Vanhassa vara parempi...

…vaan passanneenko sitä tuollaista ilmaisua käyttääkään näin heti alkuvuodesta, kun juur ollaan saatu alkuun tämä sadas itsenäinen. Joka tapauksessa, kun se se minä, sain joltain tonttuilijalta joulukuoressa tällaisen

tiskitrasun, vai oliskohan se sieniliina vaiko sienipyyhe. Kas siinä pulma. Saattaapi olla vaikka siivouspyyhe. Biohajoava joka tapauksessa, enkä siksi raaskikaan ottaa sitä tiskiainehyötykäyttöön. En kyllä hylkääkään, sillä tuo sen toiselle puolelle painettu teksti alkoi kiinnostaa ja kuljettamaan miesmuistiani sinne vanhaan. Vertaamaan, että mahtoikohan se sittenkin olla parempi?

Esimerkiksi tuo keittiösanasto. Se on kyökkiruotsin peruja ajoilta, kun frouvilla oli erikseen taloudenhoitajat, sisäköt ja kyökkipiiat ja kun nuo frouvat puhuivat mielellään vain ruotsia, niin keskinäistä ymmärtämistä varten, varsinkin siellä ’kyökin puolella’, kehittyi erillinen sanasto – se ei ollut suomea, eikä kyllä ruotsiakaan, se kun rakentui ääntämysten ja kuullun perusteella. Eipähän syrjäkyliltä piikomaan tulleiden tyttöjen kieli helposti edes kääntynyt vieraskielisyyksien hienouksiin. Ei varsinkaan vaikeilta kuulostavissa sanoissa, joissa oli jos jonkinlaisia herrasväen kirjaimiakin – bokstaaveja – jollaisien olemassaolosta ei sen oman kotikylän väkikään ollut tietoisia… ennen kuin piikomassa ollut henkilö sinne palatessaan ne mukanaan toi, rahvasta sivistämään. Eikö vain liene noilta ajoilta peräisin sellaisetkin tarkennukset kuin, että kovalla peellä vaiko herrasbeellä?

Päätin kokeilla mitä noista sanoista irtoaisi joko tietoisesti taikka valistuneen arvauksen ohjailemana itseltäni. Kai sitä on kasvanut aikakaudella, jolloin tuonkaltaista sanastoa maaseudullakin viljeltiin – ehkäpä jonkun piikojana olleen palatessaan mukanaan tuomina peruina – kun ei kylällä ollut kuin yksi kartano (hovi sillä suunnalla), jossa ”piiatkin” olivat ammattilaisia – koulutettu karjakko, keittäjä ja lastenhoitaja. Ihmeekseni ainoastaan pari sanaa jäi ilman selkeytynyttä käsitettään: mitä tarkoittanee ”okkena” ja ”repetta”. Pieninä kysymysmerkkeinä kirjasin myös ”pualamasyltin” puolukkasurvokseksi sekä ”sisterin” siskoksi. Mitäs mieltä Sinä olet? Noista ja koko litaniasta? Tuntuivatko Sinusta jotkut luontevasti tutuilta tai ruotsinkielen taitosi kautta lainasanaksi sieltä ohjautuneilta.

Jokin aika sitten julkaistussa Salon murresanakirjassa oli suhteutettunakin tuntuvasti enemmän sanoja, joihin en edes osannut aavistella oikeaa merkitystään. Murteet ovat sellaisia, monimerkityksellisiäkin, mutta – vaikkei nyt ihan kaikessa vanhassa olisikaan vara parempi – niin kyllä tämä äidinkielemme kaikkine murrevivahteineen on (mielestäni) kaikessa niin selkeästi kuvailevaa, ettei sitä pitäisi vapaaehtoisesti vaihtaa. Ei tietotekniikan tuomiin lyhenteisiin eikä yleismaailmallisuuden leimaa hakevaan englantiin. Täällä me jokainen ymmärrämme toisiamme – suomeksi! 

”…olkaamme siis suomalaisia”, kuten joku siellä vanhassa viisaudessaan on asian ilmaisi! Ainakin kotimaisen keittiön antia nimitellessämme – nakit ja muusi ei taatusti häviä vähääkään ranskalaisen keittiön saucisses et pommes de terre en puréelle; paitsi ehkä hinnassa! Ruotsalaisten korv och potatismos’en ymmärrämme ehkä helpommin!

Ja nyt olisi niille kommenteille tarvetta! Ellei muuten, niin saadaksenne minut ymmärtämään nuo epäselväksi jääneiden sanojen merkitykset. Olisi tietenkin myös mielenkiintoista kuulla useammaltakin ihmiseltä, kuinka monta noista sanoista jäi vaille sitä parempaa varaa – suomentumattomana. Mukavaahan olisi tietää sekin, ettei aivan kaikki ennen ollut ole tyystin jäänyt käyttökelvottomaksi – voisihan sitä joskus kysellä torilla vaikka ”pöklinkiä” ostaakseen!