Taas on Isänpäivä.
Tänäkin vuonna laitan
sinulle kortin, niinkuin aina. Kirjoitan mielestäni kauniita ja tärkeitä sanoja
sinusta ja tekemistäsi teoista. Onneksi olet vielä täällä, terveenä ja
hyvinvoivana.
Roolisi elämässäni on
ollut aina vahva. Sinuun olen aina voinut luottaa ja sinä et ole koskaan
tuominnut minua, vaikka olen elämässäni paljon vääriä valintoja tehnyt.
Luottotyyppi.
Olet sietänyt minun
monenlaiset metkuni nuoruudessani, ns. taustajoukoissa odottanut hiljaa, kunnes
sinua olen tarvinnut. Antanut tilaa ja aikaa myrskyjen laantua. Kiitos siitä.
Nyt olen jo keski-ikää
lähestyvä aikuinen nainen. Olen silti sinun tyttäresi ja ylpeä siitä.
Kiitos Iskä.
Rakkaudella; Tanja
Kuvassa isäni hakemassa saunapuita yhdessä
nuorimman lapseni kanssa.
nuorimman lapseni kanssa.
Isä, Iskä, Pappa, Faija...
ja monen monta muuta nimittäjää miehelle, joka on saanut etuoikeuden päästä
isäksi. Isäksi tulemiseen ei aina kaivata biologiaa, lapsen saaminen ja isyys
voi syntyä toisellakin tavalla. Se on tunteita ja välittämistä, läsnäoloa ja
pyyteetöntä rakkautta pientä ihmistä kohtaan. Halua antaa lapselle kaikki mitä
hän matkallaan aikuiseksi tarvitsee ja vielä senkin yli.
Tapoja toimia isänä on
yhtä monta kuin on ihmistäkin. Olet lapsellesi luultavasti iso idoli, hän
katsoo sinua aina ylöspäin. Hän katsoo sinusta mallia. Hän imee itseensä tapoja
toimia ja käsitellä asioita. Lapsi arvottaa itseään peilatessaan itseään
sinuun. Hän kasvaa kehuistasi, huomiostasi ja rakkaudestasi. Sinulla on iso rooli, joka alkaa siitä
hetkestä, kun isäksi tulet.
Isät ovat huomionsa ja
lahjansa ansainneet. Nauttikaa Isänpäivästä, kun pieni käsi sujahtaa käteesi,
kun teini-ikäinen lapsesi istuu aamukahvipöydässä hupparin huppu päässä
väsyneenä aikaisesta noususta, kun aikuinen lapsesi saapuu luoksesi lastensa
kanssa onnittelemaan tai keski-iän ylittänyt lapsesi kävelee kanssasi
verkkaisin askelin käsikynkkää iltalenkillä. Jokainen hetki on kallisarvoinen,
eikä saavu samanlaisena koskaan takaisin. Muistoina kuvissa ja sydämen sopukoissa
ne säilyvät.
Isät, olette ihania.
Onnea!
Ajatuksin Tanja
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti