keskiviikko 20. marraskuuta 2019

Jawa-CZ


Osalle pojista tulee teini-iässä kova polte saada polkupyörän tilalle joku moottorikäyttöinen kulkuväline. Se on suoraa jatkoa sille aikakaudelle, kun polkupyörän pinnoihin laitettiin tuohenkäppyrä räpättämään. Se oli pyykkipojalla kiinni lokasuojan pidikkeessä ja sitä saattoi äänen puolesta ohjata ohjaustankoon tulevalla narulla. Minulla oli jopa itse tehdyt suuntavilkut edessä ja takana. Tämä aika oli 1950-luvun puolivälissä.

Meidän naapurissa asui hieman ”erikoinen” persoona, ”Kisu-Olli”. Hän asui yksin mökissään ja elätti itsensä polkupyöriä korjaamalla. Korjasi pyöriä samassa tilassa, kuin nukkui. Kävi äitinsä luona ”Ahteella” syömässä. Hän korjasi joskus meidänkin perheen pyöriä, koska isänikin liikkuminen oli polkupyörän varassa.

Sitten tapahtui eräänlainen vallankumous liikkumisessa. ”Pappa-Tunturi” tuli myyntiin. Kisu-Olli ostaa päräytti sellaisen! Kyllä me pojat sitä kävimme katsomassa ja ihailemassa. Taisi mopedi olla sängyn vieressä yöt, niin rakas se hänelle oli.

Sitten tapahtuu seuraava ”vallankumous”! Kun esimerkiksi minä kävin oppikoulua ja haaveet moposta tai peräti moottoripyörästä sai jättää tuonnemmaksi, Nikkilän Topi meni työhön Oriveden Kenkätehtaaseen. Topin isä, Nikkilän Jallu, oli taksiautoilija. Kotona oli tietoa moottoreista, kun Jallulla oli Pobeda ja sen jälkeen Austin.

Topi säästi kotona asuen joka markan ja eräänä päivänä se sitten tapahtui. Kotini ohi meni siihen aikaan valtatie 66 Orivedeltä Ruovedelle. Topi asui Asevarikko 6:n vieressä. Tien suunnasta kuului moottoripyörän ääni! Kenellä on upouusi punainen Jawa-CZ? Hän oli tuo Topi. Hän oli sen verran pienikokoinen, että satula oli otettava irti ja laitettava ohut pehmuste sen paikalle, että jalat ulottuivat polkimille. Oli se jokapojan unelma, se täytyy myöntää!

Olin Tsekin maalla vuonna 2004 matkalla ja kas eräällä marketin parkkipaikalla oli juuri tuollainen Jawa-CZ – ”satapiikkinen”. Oli niin hyvännäköinen Jawa-CZ, että oli pakko ottaa valokuva.
Tsekin maalla v. 2004 Eero näki vanhan, hyväkuntoisena säilyneen Jawa-CZ -moottoripyörän, jo´llaista jutussaan muistelee.

Kyllä näitä Jawoja on Suomessa liikenteessä vieläkin. Vanhojen autojen kokoontumisajossa Salon torilla olen sellaisen viimeksi nähnyt. Jos sellaisen näkee, niin kyllä siihen on aina hetkeksi pysähdyttävä katsomaan, vaikka itselläni sellaista ei koskaan ollut.

Joillekin jää haave niin ”päälle”, että eläkeikäisenä on hankittava Harrikka eli Harley-Davidsson (ennen rollaattoria!).

Tämän muisteli Eero 


lauantai 16. marraskuuta 2019

Valtaistuin


Kävi eräänä päivänä niin, että kun istuin sohvalle, jousi paukahti laminaattilattiaan. Koska sohvan kangas oli kulunut ja paikoin likainen, totesin sohvan olevan aikansa päässä. Poika vei sohvan viimeiselle matkalleen Korvenmäkeen.

Sitten seurasi monta iltaa netin selaamista. Sohvia ja nojatuoleja oli kaupan jos jonkinlaista. Mikään ei kuitenkaan innostanut niitä kotiin hankkimaan. Sisareni kanssa käytiin muutamassa kaupassa ihan livenä katselemassa, mutta ei löytynyt.

Menimme eräänä päivänä Helsingintien päässä Second hand -marketiin. Ja siellä se minua odotti. - Minun valtaistuimeni.

Jo hylätyksi joltakin joutanut, silmiini osunut tuoli kuvattuna huonokuntoisin pehmustein.

Päässäni alkoi syntyä mielikuvia, miten maalamalla ja verhoilemalla tuolin ilme muuttuu ja miten se sitten sopeutuu muuhun kalustukseen. Kuvasin tuolin ja lähetin kuva verhoilijalle. Hänellä oli sopiva kangas varastossa. Istuintyynytn saa irti, joten koko tuolia ei tarvinnut kuljettaa. Minulla oli hyvää aikaa maalata puuosat sillä välin, kun jousiosa sai uuden kankaan.


Maalin kävin ostamassa Prismasta. Siellä avulias nuori mies sävytti maalipurkin valitsemaani harmaan sävyllä. Kotona levitin aaltopahvin lattialle ja piti alkaa levittää pohjamaalia. Mutta yksi oleellinen asia olikin unohtunut. Minulla ei ollut sivellintä. Muistin, että kotona olisi ollut, vaan ei sitä silloin varastosta löytynyt. Jälkeenpäin kyllä löytyi valikoima siveltimiä varaston laatikosta. Seuraavana aamuna kävin Radiokirppiksellä ostamassa neljän siveltimen satsin hintaan 2.95€.

Tuoli sai uuden värin pintaan, uudet huopatyynyt jalkojen alle ja hienosti terenauhalla varustetun jousityynyn ja selkäpehmusteen. Tässä kelpaa talvi-iltoja istuskella lukien tai TV:tä katsellen.

Sama tuoli, uusin pehmustein ja verhoiltuna.

Eila

keskiviikko 13. marraskuuta 2019

Kirjoittamisesta


Millaista kirjoittaminen olikaan? Milloin viimeksi kirjoitin jotain muuta kuin kauppalappuja tai puolihuolimattomasti tehtyjä naamakirjapäivityksiä? Kynään tarttuminen muuttui elämän pyörteissä näppäimistön natinaksi, paperi kirkkaana kumottavaksi ruuduksi, teksti omista ajatuksista työn velvoittamaksi raportoinniksi.

Kirjeitä ja kortteja on sentään tullut kirjoiteltua silloin tällöin. Parasta on tuntea paperi hyppysissään, istahtaa rauhassa alas ja keskittyä vastaanottajaan. Joskus aloittaessa saattaa iskeä kirjailijoidenkin pelkäämä tyhjän paperin syndrooma, mutta useimmiten arjen tapahtumissa riittää turinoitavaa tarpeeksi. Sitten vain kynä liitämään!
Perinteinen, keltainen lyijykynä, jossa sen "Faberin" tilalla teksti YHDISTÄVÄÄN TEKIJÄÄN.
Tässä näppäimistön äärelläkin voin tuntea kynän otteessani, kuulakärkikynän muovisäiliön, lyijykynän pehmeän kulmikkuuden, kummitädiltä aikoinaan lahjaksi saadun metallikuorisen kynän. Kirjaimet muotoutuvat paperille vaihtelevasti kaunolla, tekstaten tai sutaisten. Joskus arkki on repussa mukana, vihkon välissä ja paperinkulma saattaa vähän taittua ja pehmetä. Silloin en harmittele, vaan ajattelen että vastaanottaja on kulkenut vähän matkaa arjessani vierellä. Ja kun itse saan postia, nautin tarinoista, tahroista ja rosoista. Joku on ajatellut juuri minua ja kuljettanut vieressään. Kirjoittelemisiin!
                                                       Auli


PS. Siitä se lähti, yksinkertaisesta kysymyksestä: "Oletko kirjoittanut mitään pitkään aikaan?". Täytyyhän sitä kokeilla! Nelikymppisen kynäilyjä arjesta, johon kuuluu perhe, lemmikit, kirjat, ihmiset, työ ja luonto nyt ainakin.

Terveisin Auli Suoranta

lauantai 9. marraskuuta 2019

Hei isä!

Taas on Isänpäivä.

Tänäkin vuonna laitan sinulle kortin, niinkuin aina. Kirjoitan mielestäni kauniita ja tärkeitä sanoja sinusta ja tekemistäsi teoista. Onneksi olet vielä täällä, terveenä ja hyvinvoivana.

Roolisi elämässäni on ollut aina vahva. Sinuun olen aina voinut luottaa ja sinä et ole koskaan tuominnut minua, vaikka olen elämässäni paljon vääriä valintoja tehnyt. Luottotyyppi.

Olet sietänyt minun monenlaiset metkuni nuoruudessani, ns. taustajoukoissa odottanut hiljaa, kunnes sinua olen tarvinnut. Antanut tilaa ja aikaa myrskyjen laantua. Kiitos siitä.

Nyt olen jo keski-ikää lähestyvä aikuinen nainen. Olen silti sinun tyttäresi ja ylpeä siitä.

Kiitos Iskä.

Rakkaudella; Tanja

KIRJOITTAJAN ISÄ hakemassa saunapuita tyttärensä lapsen kanssa.
Kuvassa isäni hakemassa saunapuita yhdessä
nuorimman lapseni kanssa.


 Isä, Iskä, Pappa, Faija... ja monen monta muuta nimittäjää miehelle, joka on saanut etuoikeuden päästä isäksi. Isäksi tulemiseen ei aina kaivata biologiaa, lapsen saaminen ja isyys voi syntyä toisellakin tavalla. Se on tunteita ja välittämistä, läsnäoloa ja pyyteetöntä rakkautta pientä ihmistä kohtaan. Halua antaa lapselle kaikki mitä hän matkallaan aikuiseksi tarvitsee ja vielä senkin yli.

Tapoja toimia isänä on yhtä monta kuin on ihmistäkin. Olet lapsellesi luultavasti iso idoli, hän katsoo sinua aina ylöspäin. Hän katsoo sinusta mallia. Hän imee itseensä tapoja toimia ja käsitellä asioita. Lapsi arvottaa itseään peilatessaan itseään sinuun. Hän kasvaa kehuistasi, huomiostasi ja rakkaudestasi.  Sinulla on iso rooli, joka alkaa siitä hetkestä, kun isäksi tulet.

Isät ovat huomionsa ja lahjansa ansainneet. Nauttikaa Isänpäivästä, kun pieni käsi sujahtaa käteesi, kun teini-ikäinen lapsesi istuu aamukahvipöydässä hupparin huppu päässä väsyneenä aikaisesta noususta, kun aikuinen lapsesi saapuu luoksesi lastensa kanssa onnittelemaan tai keski-iän ylittänyt lapsesi kävelee kanssasi verkkaisin askelin käsikynkkää iltalenkillä. Jokainen hetki on kallisarvoinen, eikä saavu samanlaisena koskaan takaisin. Muistoina kuvissa ja sydämen sopukoissa ne säilyvät.

Isät, olette ihania. Onnea!

Ajatuksin Tanja


keskiviikko 6. marraskuuta 2019

Pyhäinpäiväni jälkipuheiksi


Viime viikonvaihteeseen, ainakin Suomessa, oli ahdettu juhlia äärestä laitaan – menneen ajan elonkorjuujuhla Kekri (nyt jo lähes tyystin unohduksiin upotettu esi-isien perinne), kristillisempi Pyhäinpäivä ja amerikkalaistuttamisoperoitu Halloween!

Jostain eurooppalaisesta maatalousperinteestä liikkeelle lähtevällä Kekrillä ei alussa ollut mitään tarkkaa ajankohtaa kalenterissa, sen olemassaolo ratkaistiin vuoden syystoimien mukaan. Kuinka Halloweenit päivitettiin, en ole ottanut selvää, kun se, eikä mikään valtamertentakaisen kaupallisuuden Suomeen kuskaaminen, pikkasen väkisin taikka narraamalla yllyttäen, ei kiinnosta pätkääkään. Kovinkaan vahvasti en liene aiemmin keskittynyt Pyhäinpäiväänkään (vanhalta nimeltään Pyhäinmiesten päivään, jonka allakkaan merkitsemisessä olen tällä iänikuisella savolaisuudellani väittänyt lukeneen ”Pyh! Miesten päivä”. Ilman, että asiaa mitenkään alkaisin todistelemaan, totean, että se oli jo kauan ennen Mee ja Tuu-kampanjoita, joskin samanhenkistä. Kaiketikin?)

En siis osallistunut Pyhäinpäivän perinteisiinkään, kun kerran luontevasti olin ajatuksissani sivuuttanut Kekrit ja Halloweenit, eli en vienyt kynttilää kenenkään haudalle. Ja kuitenkin elän ajatuksissani monia edesmenneitä läheisiäni muistaen. Kynttilöinkin. Heitä, elämässäni merkitykselli-simpiä, muistelen kunkin poisnukkumisen vuosipäivänä – jotka osuvat juuri tänne kaamosjaksolle – ja silloin heille palaa parvekelyhdyssäni tuikkukynttilä koko illan. Noiden kertojen lisäksi lyhdyssä palaa sinivalkoinen kynttilä vain Itsenäispäivänä kello 18 lähtien. Eikä koskaan muulloin!

Parvekelyhtyni tuikkii apuna muisteloilleni.

Omapäisenä ja monessa omaa kulku-uraani eteenpäin ”kaahaavana”, muista tai tavoista poikkeavaksi tunnettuna eläkeläisenä etenen päivän kerrallaan. (Nykyisellään "kiirehdin" 4-pyöräisen kävelytuen perästä, se kun muuten karkaa helposti, sekä yritän pysyttää pääni pirteänä monenmoisten vapaaehtoisuuksien kanssa aikatauluttaen…). 

Tuo urautumiseni, esim. tämän Pyhäinpäivän perinteen kanssa, muokkautuu noihin muutamiin iltoihin, jolloin parvekelyhty tuikkii ikkunan takana ja tarjoaa ajatuksilleni rajatonta apua kiirehtiä jo melko kauas ennen elettyyn ja joskus tähtitaivaankin taakse. En ole unohtanut esi-isiä, niitäkään, joita en ehtinyt tapaamaankaan, vaikka sukututkimuksen mukaan heistä on merkintöjä tallessa jo 1600-luvun alkupuolelta saakka. Heitäkään, jotka muistan lapsuus- ja nuoruusvuosilta, arvostan ja muistelenkin eri yhteyksissä, mutta vain ja ainoastaan nämä muutamat ovat sen lyhdyn sytyttämisen kohteiksi muokkautuneet. Muistoista, yhdessä eletyistä vuosista, monenmonesta pikkuseikasta, joiden kautta elän kanssaan yhä uudelleen, toistuvasti, ne vuosieni hartaimmat hetket.

Ja kun vuosittain 6.12. juhlistan hiukan eri tavalla tätä parvekelyhtykauttani, sen tärkein anti on itsenäisyys, mutta myös sen säilymisen vuoksi sotaorvoksi jääminen ja isän muistaminen sekä kolmanneksi, että yhä edelleen saamme elää sinivalkoisten kynttilöiden valaisemassa Suomessa!
IsoTimppa allekirjoitus.

PS. Kun jo lähes 20 vuotta sitten osaava ystäväni rakensi parvekkeelleni koukun lyhdylle niin, että sen näkee helposti sisäpuolelta, homma toimi ilman ulkopuolista apua. Nyt, kun enää vain vähän mikään toimii avustamatta, on jokasyksyisenä operaationa Marttojen Arkiavun kuukausi-poikkeamisessa parvekelyhdyn kurkottaminen koukkuun ja sen viimeisen tuikuttelun jälkeen nostaminen takaisin parvekkeen nurkan säilytykseen. Ja hyvin toimii sekin!




lauantai 2. marraskuuta 2019

Mitä kummaa on etuluenta?


Olen tässä pitkään harmitellut, kun en pysty osallistumaan vaikkapa yhteislauluun, koska en näe sanoja enkä osaa kaikkia lauluja ulkoa. Kerran sattui jossain silmiini tai siis korviini minun tapauksessani, kun joku näkövammainen oli postannut lukuavusta. Ryhdyin selvittämään asiaa.

Sain selville, että joskus jossain Helsingin seurakunnista oli joku diakoniatyöntekijä lukenut näkövammaiselle virsien sanoja hieman edeltä. Etuluennaksi tätä taitoa kutsuttiin.


Etuluentaan varten tarvittavaa aaineistoa: nuotisto ja sanat - tässä alku laulusta "Kotimaani ompi Suomi".

Siispä yhteys Näkövammaisten liittoon! Ja mitä saan vastaukseksi? Tällaista taitoa ei liitossa ole. Sieltä ei apua herunut, kun kyselin etuluennasta ja mahdollisesta kurssista asian tiimoilta.

Koska olen nyt töissä, oli minulla mahdollisuus tehdä yhteistyötä erään tahon kanssa. Niinpä yritimme yhdessä etsiä tietoa etuluennasta, mutta ei siitä mitään löytynyt. Yhteistyökuvioomme tällainen etuluentakurssi sopii mahdottoman hyvin, sillä yhteistyömme tuloksena jokainen pääsee nauttimaan esteettömästä yhteislaulukonsertista kaikille aisteille. No, se on toinen kirjoituksen aihe, se.

Olin sitten syksyllä mukana eräässä paneelikeskustelussa. Keskustelua ennen laulettiin yhdessä ja satuin istumaan Salon seurakunnan diakoniatyön johtavan viranhaltijan vieressä. Juttelin hänelle tästä etuluennasta ja hän sanoi, että kokeillaanpa.

Ette voi uskoa, kuinka ihanaa oli osallistua yhteislauluun! Lauloin ihan oikeilla sanoilla ja oikeaan aikaan! Hämmästyttävää! Kumpikaan meistä ei ollut koskaan ennen kokeillut etuluentaa, mutta se sujui mainiosti.

Arvaattekin jo, mitä sitten tapahtui? Kyllä, päätin järjestää yhteistyökumppaniemme kanssa etuluentakurssin. Se on tietääkseni ainoa laatuaan ja ihka ensimmäinen ainakin Salossa, ellei koko Suomessa. Kurssi järjestetään maanantaina 11.11.2019 klo 16-18 Salon SYTYn tiloissa (Helsingintie 6, Salo).

Etuluenta mahdollistaa syvästi heikkonäköisten ja sokeiden osallistumisen yhteislauluun. Etulukija lukee laulun sanoja näkövammaiselle hieman ennen kuin ne pitää laulaa. Näin uusienkin laulujen laulaminen on mahdollista ilman pistelukutaitoa!

Lue lisää kurssista www.bit.ly/etuluenta ja ilmoittaudu sinäkin mukaan! Ota oma näkövammainen mukaan, mikäli mahdollista! Taito karttuu harjoitellessa.
                                                         Päivi

keskiviikko 30. lokakuuta 2019

Happy together


Ihanaa kun voi nuortua 55 vuotta parin tunnin aikana. Näin kävi meikäläiselle, no ainakin melkein. Olin jo kauan sitten ostanut lipun nuoruuden lemppariorkesterin konserttiin. Vielä kun soittivat Salossa Provinssi teatterissa, ei tarvinnut pitkää matkaa matkustaa.


TOPMOST yhtyeen logo, jossa tuo otsikon teksti "Happy together".

Topmost oli tulossa Saloon, jeee! Yhtye tekee juhlakiertueen tänä vuonna.  Harvinaista, bändi on pysynyt yhdessä 55 vuotta ja mukana vielä 5 alkuperäisjäsentä, 6 heitä oli alun perin, kosketinsoittaja sairastui ja on poistunut ”isompiin orkestereihin”.

Yhtye aloitti soittamisen 1964, jolloin meikäläinen oli 10 vuotias. ”Pojat” olivat noin 5-7 vuotta vanhempia. Kisu oli orkesterin nuorimmainen silloin, vain 13-vuotias, kun toiset olivat jo 17. Kertoivat, että olivat silloin nuorina poikina päässeet The Hollies yhtyeen lämppäri-bändiksi.  Sehän oli tietty siihen aikaan ISO juttu. Olivat sitten jälkeenpäin lähteneet pukujen ostoon, ihan Tukholmaan asti.  ”Villapuseropojat” sai jäädä taakse.  ”Isot pojat” maailmalta näyttivät esimerkkiä miten pukeudutaan.

Rhythm’n blues ja soul musiikkia soittivat alussa, ovat kuitenkin hienosti ”vireessä” edelleen.  Kaikilla on laulunlahja jäljellä. Harri Saksala soitti huuliharppua, kitaraa soitti Gugi Kokljuschkin, Eero Lupari kitara, Heimo Holopainen kitara, Kisu Jernström rummut, sekä uusi kosketinsoittaja Tommi Lindell, joka myös lauloi.

Jutussa, kuvan yläpuolella olevien henkilöiden kuvista sekä yhtyeen logosta tehty kollaasi.

Tuttuja kappaleita kuulimme, mm. James Brownin I´ll Go Grazy, Näen mustaa vaan, Hän sinut jättää, Kisu lauloi ”Uneen aika vaipuu”.


Aplodit olivat niin valtavat, joutuivat tulemaan uusiksi ja kuulimme myös Merisairaat kasvot, joka on yksi tunnetuimmista kappaleista.

Oli hienoa kuulla heitä ihan ”livenä”. Olisin kuunnellut vaikka toiset kaksi tuntia.
            Sisko

lauantai 26. lokakuuta 2019

Kolmas sektori?

Otsikko saattaa herättää joillekin kummastusta. Muutama vuosi sitten alettiin yhteiskunnassamme kirjoittamaan ja puhumaan kolmannesta sektorista. Kolmannesta “pyörästä” puhuminen sen sijaan oli melko yleistä. Kyseessä ei ole lasten kolmipyöräisestä polkupyörästä, vaan aivan jostain muusta - sanotaanko juoruilusta. Tämäkin on elämää, ei sen kummempaa. Juoruta en halua, mutta seuratoiminta kiinnostaa. Jossakin määrin tällaiseen toimintaan olen osallistunut. Kaiken lisäksi ihan vapaaehtoisesti. Vapaaehtoisuus tarkoittaa, että osallistuminen on ollut mieluisaa. 

Muistaakseni on sanottu, että Suomi on yhdistysten luvattu maa. Sanonta varmaan pätee muihinkin valtakuntiin. Ehkä joissakin maanosissa on tuo demokratia kovin yksipuolista; kokoontua saa, mutta vain vallassa olevan sääntöjen puitteissa. Suomen kaikki yhdistykset eivät ole yhdistysrekisterissä. Monella rekisteröidyllä yhdistyksellä on aluekerhoja, jotka toimivat varsin itsenäisesti. 

Salossa toimii yhdistys nimeltään Salon AVH-kerho. Kuulumme Turun AVH-yhdistykseen. Kirjainlyhenne tarkoittaa Aivoverenkiertohäiriötä. Entisaikaan yhdistyksen nimikin oli erilainen. “Turun Afasia ja aivohalvaus liitto/yhdistys. Kreikaksi Afasia tarkoittaa ei puhetta.

Tutkimukset ovat parantuneet ja tieto-taito sen myötä. Parasta asiassa on, että sairastuneenkin paranemisen mahdollisuudet on varsin toiveikkaat.

Nopea hoitoon pääsy on erittäin tärkeä. Tärkeää on myös, että tiedostamme kanssaihmisinä mistä on mahdollisesti kysymys.

Meidän kaikkien pitäisi tunnistaa seuraavat tunnusmerkit:

-Tunnet heikkoutta raajoissa
- Esineet putoavat kädestä
- Et pysty lukemaan
- Puhumisen epäselvyys, puuroutuu
- Et pysy pystyssä
- Kävely heikkoa, horjuvaa
- Näköhäiriö
- Pyörtyminen
- Suupieli roikkuu, vinoutuu 
- Olotila omituinen

Kun oma tai naapurin olotila osoittautuu joiltakin merkiltään tällaiseksi on syytä ottaa yhteys ensiapuun eli soita numeroon 112. Kun kuvailet oireet virkailijalle, niin apu on lähellä. Muista kertoa nimesi ja osoite on tärkeä. Kännykkään saa asennettua paikallistamisenkin.


Tästä olen kirjoittanut aikaisemminkin, mutta kertaus on opintojen äiti.

Kolmas sektori
Me Salon AVH-kerhon osallistujat tunnemme olevamme 
kolmannen sektorin toimijoita.
Pyrimme antamaan vertaistukea sitä haluaville.
Pyrimme viihtymään ja viihdyttämään.
Pyrimme edistämään tietoutta kaikille vakavista verenkiertohäiriöistä.
Koetamme tehdä yhteistyötä terveysviranomaisten kanssa.
Pyrimme ettei kukaan sairastuisi aivoverenkiertohäiriöön.


http://yhdistavatekija.blogspot.com/2019/10/kolmas-sektori.html

Viikko 44 eli päivämäärät 28. 10. - 1. 11. 2019 on koko valtakunnassa VERENPAINEENmittauksien kohteena. Salon AVH-kerho on kahtena vuotena peräkkäin ollut kampanjan järjestämisessä ykkösiä. Voitto on ollut mahdollista Turun Ammattikorkeakoulun Salon yksikön suosiollisella avustamisella.  Olemme saaneet varsinaisen työntekijät Ammattikorkeakoulun opiskelijoista. Haastattelun tuloksena oppilaat antoivat myönteiset lausunnot. He sanoivat, että on mukavaa kun pääsee käytännössä rutiininomaisesti tekemään tehtäviä, jota opiskelevat. Kaikki työ vaatii oman tekniikkansa. Varmasti tehokkuus paranee harjoittelulla.

Tänä vuonna olemme pulman edessä. Ammattikorkeakoulu kiitteli entisestä yhteistyöstä ja toivoivat, että yhteistyö jatkuisi. Heidän työnsä on saanut uuden linjauksen. 

He joutuvat lisätyönä perehdyttämään, opastamaan, (opettamaan) ja valvomaan sekä antamaan oppilaalle palautteen. Oppilaiden sijoitus kentälle on nyt MAKSULLISTA. Opettajien lisätyön, perehdyttämisen, opetuksen, valvonnan ja palautteen antamisenko vuoksi? Aikaisemmin se oli maksutonta!

Kysyn nyt yhteiskunnaltamme? Eikö tuo kaikki ole työtä johon opettajat on palkattu. Kaikki mitä heiltä pyytäisimme, sisältyy ymmärtääkseni opetustyöhön. Emme me kolmannen sektorin jäsenetkään mitään palkkaa saa. Hyvä mieli on palkkamme. Siihen olemme varsin tyytyväisiä, jopa tunnemme saavamme sisältöä elämäämme. Olemme vapaaehtoisia!

Kaikki muuttuu ja oletettavasti muutosten syy on usein rahan puute, mutta…

Onneksi tuon verenpaineen seurantaa tarjoavan viikon ohjelmaan olemme saaneet osaavaa apua ja paikkoja, joista toivottavasti jokainen löytää itselleen sopivan, jossa käy tarkistuttamassa omat arvonsa. Kyseessä ei suinkaan ole turha ennakointi – ellet tiedä paineittesi olevan jo tavoiterajojen sisällä.

Päivämäärät, kellonajat ja paikat osoitteineen näet tästä:
Verenpaineen mittauspaikat ja ajat taulukkona. (Pyydä joku apusilmiksesi sitä tulkitsemaan!)

                                                                         Niilo



keskiviikko 23. lokakuuta 2019

Kirpputorilla

Salolaiset eivät kuluta luonnonvaroja, vaan osallistuvat esimerkillisesti ilmastotalkoisiin. Kaupunkimme on kirppu-torien Mekka. Köyhtyvä kansa tulee kaupungin raken-teellisten palveluverkkojen karsinnan jälkeen yhä enemmän kierrättämään irtaimistoansa niin kauan, kunnes kierrossa ollutta tavaraa ei enää kehtaa viedä myyntipöydille. Hyvä näin! Jäätiköt sulavat joidenkin muiden tekemisten syystä. Tulee tässä vielä mieleen Aram Hatzaturianin musiikki ”Persialaisella torilla”, kun ajattelee kirppismyyjien työmaata.
kirpputoritavaroitten joukossa seisoskelee itämaista "paashipoikaa" esittävä kipsivalos.

Torstain iltatorit kesällä. Jos kiertää Länsirannan kadun ensin kirjaston puolelta ja sitten takaisin joen puolta, voi hyvämuistinen oppia tunnistamaan myyjät ja pöytien tavarat elokuun loppuun mennessä. Herneitä ja mansikoita napostelevat ihmiset kuleksivat hitaasti tämän reitin katsellen ja myyjät torkkuvat ilta-auringossa.

Välillä kuuluu huudahdus: ”Tuollainen oli meidänkin mummolassa”!

Mitä on ostettavissa? Vanhoja työkaluja, lasiesineitä (Iittala on aatelia), posliinia (jos se ei ole Arabian piippuleimalla, niin se ei ole mitään), Kotiliesiä, leluja, lukkoja, pyttyjä, tyynyjä, pulloja (tyhjiä!), jne.jne., turha luetella enempää. Ihailtavaa on se, että myyjät torstai toisensa jälkeen pakkaavat tavarat nätisti sanomalehteen kotiin vietäväksi ja seuraavana torstaina taas purkavat ne myyntipöydille.

Joskus tekisi mieli ostaa joku itselle tarpeeton esine. Esimerkiksi jo toissa kesänä esillä ollut LM Ericssonin seinäpuhelin, jollainen oli isovanhempieni eteisessä. Katsomalla hintalappua se jää siihen odottamaan ensi kesää ja sitä seuraavaa? Kunnon kirppismyyjä elääkin jonkinlaista sosiaalista ”elämäntapaa”, hän ei olekaan ihan tosissaan myymässä? Jotkut tavarat toimivat katseenvangitsijoina.  Hän kyllä tietää, että hinta on ainoa tekijä, joka vaikuttaa kaupan syntymiseen, mutta hyödyn maksimointi tekee hänelle tepposet.

Kirpputorihallit. Salossa on muutamia todella suuria kirppishalleja, joissa on useita satoja myyntipöytiä, rekillä tai ilman.

Vaaaterekin tanko, jossa kirjavia kesävaatteita tiiviisti laidasta laitaan.
Rekeissä riippuvat ne salolaisten vaatteet, jotka ovat käyneet pieniksi tai ovat muuten epäsopivia. Miehet eivät osta vaatteita edes kirpputorilta. Lastenvaatteet menevät toisaalta kaupaksi, kun lapsi kasvaa ja pitää hankkia isompia kokoja. Halleissa pyritään pääsemään eroon matkamuistoista(?), muumimukeista, leluista, DVD-elokuvista, pulloista ja purnukoista, itse saaduista lahjatavaroista, vaatteista, kengistä, design-lasiesineistä (maininta Wirkkala, Sarpaneva, Iittala, Frank, Still jne. mainitaan, jos suinkin mahdollista). Tavaroiden kirjo on todella laaja.

Ainoa asia, joka täälläkin vaikuttaa siihen, ottaako ohikulkeva tavaran mukaansa kassalle, on hinta. Digiloikka on edennyt niin pitkälle näilläkin markkinoilla, että kassalla luettu koodi ilmoittaa myyjälle kotitietokoneelle tai puhelimeen, mikä tavara on myyty. Tosi hienoa! Kierrättäminen kiihtyy ja monesta tavarasta pääsee eroon tarpeeksi alhaisella hinnalla. Monen vanhemman myyjän ajatusta johtaa se periaate, että käyttökelpoista tavaraa ei voi heittää roskikseen, vaan omatunto on tyynnytetty sillä,että se meni käyttöön?

Isossa hallissa saattaa olla parisataa myyntipöytää. Tästä johtuu, että hyllyjen välissä kuleksivia ihmisiä saattaa luulla ostamaan tulleiksi asiakkaiksi. Paremminkin voisi olla niin, että päivät vapaana kulkevat myyjät ovatkin jatkuvasti järjestämässä pöytiänsä?

On kaikenlainen roina siirtynyt ennenkin yhden huushollin vintiltä toisen vintille. Se tapahtuma oli huutokauppa. Kyllä niitä vieläkin joskus pidetään, mutta kirppiksellä näkee usein myyntipöytiä, joiden tavarat ovat selvästikin jonkun kuolinpesän tyhjennystä. Lastenkodit kun ovat jo ovea myöten täynnä.

Kun pöydän vuokra-aika loppuu, on monilla myyjillä tapana laittaa parin viimeisen päivän ajaksi 50-80% alennus. Juuri ennen alentamista on viety pois ne tavarat, joita ei aiota antaa puoli-ilmaiseksi. Näillä alennuksilla joku ostaa, vaikka ei tarvitsisikaan. Ne, joilla on aikaa, voivat katsoa ostokohteen valmiiksi ja sitten vain odottamaan, että pöytään ilmestyy alennuslappu? Joku toinen käy ammatikseen kauppaa pöydässään koko vuoden. Silloin on työnä kytätä alennuksia tai tuotteita, joita joku myy tietämättä ”oikeata” hintaa? Business is business and Mooses is Mooses!

Tällaisia havaintoja teki
                                           Eero

lauantai 19. lokakuuta 2019

TAAS MENNÄÄN

Tiedätkö sen tunteen, kun katoat? Sen kun häviät arjen kiireisiin ja lakkaat olemasta oikein mikään. Olet kone, joka aikatauluttaa tulevaa viikkoa ja koettaa kasata jo hieman seuraavaakin. Et muista enää itseäsi, kuin pienen ohikiitävän hetken, kun aamupesulla moikkaat peilikuvaasi nopeasti todeten, ettei kiireet sovi mustille silmänalusille.

Syksy ja kiireet ovat palanneet. Mennyt kesä on kasvattanut lapsia niin, ettei yhdelläkään ole enää sopivia jalkineita, saati muuta ulkovaatetusta. Eräänä päivänä esikoululaiseni sanoo varoen: ”Äiti, mun kumpparit vähän puristaa varpaista.” Lupasin katsoa kenkien koon eskarin eteisestä kun seuraavana aamuna mennään. Seuraavan aamun tullessa näkymä oli karu. Reipas ihana juniorini kävi metsäeskarissa kumppareissa kokoa 30, lenkkarit ostettiin kesän jälkeen kokoa 33. Vuoden äidin titteli oli saavutettu! ”Ei se mitään”, sanoi eskarini lohduttaen. Kenkäkaupoille lähdettiin samana iltana.

Almanakka huutaa täpösen täynnä. Kaikkien vanhempainillat, kaikkien harkat, omat työt, keskusteluajat kouluun ja päiväkotiin, omat lääkärit ja lasten lääkärit, autojen huollot ymym. Mutta laiska töitään luettelee ja näillä mennään.

Joskus tämän tohinan keskellä ihmettelen, miten pyykkikori notkuu aina täpösen täynnä ja maito on aina loppu. Ja ehkä vähän sitäkin, että vaikka kuinka nukkuu öisin, miten kummassa silmieni alla olevat varjot eivät koskaan katoa.

Vanhan ja harmautuneen kaatuneen kelon vierellä kasvaa puolukka punaisin marjoin.

Syksy on silti kaunis. Kaikki puut ovat väriloistossaan kuulaina syysaamuina, kun kiireisen aamun jälkeen töihin ajelen. Aurinko nousee esiin vielä toisinaan, niinäkin aamuina kun et ole ehtinyt syömään aamiaistasi laisinkaan ja toisen käden hansikas on kadonnut lopullisesti. Viikot etenevät vauhdilla ja kohtahan on taas joulu. Silloin on aikaa pysähtyä taas hetkeksi ja kuulostella suloista rauhaa.


Voimia arkeen, arjen sankarit ja sankarittaret. Muista, että olet hyvä juuri noin.

Rakkaudella! Tanja

keskiviikko 16. lokakuuta 2019

VIE VANHUS ULOS…

Vie vanhus ulos -kampanjan tunnus.

IÄKKÄIDEN ULKOILUPÄIVÄ

Salon kaupungin palveluna ja Ikäkeskus Majakan toteuttamana vietettiin tuota valtakunnallista kam-panjapäivää 10.10. Teijon kansallispuistossa. Tuon toteuttavan tahon toimesta minutkin houkuteltiin jo ennakolta mukaan ja ajatus nokipannukahvista sekä nuotiolla noetusta makkarasta sai melko helposti antamaan periksi, vaikka…

Kaikki meikäläistä lähemmin tuntevathan ovat tietoisia, että laulu, leikki ja urheilu eivät kuulu listauksissani Top 10:in. Läksin silti, kun lupasin. Bussi oli odottamassa jo torin pysäkillä ja rollaattorikin löysi matkustustilansa. Itse istahdin ensimmäiseen vapaaseen paikkaan auton keskipaikkeilla. Jo valmiiksi hiukan hikisenä ja ulkoilupäivään varustautuneesti asustettuna, mutta kun jo takinkin pukemisessa oli ollut omat riesansa, niin olkoot päällä. Ja lakkiahan harvoin riisun muualle kuin kahvipöytään asettuessani, enkä aina silloinkaan – ulkosalla.

Vieruskaverille viskaamieni huomenien lisäksi en ”suostunut” keskustelemaan enempää, vaikka hän kohteliaasti tarjosi aloitteellisesti useammankin mahdollisuuden. Istua turjotin ajatuksissani ja ihmettelin, miksi oikein olen mukana tällaisessa.


Purkauduttuamme bussista joukko läksi siirtymään kohti rantaa, jonne oli hyvää ja esteetöntä väylää puolisen kilometriä. Jälkipään valvojan jäädessä seurailemaan etenemistäni ja palvelukoiraharrastajan koirineen myös liikkuessa kanssamme saimme jo jonkinlaista keskusteluakin aikaan – enkä tarvinnut edes yhtään taukoa riittävällä verkkaisuudella etenemisessä. Kun vastaan avautui alue, jossa päivää viettäisimme, huomasin olevani jo melko lailla leppoisammalla mielellä tuota melko suurta ja värikästä joukkoa katsellessani.

Osanottajia kokoontuneena "keskusaukiolle", jonne bussilta kuljettiin.

Eikä siihen joukkoon ollut lainkaan vaikeaa sopeutua mukaan rollaattoreineni. Jopa alkuverryttelynä suoritetun jumppatuokion katselin ilman omatunnontuskia istuskellen taustalta.

Neljän kuvan kollaasi, jossa Lämdemaan Minna vetää leikkiautoa, Niinistön kaisa odottelee soutajia rantalaiturilla, porukat vapaassa seurustelussa ja lämmittelyjumpassa.

Kaikkea muutakin seurailin tietyllä mielenkiinnolla, sillä monenmoista erilaista leikkimielistä ja pelihenkistä ajankulua oli alueelle toimintapisteiksi laitettu – ja laiturilta pääsi jopa soutelemaan. Yllättävän useita tuttuja ja lähes tutuntuntuisia kanssaihmisiä ilmaantui näköpiiriin ja jutusteluetäisyydelle – yli kymmenvuotisen vapaaehtois- ja vertaistukituhtailujeni kautta tutustuttuina. Ja vaikka en varsinaisesti osallistunut noihin paikalle järjestettyihin houkutuksiin, niin jo tapahtumat niiden ympärillä ja kanssaihmisten iloinen rupattelu, pienet kavereitten väliset kisailut ja omien taitojensa puntaroinnit veivät ajatuksiani huomaamatta kaiken aikaa enemmän ”osallistujana mukanaolijaksi”!

Ensimmäisen tunnin loppupuolella huomasin rollaattorini kulkeutuneen makkarajonoon; eikä lainkaan häirinnyt havainto, ettei käteeni pistetty makkara suinkaan ollut saanut nuotiosta nokisia karsinogeenejä pintaansa; kuuma ja maukas silti. Toisessa jonossa ne odottamani noki-pannukahvit sai ”huulenlämpöisenä” suuresta termarista ja kun olen periaatteeni kanssa päättänyt, ettei kahdensankymppinen juo kahviaan pahvimukista, olin ennakoiden varannut mukaan matkamukini, jolle löytyi paikka rollaattorista, kun juodessa en itse osannut sitä kuvata:
Kuvaparissa se matkamuki sekä kädessä kuuma makkara.

Paikallinen lehti kyllä senkin oli noteerannut tapahtumasta seuraavana päivänä kertoessaan – kun heillekin myönsin, että en ole periaatteessa pahvimukista kahvitellut vuosikymmeniin, edes Salon torilla, jossa sentään yhdessä kahviossa on kunnon mukit!

Reissuravinnosta mukavan kylläisenä jatkoin tuota ”katseella seuraamista”, monessa myötäeläen ja pisteestä toiseen siirtyillen, olin kuin yksi heistä, joita riitti ympärilläni ja kaikissa toimintapisteissä.

Kolmen kuvan kollaasi, jossa mölkyn ja frispiigolf-pisteiden lisäksi kuva kivistä, joiden paino piti arvata tai arvioida.

Kyllä siellä näyttikin riittävän kiinnostusta sekä fyysisiin, että aivojumppatehtäviinkin, joita molempia Majakan toimesta alueelta löytyi kaikkien makuun. Mustakuula-sana-tehtäväänkin ilmaantui melkoisen nopeasti uusia sanoja toinen toisensa jälkeen, jopa sellainen harvinaisuuskin, jossa kaikki 9 kirjainta oli käytettyinä rakennetussa uudissanassa! 

Noita useassa kohteessa olleitten tunnistamistehtävien oikeita vastauksia lueteltaessa, aloin tuumailla, että lienee syytä ohjautua ajoissa kohti bussin parkkipaikkaa. Melko pian huomasin myös, miksi tulomatkasta selvisin levähtämättä (mikä ei ollutkaan ainoastaan olettamani hyvän seuran ansiota, vaan) kun koko paluumatka oli näet ylämäkeä. Ensimmäisen pysähdyspaikan kohdalla hoksasin luoda katseeni välkkyvälle järvelle ja sen syksyiseen rauhallisuuteen ja siitä näkymästä keräsin muistiini  tunnekokonaisuutta mukaan otettavaksi.

Näkymä rantapuiden lomasta täysin tyynelle järvenselälle, jonta takna syksyisen levollinen maisema. Oikealla edessä hiukan keloutuneen puun oksistoa.

Neljän muun ”varikkopysähdyksen” ja monien ohittaneitten ryhmien jo häivyttyä näköpiiristä, olin sen varsinaisen päätien laidalla, ja jo ennen sovittua bussin lähtöaikaa. Siinä oli mukava fiilistellä ulkoilupäivän yhtenä osallistujana ja kuulostella ympäriltään puheensorinaa, josta selkeästi kuului läpi vahva positiivisuus. Bussissa palattiin entisille paikoillemme ja heti istahdettuani saimme käyntiin vieruskaverikeskustelun reissun annista ja siitä, kuinka tärkeää on, että meille tarjotaan tällaisia virikkeitä, kun yksin ei tule monastikaan lähdettyä. Ennätimme kehuskelemaan järjestelyjä ja paikkavalintaa sekä sitä, kuinka paljon oli ennakolta nähty vaivaa päivän onnistumisen eteen. Oli virkistävää huomata keskustelun luontevuus ja tajuta, että olisi vielä puolisen tuntia aikaa ”elää” kaverin kanssa sitä kaikkea, minkä antia on osaltaan saanut nauttia.

Bussi lähti ja… Kyllä en olisi uskonut, kuinka pian ja korkealta sielunelämässään pystyy putoamaan, kun auton kaikista kaiuttimista alkoi pauhaamaan karaoketaustoja ja monitoreissa pyöri iskelmien sanoituksia. Omassa lähiympäristössä en huomannut kenenkään laulavan, mutta ehkä auton etuosassa heitäkin oli ja kaiketi laitteisiin kuului myös esilaulaja. Joka tapauksessa ääntä riitti! Valitettavasti!

Oikeastaan se muodosti (kohdallani) sen ulkoilupäivän ainoan miinuksen, mutta vankan myötämielisesti onnistuneen tunnelman vuoksi, sekin oli kaiketi vain puolen miinuspisteen paikkeilla!

Eli summa summarum: upea päivä ja idea kaupungilta toteuttaa osallistuminen valtakunnalliseen kampanjaan näin onnistuneesti! Kaikille järjestelyihin osallistuneille kiitokset, kuin myös jokaiselle mukanaolleelle matkaseurasta. Sain elää mahtavan tuokion poissa eläkeläiskiireistä ja ajankäytön-seurannan aiheuttamista paineista. Se jätti niin voimallisen hyvänolon rentouksineen, ettei se vielä tätä sunnuntaina kirjoittaessani ole juurikaan seuraani jättänyt! Kiitos, kyllä passaa houkutella mukaan toistekin!
IsoTimppa -logo.

PS. Miksiköhän meitä rollaattorilla ”kaahaajia” ei ollut uskaltautunut mukaan kuin yhden käden sormin luettava määrä? Moneen paikkaan pääsee kyllä noillakin apuvälineillä ja taatusti paluumatkalla tuntee, että kannatti lähteä. Kiireettömiä esteettömiä reittejä löytyy, jos… 





lauantai 12. lokakuuta 2019

LAKIIN PERUSTUVAT KULJETUSPALVELUT 3

Tapaturman, sairauden taikka vamman niin vaatiessa, on Suomen lakeihin määritelty erilaisia kuljetuspalveluita liikkumista helpottamaan. Kenelle sellaisia myönnetään, kuinka niitä voi hakea ja miten toimitaan niitä hyödynnettäessä? Yhdistävä tekijä selkeyttää niistä kolmea pääasiallisinta, kolmessa perättäisessä postauksessaan ja niiden jokaisen lopussa on linkki, josta tiivisteltelmän saa tulostettavakseen. Koosteet on kerännyt ja päivittänyt Päivi.
Taksi-kyltti.Nyt vuorossa on
SHL-kuljetus eli
Sosiaalihuoltolain mukainen kuljetuspalvelu 

Sosiaalihuoltolain (SHL) mukaan voidaan järjestää kuljetuspalveluita. Se on eräs kotihoidon tukipalvelu. SHL:n mukaiset kuljetuspalvelut koskevat niitä yli 65-vuotiaita henkilöitä, joilla on erityisiä vaikeuksia liikkumisessa, mutta jotka eivät ole vaikeavammaisia. SHL:n kuljetuspalveluilla helpotetaan erityisesti ikääntyneiden liikunta- tai toimintarajoitteisten henkilöiden arjessa selviytymistä. SHL:n kuljetuspalvelujen on tarkoitus tukea asiakkaan omatoimisuutta ja selviytymistä kotona myöntämällä apua asiointi- ja virkistyspalveluiden saatavuuteen.

Sosiaalihuoltolaki antaa kunnalle mahdollisuuden käyttää kuljetuspalveluja myönnettäessä tarveharkintaa. Tästä syystä matkoja on voitu myöntää eri määrä eri henkilöille. Yleensä yhdensuuntaisia matkoja saa 2-10 käytettäväksi kuukauden aikana. Palvelu myönnetään niille henkilöille, joilla on sairaudesta tai vammasta johtuen erityisiä vaikeuksia liikkumisessa ja ko. vamma tai sairaus estää julkisten kulkuvälineiden käyttämisen. Nämä SHL:n kuljetuspalvelut eivät koske niitä henkilöitä, jotka pystyvät käyttämään palveluliikennettä tai julkisia kulkuvälineitä, kuten Paikkua.

SHL:n kuljetuspalveluita myönnetään pääsääntöisesti asiointikäyntien hoitamiseen sekä virkistäytymiskäyttöön. Matkoja voi käyttää vain Salon kaupungin alueen sisällä. Kuljetuspalvelumatkat myönnetään kuukausikohtaisesti, eikä niitä voida siirtää seuraavaan kuukauteen. Myönnetyt matkat ovat aina yhdensuuntaisia.

Kun sinulle on myönnetty SHL:n mukainen kuljetuspalvelu, tilaat itse matkan. Saadessasi päätöksen SHL:n mukaisista kuljetusmatkoista, saat myös ohjeen matkojen tilaamisesta, korvaamisesta ja muista kortin käyttöön liittyvistä asioista.

SHL:n perustuva LIKUMA-kortti.

Matkaan lähtiessäsi taksinkuljettaja tarkistaa kortinlukulaitteesta, että korttisi on voimassa ja kelpaa maksuvälineeksi. LIKUMA- eli taksikorttisi on henkilökohtainen: et saa luovuttaa sitä kenenkään muun haltuun tai jättää taksikuskin säilytykseen. Mikäli taksi perii ennakkotilausmaksun, tätä maksua ei taksikortilla voi maksaa. Asiointi- ja ennakkotilausmaksut sinun on maksettava itse. Taksikorttia voi käyttää odotusajan maksamiseen silloin, kun odottaminen on edullisempaa kuin uuden taksin tilaaminen. Mikäli uusi matka on edullisempi, mutta haluat taksin odottavan, maksat itse odotusajan.

Taksikortilla matkustaessasi saat maksutta mukaasi saattajan. Ryhmämatkassa (useampia taksikortin käyttäjiä samassa kuljetuksessa) matka veloitetaan vain yhdeltä kortilta ja jokainen kyydissä ollut taksikortin käyttäjä maksaa omavastuun. Omavastuu on yhdensuuntaiselta matkalta 3.30 euroa Salossa. Omavastuuosuus vähennetään aina kaupungin maksamasta osuudesta, joten ryhmämatkoja kannattaa suosia myös kaupungin näkökulmasta. Ja kyllähän se myös lisää taksimatkoja, kun ja jos voi matkustaa yhdessä muiden kanssa. Jos matkassa on mukana sellaisia henkilöitä, joilla ei ole taksikorttia, kuljettaja perii näiltä heidän osuutensa matkan hinnasta. Matka maksetaan aina kuljettajalle.

Omavastuuosuutta  ei peritä sotiin vuosina 1939-45 osallistuneilta sotainvalideilta, rintamasotilastunnuksen, rintamapalvelustunnuk-sen tai rintamatunnuksen omaavilta rintamaveteraaneilta.

Jättäessäsi hakemuksen sinulla on 3 kuukautta aikaa toimittaa kaikki liitteet. Mikäli liitteitä ei toimiteta, hakemus raukeaa.

Kun haet LIKUMA- eli taksikorttia sosiaalihuoltolain perusteella, toimi näin:
1.     Täytä hakemuskaavake, jonka saa vaikka Salon kaupungin infosta, kaupungin kotisivulta

tai osoitteesta
satu.kalliomaki@salo.fi

Saat apua myös SYTYn toimistolta!

2.   Hanki lääkärintodistus, joka sisältää selvityksen vammasta/ sairaudesta, jonka perusteella kuljetuspalvelua haetaan.
3.    Ota yhteys palveluohjaukseen
p. 02 772 6100 klo 9-12, jos tarvitset apua.
4.   Palauta hakemus osoitteella:

Salon kaupunki/vanhuspalvelut/kuljetuspalvelu
Tehdaskatu 2, 24100 Salo



PS. Tulostettavan tiedoston saat tästä linkistä: