tiistai 27. syyskuuta 2016

Apua välineistä eli apuvälineistä

Kun sokea avaa aamulla silmänsä, hänen ei tarvitse sytyttää ensimmäisenä valoja. Hän hapuilee ensimmäisenä käsiinsä kellon. Kohta aamuhämärässä kajahtaa puheääni, joka kertoo kellonajan ääneen. Kello voi olla rannekello tai pöydällä pidettävä herätyskello. Kellonajan saa selville myös kännykästä. Joskus usko pettää ja on soitettava neiti ajalle. Kyllä, hänkin on edelleen työsuhteessa!

Sokko hiippailee aamuhämärissä sytyttämättä valoja ja välillä unohtaa avata ne kaihtimetkin. Naapurit saavat taas ihmetellä, että kylläpä tuolla naapurissa uni maistuu. On todella säästäväistä kulkea sokkona ympäri huushollia, kun ei tarvitse valoja sytyttää. Sitten, kun ne näkevät perheenjäsenet heräävät, alkaa jatkuva valojen kliksutus: päälle, pois, päälle… Ja sokkoäiti kulkee perässä ja sammuttaa valoja.

Kahvihammasta kolottaa, joten aamukahvin keittoon on ryhdyttävä. Otamme tietyn mukin kaapista, mittaamme sen täyteen vettä, kaadamme veden kahvinkeittimen vesisäiliöön – aika usein myös viereen – ja sitten otamme suodatinpussin. Ovatko teidän muiden isoäidit opettaneet, että suodatinpussi pitää taitella niistä saumakohdista kaksin kerroin? Näin oma isoäitini aina opetti ja niin teen edelleen. Kahvi maistuu paremmalta! Jokaista isoa mukillista kohden vettä tulee kaksi kahvimittaa kahvia. Kahvimitassa saa olla kukku päällä. Napsautetaan keitin päälle ja jäädään odottamaan tuoretta kahvia.

Onhan meillä tuossa keittiössä isännän ja emännän itselleen hankkima joululahjakin. Tuo joululahja on kahvikone, joka jauhaa pavut ja tekee vaikka minkälaista kahvia. Sokko ei vain voi yksinään kahvia keittää, koska tämän kahvimasiinan käyttöohjeissa erikseen mainitaan, ettei näkövammainen saa käyttää kahvikonetta yksinään. Onneksi tällä sokkoäidillä on 3-vuotias poika, joka osaa tuollakin koneella kahvin keittää. Ei ohjeissa mainittu, etteivät lapset saa yksinään kahvia keittää.

Kun kahvi on tippunut, ottaa äiti mukin ja jääkaapista maidon. Maito kaadetaan ensin mukiin omaa sormea pitkin. Näin tiedetään, paljonko maitoa kuppiin menee. Sitten kuuma kahvi päälle. Oma sormi on taas kupin reunassa sisäpuolella, ettei kahvi tule yli kupin laitojen. Tehtävä suoritettu!

Aamupostin käyn hakemassa käyttäen valkoista keppiä. Pitäähän sitä ohiajavia autoja varoittaa, että sokea on liikenteessä. Enhän minä sitä keppiä tuolla matkalla muuten tarvitsisi, mutta onpa merkkinä autoilijoille. Nopeuttaa se myös kulkemista, kun voi seurata pihatietä nurmikon laitaa pitkin kepillä. Ja postilaatikkokin löytyy helpommin, kun keppi heilahtaa siihen. Postin lukemiseen sitten tarvitaan toisen ihmisen silmiä. Jos olisin yksin ja aikaa olisi vaikka muille jakaa, käyttäisin skannausohjelmaa. Skannaisin postit ja lukisin ne itse tietokoneelta.

Kyllä, sokeatkin lukevat ja katsovat. Ei tarvitse muuttaa omaa puhetyyliään siksi, että puhekumppani on sokea. Sokeakin katsoo telkkaria ja näkee ihmisiä.

Tietokoneessa on olemassa ruudunlukuohjelma ja mikropuhe. Tämä tarkoittaa lyhyesti sitä, että tietokoneen ruudulla oleva teksti muuntuu ruudunlukuohjelman avulla ja mikropuheen tuottamana puheeksi. Sitten istutaan koneen äärellä ja kuunnellaan, mitä sanottavaa sillä on. Jos pitää kirjoittaa itse jotain tietokoneella, käytetään kymmensormijärjestelmää. Hiiren käyttäminen on mahdotonta, joten opettelemme ison kasan näppäinkomentoja ja käytämme niitä. Näin toimii siis vaikkapa postin lukeminen ja myös erilaisten esityslistojen ja pöytäkirjojen lukeminen onnistuu.

Mitä apuvälineitä on sokealla? Kotoani löytyy valkoinen keppi, joka on kyllä ennemminkin harmaa, pölystä… Kun on kaksi pientä lasta, ei jää käsiä käytettäväksi, jos toisessa on lapsi ja toisessa keppi. Yksin liikkuessa käytän keppiä, mutta yleensä on joku opas mukana, jolloin keppi ei ihan välttämätön ole.

Kotona on myös puhuva lämpömittari. Hankin sen ihan siitä syystä, että pari kertaa laitoin kumisaappaat jalkaan pakkasella. Ei muuta vikaa kuin että jalat palelevat ja kumisaappaat ovat tosi liukkaat.

Puhuva tietokone ja puhuva älypuhelin ovat oikeastaan ainoat päivittäin käytössä olevat sokean apuvälineet. Niin, ja tietysti äänikirjojen kuuntelemiseen tarkoitettu laite.

Lisää kerronkin vasta, kun kysytte! Voin tulla eri yhteisöihinkin puhumaan näkövammaisen apuvälineistä, jos kiinnostusta löytyy.
                                    Päivi

PS. Kysykää nyt ihmiset noiden kommenttien kautta, kun noin mielenkiintoisen aiheen avaamista on tarjolla. Ainakin itseäni on monasti kiinnostanut monet arkielon tilanteet ja toimet, joista näkövammaisen tai peräti täysin sokean on selvittävä. Tuskin Sinäkään terveen näkösi kanssa osannet täysin kuvitella kuinka...
                                IsoTimppa

PS II. Nuo tekstitetyt kuvat lainasin
         AVIRIS'in Apuvälinekuvastosta.


AVIRIS on näkemisen apuvälineiden erikoismyymälä.

2 kommenttia:

  1. Kirjoitit kesäkuussa täällä otsikolla "Ja meillä kaikilla oli niin mukavaa…" mainiten siinä mm. tällaisen asian, että "Soitto avustajalle, jotta saisi koordinaatit paukkumaissin jyvien löytämiseksi". - Voisitko hiukan avata tuollaisenkin toteutuksen vaiheita käytännössä eli kuinka esim. keittiötäsi on varustettu koordinaatein ja kuinka yleensäkin noissa paikantamisissa pärjäät silloin kun 'apusilmiä' ei ole lähellä? Sisällä ja/tai ulkona.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Päivi18:22

      kertoi vastauksenaan näin:

      "Keittiöni, kuten kotini muutenkin, on ihan tavallinen. Mitään erityisiä koordinaatteja en ole merkannut mihinkään. Puhumme koordinaateista, kun avustaja kertoo esimerkiksi paukkumaissijyvien sijainnin seuraavasti: ne löytyvät keittiön apteekkikaapin kolmannelta hyllyltä oikeasta reunasta. Purkki on neliskanttinen, aika korkea.
      Tällä tarkoitetaan koordinaatteja, kun pystytään kertomaan melko tarkkaan, missä ja millaisessa astiassa etsitty esine on. Meillä sokoilla siis on tavarat aina samoissa paikoissa ja voi sitä onnetonta, joka ei palauta tavaroita sinne, mistä on ne ottanut!"

      Poista