lauantai 18. toukokuuta 2019

ELÄMYSAHNEUS


Kun joku television rahapelikilpailussa on lähellä voittaa tuhdin summan rahaa ja pelinjohtaja tiedustelee, mihin rahat menisivät, on vastaus lähes aina ”matkustamiseen”. Kohdekin on usein jo mielessä.

Matkailu avartaa, sanotaan! Matkailuala eli turismi lienee tällä hetkellä (vielä?) maailman suurin teollisuuden ala. Joka päivä tehdään 12.000.000 lentomatkaa. Luit ihan oikein, JOKA PÄIVÄ. Mutta mihin se johtaa, jos yhä useampi maapallon asukas noudattaa seuraavaa kaavaa?

Kun rahaa oli ensi kertaa suomalaisilla niin paljon, että pystyi lentämään seiväsmatkalle Rodokselle, Mallorcalle, Kreetalle ja Kanarian saarille, niin palatessa innostus ihan kuumotti poskia. Oli se niin ihanaa istua ulkona ravintolassa ystävällisten ihmisten palveltavana. Vaikka nämä ystävälliset ihmiset saattoivat sinisilmäiseltä varastaa käsilaukun tai lompakon alta aikayksikön, kun selkänsä käänsi. Niin ei hätää mitään, ollaan ensikerralla huolellisempia.



Elämysahneus vain kiihtyy. Ripulimaat ovat sittenkin aika lähellä. Siis seuraavaksi on nähtävä Egyptin pyramidit ja Tutankhamonin hauta. Sitten Marokkoon ja siellä Marrakeshiin. Uinti Kuolleessa meressä pitää kokea ja sitten kävely Petraan. Israel on lähellä, siis sinne.

Viikonvaihde riittää hyvin, kun piipahtaa Lontoossa, Pariisissa ja Berliinissä. Colosseum Roomassa ja Venetsiassa Markuksen tori ovat monelle tutumpia paikkoja kuin kotimaan kohteet. Joku käy jopa säännöllisesti ostoksilla Euroopan pääkaupungeissa.

Voi ei! Naapuri kertoi käyneensä Kiinassa muurilla ja Kielletyssä kaupungissa. Mutta meille on jo tilattu matka Intian kultaiseen kolmioon: Delhi-Agra (Taj Mahal)-Jaipur.

Virtaset lähettivät kortin Kuuban Havannasta. Tämä listalle seuraavaksi. Ei sitä kehtaa sanoa, etteikö ole Fidel Castron maassa käynyt! Sielläpäin ihmiset osaavat ottaa rennosti, eivät aina nipota, vaan relaavat. Ei se haittaa, että näiden relaajien maan talous on kuralla. Oli kyllä kiva katsella näitä ukulelea soittavia kaislahameita Rion Karnevaaleilla. Ai! Sehän oli Hawaiji, jossa niitä näki. Paremmin tanssivat, kuin Thaimaan tytöt viime talvilomalla.

Kuuban matkan jälkeen jäi kaivelemaan se, ettei hoksattu käydä Inkojen Machu Picchussa. Sinne tehdään seuraava pitkä matka sen Intian jälkeen. Japanin muurahaispesäkin on vuorossa joskus.

Kun aikanaan elämysähky ei tuo enää nautintoa kaikenlaisista vanhoista raunioista huolimatta, joita kierretään jättämällä aivan valtava hiilijalanjälki sinne, missä liikkuukin. Niin mistä vielä voisi saada elämysnautintoja? Niin mistä?

Onneksi ihmisellä on makuaisti! Kun kaikki on jo koettu matkailupuolella, alkaa ”makunautintoahneus”! Kun saavutaan jonnekin, niin heti otetaan selvää sen kohteen pökerryttävän hienoista makunautinnoista. Monilla paikkakunnilla on joku todella vanha resepti, jonka mukaan tehtyä syötävää tullaan kaukaa maistamaan. ”Delicious”! Hanhenmaksapallerot ovat kuin HK:n lihapullia muovipaketista. Aivan lällyä tryffelien ja alligaattorin sydämestä valmistetun kastikkeen rinnalla. Ai, että se oli taivaallista gnuantiloopin vasan grillatun sisäfileen päällä!! Herranjestas, sitä en unohda! Olisi tehnyt mieli hyppiä, kuin kengurubensiinillä tankattu auto!
                            Eero









keskiviikko 15. toukokuuta 2019

Saavuttavatko verkkopalvelut kaikki?


Verkkopalveluihin on astunut voimaan saavutettavuuslaki 1.4.2019 alkaen. Oletko sinä miettinyt, mitä se tarkoittaa tai mitä se voisi tarkoittaa esimerkiksi yhdistysten koti- ja facebook-sivuilla? Laki koskee ensisijaisesti verkkopalveluja tarjoavia tahoja, kuten kaupunkeja, seurakuntia ja virastojen ja muiden sellaisten tahojen sivustoja.

Saavutettavuus on kuin esteettömyys fyysisessä ympäris-tössä. Saavutettavuus on esteettömyyttä verkkopalveluissa.

Verkkopalveluiden tarjoajan tulisi ottaa huomioon erilaiset käyttäjät. Kaikki verkkopalveluiden käyttäjät eivät ole samanlaisia. Joku ei kuule, joku ei pysty käyttämään hiirtä tai joku näkee huonosti.


Saavutettavilla sivuilla kaikkien on mahdollista toimia. Kokeilepa tehdä joku päivitys, vaikka omaan facebookiin, saavutettavassa muodossa. Silloin tulisi huomioida, että kuvissa on kuvailutulkkaus eli kuva on selitetty auki. Tekstin lisäksi tulisi olla kuva ja äänen lisäksi teksti. Facebook toimiikin jo melko hyvin esteettömästi, joten hiiren käyttö ei mitenkään ole välttämätöntä.

Sivujen rakenteen tulisi olla esteetön ja helppo. Näihin sivujen rakentamisiin löydät useastakin eri paikasta lisätietoja. Vuonna 2018 on perustettu saavutettavuustiimi, joka toimii ELY-keskuksen alaisuudessa. Siellä on hommissa sellaisia ihmisiä, jotka osaavat vastata kaikenlaisiin kysymyksiin saavutettavuuteen liittyen. Sieltä saa myös ohjeita ja ohjeistuksia saavutettavien verkkopalveluiden kehittämiseen ja rakentamiseen. Lisäksi saavutettavuustiimi seuraa saavutettavuuden noudattamista mm. pistokokein.
Saavutetaan toinen toisemme!
                                                         Päivi

PS.  Täältä lisäselvennystä sosiaalisen median 
        saavutettavuudesta:








lauantai 11. toukokuuta 2019

TAKATALVESTA ON SELVITTY…


…ja ilman isompia vaurioita, tosin turhamaisuuden vuoksi en kehdannutkaan pukea enää pitkiä kalsareita, vaikka tarpeen olisi ollut! Helppoahan se selviäminen meille ihmisille oli, kun telkkari, radio ja lehdet siitä jo ennalta antoivat vakavasävyisiä varoituksia. Mutta kuinkas ne monet muut, varoituksista tietämättömät luontokappaleet?

Varhaiskeväiset kukathan uhmaavat lämpötiloja ja lunta joka vuosi, joten niillä tuskin oli isompia ongelmia. Liiat lumet karisteltuaan ne voivat jälleen antaa aihetta ihmetyksille, että mistä ne tuon rohkeutensa ovat saaneet taikka perineet. Hiukan herkempien kukkien loistoa saattaa takatalvi siirtää muutaman päivän, mutta äitienpäiväksi vuokotkin ovat jo laajoiksi kentiksi koristautuneina.

Entäpä sitten paluumuuttajat lintumaailmasta? Olen antanut itselleni ymmärtää, että kullakin lajilla olisivat tunnustelijat tehneet tiedustelulentojaan Suomen suven alkutilanteesta lämpötiloineen ja vasta sen likimain kelvolliseksi tulkittuaan antaneet luvat pääjoukon tulla. Kiurujen ennakoimaa kuukautta kesän tuloon ei oikein sementticityssä havaitse, mutta puolen kuun peipposet virittelivät jo reviirivirsiään melkoisella volyymilla, ennen kuin… Nyt – vaikka lämpötilat ovat lähteneet plussan puolelle pilvisyyden ja sateitten varjeluksessa, myös öisin, ei juurikaan peippokoiraiden äänialaa pääse kuulemaan. Siitäkin se takatalven vaikutus heijastuu.

Varmaankin tuonne metsiin ja yleensä taajamien laitamille on jo muuttoaalto tuonut monia pesäpaikan valitsijoita, vaikka ihmetyttää mistä ne saavat kupuunsa täytettä. Talvehtivilla paikkalinnuilla on omat perinteensä ravinnon puolesta hengissä säilymiselle ja ihmisten rakentamia ruokintapaikkojakin löytyy, vaikka kerrostaloalueelle ei lintulautoja sallitakaan. Varmaankin häiritsisi ikäihmisten päivärytmiä, jos parvekkeelle tulisi iloisia lintuja katseltavaksi. Voisi jäädä ne suositellut pihalla köpöttelyt vieläkin harvemmiksi ja sehän lisäisi kansanterveyden kuluja!

Entäpä vähäistä odotusaikaa viestittävät västäräkit ja hyönteissyöjät yleensäkin? Ei lennä ”sääskipoika” juurikaan alle +7 asteisessa ilmanalassa. Siitä on omakohtaisia kokemuksia ja nimenomaan sellaisista lämpötiloista, ettei käsivarsien paljaita kohtia juurikaan erottunut itikkakuorrutuksen alta. Onneksi sellaista ei ”pääse” kokemaan kovinkaan eteläisissä osissa maamme kesäetuina. Mutta ei kyllä voi olla ihmettelemättä millä nämä hyönteissyöjät elävät, vai elävätkö, takatalvessa?

Eikä tuossa ollut kuin pari-kolme lajia, kun lintuharrastajien havainnoissa oli Vappuun mennessä Suomessa nähty jo parisensataa lajia saapujista. Ei oikein meinaa millään määrää uskoa, mutta fakta on numeroituna todennettu https://www.birdlife.fi/:n sivuilla. Mutta ei sieltäkään minulle selvinnyt niiden ravinnonsaantilähteet – takatalvettakaan. Ihmettelylle jää kyllä melkoisesti tilaa.

Kuinkas sitten horrostajat? Karhulla tuskin on hankaluuksia, vaikka olisi jo ennen takatalvea kömpinyt pesänsä lämmöstä, mutta vaikkapa siili. Varhainen lumen sulaminen pesän päältä ja sitä kautta lämmön lisääntyminen tunteena saattaa herätellä tämän tuhisijan turhankin varhaisessa vaiheessa. Takatalvi veisi piiloon ne viimeiset sille evääksi ”heränneet” toukat ja hyönteiset, ja kun talvi on kuluttanut vararavintorasvan, niin saattaapa kevään muuntuminen kesäksi ottaa koville. Mäyrien ja supikoirien horroksesta heräämisiin ei cityelossa saa tuntumaa. Lepakoista puhumattakaan.

Se, että omakohtaisesti selvisin takatalvesta (ja *)Vapusta) vaurioitta, ei ollut aiheenantajana tälle postaukselle, vaan sekä näkö-, että kuulohavainnot erilaisten muualla talvehtivien kaupunkilintujen ensimmäisten yksilöitten laulelujen lähes täydellinen vaikeneminen. Eikä se korjaantunut, vaikka vaihdoin kuulokojeeseeni uuden tehopatterinkin ja pehmeän pätkän muoviletkua yhdistämään äänet korvakäytävään. Mieltä jäi kaihertamaan monitasoinen kysymysmerkki, jota muistelen pohtineeni jo monena keväänä, vaikk’ei takatalvesta ole ollut tietoakaan. Ihmeellinen on luonto! Se ohittaa komeasti ne kuuluisat ”maailman 7 ihmettä” sekä määrältään, että sopeutta-miseltaan osaksi elollisuutta!

PS. *)Vapusta selviämiset yleensäkin saattavat olla ihan oma lukunsa, johon työläisillä vaikutti osalle se ensimmäinen vastaantuleva työpäivä. Opiskelijoiden kohdalla selviämisellä ei tietääkseni ole ajallista takarajaa, joskin ekonomiselta puolelta vaikuttajana saattaa olla pihi pappa taikka jo ”nautittu” opintolaina. Mutta haitanneenko tuo – nuorisossahan se on Suomen tulevaisuus; takatalvessakin!








keskiviikko 8. toukokuuta 2019

Sotilasvala


Juhlallinen tilaisuus.    'Minä ## lupaan ja vannon...  Tahdon palvella maatani rehellisesti…'  Siinä yksi sana mikä tuntuu unohtuneen usein moneltakin. Minun ikäisiltä naisilta se voikin unohtua, hahhaa, emme päässeet silloin armeijaan, kun olimme ”oikean” ikäisiä. Emme siis ole ikinä vannoneet sellaisia valoja, mikä toisaalta mietityttää hiukan, mitä kaikkia muistoja jäimme vaille??  


”Elisabeth Rehn, naiseni on kapiainen” laulettiin joskus. Näitä juttuja, joita isämme ja isoisämme kertoivat, jos kertoivat. Heillä ei varmaan jäänyt kovin mukavaa kuvaa armeija-ajasta. Se oli sota-aikaa. Sitä ei kukaan varmaan halua enää.  Vanhemmilta veljiltä ehkä jotkut ovat kuulleet. Miten silloin eivät päässeet ensimmäisille lomilleenkaan kuin vasta 5-7 palvelusviikon jälkeen.  Silloin taisi ”Sotkussa” olla vain hyvät munkit, kuten on onneksi nykyäänkin. Ja tarkoitan tässä niitä pullamunkkeja, ettei kellään jää väärää käsitystä, hahaa. Nykyisin tuntuu, että on liiankin kanssa sitä tarjontaa.

Jos minä olisin päässyt armeijaan, silloin aikanaan, olisin varmasti mennyt. Nyt olisi kiva muistella niitä armeija-aikoja. Tai tiedä sitten olisiko mukavia muistoja. Miten marssittiin pitkiä matkoja, painavat rinkat selässä jossain maastossa, lämmitetään jotain keittoa tai teetä iltanuotiolla, käytiin sotkussa iltakahvilla ja -munkilla. Olisi mukavaa ollut käydä tuollakin tutustumassa, muutakin kuin Sotkun kahvilla silloin tällöin.

Nyt voi vaan tehdä mielikuvitusjuttuja, mitä siellä ”olisi voinut tehdä”. No tietysti minusta olisi tullut joku ärtyisä korpraali ja sitten kapiainen, joka pitää ne alokkaat ”kurissa ja herran nuhteessa” hehheee. En todellakaan tiedä mikä siellä on marssijärjestys ja miten kuria pidetään, eikä sitä varmaan Uuno Turhapuron mallillakaan mennä, meillä on ylin päätösvalta tasavallan presidentillä, joten korkealla taholla on määräysvalta tosipaikan tullen.

Onneksi nykyään naisilla on vapaus mennä armeijaan, jos haluavat armeijassa: jokainen on sitten alokas Virtanen tai kapteeni Virtanen. Ei etunimiä, sukunimillä vaan. Ja jäähän sieltä monelle hyviä ystäviä,  joita ei ilman armeijaa olisi nähnyt.
                     
Lepo vaan!     t.  Sisko
___________________________

PS. Meillä Suomessa naiset aloittivat vapaaehtoisen asepalveluksen 1995 ja palvelukseen hakeutuvien määrä on tasaisessa kasvussa. Tänä vuonna hakijoita oli 1265, viime vuonna peräti ennätykselliset 1516. Ja sotilasuran ammatikseen valinneissakin heitä löytyy jo melkoinen määrä. Tähän mennessä meillä korkeimpaan sotilasarvoon ylennetty nainen on everstiluutnantti. Kehotuksestani kirjoittaja koetti saada mukaan mielipidettä joltain asepalveluksen suorittaneelta naiselta, mutta halukkaita – nimettömänäkään – ei ilmaantunut. Valitettavasti. Jos Sinä naisena olet suorittanut asepalveluksen, taikka kirjoitus muuten puhutteli omia ajatuksiasi, niin voisitko valaista meille mielipiteitäsi tuon vielä niin vähän tunnetun maanpuolustuksellisen osa-alueen jättämistä tunteista, tunnelmista ja muistoista. Joko kommentoimalla tuonne loppuun tai peräti kertomalla sen ihan omana juttunaan.
Yhteystiedot löytyvät avaussivulta.
IsoTimppa, sivuston ylläpitäjä








lauantai 4. toukokuuta 2019

Tosi jännitystä… jatkuu!


