sitten, kun ne näkevät perheenjäsenet heräävät, alkaa
jatkuva valojen kliksutus: päälle, pois, päälle… Ja sokkoäiti kulkee perässä ja
sammuttaa valoja.
Kahvihammasta
kolottaa, joten aamukahvin keittoon on ryhdyttävä. Otamme tietyn mukin
kaapista, mittaamme sen täyteen vettä, kaadamme veden kahvinkeittimen
vesisäiliöön – aika usein myös viereen – ja sitten otamme suodatinpussin.
Ovatko teidän muiden isoäidit opettaneet, että suodatinpussi pitää taitella
niistä saumakohdista kaksin kerroin? Näin oma isoäitini aina opetti ja niin
teen edelleen. Kahvi maistuu paremmalta! Jokaista isoa mukillista kohden vettä
tulee kaksi kahvimittaa kahvia. Kahvimitassa saa olla kukku päällä.
Napsautetaan keitin päälle ja jäädään odottamaan tuoretta kahvia.
Onhan
meillä tuossa keittiössä isännän ja emännän itselleen hankkima joululahjakin.
Tuo joululahja on kahvikone, joka jauhaa pavut ja tekee vaikka minkälaista
kahvia. Sokko ei vain voi yksinään kahvia keittää, koska tämän kahvimasiinan
käyttöohjeissa erikseen mainitaan, ettei näkövammainen saa käyttää kahvikonetta
yksinään. Onneksi tällä sokkoäidillä on 3-vuotias poika, joka osaa tuollakin
koneella kahvin keittää. Ei ohjeissa mainittu, etteivät lapset saa yksinään
kahvia keittää.
Kun
kahvi on tippunut, ottaa äiti mukin ja jääkaapista maidon. Maito kaadetaan
ensin mukiin omaa sormea pitkin. Näin tiedetään, paljonko maitoa kuppiin menee.
Sitten kuuma kahvi päälle. Oma sormi on taas kupin reunassa sisäpuolella, ettei
kahvi tule yli kupin laitojen. Tehtävä suoritettu!
Aamupostin
käyn hakemassa käyttäen valkoista keppiä. Pitäähän sitä ohiajavia autoja
varoittaa, että sokea on liikenteessä. Enhän minä sitä keppiä tuolla matkalla
muuten tarvitsisi, mutta onpa merkkinä autoilijoille. Nopeuttaa se myös
kulkemista, kun voi seurata pihatietä nurmikon laitaa pitkin kepillä. Ja
postilaatikkokin löytyy helpommin, kun keppi heilahtaa siihen. Postin
lukemiseen sitten tarvitaan toisen ihmisen silmiä. Jos olisin yksin ja aikaa
olisi vaikka muille jakaa, käyttäisin skannausohjelmaa. Skannaisin postit ja
lukisin ne itse tietokoneelta.
Kyllä,
sokeatkin lukevat ja katsovat. Ei tarvitse muuttaa omaa puhetyyliään siksi,
että puhekumppani on sokea. Sokeakin katsoo telkkaria ja näkee ihmisiä.
Tietokoneessa
on olemassa ruudunlukuohjelma ja mikropuhe. Tämä tarkoittaa lyhyesti sitä, että
tietokoneen ruudulla oleva teksti muuntuu ruudunlukuohjelman avulla ja
mikropuheen tuottamana puheeksi. Sitten istutaan koneen äärellä ja kuunnellaan,
mitä sanottavaa sillä on. Jos pitää kirjoittaa itse jotain tietokoneella,
käytetään kymmensormijärjestelmää. Hiiren käyttäminen on mahdotonta, joten
opettelemme ison kasan näppäinkomentoja ja käytämme niitä. Näin toimii siis
vaikkapa postin lukeminen ja myös erilaisten esityslistojen ja pöytäkirjojen
lukeminen onnistuu.
Mitä
apuvälineitä on sokealla? Kotoani löytyy valkoinen keppi, joka on kyllä
ennemminkin harmaa, pölystä… Kun on kaksi pientä lasta, ei jää käsiä
käytettäväksi, jos toisessa on lapsi ja toisessa keppi. Yksin liikkuessa käytän
keppiä, mutta yleensä on joku opas mukana, jolloin keppi ei ihan välttämätön
ole.
Kotona
on myös puhuva lämpömittari. Hankin sen ihan siitä syystä, että pari kertaa
laitoin kumisaappaat jalkaan pakkasella. Ei muuta vikaa kuin että jalat
palelevat ja kumisaappaat ovat tosi liukkaat.
Puhuva
tietokone ja puhuva älypuhelin ovat oikeastaan ainoat päivittäin käytössä
olevat sokean apuvälineet. Niin, ja tietysti äänikirjojen kuuntelemiseen
tarkoitettu laite.
Lisää
kerronkin vasta, kun kysytte! Voin tulla eri yhteisöihinkin puhumaan
näkövammaisen apuvälineistä, jos kiinnostusta löytyy.
Päivi
PS. Kysykää nyt ihmiset noiden kommenttien kautta, kun noin mielenkiintoisen aiheen avaamista on tarjolla. Ainakin itseäni on monasti kiinnostanut monet arkielon tilanteet ja toimet, joista näkövammaisen tai peräti täysin sokean on selvittävä. Tuskin Sinäkään terveen näkösi kanssa osannet täysin kuvitella kuinka...
IsoTimppa
IsoTimppa
PS II. Nuo tekstitetyt kuvat lainasin
AVIRIS'in Apuvälinekuvastosta.
AVIRIS'in Apuvälinekuvastosta.
AVIRIS on näkemisen apuvälineiden erikoismyymälä.
Kirjoitit kesäkuussa täällä otsikolla "Ja meillä kaikilla oli niin mukavaa…" mainiten siinä mm. tällaisen asian, että "Soitto avustajalle, jotta saisi koordinaatit paukkumaissin jyvien löytämiseksi". - Voisitko hiukan avata tuollaisenkin toteutuksen vaiheita käytännössä eli kuinka esim. keittiötäsi on varustettu koordinaatein ja kuinka yleensäkin noissa paikantamisissa pärjäät silloin kun 'apusilmiä' ei ole lähellä? Sisällä ja/tai ulkona.
VastaaPoistakertoi vastauksenaan näin:
Poista"Keittiöni, kuten kotini muutenkin, on ihan tavallinen. Mitään erityisiä koordinaatteja en ole merkannut mihinkään. Puhumme koordinaateista, kun avustaja kertoo esimerkiksi paukkumaissijyvien sijainnin seuraavasti: ne löytyvät keittiön apteekkikaapin kolmannelta hyllyltä oikeasta reunasta. Purkki on neliskanttinen, aika korkea.
Tällä tarkoitetaan koordinaatteja, kun pystytään kertomaan melko tarkkaan, missä ja millaisessa astiassa etsitty esine on. Meillä sokoilla siis on tavarat aina samoissa paikoissa ja voi sitä onnetonta, joka ei palauta tavaroita sinne, mistä on ne ottanut!"