Junalla sukuloimaan

Poikani soitteli marraskuussa ja kysyi, miten vietän tulevan joulun, voisitko tulla tänne Varkauteen. Kun kuulin, että heidän poikansa Saksan maalta on myös tulossa kotiin jouluksi, niin totta kai lupasin mennä joukon jatkoksi, mutta millä pelillä, omalla autolla, junalla vaiko onnibussilla.

Kolmesta vaihtoehdosta valitsin junan. Mielestäni siinä ei tule ahtaan paikan kammoa. Junassa on penkkien välit jonkin verran etäämpänä kuin linja-autossa. Minulla kun on tuo kasvuikä aika haitallinen tekijä, en tahdo mahtua kovinkaan helposti esim. bussin penkille istumaan. Edessä oleva selkänoja on ahdinkoon asti liian lähellä polvilumpioitani, niihin tahtoo sattua ja muutenkin olo on tukalan ahtaan oloista.

Omalla autolla meno ei myöskään kovinkaan mielekästä. Pitkä matka, 430 km, ja keliolosuhteet arvelutti niin paljon, joten päätin turvautua junan kyytiin. Niinpä tuumasta toimeen, päätin hankkia liput ärrältä.

Sitä ennen googlasin itse aikatauluja sekä veljeni ja poikani olivat samalla asialla. Heidän ohjeiden mukaan ostin lippuni ennakkoon.

Pieleen hiukan sekin meni, kun haluni olisi ollut saada turvavakuutus, jos olisin ollut esteellinen matkustamaan, vakuutus olisi korvannut hukkaan menneen lipun hinnan.

Junalipun olisi saanut myös lippuautomaatilla, mutta olisinko voinut luottaa itseeni, olisiko pienet sormeni osuneet juuri oikeaan näppäimeen? Pelkään pahoin, että olisin epäonnistunut siinä! Toisaalta itseluottamukseni olisi varmasti kohonnut toimenpiteestä aika lailla, nimittäin jos suoritus olisi ollut hyväksytty. Olisiko automaatti antanut pienintäkään hymyä, joka olisi parantanut elämäni laatua, tuskin! 

Nykyään mennään kohti yhä täydellisempää robottipalvelua, koneet syrjäyttävät ihmiset, halvalla täytyy saada, jopa palvelut. Kuinka onnellisia ihmiskunta tuleekaan olemaan, kun robotit tekevät työt. Ihmistyötä tarvitaan vain koneiden keksimiseen ja niiden ohjelmien valvontaan.

Tarzan, tämä poika-aikainen, villi viidakon kuningas, hänen poikansa seikkaili Mars planeetalla – muistaakseni. Tämä tarina jollakin tavalla ennakoi avaruuden tulevasta ”valloituksesta”.  Robottien tekemä teollisuuskin on täysin mahdollista – sitten joskus.

Liput saatuani, tämä herttainen ärräläinen neuvoi minua avun saannista sitten kun se ajankohta koittaa. ”Lipussa on numero mihin voit soittaa, jos tarvitset apua matkan aikana”. Siitä avuntarpeesta olin aivan varma, joten soitin ja minulle luvattiin apuvoimia. Ajattelin, että nyt tulee matka kalliiksi, soitto kesti mielestäni liian kauan. Olin ymmärtänyt, että puhelusta veloitetaan 1,95 € minuutilta plus paikallispuhelun hinta. Luulin, että puhelu olisi maksanut vähintään 19.50 € + paikallispuhelun hinnan. Todellisuudessa se maksaa 1.95 + paikallispuhelu.  Tämä on google-tietoa.

Varsinainen junamatka alkoi 21.12.2016 Salon asemalta. Junaan meno onnistui hyvin naapurini nostettua matkatavarani junan ”sillalle”. Löysin ihan itse numeroidun istuinpenkin. Kyllä siinä Niilo vähän hermoili, kun Pasilassa oli vaihto seuraavaan junaan. Kelloa sitä piti vilkuilla, jotta kerkiän valmistautua junasta lähtöön.  Näin jo ikkunasta avustusmiesten paikalla oloon. Minun ei tarvinnut edes nimeäni sanoa kun rollaattorini nostettiin ulkopuolelle. Apu oli tarpeeseen, sillä junan oviaukon ja laiturin väli oli 15 – 20 cm. En olisi itse selvinnyt siitä.

Matka jatkui, minä kävelin nuorten miesten rinnalla rollaattori lastattuna. Reitti, jota kuljimme; tuskin osaisin sitä toistamiseen. Menimme hissillä ylös ja toisella, kävelyn jälkeen alas, lähtölaiturille. Oli siinä vielä matkaa lähtöpaikalle. Huono selkäni, siihen otti kovemmin, mutta myös koko alaraaja tuntui varsin rasittuneelta. Lopulta helpotti, aikaa oli junan lähtöön kolme minuuttia. Miehet kantoivat matkatavarani varaamalleni paikalle. Tavarat hyllylle ja äijä istumaan; kiitokset ja matkanteko alkoi. Tavoitteena oli Jyväskylä, jossa poikani olisi vastassa.

”Matkaliput Pasilasta tulleilta”, näin sanoi hyväntuulinen konduktööri. Olin lähtenyt puolilta päivin, joten tunsin tarvetta saada evääni hyllyllä olevasta repusta. Siinä kun lippuani leimattiin, kysyin konnarilta, saanko samaan hintaan reppuni tuolta hyllyltä, auliisti hän sen alas lupasi toimittaa. Olin kertonut sen, että mahdollisesti kerron matkastani tähän Yhdistävään tekijään.

Toistin pyyntöni ja häntä nauratti ”hyvä” muisti; ”kerro terveisiä konduktööriltä, jonka muisti on hyvä, mutta niin lyhyt”. Terveisiä konduktööriltä, matkustakaa junassa, on minun mielipiteeni. Tämä iloinen ja eloisa viranhaltia, lupasi auttaa, kun poistun kyydistä.

Apua sain eräältä miesmatkustajalta. Hän kantoi tavarani ja minä pääsin rollaattorini kera ulkoilmaan. Konduktööri oli ulkona vastassa, niin kuin oli luvannut. Hän ihmetteli, missä matkatavarani ovat, kerroin niiden olevan tämän herrasmiehen tuomana jo ulkona. Samalla vastaanottajakin oli ottamassa tavaroitani autolle vietäväksi. Olin erittäin kiitollinen saamaani kohteluun. Aivan vieraat kanssamatkustajat VR:n henkilökunnan lisäksi, ansaitsevat kiitokseni

 Joensuun Emmi

Joulunvietto meni perinteiden mukaisesti, löhöillen, syöden ja taas löhöillen. Tuli sitä tietenkin jotain keskusteltuakin, mutta sekin oli sellaista löhöämistä. Ulkoiluilmat eivät olleet parhaita mahdollisia – varsinkin rollaattoriin tukien meno oli varsin hankalan puoleista. Nuorempi väki hankki punaposket pihapiirin tuntumassa.  Leuto, sateinen keli oli tehnyt tiet liukkaiksi ja niin ollen oli hyvä tekosyy jättää ulkoilu väliin.

Miesmuistini mukaan ei tällaisia jouluilmoja ole ollut kuin joskus viimeksi, mielestäni hyvin usein kuitenkin. Taitaa kuitenkin olla niin, että nuo sateiset kelit jäävät paremmin mieleen. Lunta sitä aina toivotaan jouluksi, mutta vain sillä lailla sopivasti, ei liikaa kuitenkaan. 

Koitti kotiinlähtöaamu, 27.12.2016. Lämpömittari näytti nollakeliä, sateetonta, mutta pilviverho peitti koko taivaan.

Taas kerran koitti se aika kun sai ihmetellä miksi olin tuonkin vaatekappaleen ottanut mukaani. Kai se johtuu siitä, että jos kuitenkin?  Osa riippui siististi vaatepuissa ja osa lojui laukun pohjalla. Koskemattomina. Tietenkin olin ujuttanut osan alusvaatteista ”lahtiskan” syöväreihin, eli pesettänyt ne minijäni avustuksella. Järkevillä vaatevalinnoilla olisin hiukan keventänyt kuormaa. Sitä ajattelee, että kyllä polle vetää kuorman, mutta miettimättä jää se kantohomma, niiden itse raijaaminen.

Autossa matkatavarat kulkevat kevyesti. Vaunuun nostelu jo tuotti vähän vaikeuksia. Osan vaikeudesta aiheutti väkimäärä, joka pyrki Varkauden asemalla samaan pieneen henkilöjunaan. Tungos junan rappusilla oli tällaiselle vaarille hieman likaa. Toisaalta poikani, joka oli saattamassa, nosteli tavarat junan sillalle. Kiire siinä oli. Juna pysähtyy vain pariksi minuutiksi. Siinä ajassa pitää matkustajien vaihto tapahtua, ulos ja sisään.

Minulla oli täysi työ, että pystyin junaan nousemaan. Tuntuu usein muutenkin, että raput ja muut nousutkin, niitä on korotettu selvästi. Ei se niin vaikeaa ollut muutama vuosi sitten. Kyllä osaa harmittaa kun vuosi vuoden jälkeen noin estetään tuota kulkemistani; minkä takia, kysyn vaan?

Polvi siinä ponnistuksessa kipeytyi pahimman kerran. Oli siinä ja siinä, että sisuni riitti ponnisteluun, jo ensimmäinen askelma teki tiukkaa. Olin tosi pahasti tien tukkeena, vaikken saanutkaan molemminpuolista käsiotetta. Nousu oli siihen liian leveä.

Seuraava vaihe oli kantamusten pakkaaminen rollaattorin päälle. Katsoin, että niin sanotulla sillalla ei ollut tilaa tavaroiden jättämiseksi. Ajattelin, että rollaattorin päällä saisin tavarat vaunuun.  Ensimmäinen este tuli puolen metrin päästä. Pulmana oli se, kun piti ahtaa 60 sentin kuljetus 55 sentin ovesta sisään, yhtälö ei oikein toiminut, stoppi siitä tuli ja vielä pahanlainen. 

Onneksi pelastavana ”enkelinä” toimi terhakas nuori nainen, hän huomasi heti ongelmani, jonka olin saanut aikaiseksi. Hän ponnahti istumapaikaltaan auttamaan, nopeasti tavarani oli vaunun puolella ja vielä hyllylle nostettuna. Minusta olin siinä kulkuväylän tukkeena hirvittävän pitkän ajan, ainakin minusta tuntui siltä.

Tämä hymyilevä Joensuun Emmi oli pirteä neitokainen, hänelle saan olla kiitollinen, kun pääsin pälkähästä. Hänen vierellään oli tyhjä istuinpaikka, johonka Emmi nosteli ensiksi matkatavarani. Onneksi rollaattorini on sivuttaissuunnassa kasaan menevä, jotenka oviaukko oli kululle vapaa.

Tarkoitukseni oli kertoa joulu matkastani, ja niinpä otin nuoren 19 vuotiaan neidon henkilötiedot muistiin. Kerroin, että tämä julkaistaan Yhdistävässä tekijässä joskus tammikuun aikana. Toivoisin, että hän laittaisi kommentin jutustani.  Nuoria miehiä, nuorukaisia, istui vastakkaisella penkillä, mutta Emmi oli henkilö, auttavainen, joka oli pelastamassa tilannetta. Ehkä joskus myöhemmin hekin huomaavat tällaisen tilanteen.

Vähän toista tuntia siinä meni kun olimme Pieksämäen asemalla. Lipun tarkastusta ei suoritettu Varkauden ja Pieksämäen välillä. Johtuiko tämä ruuhkasta, sitä en tiedä, mutta lipun voi ostaa myös konduktööriltä. Kerran telkkarista tuli kysely oliko tehty oikein, oliko se lain mukaista, kun matkustaja ei ollut antanut leimauttaa lippuaan. Hän oli vetänyt päiväunet siinä kohtaa kun konduktööri oli mennyt ohi. Seuraavat lipun pyytäjät olivat tarkastajia. Vaikka ko. matkustajalla oli näyttää leimaamaton lippu, niin hän sai maksaa matkan tuplana. Hänet poistettiin junasta, kun siihen ei suostunut ja sai haasteen kaupan päälle.   VR voitti jutun. Kalliiksi tuli sekin reissu. Jokainen voi päätellä, että ei kannata nukahtaa ennen lipun tarkastusta.

Pieksämäellä minua oltiin vastassa. Junan vaihto ja istuinpaikan hakeminen kävi kätevästi. Saattaja sekä konduktööri opastivat minut paikalleni. Matkatavarat menivät hyllyille saman tien. Konduktöörin järjestelyn ansiosta sain ”privatti”paikan, eli tilavamman yhden penkin ”looshin”, siihen mahtui melko hyvin myös rollaattori, muuten se olisi ollut kanssamatkustajien edessä.

Ilokseni tein havainnon, että Emmi, auttajani oli samalla penkillä kuin minun lippuni edellytti. Minä sain viereiseltä puolelta tilavan paikan ja nämä kaksi nuorta naista saivat olla valitsemillaan paikoilla. Sen verran häiritsin Emmiä, että pyysin antamaan minulle henkilötietonsa tätä kirjotelmaa varten.

Aurinko paistoi silmille ja matka joutui kryptoja täytellen (mukamas). Yritin kyllä sitäkin tehdä, mutta Varkaudesta junaan nousemisesta lähtien polveni vihoitteli. Millään ei löytynyt hyvää oireetonta asentoa sille. Tilaakin oli, mutta kun ei niin ei, särky ei tahtonut antaa periksi. Olin ottanut ohjeiden mukaan tabletin särkyä vastaan.

Kouvolan asemalla konduktööri vaihtui, komeasta kauniiseen. Tälle kauniille selitin, että minua ovat avustavat henkilöt tulossa vastaan. Kuulin, että edellinen virkakumppani oli kertonut sen hänelle. Pasilan asemalla tämä kauniimpi virkailija tuli vaunuosastooni oikein henkilökohtaisesti saattamaan minut ulos. Hän myös hihkaisi vastaanottajilleni, että täällä ollaan. Olin taas hyvissä käsissä. Tunnin päästä olin jo matkalla kohti Salon kaupunkia.

Yhteenvetona voin sanoa, että matkanteko oli melko onnistunut. Junassa matkustaminen on suhteellisen mukavaa ja erikoisen kunniamaininnan ansaitsee tämä niin sanottu rantarata.  Minusta tämä osuus, Helsinki–Turku, on menon tasaisuuden johdosta viihtyisä. Vaunu ei paljoakaan huljunut ja heilunut ja vielä plussana menon äänettömyys. Kaiken lisäksi junaan pääsee myös pyörätuolilla kulkevat. Tosin en sen käyttäjiä nyt nähnyt. Bendolinot eivät sovellu pyörätuolin käyttäjille, ellei niissä ole erikseen sellaista vaunua. Sitä en tiedä.

Pohjoiseen suuntautuvalla radalla matkaa häiritsee junan heilunta. Jos esimerkiksi on tarvetta päästä vessaan, niin tukea joutuu hakemaan penkkien selkänojasta. Rollaattorilla liikkuminen ehkä onnistuisi, mutta ahtaus tulee siinä esille. Se ei ole kuitenkaan ihan voittamaton este, mutta penkin ja kepin antama tuki on mielestäni turvallisempi.

Pasilassa näin junanvaunun jonka kyljessä oli inva-merkki. Kuulemani mukaan vaunun oven kohdalla saadaan ulos vedettyä nousuluiska. Tästä pääsee pyörätuolien ja lastenvaunujen kanssa vaunuosastolle.

Onnibussilla ehkä pääsee helpommin ovelta-ovelle, siinä mielessä matkustus on mukavaa, mutta minua pelotti se liian tiivis tunnelma penkkien välissä. Tällaisella pitkällä matkalla se on mielestäni rasite, ellei sitten saa vähän väljempää penkkiä käyttöön.

Junassa koin vaikeimmat hetket junaan nousun yhteydessä. Varsinkin henkilöjunaan nousu tuntui hyvin vaikealta. Näissä muissa bendolinoissa sai hyvän otteen käsille, joten nousukin onnistui.

Täytyy kehua kanssamatkustajia avuliaisuudesta, varsinkin naisia. Poistuessani Salon laiturilta, takaani kuului naisen äänellä; ”Voinko auttaa matkatavaroiden uloskanta-misessa?”  Minulle apu kelpasi ja niin tämä nainen toi laukkuni ulos saakka.  Minä kiittelin häntä ja toin julki sen, että naiset ovat tosi huomaavaisia ja auttavaisia. Kerroin, että suurin osa auttavista käsistä on ollut naisia.  ”Mukava kuulla”, hän vastasi. 

Huomaavaisuus ei paljon maksa, kunpa minäkin kuuluisin siihen joukkoon, joka huomaa. Ehkä meillä suomalaisilta miehiltä puuttuu tapakasvatus, tai olemmeko niin juroja omaksumaan kohteliaan käytöksen ja sen huomaa-vaisuudenkin, häpeämmekö itseämme? Katsomme ihmeissämme, kun näemme etelänmaan miesten kaulailevan toisiaan!

Niilo

Vanhassa vara parempi...

…vaan passanneenko sitä tuollaista ilmaisua käyttääkään näin heti alkuvuodesta, kun juur ollaan saatu alkuun tämä sadas itsenäinen. Joka tapauksessa, kun se se minä, sain joltain tonttuilijalta joulukuoressa tällaisen

tiskitrasun, vai oliskohan se sieniliina vaiko sienipyyhe. Kas siinä pulma. Saattaapi olla vaikka siivouspyyhe. Biohajoava joka tapauksessa, enkä siksi raaskikaan ottaa sitä tiskiainehyötykäyttöön. En kyllä hylkääkään, sillä tuo sen toiselle puolelle painettu teksti alkoi kiinnostaa ja kuljettamaan miesmuistiani sinne vanhaan. Vertaamaan, että mahtoikohan se sittenkin olla parempi?

Esimerkiksi tuo keittiösanasto. Se on kyökkiruotsin peruja ajoilta, kun frouvilla oli erikseen taloudenhoitajat, sisäköt ja kyökkipiiat ja kun nuo frouvat puhuivat mielellään vain ruotsia, niin keskinäistä ymmärtämistä varten, varsinkin siellä ’kyökin puolella’, kehittyi erillinen sanasto – se ei ollut suomea, eikä kyllä ruotsiakaan, se kun rakentui ääntämysten ja kuullun perusteella. Eipähän syrjäkyliltä piikomaan tulleiden tyttöjen kieli helposti edes kääntynyt vieraskielisyyksien hienouksiin. Ei varsinkaan vaikeilta kuulostavissa sanoissa, joissa oli jos jonkinlaisia herrasväen kirjaimiakin – bokstaaveja – jollaisien olemassaolosta ei sen oman kotikylän väkikään ollut tietoisia… ennen kuin piikomassa ollut henkilö sinne palatessaan ne mukanaan toi, rahvasta sivistämään. Eikö vain liene noilta ajoilta peräisin sellaisetkin tarkennukset kuin, että kovalla peellä vaiko herrasbeellä?

Päätin kokeilla mitä noista sanoista irtoaisi joko tietoisesti taikka valistuneen arvauksen ohjailemana itseltäni. Kai sitä on kasvanut aikakaudella, jolloin tuonkaltaista sanastoa maaseudullakin viljeltiin – ehkäpä jonkun piikojana olleen palatessaan mukanaan tuomina peruina – kun ei kylällä ollut kuin yksi kartano (hovi sillä suunnalla), jossa ”piiatkin” olivat ammattilaisia – koulutettu karjakko, keittäjä ja lastenhoitaja. Ihmeekseni ainoastaan pari sanaa jäi ilman selkeytynyttä käsitettään: mitä tarkoittanee ”okkena” ja ”repetta”. Pieninä kysymysmerkkeinä kirjasin myös ”pualamasyltin” puolukkasurvokseksi sekä ”sisterin” siskoksi. Mitäs mieltä Sinä olet? Noista ja koko litaniasta? Tuntuivatko Sinusta jotkut luontevasti tutuilta tai ruotsinkielen taitosi kautta lainasanaksi sieltä ohjautuneilta.

Jokin aika sitten julkaistussa Salon murresanakirjassa oli suhteutettunakin tuntuvasti enemmän sanoja, joihin en edes osannut aavistella oikeaa merkitystään. Murteet ovat sellaisia, monimerkityksellisiäkin, mutta – vaikkei nyt ihan kaikessa vanhassa olisikaan vara parempi – niin kyllä tämä äidinkielemme kaikkine murrevivahteineen on (mielestäni) kaikessa niin selkeästi kuvailevaa, ettei sitä pitäisi vapaaehtoisesti vaihtaa. Ei tietotekniikan tuomiin lyhenteisiin eikä yleismaailmallisuuden leimaa hakevaan englantiin. Täällä me jokainen ymmärrämme toisiamme – suomeksi! 

”…olkaamme siis suomalaisia”, kuten joku siellä vanhassa viisaudessaan on asian ilmaisi! Ainakin kotimaisen keittiön antia nimitellessämme – nakit ja muusi ei taatusti häviä vähääkään ranskalaisen keittiön saucisses et pommes de terre en puréelle; paitsi ehkä hinnassa! Ruotsalaisten korv och potatismos’en ymmärrämme ehkä helpommin!

Ja nyt olisi niille kommenteille tarvetta! Ellei muuten, niin saadaksenne minut ymmärtämään nuo epäselväksi jääneiden sanojen merkitykset. Olisi tietenkin myös mielenkiintoista kuulla useammaltakin ihmiseltä, kuinka monta noista sanoista jäi vaille sitä parempaa varaa – suomentumattomana. Mukavaahan olisi tietää sekin, ettei aivan kaikki ennen ollut ole tyystin jäänyt käyttökelvottomaksi – voisihan sitä joskus kysellä torilla vaikka ”pöklinkiä” ostaakseen!

                                           

TERVETULOA KANSSAMME UUTEEN VUOTEEN

Pyrimme alkavallakin vuodella pitämään täältä luettavissa kaikin keinoin yllä SYTYläisiä yhdistäviä tekijöitä. Uskomme myös tavoittavamme mukaan ulkopuolistenkin vierailijoiden tekstejä. Niissä, niinkuin vakiokirjoittajiemmekin julkaisuissa, eletään sekä "tässä ja nyt", että "ennen oli ennen" lähtökohdista ajankohtaisuuksia ja muisteloita. Koetamme saada aina tuoreen julkaisun ("postauksen" blogikielessä) jokaiseen viikonloppuun. Jos ja kun aineistoa riittää, myös viikon puolivälissä postataan uutta lukemista. Ota siis tavaksesi käydä pari kertaa viikossa vilkaisemassa! Ja kun kohtaat jotain kiinnostavaa, tai jonkun muun syyn vuoksi kommenttiasi kaipaavan aiheen, niin älä jätä tuomatta kantaasi julki; jutun lopussa oleva tällainen kohta

on se, jota klikkaamalla pääset kommenttisi kirjoittamaan, joko nimelläsi tai halutessasi nimettömänä (on pudotusvalikossa alimmaisena). Kun tuossa samassa kohdassa lukee vaikka 1 kommentti, niin sitä klikkaamalla pääset sen lukemaan ja halutessasi myös vastaamaan siihen. Tuollainen ajatusten vuorovaikutteinen vaihtaminen on yksi blogikirjoittelun tärkeistä lähtökohdista. Ole mukana yhtenä yhdistävänä tekijänä kanssamme, tehdään yhdessä vuotta 2017 paremmaksi itsellemme ja kanssaihmisillemme, toivoo koko kirjoittaja-joukkomme nimissä  

                                  

Hyvä Tuomas joulun tuopi...

"Tuomaan päivä aloittaa tänään joulunajan. Vuoden pimeimpiä päiviä on pidetty vuodenkierron pyhänä ja salaperäisenä murroshetkenä. Joulu on ilon, valon ja läheisten muistamisen juhla, jonka tavat tuovat terveyttä, voimaa ja hyvinvointia koko vuodelle. Jo vanha kansa on jouluisin rauhoittunut saunomaan, syömään hyvin ja muistamaan läheisiään sekä haltijoita ja kotieläimiä..." - Osoittaakseen arvostavansa perinteitä, mutta myös pysyvänsä aktiivisena ajan hermolla

                                                  

Muistuipa mieleen!

Kaikenlaisia muisteloita on jokaisen mielessä. Tuo pääkoppa on niin merkillinen laitos, että se jostakin syystä tuo läheiseksi jonkun asian, joka on tapahtunut joskus silloin, ennen vanhaan.

Tapasin tässä taannoin yhden tutun miehen, jonka kanssa juttelimme niitä näitä, matkan varrella koettua. Tietenkin miehiä kiinnostaa tuo kauniimpi ja meitä niin paljon viisaampi sukupuoli.  Sukupuoli, joka on tehnyt kaikkensa saadakseen meidät miehiset miehet alistettua tahtoonsa. Se täytyy heidän kunniakseen sanoa; ovat onnistuneetkin siinä melko hyvin.

Esimerkkinä voisin mainita, että niin sanotut miesten- ja naisten työt ovat siinä tasa-arvo tavoittelussa menneet heidän suunnitelmiensa mukaisesti.

Silloin joskus, kun me miehet kuvittelimme olevamme perheen päitä eli leivän hankkijoita, tuo nätimpi sukupuoli toimi perheen huoltajana, hellapoliisina, siivoojana, lastenhoitajana, silloin me olimme huipulla. Meillä oli määräysvaltaa – ainakin siinä huonekunnassa. Elimme onnemme kukkuloilla. Siitä ehkä sanonta, kuin kukkona tunkiolla.

Ei minun tällaisesta asiasta pitänyt kertoa, tasa-arvo se vain pulpahti mieleeni jostakin. Kaiketi jostakin tuolta muistin ”kovalevyltä”, joka tosin mielestäni on jo aika ”hapristunut” ja käpertynyt ihan korpuksi asti.

Pyrkimys naisten ja miesten väliseen tasa-arvoon on ”toteutunut” ihan maailman kehityksen kautta. Erilaiset muutokset ja mammonan perässä ”juoksemiset” ovat yksi syy tämän tasa-arvon saavuttamiseen.

Sodat ovat vaikuttaneet naisten joutumiseen kodin ulkopuoleiseen työntekoon. On ollut pakko mennä esimerkiksi tehtaisiin töihin, jotta pyörät pyörisivät ja toimeentulokin olisi taatumpaa. Noita naisvaltaisia teollisuuden aloja on ollut jo siihen aikaan ja jopa sitä ennenkin, kun isä meni kauppaan lamppua ostamaan.

Siihen aikaan ei myöskään voida puhua mistään tasa-arvosta. Naisten työt vain kaksinkertaistuivat, sillä kotona odotti nälkäiset kakarat ja äijäkin vielä. Ei se perheen ”pää” osannut siivota ja tehdä ruokaa, sitä varten on ”muijaväki” (jota sanaa en juurikaan tosissani käytä, korvaavia sanoja löytyy).

Kenttäsirkkelistä jutun juuri

Kirjoitukseni alussa kerroin miehestä, joka sattui pöytäkaverikseni vaimonsa kanssa.  Totta kai siinä tarinoitiin myös menneistä ajoista ja työrupeamisista ja niiden aiheuttamista vaivoistakin. Olimme vanhoja jumppakavereita keskenämme. Halikon urheilu- ja liikuntahallilla, siellä otettiin  hiki pintaan voimaillen ja venytellen. Totesimme kuinka tärkeää työtä kaupungin liikuntatoimi tekee ikäihmisten hyväksi. Juuri tämän työn tulokset tekevät monesti vanhuksen kotona asumisen mahdolliseksi, kun kuntoa riittää... Tässä kerran ”tilastoitiin” kuinka vanha keski-iältään on jumppa porukkamme. 77-vuotta 24 hengen keski-ikä. Joukossa oli useampikin kahdeksankymppinen.

Tällainen toiminta saattaa saada menojen leikkausuhan! Siinä mentäisiin syvään allikkoon kaulaa myöten.  Ei tämä jumppaajille ilmaista ole. Usealla on 70+ kausikortti 40 € hintaan. Myös sellaisia maksukortteja on, jotka edellyttävät vain jumppaan pääsyä.

Valittelin siinä heikkoa selkääni ja pohdin missäköhän työssä laiskan miehen selkäruotokin on voinut vioittua.  Muistui siinä mieleeni, että olin ainakin kerran miehisessä työssä. En kuitenkaan tunnusta siinä selkääni kipeyttäneeni.

Olin ollut Helsingin kaupungilla hanttihommissa. Niiden töiden loputtua ehdin olla työttömänä muutaman päivän, alle viikon kuitenkin. Silloinen entinen ”morsiaimeni” oli jutellut tilanteestani yhdelle kenttäsirkelimiehelle, joka tarvitsi lautapojan sahauksilleen.  Siitä alkoi sinnikäs uravalinta tavoittelemaan lautamiehen arvostettua mainetta. Noita sirkkelisahureita hanslankareineen kun tarvittiin jälleenrakentamiseen.

Elettiin tosin jo tammikuuta 1959. Sirkkelin omistaja pysähtyi silloisen kotimme portin pieleen. Pakkasta oli sopivasti työn tekoon. Selvisi, että sahattavana oli ”Närön” Paavon ikimetsä. Tarkoitan sitä, ettei metsässä juurikaan aikaisemmin ollut toteutettu sahatavaran hakkuita. Harvennustakin oltiin tehty vain polttopuiden saamiseksi. Kuuset ja männyt olivat todella suuria, justeerilla kaadettavia, halkaisijaltaan monen kymmenen tuuman kantojen jättäjiä.

Metsurit tekivät töitänsä ja pari hevosmiestä telasi tukit sahalle.  Melkeinpä kädestä suuhun periaatteella työ eteni: kaato, rahtaus ja sitten sahaus. Tukkikasa ei juurikaan päässyt kertymään liian isoksi. Telaus- ja sahauslanssi sijaitsi pellolla. Siellä ”soi” sirkkeli!

Minun virkaani siellä kuului vain kantaa tuo juuri sahattu jäinen lankku, lauta, kakkosnelonen, parru eli sahauksen tuotos tapulimiehelle, joka huolehti sahatavaran taapeloinnista.

Sahatavaraa oli jo hyvä alku taaplattu. Matkaa oli noin kolmekymmentä metriä sahalta tapuliin, oli siinä matkaa ihan tarpeeksi, täydellä sylillisellä painoakin. Lautatavara ja kakkosneloset menivät suhteellisen kevyesti perille, mutta se telinelankku, kanttaamaton, osasi painaa ihan tarpeeksi. Kun lankulla oli pituutta yli 7 metriä leveyttä 8–10 tuumaa ja paksuuttakin 2,5 tuumaa. Niitä kun tuohon olkapäälleen tai syliinsä otti parikin kappaletta, niin johan ”villapaita tuli talosta käsin”. Eikä siinä kaikki. Välityönä piti huolehtia rimat ja pintalaudat omaan kasaansa ja kun se oli hoidettu, niin purukasa piti lapioida sivuun. Purukin täytyi heitellä tarpeeksi kauaksi sahasta, ettei se jää toiminnan tielle. Ei siis huolta työn puutteesta. Sirkkelin terä vaati välillä teroitusta. Onneksi. Sinä aikana voi purut lapioida kauemmaksi ja se polttopuujäte siinä sivussa heitellä etäämmälle.

Joskus poikana olin erään työhullun isännän renkinä, soraa lapioimassa. Silloinkin tiesin tekeväni melko raskasta työtä, mutta lankkupoikana tunsin olevan oikein lautamies. Sain myös kiitosta sahurin taholta. Siihen astiset miehet kun olivat kestäneet vain pari–kolme päivää niissä hommissa. Eräskin oli lopettanut jo heti puolilta päivin.

Pakkaset kiristyivät sinä talvena. Jopa niin paljon, että sahatavaran teko oli lopetettava. Sirkkeli ei enää pystynyt jäiseen puuhun, oli lähdettävä pois, kotiin. Kolmisen viikkoa olin sentään ehtinyt hoitamaan tätä lautamiehen virkatointa.

Huiluun aikana näin lehti-ilmoituksen maakaavaajan paikasta Strömbergin valimolla. Olin käynyt nelivuotisen alan ammattikoulun, jotenka hain ja pääsin alan töihin.  Tehtaat olivat kehittyneet viidessä vuodessa niin paljon, että kaavaajankin työ tehtiin liukuhihnalla, sellainen ei minua kauaa kiinnostanut.

Aikaisemminkin, joskus kevätaikaan, olin ollut lautapojan hommissa. Se ei ollut palkkatyötä. Silloin sahattiin paikallisen Kulttuuritalon tukkeja. Olin lupautunut talkootyöhön viikonlopuksi. Tämä työmaa oli milteipä hauskaa. Villapaitaakaan ei tullut talon puolesta, siitä piti huolen keväinen sade. Sateen vuoksi etusahuri sanoi takasahurille: ”Olisit sääkin lukenut enemmän, olisit saanut paremmin sisätöitä, ei tarttis siellä ulkona kastua.”

Kerroin tämän pöytäseuralaiselleni. Hän puolestaan kertoi samanmoisen jutun jostakin veturinkuljettajasta, joka oli vitsailut kaverilleen samalla tavalla lukeneisuudestaan. Kaveri sai aiheen venkoilla takaisin. Veturinkuljettajat seurasivat silloin joskus rataa ja liikennettä pää veturin ikkunasta ulkona. Tästä kaveri venkoilemaan veturinkuljettajakaverilleen. ”Olisit kerrankin suorittanut opintosi loppuun, ei tarvitsisi olla pää ulkona”.

Kyllä sitä naurun aihetta saa näinkin helposti. Nauru helpottaa elämää ja iloiset kanssaihmiset muutenkin tekevät hymyllään olon mukavaksi. Pienistä selkäkivuistakin huolimatta…

Niilo

APTEEKIN LOGON ALLA

Ajankohtaista toimeentulotuesta

Perustuet jatkossa yhdeltä toimijalta

Perustoimeentulotuki uudistuu ja siirtyy 1.1.2017 lähtien kunnilta Kelan hoidettavaksi. Tällöin perustuet saadaan samalta toimijalta ja kuntien sosiaalityöntekijät pystyvät keskittymään henkilökohtaista palvelua vaativaan sosiaalityöhön. Perustoimeentulotuki kattaa asiakkaiden tarpeelliset lääkehoidot osana terveydenhuollon menoja. Kelan toiminta mahdollistaa tasapuoliset edut kaikille tukeen oikeutetuille helpottaen liikkumista. Asiakas voikin jatkossa asioida hakemusasioissa asuinpaikasta riippumatta missä tahansa Kelan toimistossa Suomessa. Myös lääkkeet voidaan toimittaa maksusitoumuksella kaikista apteekeista Suomessa. Kelan lisäksi kuntien sosiaalityöntekijät tekevät tarvittaessa päätöksiä täydentävästä ja ehkäisevästä toimeentulotuesta. Esimerkiksi pitkäaikaisesta tai vaikeasta sairaudesta aiheutuvista lääkemenoista kunta voi myöntää omat erilliset maksusitoumukset apteekissa esitettäväksi.

Toimeentulotukiasioissa Kela palvelee asiakkaita 12.12. lähtien puhelimitse (020 692 207), sähköisesti http://www.kela.fi/asiointi ja henkilökohtaisesti kaikissa Kelan toimistoissa. Hakemusmäärällä mitattuna kyseessä on Kelan suurin etuus, jonka ensimmäinen maksupäivä on 2.1.2017.  Kyseessä on siis suuri muutos toteutettavaksi asiantuntemusta vaativassa palvelussa.

Lääkkeet sähköisillä maksusitoumuksilla

Kelan tukeen kuuluvat lääkeostot hoidetaan 1.1.2017 lähtien henkilökohtaisilla sähköisillä maksusitoumuksilla, vaikka tukipäätös olisikin perhekohtainen. Apteekkiasioinnilla tieto maksusitoumuksesta haetaan Kelan tietokannasta Kela-korttia tai potilasohjetta näyttämällä. Asioitaessa toisen henkilön puolesta tulee hakijalla olla mukanaan asiakkaan Kela-kortti. Tieto kiireettömästä maksusitoumuksesta päivittyy Kelan palveluun tukipäätöstä seuraavan yön aikana, kiireellisestä jo samana päivänä. Apteekissa tieto haetaan samasta tietokannasta kuin perustiedot lääkkeiden kelakorvauksista, alkuomavastuusta tai ns. kelakaton täyttymisestäkin.

Kela voi myöntää kahdenlaisia sähköisiä maksusitoumuksia lääkkeiden ja muiden tarpeellisten tuotteiden hankkimiseen. Kaikkien tuotteiden tulee olla reseptillä määrättyjä, jotta tiedot siirtyvät Kelalle sähköisesti. Päätösten perustelut saattavat myös vaatia asiakkaalta lisätietojen tai reseptin hankkimista terveydenhuollosta. Henkilötunnuksettomat saavat apteekkiasiointiin kirjallisen maksusitoumuksen.

Maksusitoumus lääkekustannuksiin myönnetään yleensä samalle ajalle kuin perustoimeentulotuki. Lisäksi käyttöön tulee rajattu maksusitoumus. Tämä voidaan myöntää lyhyelle ajalle tai kerta-ostoon, yksittäisille lääkkeille tai joihinkin lääkkeettömiin valmisteisiin, kuten asiakkaalle tärkeään ravintolisään tai haavanhoitotuotteisiin, joita maksusitoumus lääkekustannuksista ei yleensä kata. Myös tuotteen kelakorvauksella ja hinnalla on vaikutusta maksusitoumustyyppiin.

Apua arkeen yhteistyöllä

Toimeentulotuen alikäyttö on yhteiskunnallinen ongelma, sillä tuki jää useimmiten hakematta kaikkein heikoimmassa asemassa olevilta. Hakeminen ei aina onnistu sähköistyvien palveluiden, huonojen liikenneyhteyksien tai sairauden oireiden vuoksi. Tuen alikäyttäjiä ovat tyypillisesti pienellä eläkkeellä elävät vanhukset, jotka eivät hae tukea esimerkiksi suuriin lääkemenoihinsa. Pienillä paikkakunnilla hakematta jättäminen on yleisempää. Lääkehoitojen osalta vain otettu lääke auttaa. Se voi auttaa myös kotona pärjäämiseen ja sosiaaliseen kanssakäymiseen ehkäisten nuoren tai vanhuksen yksinäisyyttä ja syrjäytymistä.

Hakemusasiat kannattaa laittaa vireille viivytyksettä, koska muutoksen vuoksi uutta opittavaa riittää niin Kelan virkailijoilla ja farmaseuttisilla asiantuntijoilla, lääkäreillä, hoitajilla ja apteekkilaisilla kuin myös asiakkailla ja heidän läheisillään. 

Pikaopas asiaan löytyy http://www.kela.fi/toimeentulotuki-pikaopas ja Kysy Kelasta- keskustelupalsta auttaa yleisissä kysymyksissä. Henkilökohtaisissa, tietosuojaa edellyttävissä kysymyksissä kannattaa käydä Kelan toimistossa tai soittaa puhelinpalveluun. Me apteekissa neuvomme osaltamme tuotteisiin, kelakorvauksiin, hintoihin ja resepteihin liittyvissä kysymyksissä. Käänny siis rohkeasti myös apteekin puoleen! Lopulliset toimintatavat tulkintoineen täydentyvät kysymysten myötä ja hyvä lopputulos syntyy yhteistyön tuloksena. Seuraavalla kerralla asiat sujuvat todennäköisesti jo rutiinilla!

Hyvää joulun odotusta - läheisten avun tarvetta unohtamatta,

Minna

Kuninkaantien apteekista

APTEEKIN LOGON ALLA

Kuninkaantien Apteekki on SYTYn kannattajajäsen sekä yhteistyössä opastanut jäsenistöämme jo muutaman vuoden luennoin ja asiakaskohtaisesti ohjaten. Vierailevaksi kirjoittajaksi saimme nyt blogiimme apteekkari Minna Mäenpään. Tässä tiivistelmä todella ajankohtaisesta aiheesta:

Muutosten vuosi 2017 – Paperireseptit historiaan

Kuten yleensä, asioilla on hyvät ja huonot puolensa. Uudet, entistä paremmat ja myös kalliimmat lääkkeet tuovat uusia mahdollisuuksia sairauksien lääkehoitoon. Toisaalta ne myös kasvattavat Kelan lääkekorvausmenoja. Leikkaustarpeeksi on laskettu 150 miljoonaa euroa, josta huikea 134 miljoonan euron leikkaus toteutetaan vuonna 2017. Säästöjä haetaan useilla muutoksilla, jotka kohdistuvat kaikille tasoille niin lääkeyrityksiin, apteekkeihin kuin lääkkeiden käyttäjiin. Säästöt toteutetaan lääkkeiden hintakilpailua lisäämällä, lääkejätteitä vähentämällä, järkevän lääkehoidon edistämisellä sekä erityiskorvausluokkia muuttamalla. Sen sijaan alkuomavastuu (50€) ja lääkekatto säilyvät lähes entisellään (605,13€).

Paperireseptit poistuvat vuoden kuluessa

Jatkossa kaikki lääkemääräykset laaditaan sähköisesti. Vain teknisen ongelman kohdatessa lääkäri soittaa tai antaa paperisen reseptin, jolloin resepti muutetaan sähköiseksi apteekissa. Jo olemassa olevat paperi- ja puhelinlääkemääräykset toimitetaan apteekeissa entiseen malliin.

Reseptien voimassaolo pitenee vuodesta kahteen

Vuonna 2017 kirjoitettujen reseptien voimassaoloaika pitenee kahteen vuoteen säästäen lääkärin työaikaa. Tästä poikkeuksena huumausaineiksi luokiteltavat ja pääasiassa keskushermostoon vaikuttavat lääkkeet, joita ovat osa punaisella kolmiolla merkityistä lääkkeistä. Nämä, kuten aikaisemmin kirjoitetut lääkemääräykset, ovat voimassa enintään yhden vuoden.

Lääkehävikin vähentämiseksi toimitusvälit

tarkempaan seurantaan

Lääkehävikin pienentämiseksi korvattavien lääkkeiden toimitusvälit tulevat tarkempaan seurantaa. Jatkossa peruskorvattavista reseptilääkkeistä voi saada Kela-korvauksen vasta, kun edellinen lääke-erä on käytetty lähemmäksi loppumistaan, kuten erityis- ja lisäkorvatut lääkkeet tänä vuonna.

Kalliita lääkkeitä kuukaudeksi kerrallaan

Kalliita, yli 1 000 euroa pakkaukselta maksavia lääkkeitä saa jatkossa kerralla kuukauden tarvetta vastaavan määrän. Tällaisia valmisteita on käytössä alle 200 kpl esimerkiksi syövän, veren hyytymishäiriöiden ja reuman hoidossa. Moni käyttäjistä hankkii niitä jo nyt vastuullisesti pienet erät kerrallaan pienentäen samalla kotona säilyttämisestä tulevaa riskiä.

Diabeteslääkkeiden korvauksiin muutoksia

Merkittävimmin lääkekorvaussäästöt kohdistuvat aikuisiän diabetesta sairastaviin. Diabeteslääkkeiden korvattavuus siirretään 100 %:n erityiskorvausluokasta alempaan 65%:n erityiskorvausluokkaan, johon kuuluvat mm. astman, sepelvaltimo- ja verenpainetaudin lääkkeet. Vain insuliinihoidon korvausluokka säilyy entisellään.

Hintakilpailua ja lääkevaihtoa lisätään

Yleisesti säästöjä haetaan viitehintajärjestelmää laajentamalla sekä lääkevaihdon ja lääkekorvausten perustana toimivaa hintaputkea kaventamalla 0,50 euroon. Tämä tuo säästöjä suurimmalle osalle lääkkeiden käyttäjiä.

Apteekissa hyvät neuvot sisältyvät hintaan!

Jos tarvitset apua ostojen suunnitteluun, niin pistäydy apteekkiin. Lasketaan yhdessä hintoja ja toimitusvälejä. Meiltä löytyvät myös oppaat aikuisiän diabeteksen hoitoon ja omahoidon seurantaan.

Hyvää Joulun odotusta,

Minna

Kuninkaantien apteekista

KOSKETUSKUOPPA

Uudissanako? Kaiken tietävä Googlekin kysäisi haulleni, että Tarkoititko: KOSKETUSKIPU? No, en tarkoittanut! Sitten Wikipediaan: Hakusi ei tuottanut tulosta. Että mistäkö tuollainen sana on sitten minulle ilmestynyt? Itseäni paljolti nuoremmille tarkoitetusta TV-ohjelmasta, jota sattumalta jäin katselemaan huomatessani tunnetun kiekkomiehen istuskelemassa YLEn autossa repsikan paikalla. Ei se kiekkomies tuota sanaa esille ottanut, vaan ohjelman kolumnisti, joka pohti kosketusta… ja kosketus puolestaan on takuuvarmasti jokaiselle tuttu – sanana ja myös fyysisenä kokemuksenakin, eikä välttämättä tarvinne venyttää muisteluitaan edes vaippaikäänsäkään asti.

Sanan käsitteestä on tehty tuon maailmankuulun maalauksen lisäksi useitakin yliopistollisia tutkimuksia, jos kohta myös kenttätasolla hyvinkin yksilöityjä henkilö-kohtaisia analyysejä. Ehkäpä itsekin olet sitä joskus pohdiskellut.

Tunnustelemalla (= koskettamalla) olemme jo varhais-lapsuudestamme lähtien luoneet kuvaa ympäröivistä asioista. Iho, tuo suurin elimemme, on herkkä aistimaan kosketuksen, jopa paksummankin palttoon läpi. Joko myönteisenä taikka vähemmän myönteisenä, jopa väkivaltaisenakin. Joillekin on luontaista itse koskettaa ja/tai olla sen kosketuksen kohteena, toisille taas kosketus on kammoksuttavana uhkana minuutemme reviirille tunkeutumisesta. Eikä se läheskään aina ole edes henkilökohtaista, sillä ”niin sanotuissa kosketuskulttuureissa koskettaminen on yleistä, koske-mattomuuskulttuureissa rajoitetumpaa. Kosketuskulttuureja esiintyy ainakin Keski- ja Etelä-Amerikassa, eteläisessä Euroopassa ja Lähi-idässä. Suomi kuuluu muiden pohjoismaiden ja Japanin kanssa koskematto-muuskulttuureihin.” No, tuo nyt ei ollut vähääkään ”koskettava” tieto! Tosin jo ”muutama vuosi sitten tehdyn kyselytutkimuksen mukaan suomalaiset ovat kuitenkin yllättävän valmiita ottamaan vastaan kosketuksia.”

Ikäryhmien, sukupuolten, työ- ja sosiaalisten suhteiden mukaista jakaumaa syntynee luonnostaan. Ja perus-luonteidenkin. Mutta todella monen tiedonjakajan mielipiteistä nousee esiin vahvana usko koskettamisen positiivisten puolien ylivertaisuuksista. Se lisää hyvin-vointiamme, tutkitusti. Vähentää stressiä, ärtyisyyttä ja levottomuutta sekä parantaa yöunia, tutkitusti. Rauhoittaa ja parantaa keskittymiskykyä, tutkitusti. Se on voimakas sanaton viestinnän muoto, tutkitusti, että tarkkailkaa ”sanomisianne”! 

Mutta mikä ihme se KOSKETUSKUOPPA on?

Kun huomaan kuuluvani noihin molempiin kuoppiin, (mutta sota-aikana kasvatettuna, syrjäkylällä, jossa kosketuksen mallia ei juuri päässyt edes näkemään – eikä sideharso-kestovaippakaudeltaan enää muista), niin pitäisikö olla huolissaan? Varsinkin, kun kosketukseen, tutkitusti, sisältyy myös paljon tiedostamatonta tai jopa laskelmoitua psykologisuutta.

”Kosketus onkin tehokas sosiaalisen vaikuttamisen väline. Tutkimusten mukaan pienikin kosketus vaikuttaa ihmisten asenteisiin ja voi tehdä heidät auttavaisemmiksi ja ystävällisemmiksi.” Eikä kuulemma se kohteliaasti kättelevä kauppias teekään sitä pelkästään kohteliaisuudesta: ”jos kauppaan tulevia asiakkaita tervehditään kätellen, he viipyvät myymälässä pidempään, ostavat enemmän ja ovat kauppaan tyytyväisempiä.” Ja ”jos kirjastonhoitaja kirjastokorttia palauttaessaan vaivihkaa koskettaa asiakkaita, nämä alkavat pitää kirjastosta enemmän. Vastaavasti tarjoilija saa puolestaan enemmän tippiä, jos hän koskettaa asiakkaitaan.” Tutkitusti. Mutta kosketelkaa silti, minuakin, ja saa vaikka halata. Mutta älkää närkästykö, ellen osaa tulla ranskalaisittain avosylin ja poskisuudelmahalauksin vastaanottamaan sinua seuraavallakaan kohtaamis-kerrallamme. En, vaikka kuinka syvässä kosketuskuopassa olisin. En minä silti ole mikään kosketuksen vastustajakaan!

Kättely puolestaan siellä meidänkin kylällä, ja jo silloin ennen, opetettiin ja se on minusta merkittävä luottamusta korostava ele kaikissa tapaamisissa. Jo sekin.

Mutta jälleen ”lopuksi tältä paikalta”: ottakaapa rohkeasti kaveria kädestä tai kaulalta ja päättäkää yhdessä, että nyt me kerromme oman kantamme kosketuskulttuuriin ja kommentoimme kohdaltamme tätä juuri lukemaamme blogia. Jospa niin saisimme aikaan ajatusten vaihtoa, keskustelun, yhdistävänä tekijänä meitä kaikkia koskettaen!

On se tuo kosketus kuitenkin merkillisen merkityksellinen… 

On se!

                

PS. Näin itsenäisyyspäivän jälkeisenä aamuna lienee uskottava, ettei ainakaan maamme ykkösparilla ole kosketuskuoppaan joutumisen pelkoa eilisen kättelyurakkansa jälkeen. Varhaisaamun iltapäivälehti otsikoi myös mobiiliversiossaan, että ”Jope Ruonansuulla kävi tuuri – pääsi kättelemään legendoja Linnan juhlissa”. Ei siis syytä huoleen, kenelläkään. Toivottavasti.

Erota vai karata?

Sitä tässä alkaa pohtia, kun on näitä uudistuksia ja ylipäänsä Kansaneläkelaitoksen ja sosiaalitoimen juttuja pohtinut. Pistää oikeasti miettimään, pitäisikö erota vai karata.

Oletkos sinä koskaan ajatellut, että olisi taloudellisesti järkevämpää erota kuin pysyä naimisissa? Jos minä ja mieheni eroaisimme, minä ja lapset jäisimme tietysti omakotitaloon ja mies saisi ottaa asunnon muualta. Siinäkin pitäisi olla tilaa, että lapset pääsevät isänsä luokse aikaa viettämään, vähintään joka toinen viikonloppu. No juu, minä omakotitalossa ja isäntä vuokra-asunnossa. Niinhän siinä sitten kävisi, että minä saisin asumistukea.

Asumistukitilasto ylipäänsä yllätti minut, kun viikonloppuna isännän kanssa mietittiin tulevaa. Pistää miettimään, kun eläke ja lapsilisät pienenevät ja samaan aikaan kakkostyypin diabeetikoiden lääkekulut kasvavat. Me olemme taas epätyypillinen perhe ja kärsimme näistä kaikista.

Mies katsoi, että jos maksaisimme vuokraa saman verran kuin maksamme nyt lainanlyhennyksiä kuukausittain, saisimme yli 100 euroa asumistukea kuukaudessa. Näin isosta omakotitalosta maksetaan helposti vuokraa sen verran, kun me maksamme lyhennyseräämme. Lisäksi tulisivat tietenkin edelleen vesi, sähkö ja lämmitys. Asumistuen määrä vain kasvaisi, jos vielä olisin yksinhuoltaja.

Käsittämätöntä on, että tällä hetkellä vuokralla olevista suomalaisista 60 % saa asumistukea. Laittaa miettimään, missä vika on… Ei se ole tyhmä, joka pyytää, sanotaan. Onko tyhmä sitten se, joka maksaa? Miettikääpä tätä!

Ja jos se isännän osoite muuttuisi, saisin eläkkeeseen varmaan jonkun yksinhuoltajalisän. Lapsilisiin ainakin tulisi yksinhuoltajakorotus. Eron hetkellä mies ei kykenisi maksamaan elatusmaksua, koska palkka on todella pieni ja lääkekulut vuoden vaihteen jälkeen niin suuret. Ja kukapa ne elatusmaksut siinä tapauksessa taas maksaisikaan? Yhteiskuntapa tietenkin…

Mitä siis tehdä, kun rahat eivät riitä? Koska ei ole avioehtoa, kannattaa ehdottomasti erota! Ja jos minäkin päädyin tähän lopputulokseen, kuinka moni muukin ajattelee järkevästi ja eroaa? Jos nyt siis kuulette jostain, että olemme eronneet, se johtuu taloudellisista syistä. Emme oikeasti ole eroamassa, mutta rakkaus ei maksa lämmitystä, vettä, ruokaa, jätemaksuja, lääkekuluja, harrastuksia…

Karatakin voisi, nimittäin työn perässä ulkomaille. Jos tällainen tilaisuus tulisi, ihan tosissani sitä miettisin.

Jotenkin tuntuu, että yhteiskuntamme tukiasioissa on vähintäinkin emakon mentävä reikä. Ja minä en vastusta sosiaaliavustuksia tai toimeentulotukea silloin, kun niitä oikeasti tarvitaan. Mutta tuntuu siltä, että tarvitaanko niitä aina oikeasti vai antaako systeemi meille mahdollisuuden mennä porsaanreiästä ja tienata rahaa tekemättä mitään… 

Päivi