Varsinkin varttuneempi väki muistaa  Kalle Kustaa Korkin ja prinssi Pekka Lipposen seikkailut. Se oli sellaista aikaa kun ”Raadiota” ei vielä ollut joka huushollissa. Markus-setäkin taisi olla voimissaan. Kaikkialla ei ollut sähkövaloja. Lukuhetket iltaisin vietettiin öljylampun ja petromaxin valossa. Vaihtoehtona oli ns. karbiinilamppu, joka soveltui myös polkupyörän valaisimeksi. Kalle Kustaa Korkin seikkailuja esitettiin radiossa puolilta päivin aina viiden minuutin ajan.

Kansa kuunteli milteipä vaarista vauvaan. Jännää oli ja innolla varrottiin seuraavaa päivää. Kun kuunnelmajakso päättyi aina Jalmari Rinteen
 persoonallisella äänellään luomaan JATKUU HUOMENNA ilmoitukseen!

Otsikko Tosi jännitystä… jatkuu! johtuu siitä, että nyt aion kertoa tositarinan murtovarkaasta, joka jäi kiinni ns. rysän päältä. Se ensimmäinen osa ”Tosi jännitystä” postattiin jo ennen pääsiäistä – nyt sille tarinalle saadaan jatkoa. Tällä ”jatkuu huomenna”-sanonnalla on ollut muitakin merkityksiä, mutta tämä nyt kertomukseen liittyvä kaveri oli varkaissa ja tuli kiinni otetuksi. Sellainenhan jatkuu… Sitä tosin en tiedä minkälaisen kakun sai, mutta ilmeisesti kuitenkin leipä oli turvattu vähäksi aikaa.
Noin viittä vuotta myöhemmin edellisestä tapahtumasta kävi seuraavanlainen tapahtuma.  Tänä aikana olin opiskellut uuden ammatin itselleni. Olin käynyt nelivuotisen Konepajakoulun joka alkoi 1950. Koulutus keskittyi kohdallani valimolinjaa. Siinä työskenneltiin valumuottien aikaansaamiseksi. Ammattinimike oli käsin kaavaaja. Ihan mukavaa tekemistä, mutta olosuhteet eivät olleet mitään kovin mukavia. Valukaasut aiheuttivat minulle mm. päänsärkyä. Myös valimotyöt muuttuivat koneelliseen suuntaan. Siinä kone saneli työvauhdin ja selkä joutui koville. Lisäksi olin päässyt puotipuksun vaihtelevan työn makuun. Myymälänhoitajan työ kiinnosti. Tiesimme, että pariskunnat kaupan alalla saivat myymälöitä hoitaakseen.


Ensimmäinen myymälämme oli Ristinummella, muutaman kivenheiton päässä Ainolasta. Sieltä Ainolasta muistuu mieleeni nuohoojamestarin juttu, kun hän meni nuohoamaan Ainolan savuhormit. Sibeliuksella oli tapana tutustua henkilöihin, jotka tekivät heillä jotakin työtä. Nuohooja kutsuttiin säveltäjämestarin luokse.  Sibelius oli sanonut, että ”antaisin oikein käsipäivää, mutta taitaa olla käsi vähän musta”.  Nuohooja: ”Niin on mullakin ja lykkäsi kätensä Sibeliukselle”. Näin mestarit kohtasivat toisensa ja käsipäivät tuli annettua!

Tapahtumapäivä tälle jatko-osalle oli hyvinkin tuulinen. Korjasin pyykit narulta silitettäväksi tai paremminkin kaulittavaksi. Vaimoni oli lakanapyykillä naapurin saunalla. Pulsaattorikone oli tehnyt tehtävänsä ja pyykit saivat kuivua takapihalle levitetyn pyykkinarun päällä. Oli sunnuntaipäivä ja samalla pyykkipäivä. Kiinteistössä ei ollut muita mukavuuksia kuin vesi tuli ja viemäri vei. Lapsen peppu pestiin vannassa keittiön tiloissa.

Pyykit korjattuani toin ne sisälle. Pyykkinarun jätin paikoilleen. Se oli vedetty varastorakennuksen nurkalta kaupan nurkalle. Pitkä riuku varmisti, etteivät pyykit viiltäneet maata.

Kauppa sijaitsi aivan rautatien tuntumassa. Alue oli öiseen aikaan hyvin valaistu. Höyryjunan puksutukset kuuluivat selkeästi sisälle, varsinkin kun juna lähti asemalta. Ristinummi ei ollut pelkkä pysäkki. Asemarakennus, lipunmyynti ja junan lähettäminen kuului asiaan. Myös ruohikkopalot olivat kesäisin miltei jokaviikkoisia.

Keravan nuorisovankilasta ilmaantuivat siviiliasuiset miehet valvomaan silloin tällöin ympäristön tilannetta. Kun näki oudon miehen odottavan jotakin, niin melko varmasti nuorisovankilasta oli joku karannut. Valvonnalla saatettiin saada karkuri kiinni. Tämän tiedon kertoi asiakkaamme, joka oli ko. laitoksessa vartijana.

Tapanamme oli mennä nukkumaan iltauutisten jälkeen. Hyvin nukutti, junat kulki aikataulujen mukaan. Yhtään junaa en ”lähettänyt” matkaan. Toisin sanoen niiden tulot ja lähdöt eivät vieneet yöuniamme. Yhden jälkeen havahduin, kun vaimoni herätteli minua. Ensimmäinen tajuaman ääniefekti oli tuuli ja naps, naps, naps,-tuuli heilutti paikoilleen jättämääni pyykkinarun irrallaan oleva pätkä. Tämä pätkä kuului naputtavan vasten rakennuksen nurkkaa.

”Siellä on varkaita”, kuiskasi vaimoni Helli!  ”Eikä ole, pyykkinarun pätkä hakkaa seinää”.  ”Kyllä on, kuulin selvän murtautumisen äänen. Ne menevät varaston ikkunasta sisään”.

Hiljaa jäin kuuntelemaan, josko minäkin kuulisin jotain. No nyt kuului aivan selvästi, ikkunaa yritettiin saada pois paikoiltaan. Siinä vaiheessa hiivin soittamaan poliisille. Varoin ettei lattia päästänyt narahduksia. Pohdin siinä mikä oli poliisin puhelinnumero. Katalogi eli puhelinluettelo oli ullakon puolella. Samalla kun hain luetteloa otin kaksipiippuisen varastosta. Se oli osina omassa pussissaan, samoin panosvyö. Näillä eväin hiivin ikkunan eteen. En sytyttänyt valoja vaan poliisin numeron etsin katuvalaistuksen turvin.

Onnistuin saamaan heti Järvenpään poliisilaitokselle. Sieltä vastattiin, ettei yhtään partiota ollut paikalla, ne ovat hälytysajossa. Voi hitsiläinen mikä tuuri!

Samassa valaistuksessa aloin koota kättä pidempää turvakseni. ”Et kyllä mene yksinään alas” - ”Kyllä sinne on pakko mennä, poliisit ovat jahtaamassa jotakin muuta tapausta. Ei tiedä koska ne tulevat”.  Jos lähdet alas, niin alan kopistamaan ja varkaat lähtevät pois”.  Siinä kun neuvottelimme näin ratasuoralla auton valot.  Sanoin poliisien olevan tulossa radanvarsi tietä. Samalla minäkin läksin hiipimään rappuja alas. Panoksia en aikonut ladata aseeseen. enkä niitä laittanutkaan piippuun. Pari paukkua pitelin nyrkissäni varmuuden vuoksi.

Samalla kun olin ulkona, päätien suunasta tuli jo toinen poliisi auto. Poliisi varmisti parilla nurkalla karkuun lähtöyritykset. Avasin kaupan sivuoven. Poliisi varmisti kellariin menevän rapun.

Murtomies löytyi lihatukin taakse kyyristyneenä. Sain heti sen tuntuman, että kaveri oli etsimässä elantoaan. Näytti olemukseltaan ns..laitapulen kulkijalta -ressukka.

Paikallislehden numerossa oli suurella otsikolla:           MYYMÄLÄNHOITAJAN NEUVOKKAAN TOIMINNAN          ANSIOSTA SAATIIN MURTOVARAS KIINNI.

Uutisen luettuani, mietin, kuka oli kirjoituksen laatinut. Joku lehdestä, mutta aivan selvästi uutinen oli tarkoitettu alan miehille: Sinne ei kannata mennä jos ei halua jäädä kiinni.

Hellille ja minulle yön tapahtumat vei yöunet tyystin. Kolmivuotias poikamme onneksi nukkui rauhallisesti koko yön. Ihmiset luulevat, että vakuutukset korvaavat aineelliset vahingot. Harva kuitenkaan ottaa murtovakuutuksen sen kalleuden johdosta. Kaiken kaikkiaan olen saanut harmitella murtovarkaan tekosia muutaman kerran. On katkaistu puhelinjohdot ennen murtoa. Sisään on tultu läpi ovilasin, verinen tossunjälki jäi kaupan lattialla. On ruuvattu kapea ikkunalasi paikoltaan pois. Poliisi sai tekijät kiinni. Myrsky-yönä lukollinen tupakkavarasto tyhjennetty, KENT-tupakat eivät kelvanneet. Tuuriakin on ollut. Murtovaras ilmeisesti oli kaupan puolelle menossa. Väärä ovi johti hänet tyhjillään olleeseen pankin tiloihin. Eräs kundi näytteli kylällä uskoon tullutta. Kuitenkin hän alaikäisten avustamana teki murron. Onneksi poliisit epäilivät kundia heti. Löysivät tupakkakätkön.

Poliisin mukaan hänellä oli lusittavana tuomio, jota hän oli menemässä kärsimään.                                         Niilo










keskiviikko 1. toukokuuta 2019

Mökkimuistoja 3: Ötökät


”Tulis kesä ja kärpäset, niin köyhälläkin olis ystäviä”. Suomenkielestä löytyy sananlasku joka asiaan.  Mökkiympäristössä törmää erilaisiin ötököihin kuin kaupunkiympäristössä. Jokakesäinen riesa oli ampiaiset. Ne sitkeästi rakensivat pesiä milloin huussiin, milloin aitan oven pieleen. Routamatto oli varastossa kesän ajan koskematta ja sieltä löytyi iso pesä. Reagoin hitaasti hyökkääviin pörriäisiin ja kaksi pääsi pistämään vasempaan käteen. Laitoin kortisonisalvaa iholle ja ruiskutin Raidia pesään.

Mökin ympäristön hoitoon kuuluu kaislojen niittäminen. Teroitin viikatteen ja lähdin rantaan. Otin puhelimen mukaan jogurttiämpärissä kaiken varalta. Ajattelin, että jos jotain sattuu, enkä pääse ylös mökille hälyttämään apua. Niitin kaisloja ja sitten tapahtui. En huomannut ampiaispesää, joka oli rakennettu kaislojen ympärille. Sieltä hyökättiin monen ampiaisen voimalla ja minä sain jalat alleni. Jogurttiämpärin sieppasin vauhdissa mukaan. Sillä kertaa sain kolme pistosta, kaksi päähän korvan taakse ja kolmas jo turvoksissa olleeseen vasempaan käteen. Nyt en lisännyt enää kortisonivoidetta, vaan nielin lääkekaapista kyypakkauksen kaikki tabletit kerralla. Soitin kaverille, että hälyttää apua, jos ei minusta mitään kuulu kuuden tunnin välein.
Avattu ampiaispesä

Tontilla oli kaadettu isoja kuusia ja niiden oksat oli haketettu isoon kasaan. Tuota haketta sitten kottikärryillä siirsin istutettujen perennoiden juurelle. Hakekasassa oli maa-ampiaisten pesä, mutta niistä ampiaisista en pistoja saanut. Sen sijaan löysin jotain sellaista, mitä en ensin edes todeksi uskonut. Oranssin värinen, iso, ötökän muodot selvästi näkyvissä. Mikä se on? Otin ötökän käteeni, se ulottui yli kämmenen leveyden. Onneksi oli hanskat kädessä. Rakennusmiehet olivat vajaa rakentamassa ja ihmeissäni menin heiltä kysymään, mitä olin löytänyt. Yhtä ihmeissään olivat hekin. Toinen otti puhelimen taskustaan ja soitti jollekin. Ja saimme vastauksen: Sarvikuonokas, kotelovaiheessa.



Onneksi en missään vaiheessa törmännyt lentävään sarvikuonokkaaseen. Siinä vaiheessa minulla olisi ollut vielä enemmän kiire kuin ampiaisia pakoon juostessa.

Nykyään voi ampiaisen pesänrakennusta torjua ihan kotikonstilla. Joku on oivaltanut, etteivät ampiaiset tule toisten ampiaisten varaamalle reviirille. Siispä viime vuosien suuri innovaatio on ollut valeampiaispesät.

Harmaasta villalangasta virkataan styroksipallon päälle kerros. Tämä harmaa pallo ripustetaan sinne, minne ampiaisia ei haluta. Ampiaiset toteavat reviirin vallatuksi, eivätkä ala siihen kohtaan pesää rakentamaan. Jokainen voi kokeilla toimiiko. 
                                   Eila






lauantai 27. huhtikuuta 2019

Onnittelukäynti



Ystäväni Kerttu, täytät tänään 90 vuotta! Annas kun kerron jotakin, joka tuntuu mielestäni aivan uskomattomalta!

Kuinka ihmeessä me selvisimme, jotka synnyimme aikaan ilman äitiysneuvolaa, äitiyspakkausta, äitiysvoimistelua, äitiysrahaa, ultraäänitutkimusta, äitiys-, isyys- tai vanhempainlomaa?

Miten on mahdollista, että me saatoimme kasvaa ilman lapsilisää ja kotihoidontukea?

Miten on mahdollista, että me opimme kävelemään näin kauaksi ja pitkälle, vaikka ei ollut edes kenkiä aina laittaa jalkaan?

Kuinka ihmeessä me pärjäsimme ilman kertakäyttövaippoja, nelinkertaista WC-paperia, käsipyyhepaperia, leikkikoulua, subjektiivista päiväkotioikeutta ja eskaria?

Miten on mahdollista, että me osasimme leikkiä käpylehmillä, vesimyllyillä kevätpuroissa ja kivillä ilman ohjausta, vieläpä ilman legoja, barbeja ja lasten TV-ohjelmia?

Kuinka ihmeessä me selviydyimme mustepullon ja mustekynän kanssa sekä saimme lyijykynän ja kumin säilymään puupenaalissa?

Saatoimme liimata keitetyn perunan puolikkaalla, kun emme tienneet liimapuikoista kontaktiliimoista vielä mitään?

Miten on mahdollista, että me pärjäsimme ilman kouluavustajaa, koulukypsyystestejä, koulukuraattoria, kouluterveydenhuoltoa  ja nuorisotiloja?

Kuinka ihmeessä me selvisimme ilman kouluruokaa, allergiatestejä, koulukyytejä ja Kela-takseja? Emmekä tienneet mitään koulujen sisäilmaongelmista ja homeesta?

Miten on mahdollista, että me opiskelimme ammattiin ilman opintorahaa, opintolainaa ja asumistukea koulukortteereissa, joissa ei ollut suihkua eikä keittiötä ja vielä ilman opiskelijoiden terveydenhuoltoa?

Kuinka ihmeessä me selvisimme tietämättä mitään terapioista, ilmaisesta ehkäisystä, kevytmasennuksesta, burn outista sekä paneelikeskusteluista aiheena murrosikä, homot, lesbot, transut sekä metoo?

Kuinka ihmeessä me pystyimme valitsemaan ammatin ilman ammatinvalinnan ohjausta ja opoja?

Kuinka ihmeessä meille riitti perhe ja naapurit sekä kotikunta, kun emme osanneet haaveilla matkoista lentokoneella maailman ääriin?

Miten on mahdollista, että me kuitenkin polkupyörillä kävimme niin kaukana tansseissa, kun ei ollut mopoautoja tai kevytautoja?

Kuinka ihmeessä me saimme hoidettua asioitamme ilman mokkulaa, tietokonetta, sähköpostia, tekstiviestiä, WhatsAppia, häsdäkkiä ja älykännykkää pelkän lankapuhelimen varassa?

Miten on mahdollista, että me löysimme tietoa kotikylän ja koulun kirjastoista ilman internettiä ja Googlea?

Kuinka ihmeessä me pääsimme urheilukentälle ilman vanhempien kuljetusapua ja osasimme hiihtää, luistella, pelata jalkapalloa ja pesäpalloa, vaikka kukaan ei tehnyt meille ura- tai treenisuunnitelmaa ja ihan ilman Personal Traineria jopa ilman kuntosalia?

Miten on mahdollista, että me osasimme elää tarkkailematta alati rasva-, kalori-, sokeri-, laktoosi- ja suolamääriä sekä E-lisäaineita että Eu-direktiivejä?

Kuinka ihmeessä meillä ei ollut vapaa-ajan ongelmia? Opimme tanssimaankin lavalla ilman sen kummenpaa opastusta?

Miten on mahdollista, että me löysimme elämänkumppanin ihan ilman Twitteriä, Tinderiä, Facebookia, Instagramia tai Deittiklubeja?

Miten ihmeessä me emme tienneet saunan kiukaan alle sytytetystä tulesta, että se tuhoaa ilmastoa, jos klapit ovat alta sytytetyt? Tai, että se bensiinimoottoriauto, jonka kyytiin hyvin harvoin pääsimme, osoittautuu nykyään kaikkein pahimmaksi ongelmaksi?

Kerttu hyvä, kuinka ihmeessä olemme selvinneet tänne asti ja vieläpä niin, että meillä on ollut koko ajan niin HAUSKAA?

Onnittelut huokuu yli päämme
ystäviksi aina jäämme!

                                                                                   Eero







keskiviikko 24. huhtikuuta 2019

YKSINÄISYYDEN PITKÄT VARJOT


Tämä tarina on tosi.

Kahvilassa istuu yksinäinen vanha mies. Hän katselee ohikulkevia, kiireisiä ihmisiä. Silmissään surullinen katse.

Kauppakeskuksen käytävää kävelee hiljaa yksinäinen nuori nainen, kuulemattomat korvat koristeena päässään, väsymyksen kyyneleet silmissään kirvellen.

Kahvilan kohdalla nainen nostaa katseensa tuntiessaan jonkun katselevan häntä. Katse kiertää täyttä kahvilaa ja pysähtyy surullisten silmien omistajaan. Ohikiitävän hetken he, kaksi toisilleen tuntematonta, katselevat toisiaan. Pieni hymyn kare nousee naisen huulille. Miehen katse kirkastuu vähän ja suru hieman väistyy. Nainen jatkaa hiljalleen kulkuaan. Ennen käytävältä kääntymistään, nainen katsahtaa taakseen ja näkee yksinäisen miehen katsovan peräänsä hetken.


Menneellä viikolla istuin koulutuksessa, jossa käsiteltiin yksinäisyyttä. Tunteita herättävä iltapäivä. Yksinäisyys aiheuttaa kipua ja surua, näkymättömyyden tunnetta ja arvottomuutta, keskellä ihmispaljouttakin. Tunne, ettei ketään kiinnosta tai olet kaikille vain taakka. Yli sukupolvien koettu tunne, nyky vuosituhannen vitsaus. Kaikkeen tottuu, paitsi kipuun.

Vastaantulevan voit nähdä hymyilevän, katsovan kohti. Näennäisesti päällisin puolin kaikki on kunnossa. Ohikulkijan kohtaloa ei kukaan ehkä tiedä. Hän on tänäkin aamuna herännyt, koska niin kuuluu tehdä. Hän on voinut herätä perheensä kanssa, silti kokenut yksinäisyyttä. Ehkä hän on tänäänkin odottanut, että joku kysyisi mitä hänelle kuuluu, oikeasti kiinnostuneena. Odottanut, että ehkä tänään on se päivä, että hän kokee miltä tuntuu, kun kaveri pyytää mukaansa, kahville tai kävelylle. Että joku haluaa nähdä ja kuulla hänet. Ehkä tänään…

Jäin miettimään koulutuksen jälkeen yksinäisyyttä. Mietin lasten ja nuorten yksinäisyyttä. Mietin, kuinka paljon some-maailma on mahtanut vaikuttaa kohtaamisiin ja yhdessäoloon. Kuinka paljon se on vaikuttanut siihen, ettei toisen kanssa enää nähdä, vaan keskustellaan ”virtuaalisesti” ja ollaan kimpassa näin.

En väitä, että tämä olisi ainoa syy yksinäisyyteen, koska tottahan omassakin lapsuudessa oli yksinäisiä lapsia, jotka jäivät kaikesta ulkopuolelle. Mutta onko tämä lisännyt syrjäytymisen mahdollisuutta? Tiedä mennä sanomaan, oli syy mikä tahansa, yksinäisyyden kanssa on vaikea kaveerata. Siinä särkyy ja jää aina toiseksi.

Ollapa keino, millä maailmaa muuttaisi. Taikasauva, jolla kaikille taikoisi ihmisen vierelle, arvostuksen ja läsnäolon, kuulluksi tulemisen. Ainoa, mitä jokainen voin tehdä, on yrittää nähdä ja kuulla ja olla herkkä näkemään yksinäisyyttä. Olla mahdollisuus jollekin, joka tarvitsisi ystävää, tänäänkin. Kysyä mitä kuuluu, oikeasti.

Kauppakeskuksen vilinässä nainen käy tekemässä ostoksensa. Väsynein silmin katselee ihmismassaa ympärillään, kohtaamatta ketään, joka häntä odottaisi. Vanha mies on siirtynyt istumaan käytävän penkille yksin. Yksin omasta tahdostaan tai kohtalon saattelemana. Ehkäpä huomenna joku odottaisi naista ja joku istuisi vanhuksen viereen juttelemaan. Ehkä yksinäisyys huomenna väistyisi.

Yksinoleminen on valinta, yksinäisyys ei.
                                                                                 Tanja





lauantai 20. huhtikuuta 2019

Hymiöstä(kö) hyvän tunnet? 😊

Kautta aikain on kaikenlaisiin viesteihin liitetty myös aihetta selventäviä, korostavia taikka keventäviä kuvia tai piirroksia. Kun tämä digiloikka siirsi suurimman osan ”etanapostista” sähköpostiin ja sittemmin pikaviesteihin, oli aluksi ongelmallista korvata noita piirrostehosteita pelkästään niillä kirjoitusmerkeillä, joita näppäimistöltä oli käytettävissä. Myönnän, että paria yleisintä hymiötä pystyin oppimaan, mutta monipuolisempi käyttö jäi melko vähälle, kun aina olisi(n) tarvinnut tällaista opasta:

Nuorisolle, joka kaikessa muussakin tietoteknisyydessä on useita askeleita meitä kauan sitten syntyneitä pidemmällä omaksumisen suhteen, heille ei tuollaisen oppimisen kanssa tullut ongelmia – jotkut jopa kirjoittivat tekstiviestin 160 merkkiä käyttäen koko sanoman pelkillä hymiöillä. Näin ainakin väitetään; tosin he hallitsivat huomattavasti laajemman merkkivalikoiman, kuin nuo perushymiöt.

Mutta kun ”hätä on suuri, on apukin lähellä” ja kun nuo hymiöt alkoivat muuntautua ”emojiksi” elikkä perusmerkkejä kuvaaviksi piirroskuviksi, jotka kirjoitettiin näppäimistöltä entiseen tapaan, mutta ohjelma osasi muuntaa ne piirroksiksi. Näin saatiin erilaisia tunteita ilmaisevien hymiömerkkien lisäksi emoji-symboleissa esille muun muassa ihan arkipäiväistä elämää.
:-) tai :)                   Hymiö
:-D tai :d                 Leveä hymy
:-O tai :o                 Yllättynyt
:-P tai :p                  Kieltä näyttävä
:'(                             Surullinen   ja niin edelleen…

”Hymiöt ovat kätevä tapa lisätä tekstiin oikea tunne. Siksi sinun on tärkeää tietää hymiöiden merkitykset. Kuten sanonta sanoo ”Kuva kertoo enemmän kuin tuhat sanaa”.

Onko sinulle käynyt joskus niin että olet tarkoittanut jonkun viestin vitsiksi, mutta viestin vastaanottanut henkilö ei ole ymmärtänyt että se on vitsi? Tai on jopa suuttunut?

On todella tärkeää käyttää näitä veikeitä pieniä naamoja oikein. Samalla tavalla kuin viesti voidaan ymmärtää väärin, myös käyttämäsi hymiöt voidaan ymmärtää väärin.

Siksi sinun kannattaa tutustua siihen mitä eri emojit tarkoittavat ja kuinka niitä käytetään.”

Avunhan piti olla lähellä, eikä vain jonkun uuteen tutustumisen ja kaiken muistamisen opiskelutarjonnassa! Sellainen ei ainakaan tällaiselle yli-ikäihmiselle ole mikään innostuksen kohde ja vaikeudessaan tuollaiset viestin keventämiset jäisivätkin helposti kokonaan käyttämättä. Mutta ei syytä huoleen… Useat sivustot tarjoavat valmiita, emojien kaltaisia – noita hymiöitä hiukan suurempina piirroshahmoja käyttöösi. Kun yleensä neuvotaan, että virkettä taikka kappaletta ei päätettäisiin pelkkään pisteeseen, vaan siihen lisättäisiin tilannetta tai tunnelmaa kuvaava hymiö pisteen perään, niin nämä piirrosemojit voi lisätä sinne kappaleen loppuun, omalle rivilleen. Ja esimerkiksi itselläni on puhelimeen asennettu maksuton Ochat emojisivusto (Android-puhelimiin osoitteesta http://www.ochat.me/) ja valikoimaa on satamäärin – selkeinä kuvina, vaikka sivuston kieli onkin Lontoon murretta. Tällaisista valikoimista löytyy kyllä sopiva joka lähtöön (ja sivustojakin on tyrkyllä enempi kuin tarvitsetkaan):
Eikä kieliongelmia ilmaannu, kun noissa ryhmissä olevat kuvat kertovat mitä olit tarkoittanut; nämäkin
taikka nämä, jotka tilansäästämiseksi kokosin kollaaseiksi:


Mielestäni viesteihin(kin) kannattaa panostaa ja varsinkin, jos sillä saa vastaanottajalle hymyn aikaiseksi, olihan joskus sanontana, että ”hymystä hyvän tunnet”! Puhelimessa tuolta ”Ochat”-sovelluksesta yksittäiset emojit on helppo tallentaa Google-kuviin
joka on synkronoituna myös tietokoneellesi ja siis sieltä käytettävissä koneen kautta kirjoitettuihin viesteihin. Eipä siis muuta kuin pitkien pyhien ajankuluksi kokeilemaan, kuinka saat viestintäänsä uutta ilmettä – ja ehkä sille vastaanottajallekin! Ai mää vai?
Kyllä!

Terveisin 

PS. Edellisesssä postauksessa Päivi esitteli näkövammaisten apua "näkemisessä", mutta en tiedä voisiko sillä "nähdä" viestistä myös näitä kuviksi miellettäviä kevennyksiä. Tekstistä puheeksi sovellus ei niitä näytä, mutta heillä on ainakin ne perushymiöt todella laaja-alaisesti hanskassa, sen olen Päivin kanssa viestitellessä saanut havaita...