Kesä oli taas aika mukavan lämmin, kuiva. Muuten en niitä
vesisateita odota, mutta kasvit tarvitsevat vettä ja ihmisten kaivot
tyhjenivät. Ikävä juttu. Jossain paikoin tuli ”kannettua vettä”, monet ostivat
juomavetensä kaupasta. Tasan ei mene maailman kirjat, kun toisissa paikoissa on
hirmuiset tulvat ja muualla taas kuivaa ja metsäpaloja.
Kesän jälkeen tulee aina syksy ja se ”kellojen siirtely”.
Kuka siirsi keittiön kellon olohuoneeseen, toinen siirtää makuuhuoneen kellon
keittiöön jne.
Se on se yksi tunti,
kun aina tulee joko lisää tai poistetaan. Helppo muistaa, aina lähimpään kesään
päin. Eli nyt siirsimme kellon viisareita tunnilla taaksepäin, kun kesä on
vielä lähellä ja vastaavasti keväällä tunnilla eteenpäin, tulevaa kesää kohti.
Katsotaan joko ensi- tai seuraavan vuonna EU:ssa päästäisin yksimielisyyteen
tuostakin asiasta. Kumpi aika Suomessa otetaan käyttöön, sitähän ei ole vielä
päätetty.
Kesällä tulee ostettua kukkia tuonne pihalle, joka on pieni,
mutta jotakin sinne mahtuu.Tämän pelargonian olen saanut 5-vuotta sitten. Se on
näitä perinteisiä suomalaisia kesäkukkasia.
Alakerrassa ollut, pimeässä. Sekin on kuivan näköinen. Talvi on pitkä, taisin kerran, pari antaa
sille vettä pimeän aikana. Helmikuun lopulla kannoin se ylös ja sisälle saamaan
päivänvaloa Lannoitin sitä varmaan hiukan liian vähän, kun ei tehnyt niin
kauheesti kukkia, mutta syyskuussa ottamani kuva vielä näytti hienolta. Sääli
oli alakertaan viedä, mutta ei sitä voinut ulkonakaan enää pitää, pakkasia
tulossa.
Aina tietysti joitain kukkia tulee ostettua lisää. Mutta
tämän olen säilyttänyt, kun on monivuotinen.
Jos olisi joku valoisa paikka, niin sen vosi säilyttää vaikka
normaalihuonekasvina, se olisi paljon suurempikin. Tätä kukkasta kuulemma
käytetään haudalla Etelä-Euroopassa. Kestävä kukkanen se on, minullakin tuossa
auringonpaisteessa ja vesisateessa on
kesäisin. Joskus joutuu kastelemaan.
Jospa näitä ostaisi muutaman kesällä, talveksi alakertaan, niin olisi
seuraavaksi kesäksi taas kukkaset. No ei sentään, kivahan se on monipuolistaa
kesävalikoimaa. Mutta en niitä liikaa halua. Jos on jossain vaiheessa kesällä
vaikka muutaman päivän poissa, niin aina pitäisi olla joku, jonka pyytää
kastelemaan. Onneksi taloyhtiössä on yksi henkilö, jonka voi tarvittaessa
pyytää. Vastaavasti, jos hänellä on joku meno, autan häntä.
Tämän alimmaisen kukan ostin
keväällä ja laitoin tuohon lintujen juoma-altaan viereen. ihmettelin kun kukat
hävisivät, oli vaan vihreät versot jäljellä. Mutta selvisi sekin mysteeri,
mihin kukat hävisivät. Näin kun naakka nyppäsi yhden kukan terälehden. Olivat
pitäneet ”salaattipöytänä” sitä, kun oli siinä vesipurkin vieressä. Kai ne jotain hyvää niistä kukkasista sitten
löysivät. Siirsin kukan metrin päähän ja sai olla rauhassa. Kesää
odotellen Sisko
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti