Saap haastaa niinko vertasellee…

…ja olen pikkuhiljaa, kuten lienette huomanneetkin, pyrkinyt ikään kuin kanssanne samanvertaiseksi – etsiskellyt kirjoittajakumppaneitteni kanssa yhdistävää tekijää tänne nettiinkin tämän blogimme kautta. Juuri kuten tuossa ylempänä olevassa alkukappaleessa sitä yritän julki tuoda. Ja kiitettävästi blogilaskuri osoittaa sivustoamme aukaistun (Sivun katselut viime kuussa 1191), kiitos siitä! Olemme tuumineet, että tällä olevalla kirjoittajajoukolla saisimme uuden aiheen, ilman stressiä, esille pistettäväksi viikoittain ja päädyimme viikonvaihteeseen sen säännöllisemmäksi julkaisuajan-kohdaksi – pyrimme jopa saamaan sen nettiin aina lauantaisin. Tämä siis tiedoksenne. Mutta jos lisää kirjoittajia saadaan mukaan, tai on joku päivänkohtainen aihe (niin kuin nyt oli 18.11.), niin julkaisupäiviä voi tulla parikin viikossa. Että kannattaa kurkistaa viikollakin.

-o-

Nykyisin joudutaan etsimään ratkaisuja monenlaisiin uusiin ongelmiin, joiden kaltaisia ei aikaisemmin ole esiintynyt. Usein silloin avuksi löytyy vertaistuki, jonka tärkeimpiä elementtejä on se, että…

Saap haastaa niinko vertasellee…

Eihä meil nykyjää ennää, onneks, oukkaa mittää semmossii herranpelkoloi niinku enne. Viel miunkii penskan olles jossakii naapuris äitii ja issää teititeltii, opettajaa ja muitkii kyläs merkkihenkilöin piettäviikii, vennovvieraist puhu-mattakaa. Eikä ain olt ies ijäs eroloi. Ei kai se mitekää huono asja olt, vaik jäykäkshää se tek ussiist keskustelemise, eikä iha ain uskaltant ees saannoo, jot mitä mielt oikiist olkaa. Puhumattakaa jot ois kysynt jossai tärkiis taik aras asijas neuvoo…

No sit tul tää muoti, jot ”Saa sinutella” ja oikei rintamerkkilöihe kans.

Varsikii puotipuksoloil er ala kauppolois niit alko het näkymää ja laajaltha se leviskii iha ympär Suomii. Myö, silloset nuoret, opittii ja omaksuttii se het ja helpost, mut senaikasist ikäihmisist jotku olliit iha loukkaantunneit, jot silvii heil haastetaa. Olpaa joku vanhempikkii kerra tärkijäs tilaisuuves sanont itellee Kekkosel, jot mie se sinuttelen ain ja kaikkii, ko mie oun jo näinkii vanaha, mut sinnuu Herra Resitentti mie sanon teiks!

Mutt se, miksvarte mie aloi tämmöst vertasuusasjaa puhheeks ottamaa, on siin, ko mie rupesi kertaamaa omalt kohaltain Lukkarin koululaisii. Kaikha työ muistatta niihe seihtemän veljekse kokemuksii heijä opissaa lukkari kuris ja oortninkis. Mie ko jäin elakkeel, nii yhten uuten vappaa-ajan harrastuksen siihe tul kaverloihe kans tietokonneihe onkelmii pohtimine ja sit ku tulliit nää älypuhelimet, nii huomasi, jot siihehä o kertynt jo meit kymmenkunta kaverii. Ko aikonaa minnuu olliit 90-luvul kurssittanneet uuvestaa oppimises puoltoist vuotta, muka mikrotuveks, ja siin neuvoneet viel nettisivuloitkii värkkäämää, nii aattelin, jot jos kerta yhes saahaa tyyvyttävvii tuloksii, nii mikä ettei. Ja heit mie sit aloi Lukkarikoululaisiks nimittelemää… Ko miul ol tuo keppikii jo valmiiks!

Heijä kerallaa kuul usjast semmostkii, jot oha hyö olna jollakii kurssilkii, mut ei semmosist ouvoist asjois jiä piähä läheskää kaik. Ja ko niil männää nii vauhil viel, jotta ei ennätä mihinkää ymmärrykseesä ast niit tallentammaa. Ain ei ies ymmärräkkää, ku niiskii hommis käytetää semmosii termilöit, joist ei iha kertalinttuul saa tolkkuukaa. Jot näi meijä keske o hyvä, ko saap haastaa niinko vertasellee ja kyssyy ja sannoo, jot näytätsie viel kertaallee – ja sit kokkeileekii jo iha ite, jot noinkse muka männöö kohallee. Niihe kokemuksii kans mie oon itekkii oppint paljo. Kantapää kautta, niinko sanotaa. Ja kyl välil o kantapäät nii kipijät jottahaa… Mut jotakii siint lie jiänt kaverloilkii opiks.

Ja onha meil SYTY KamarHerroloihe keske viel semmone LumiaHerratkii – ko pääjyttii Suomes suunniteltuloihe Lumija-puhelimmii. Kymmenest ukost meil semmone o kaheksal. Ja sillotällö pijetää vertastuellist tietoloihe vaihtoo koko porukal. Ko o onneks tuo Pentti, hääkii kuuluup meijä kööriläisii ja ossaa neuvoo…

Enkä kyll olis iteksein ja ilma appuu selvint läheskää kaikest. Miulkii o olna oma ’tukeva’ (vaik hää onkii paljo minnuu hoikkasemp), jolt passaap kyssyy vaik millo ja varsikii uusis asjois, niinku niiskii mist sil Lontoommurteel kirjuttaat. Siitä ko ei miul ou muuta älyvä, ko konekääntäjäl sev verra, jot pittääk klikata Yes vaiko No, jottei mää koko masina tyhjillee. Myö ollaa tää tukevan kans jo reilust yl 15 vuoje tehty semmostkii, jot ku toine taik toine hoksajaa jottai uutta näihe liittyvvää, nii sehä asennettaa konneil ja sit etäohjaukse kans porukal selvitettää, jot oliskos siint käyttökelpost meil. Mahottomast niitkii o olna ja asennettun, mut paljo poistettukkii samoin tein. Ja saatu niinku yhes oppii uutuuksiskii. Kumpikii.

Eikä siin viel kaik, niinko ne nykyjää sannoot. Kyl myöntää pittää, jot iha vähäl ei oo jiänt nekkää kerrat, ko on pitänt kyssyy neuvoo oikee alalt koululoi käyneiltkii. Ja niit oon kyl saanukkii, jot kiitoksii vaa!

Täl kaikel mie meinaan, jot älkää työ pelätkö kyssyy sillo ku tullee solmukohtii kohal. Nythä SYTYlkii o se ATK-pysäkki ja sit mahottomast erilaisii kurssiloi, joil kyllä saap lähtötasolkii tietoloi kaikist niist asjoist, joist on hyötyy nykyisis asijoitte hoitamisis. Nii nettilöihe ku kaikemmoisii muihekii SoMeloihe suhtee. Ei muuta ko rohkijast vaa mukkaa ja hankittui laitteit hyövyntämmää. Sitä ku puhelimelkii voip jo tehä paljo muutakii ko soittaa!  Et kyl näiskii asijois löytyy semmostkii apuva, jollekka voip kaikest haastaa niinko vertasellee…
                       

PS. Kokeilepa osaatko hyödyntää QR-koodia?

Tuollaiseenkin löytyy mobiilisovelluksia!
Selvisikö mitä hyötyjä tuollaisen tai
jonkun viivakoodin avaamisella
voi olla helpottamassa omien
asioidenkin hoidossa  -
tuotetiedoista paperi-
laskujen maksuun!

Lapsi mukaan töihin -päivä

Hei! Tänään 18.11. vietettiin kansallista lapsi mukaan töihin päivää www.lapsimukaantoihin.fi. Me menimme äidin työpaikalle tänään Salon SYTYyn. Olemme käyneet SYTYssä aiemminkin, joten paikan ideologia ja toimintatapa oli meille kyllä jo tuttua. Oli kuitenkin kiva päästä auttamaan vähän erilaisissa töissä, olla poissa koulusta ja keräämään pokemoneja joita ei kotikulmilta löydy. Olemme tänään auttaneet valmisteluissa Joulukauden avajaisia varten, toimittamalla asioita kukkakaupassa ja tukussa sekä  valmistelleet koristeluja. Kaikkein hauskinta ja jännintä oli kuitenkin sähköpöytä. Meillä oli kiva päivä.

                                                  Viia-Roosa, Vertti ja Siimon

MAUKASTA ULKOILUA...

Vie vanhus ulos -kampanja järjestettiin jälleen tuossa kuukauden verran sitten – menestyksekkäästi tänäkin vuonna. Kampanja toteutettiin ensimmäisen kerran jo vuonna 2011 ja vuosi vuodelta se on tarjonnut enemmän ja enemmän tukea sitä tarvitsevien iäkkäiden ulkoilun puolesta. Yksi oivallisen idean käytännön toteutus siis. Jollet ole sellaiseen osallistunut, niin voit korjata asian lähtemällä mukaan ensi syksynä Suomi 100-juhlavuoden ”Yhdessä ilman ikärajaa” -kampanjaan.

Omalla kohdallani ulkoilemisiini tarjoaa jatkuvasti kaveruutta tuo kävelykeppini, jolle jo vuosia sitten lupasin, että tulen köpöttelemään sen seurana likimain joka päivä. Olisihan se surullista, jollei edes keppikään pääsisi haistelemaan ulkoilman raikkautta, joten ymmärrän tuo edellämainitun kampanjan tarpeellisuuden ja hyödyt. Ympärivuotisina!

Myös toisilla paikkakunnilla asustelevat ’penksat’ ovat omineet tuon kampanjan idean, pienellä lisäyksellä – poikani sanavarastosta kun löytyy käyttökelpoisuuksia lähes joka lähtöön – niin he toteuttavat sen muodossa ”Vie vanhus ulos – syömään”! Ja nyt, kun miniä miehineen ja kälynsä kanssa saapuivat taas tuota perinnettään toteuttamaan, niin lähes joka kerta vaihtuvaksi kohteeksi valittiin Salon uusin thaimaalainen ravintola. Lauantaiksi kohdistetun vierailupäivän ehdoton valintakriteeri oli heillä juuri lauantaisin tarjolla oleva sushibuffet! Ja ei kun kohti Koskisenkulmaa…

Joskus jo aiemmin sushista esimakua saaneena voin vakuuttaa, että tässä tarjoilussa et pety. Heti ensiannoksen kautta pikkuhiljaa johdattelimme makuhermojamme kohti täydellisyyttä sille odotuksellemme, jonka etukäteen olimme nautinnolle asettaneet. Jo jonkin aikaahan suomalaisille on tarjottu mahdollisuutta totutella nautintoihin muistakin ruokakulttuureista – tässä jälleen yksi, jonka mieluusti soisin salolaistenkin ottavan omakseen, vaihteluna peruna-laukkamakkaralle ja pastanttipuurolle. Sallien elintärkeille arkisille aterioillemme pienen juhlavuuden makumaailmaan matkailuna. Mutta mitä/mikä tuo sushi oikein on?

SUSHI tai suši

Sushi tarkoittaa (Wikipedian mukaan) etikalla maustettuun riisiin perustuvia japanilaislähtöisiä ruokalajeja. 

Yleisimpiä sushilajeja ovat makizushi (norilevään käärityt rullat) ja nigirizushi (kämmenessä puristellut pallerot).  Riisiin yhdistetään täytteeksi tai päällysteeksi kalaa, äyriäisiä, kasviksia tai kananmunaa. Täyte voi olla raakaa tai kypsennettyä, ja riisi voi olla palleroksi puristettu, merilevään rullattu tai jopa hajallaan kulhossa. 

Siis tiivistettynä:

·       Sushi-riisi on tahmeampaa kuin muut riisilajit; kiillotetut jyvät ovat lyhyitä ja pyöreitä. Riisiin lisätään keiton aikana ja jälkikäsittelyvaiheessa suolaa, sokeria ja riisiviinietikkaa.

·       Nori-levä on ohuiksi arkeiksi kuivatettua merilevää.

·       Wasabi on erittäin väkevää maustekrassin juuresta valmistettua vihreää tahnaa.

·       Soijakastike on yhdessä wasabin kanssa sushin perinteinen lisuke.

·       Gari on sokeri-etikka-liemessä pikkelöityä inkivääriä. Ohuiksi lastuiksi leikattuja inkiväärinpaloja nautitaan sushipalojen välissä suun puhdistamiseksi edellisestä mausta.

Sushien ainesten on oltava 100% tuoreita, taidokkaan siististi terävällä veitsen viilloilla leikattuja ja viipaloituja meren antimia tai kasviksia. Suomen ensimmäinen japanilainen ravintola, Koto, avattiin Helsingissä vuonna 1986, tällä hetkellä pohjoisin sushia tarjoava ravintola jo lienee Rovaniemellä. Sushin voittokulusta Suomessa kertoo sekin, että Marttaliiton paikallisyhdistysten järjestämät sushikurssit olivat heti alusta alkaen suosittuja. Sushin tunnettavuus on kasvanut Suomessa tasaisesti viime vuodet. Nyt sushia päästään tarjoamaan entistä paremmin ja ravintoloiden lisäksi myös ruokakauppojenkin asiakkaille. Oletettavasti pian suomalaistettuinakin versioina; herkullisina joka tapauksessa…
                             

PS. Sushin lisäksi syrjäsilmällä huomasin tarjolla olevan runsaasti monenmoista normaalin lounaan valintamahdollisuutta, joten kyllä siellä nälkä lähtee - mutta lauantaisin kannattaa kohdistaa kokeileva ja ennakkoluuloton herkuttelu sushiin!

Jos olet tullut tähän sivustoon jostain linkistä
ja nyt näyttää, ettei kommenttien jälkeen ole
enää mitään luettavaa niin ei syytä huoleen:
SKROLLAA VAIN ALASPÄIN
sieltä tulee vastaan rivi, jossa
Etusivu ja Vanhempi viesti

ovat linkkejä jatkoon!

TALVI YLLÄTTÄÄ…

Joka talvi sama juttu – liikenne sekoaa ja erilaisia kolareita ja onnettomuuksia sattuu solkenaan.  Eikä suinkaan aina se kesärenkaista luopumisessa viivyttelykään kaikkea selitä. Ei vain tajuta, että ulkoilman lämpötila saattaa olla maan tasalla muuta kuin keittiön hiukan sisälämpöä falskaavaan ikkunanpokaan kiinnitetyssä mittarissa. Ja kun siellä on voinut olla jäätymispisteen saavuttanutta kosteuttakin sen ohuen lumikerroksen alla. Onneksi talven edetessä pikkuhiljaa kuljettajat sopeutuvat olosuhteisiin ja liikenne alkaa sujumaan.

Mutta entäpä me autottomat? Ei siihen juurikaan ennen uutta kevättä koskaan täysin ennätetä sopeutumaan…

Talvijalkineissa olevat toimivat liukuesteet tai pidempään jatkuva pakkauskausi ja tukevasti maassa pysyvä lumipeite, jota huippukätevillä työkoneilla hoidellaan tasoittaen ja hiekoittaen, sellaisissa olosuhteissa ei ole suurta hätää. Vaan annas olla kun sää lauhtuu. Tai kun jalankulkuväylät karhutaan vallan epätasaisille urille, joista jalka ei liukuesteilläkään löydä tukevaa vastetta. Entäs sitten vilkkaissa ja/tai valo-ohjatuissa risteyksissä, katua ylittävällä suojatiellä, joissa jarrutus ja autonpyörien kitkaton liikkeellelähtö hioo pintarakenteen päälle koostuneen jään peiliäkin kirkkaammaksi. Ja sitten vielä, noissa samoissa kadunylityksissä, kun joku innovaattori on kehittänyt suojatien merkintämaalin, sen valkoisen, kulutusta kestäväksi – ja oikein helkkarin liukkaaksi! Noita kaikkia pitäisi, jos ja kun niitten vaikutuspiiriin joutuu, pystyä huomioimaan todella varovaisesti etenemällä. Tai muuten…

Onneksi sentään joissakin paikoissa, melko yleisessäkin käytössä olevia, hoitamattomia kulkuväyliä ennalta varoittaen merkataan ”Ei talvikunnossapitoa”-kyltein. Sinne ei siis jalankulkijallakaan pitäisi olla asiaa. Oman turvallisuutensa vuoksi. Poikani tosin lienee pohdiskellut tuon kyltin sanomaa ja (kai) vertaamalla sitä uutta kesää ennakoiviin ”nyt rantakuntoon kuukaudessa” -mainoksiin. Omin hänen ideansa tähän:

Perustelun omimistani vanhalla perinteellä, jonka mukaan naisten hääasussakin täytyy olla jotain lainattua, jotain sinistä, jotain vanhaa ja oliko siinä vielä jotain omaa vai oliko se uutta… Vanhaa on saunatakin sisällä ja kun idea (kuin myös alkuperäinen kuvakin) on luvatta lainattua, niin sinisyyskin riittänee, vaikkei uutta taikka omaa olekaan!

Oikeasti ja oikeilla kylteillä ilmaistuna kyseiselle alueelle ei kannattane mennä, sillä varsinkin siellä kaatuilu kaikissa olosuhteissa on kokonaan omaa syytä. Ainahan se ei sitä ole. Ei ainakaan vastuun osalta.

Jäisellä tiellä liukastumisesta on lähes aina vastuussa kadun kunnossapitäjä. Vaikka jäisellä kadulla lipsuttelisi kesäkengissä, ja kaatuu, vastuu liukastumisesta ja vahingonkorvauksista suuntautuu pääsääntöisesti sille, joka on vastuussa kadun hiekoittamisesta ja auraamisesta.

Eduskunnan päätöksellä on lakitekstissä selvästi, että ”velvollisuus pitää kunnossa ja puhtaana asemakaava-alueella olevat kadut, torit, katuaukiot, puistot, istutukset ja muut näihin verrattavat yleiset alueet kuuluu osaksi kunnalle, osaksi tontin tai muun alueen omistajalle sen mukaan kuin tässä laissa säädetään”. Nyt kuitenkin käsittääkseni esim. ”marraskuun alussa voimaan tullut katujen kunnossapitoa koskeva lainmuutos ei varsinaisesti tuo yllätyksiä taloyhtiöille ja kiinteistöille. Mutta se siirtää muun muassa yhdistettyjen jalankulku- ja pyöräteiden kunnossapidon kokonaan kunnan vastuulle, samoin hiekan poiston ajoradoilta.”

Eli pitäisikö jalankulkijan aina kadunkulmassa tarkistaa, että jos lähden vasemmalle, niin kenen vastuulla sen katuosuuden hoito- ja vastuuvelvollisuus on? Entä oikealle käännyttäessä? Vaiko jatkaisin suoraan? Vai olisiko sittenkin turvallisinta palata takaisin?

Ihminen on kanta-astuja eli hän astuu koko jalka-pohjallaan. Se vain tuo kantapää tuppaa aina ottamaan sen ensikosketuksen alustaan ja

jollei alustan ja sen välille synny riittävää kitkaa niin… Tiedät kyllä mitä! Lähes kaikki meistä on joutunut tai joutuu tuon kaltaiseen tilanteeseen, siis kuinka toimia – ei jos, vaan kun!

Usealla taholla on herätty ”oikealla tavalla kaatumisen” ohjauksen tarpeellisuuteen. Paikallisestikin varmasti löytyy toimijoita, joilta tuon suuntaista opastusta on tarjolla, jopa harjoittelunakin. Valtakunnallisesti näistä opeista saa kirjatietoa täältä internetin kautta. Paikallista kurssitusta kannattanee kysellä liikunnallisten toimijoiden kanssa juttusille hakeutumalla.

Kuvittelisin näet, ettei se oikeaoppinen katkarapuasento (polvet notkeana, pää kiinni rinnassa, selkä pyöristettynä etukenoon ja kädet kiinni vartalossa) onnistu moneltakaan luontaisesti ja harjoittelematta. Jotenkin sitä toivoisi, että siinä ”silmänräpäyksessä”, jolloin maa häviää jalkojen alta, muistaisi edes sen, ettei ota käsillä vastaan, eikä anna pään kolahtaa jäätikköön. 

Mutta niin hassulta kuin se kuulostaakin, kaatumistakin voi harjoitella ja jopa aivan kotioloissa: Köllähdyksiä kyljelleen ja selälleen - pitämällä leuka kiinni rinnassa ja kädet pois välistä. Samalla tulee harjoitettua vatsalihaksia, sillä lihaskunto ja tasapaino ovat tässäkin, kuten kahdella jalalla, pystyasennossa liikkumisessa yleensäkin, tärkeässä roolissa. Tuollaisia ”köllähdyksiä” varten olisi vain löydettävä kotoa hiukan pelkkää lattiaa pehmeämpi alusta. Ainakin aluksi!

Pysytelkäämme siis pystyssä!

                                 

PS. Jos joku haluaa ja jaksaa tutkia asiaan liittyviä ja julkiseen levitykseen tarkoitettuja tietoja ja opastuksia, niin rohkenen linkittää pari sellaista tähänkin:

Invalidiliitolla on ihmisläheistä ohjausta linkissään

pääkallokelit

josta löytyy ennalta varautumisen ohjeita ja harjoittelu-neuvoja kaatumisen estämiseksi:

Pääkallokelit on Invalidiliiton liukastumistapaturmista varoittava kampanja. Kampanjan tarkoituksena on jakaa tietoa turvallisesta talviliikkumisesta ja liukastumistapaturmien ehkäisemisestä.

Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksella (THL) on puolestaan tarjottavana 

IKINÄ-toimintamalli

ja siellä Iäkkäiden kaatumisten ehkäisy (saatavana myös painettuna julkaisuna). Tosin kaikki tuo lienee enemmänkin tarkoitettu iäkkäiden parissa toimivien läheisten ja työskentelevien käyttöön ammattiryhmästä, työtehtävästä tai toimipaikasta riippumatta. 

Jos olet tullut tähän sivustoon jostain linkistä
ja nyt näyttää, ettei kommenttien jälkeen ole
enää mitään luettavaa niin ei syytä huoleen:
SKROLLAA VAIN ALASPÄIN
sieltä tulee vastaan rivi, jossa
Etusivu ja Vanhempi viesti

ovat linkkejä jatkoon!

Verenpaine on pääasia

Korkeat lukemat ei pelkästään ikäihmisten ongelma

Tällaisella otsikolla uutisoi Salonjokilaakson toimittaja Marita Mäkinen kirjoitustaan lehdessään. Siihen voi tutustua viime viikon numerosta, eli ajanjakso 24.10.–30.10., viikko 43. Ken ei ole artikkelia lukenut, ennättää ja kannattaa tutustua jälkikäteenkin.

Samalla viikolla Perniönseudun lehti uutisoi samasta aiheesta. Molemmat ”puhuivat” asiaa. Minun ja tuhansien muiden mielestä niissä painotettiin pitämään huolta itsestään.

Tämä huolenpidon yksi kohde on oma päänuppi, jossa ”kovalevymme”, aivot, sijaitsee. Niistä kuulemma pitää huolta kantaa, jotta edessä olevat elonpäivät olisivat mahdollisimman sopuisia itsemme kannalta. Ei olisi niinkään mukava kulkea ja elää ns. toispuolisesti. Ontuen, pyörätuolissa, mykkänä jne.  Tapahtunut tukos aivoissa voi saada kaiken tämän aikaan.  Et ole itse tähän varsinaisesti syyllinen, eikä kohonnut verenpaine yksinään aiheuta tätä olotilaa, mutta kohonnut verenpaine altistaa meidät aivo- verenkiertohäiriöön.  Nykyään puhutaan AVH:sta.

Salossa toimii AVH-kerho, jonka tarkoituksena on antaa vertaistukea sekä näille potilaille, että omaisille.  En itse ole mikään asiantuntija, mutta jonkinlaista tietoa ja kokemusta olen saanut kulkiessani tällaisen häiriön saaneen rinnalla tasan kaksikymmentä vuotta. Yhdessä siinä ollaan itketty ja naurettukin kovan kohtalon saaneena perheenä. Perheenä siksi, että elämä heittää häränpyllyä. (Mitä tuo sanonta tarkoittaakaan, en tiedä ihan tarkasti?) Sen vakuutan, että siitä alkaa uusi kirjoitus koko elämälle.

Joku voi väittää, että kirjoittelen omiani! Epäuskoiset; kaikki vaivalla näppäimistöstä etsimäni kirjoitusmerkit kertovat totta. Mikään niistä ei ilmaise sitä, että puhuisin tai kirjoittaisin omiani. Voin vakuuttaa, että vaikka kaikki mitä tähän kirjoitan, eivät ole ajatuksina omiani, niin (pitkä paussi) joka ikinen ilmaisu on jostakin elämän varrelta opittua ja todellisuutta. Nämä opit olen saanut kanssaihmisiltäni, joiden joukossa on ollut ja on varsinaisia opettajia. Niinpä tämä kovalevyjuttukin on toisilta opittua.

Olen kuullut, lienenkö ymmärtänyt oikein, että sydän  olisi ihmisen pumppulaitos, joka laittaa  veren virtaamaan putkissamme, verisuonissamme. Jos näihin putkiin tulee tukos verenpaineemme nousee. Tämä muodostunut tukos voi olla putkessa joka johtaa sydämeen tai ajattelu- ja tietokeskukseemme, aivoihin. 

Tulee huutava pula ”ravinnosta”, hapesta, jota aivomme tarvitsevat. Tämä puutos aiheuttaa ihmisessä toimintahäiriöitä, jotka olisi hyvä muistaa ja tietää ennakolta. Osasta oireita voi potilas itse tiedostaa, että nyt ei kaikki ole kohdallaan. Tällaisen tiedostamisen, älynväläyksen sanoisin, koki niin monen tuntema TV-ääni Kaj Kunnas. Hän pelasti nopealla toiminnalla itsensä halvaantumiselta. Naapuri oli myös edesauttamassa pelastumista.

Lainatakseni Kunnasta; hän kiirehti naapuriin koska olo ei ollut mitenkään omanlainen. Ilmeisesti oli vaikea toimia ja olo oli huono. Naapurin tavoitettuaan hänellä oli vaikea ilmaista itseään, puhe puuroutui, eikä siitä naapurikaan tahtonut saada selvää. Usein tällainen laitetaan alkoholin syyksi, mutta nyt naapurit soittivat hätäkeskukseen 112. Apu tuli nopeasti ensihoitajien muodossa.

Kunnaksen tilanteen "tavaramerkki" ja apu olikin sanassa PIAN.  Koetan muistella mitä tämä pian tarkoittaa. 

P = yhtäkuin puhe.  Se on yksi varma merkki verenkiertohäiriöstä. Puhe kun sammaltaa, se ei välttämättä viittaa juopumukseen. Uskon, että tämän erottaa sairaskohtauksesta.

Toinen kirjain I = ilmeet, on merkki häiriöstä.  Siinä suupielet saa uuden ilmeen. Toispuoleinen huulten, suun, roikkuminen alaspäin on toinen tunnusmerkki.

A-kirjaimen merkitys on vähän vaikeampi ymmärtää. Kun annat kätesi ristiasennossa puristettavaksi, siis tervehditään ristiotteella ja pyydät vastapuolta puristamaan käsillään sinun käsiäsi. Jos puristus on heikko (avuton), niin silloin viimeistään on kiire hoitoon.

N = nopeasti hoitoon, nyt on kiire.  Siinä PIAN-sanan tarkoitus.

Asiantuntevan ylilääkärin luennolla olen kuullut minkälainen verenpainemittari olisi hyvä hankkia kotikäytössä.

Rytmihäiriötä ei aina itse tiedosta, paitsi tanssilattialla. Siellä sen huomaa jos varpaasi on vaarassa tulla tallatuksi. Rytmi menee päin, siis päin…. Nyt hiukan poikkesin varsinaisesta asiasta, mutta kyseessä on sydämen häiriintynyt toiminta. 

Sellaisiakin verenpainemittareita on olemassa jotka tämänkin ilmoittavat. Silloinkin on kiire lääkärille tutkimuksiin. Uskottava tämäkin on koska sen on ilmaissut ylilääkäri, joka on liuotushoidon vastaava lääkäri.

Samoin lääkärin tutkittavaksi heti, mikäli silmiesi eteen tulee ikäänkuin kalvo, joka estää näkemisen, näet vain toisella silmällä. Tämäkin on ehdottomasti tutkittava. Olen tästä asiasta ennenkin kirjoitellut. Mutta sanotaan, että kertaus opettaa myös äitejä, kanssaihmisiä ja ennen kaikkea allekirjoittanutta.

Tämänkään jälkeen en osaa kirjoittaa omiani. Tosin vuosien saatossa olen yrittänyt miettiä erilaisia asioita eri tavalla. Uskomukseni on uskonasioissa esimerkiksi vähän ristiriitainen. Kova usko siirtää vaikkapa vuoria. Siihen en usko, mutta ihan varmasti vuoria on siirtynyt ja kadonnutkin mannerlaattojen liikkumisen takia. Ei niitä uskolla siirretä. Työkoneilla kylläkin, ehkä.

Uskonnolla on hyvä merkitys, jos sillä saadaan hyvää aikaiseksi, vaikkapa sodat lopetettua. Kaikenlainen vihanpito muutenkin on turhaa. Uskontoja on tuotu ja yhä edelleen pyritään tuomaan asein tähän maailmaan. Nyt taitaa enempi olla  käytössä  tuo sanan sallima ase. Tosin sitäkin pyritään rajoittamaan maailman kolkilla.

                                                                Niilo

Tuttu osoite

...yhden klikkauksen

päässä tästä logosta

Jos olet tullut tähän sivustoon jostain linkistä
ja nyt näyttää, ettei kommenttien jälkeen ole
enää mitään luettavaa niin ei syytä huoleen:
SKROLLAA VAIN ALASPÄIN
sieltä tulee vastaan rivi, jossa
Etusivu ja Vanhempi viesti

ovat linkkejä jatkoon!

Retki kuuluisaan munapitäjään, Laitilaan

Kaikki muut, paitsi minä, osannevat kertoa Laitilan sijainnin hyvinkin tarkasti maantieteellisesti ja kartalle paikallistaen. Kykenemättömyyden tunnustan/puolustelen sillä, että en lukenut kansakoulun oppimateriaalia kovinkaan hyvin. Silloin joskus minulle riitti muuta opiskeltavaa. Esimerkiksi ensimmäisen ostamani kirjan hankin jo tokaluokalla. Senkin vielä salaa. Eli se oli ensimmäinen tekemäni salakauppa, josta nyt vuosien takaa kerron näin kirjallisesti. Salaa, yksikseni siitä myös nauttisin. On niitä salaa tehtyjä asioita varmaan muitakin, mutta tämän olen muistanut koko lyhyehkön elämäni.

On se hyvä, että tuo muisti on tekijä, joka helpottaa elämän jokaisen mutkan tallessapitoa hyvinkin paljon. Ajatelkaa, jos kaikki tapahtumat päivän mittaan muistaisi, niin olisi elämä tosi pitkäntuntuinen. Nyt kun päivä menee luikahtaen iltaan, niin koko elämä lyhenee siinä mielessä. Tai oikeammin tuntuu jälkikäteen menevän huomattavasti lyhyemmässä ajassa, ei lyhenevän!

Keskiviikkona 26.10. bussillinen meitä sytyläiset suuntasi matkamme kohti Laitilaa. Minulla oli varmaankin peruutuspaikka koko matkan ajan. Minusta kuljettaja ajoi jotenkin hassulla tavalla, peruuttaen. Minulla kun oli selkä päin menosuuntaa. Taitava kuski oli, ilman muuta, koska niin jouhevasti ajeli monet mutkat ja risteykset.

Ensimmäinen pysäkki oli Laitilan kirkon portin kohta. Lahja Isotupa ja hänen miehensä, kirkon pääopas, toivotteli meidät tervetulleiksi Laitilaan.

Siinä selvisi pitäjässä eli kaupungissa asuvan 8000 henkeä. Ilonaiheena heille on noususuuntainen asukkaiden määrä. Siitä saa kuulemma syyttää Uuttakaupunkia autotehtaineen. Laitila on saanut asukkaiden lisääntymisen lisäksi uutta teollisuutta. Alihankinta on avainsana teollisuudelle, josta Laitilakin on saanut osansa. Onko munateollisuus laskusuunnassa, sitä en tiedä, kun tästä asiasta ei puhuttu sanaakaan, vaikka heidän vaakunassaan on kultahelttainen kukko. 

Eero, Kuuloyhdistyksen puheenjohtaja, havaitsi ettei edes ruokailun yhteydessä kananmunia ollut tarjolla. Tai onko asia jo niin vanha juttu, ettei siitä ollut syytä mainita. Sen sijaan paikallinen virvoitusjuomatehdas ja sen toimelias toimitusjohtaja oli framilla. On siitä huhua muutenkin kuultu, ainakin tehtaan siideri on ansainnut monessa yhteydessä erikoismaininnan.

Laitilan kirkko on ohittanut ainakin rippikouluiän. Tämä komia ja hieman ylimitoitettu kivikirkko on rakennettu jo vuonna 1483.  Kirkon holvikaaria kun katselee, niin silloin ei olla oltu köyhiä eikä kipeitä, niin pramean vaikutelman kirkko antoi. Minulta jäi oppaan selvitys alttaritaulun historiasta niin vähälle, etten ainakaan ryhdy siitä mitään kertomaan. Esitys oli varmasti hyvä ja selkeä, mutta kuulovammani oli esteenä osittain sen vastaanottamisessa. Liian kova vastakaiku rikkoi puheen. Sain toki jotakin selvääkin esitelmästä.

Veljeskoti (entiseltä nimeltään), nykyisin

                                       

Täältä löytyi mielestäni tutustumisen varsinainen kohde. Olinhan tähän tutustunut HV-telkkarin kautta. Tämä tarkoittaa TV-vastaanotinta ja palvelua, jota kutsuttiin hyvinvointitelevisioksi. Kysymyksessä oli molemminpuolinen TV-yhteys, katsoja näki ohjelman tekijät ja he näkivät katsojan. Syntyi kaksisuuntainen yhteydenpito tv-tekniikalla. Ikäänkuin olisimme olleet ”lääkärissä” potilaina ja ohjelman tekijät niitä lääkäreitä. Sellaistakin ohjelma-aikaa oli. Tätä kautta tuli tutuksi tai ainakin nähdyksi Veljeskodin asukkaiden mieskuoro. Asukkaat todella asuvat kodinomaisesti. Heillä oli täyden palvelun paikka. Oma hoitohenkilökunta vastasi sotainvalidien terveydestä ja kaiken kattavasta hoidosta. Ikääntyminen sotainvalidien / veteraanien riveissä ovat niitä harventuneet, siksi kodin nimi on muutettu Laitilan Terveyskoti nimiseksi. Sinne on mahdollista päästä hoitoon tai peräti asumaan tietääkseni Kelan kautta. Hoito on laadukasta, sen ainakin minä totesin jo tällä pikavisiitillä.

Hocoma-terapia

Kävelykuntoutusta robotiikalla. Tätä kuntoutusta annetaan 

Suomessa kolmella paikkakunnalla.

Kitinkannus-hoitolaitos on osoitteessa 69101 Kannus.

Saarenvire 95400 Tornio.

Laitilan Terveyskoti 23800 Laitila.

Viimeksi mainitussa kohteessa me vierailimme. Siellä saatiin tutustua tähän kävelyrobottiin. 

Näimme kuinka potilasta opetettiin uudelleen kävelemään halvaantumisen jälkeen. Asiakas oli valjastettu valjailla, jotta hän pysyy kävelyasennossa. Jalkojen alla oli säädettävä kävelyalusta eli monelle kuntosaleilta tuttu juoksumatto. Näimme myös videolta lyhyen pätkän auto-onnetomuudessa olleesta nuoresta miehestä. Yksityisyyden säilyttämisen vuoksi se oli todella lyhyt. Siinä kuitenkin näytettiin potilaan jalat kuntoutuksen alettua. Fysioterapeutti, valvoja, joutui aluksi jatkuvasti avittamaan potilaan jalkaa. Näimme vilahduksen potilaan kasvoista, ilme ei ollut mitenkään valoisa. Kymmenen kuukauden kuluttua oli tapahtunut iso muutos. Jalat eivät tarvinnut avustajaa ja ilme oli avoin ja hymyilevä.

Kyseinen laite antoi aivoille impulsseja. Näin jalkoja käskytettiin niin sanotun  kovalevyn- eli aivojen välityksellä.

Hoitoa  eli terapiaa annetaan lääkärin suosituksella

-  halvauspotilaille

-  aivovammapotilaille

-  erilaisille neurologiapotilaille mm.

-  MS-potilaat

-  Parkinson-potilaat

-  CP- vammat

-  selkäydinvammaiset

-  tuki- ja liikuntaelimistön ongelmista kärsiville

Terapian avulla kävelyä voi harjoitella myös kuntoutuja, joka muuten ei pysty hallitsemaan pystyasentoa tai kehonsa painoa. Eli on varsin laaja ryhmä potilaita, joille hoito soveltuu.

Varmasti tarkempaa tietoa saa googlettamalla. Tästä tuli mieleeni, että turhaan minä etsivän virkaan yritän kouluttautua. Aika monta kirjainta löysin tästä näppäimistöltä jo helpommin, mutta vielä harjoitusta tarvitaan. Raskastakin tämä etsintä on. Ajatelkaa miten raskasta on kaiken aikaa kannatella siinä sivussa kahdeksaa tyhjäntoimittajasormea. (Jos ihan tarkkoja ollaan, niin yhdeksän sormea pysyttelee lepotilassa.)

Terveisiä voin jo kertoa eräältä rouvalta, joka tulee meille esittelemään vanhoja valokuviaan 6.2.2017 Kuuloyhdistyksen tilaisuuteen.  Vanhan Suomen Petsamo on hänen muistelujensa kohteena. Kyse on merkittävästä palasta historiaamme, josta saamme kuvien ja kertomuksen välityksellä varmasti oikean kuvan.

                                                                 Niilo

Tuttu osoite

...yhden klikkauksen

päässä tästä logosta

Jos olet tullut tähän sivustoon jostain linkistä
ja nyt näyttää, ettei kommenttien jälkeen ole
enää mitään luettavaa niin ei syytä huoleen:
SKROLLAA VAIN ALASPÄIN
sieltä tulee vastaan rivi, jossa
Etusivu ja Vanhempi viesti

ovat linkkejä jatkoon!

Kokemuskouluttaja – mikä se on?

Eri kattojärjestöt kouluttavat sekä yksin että yhdessä muiden liittojen kanssa kokemuskouluttajia. Itse olen koulutuksen käynyt tammi- helmikuussa ja toivoisin, että Salon seudulle saataisiin lisää kokemuskouluttajia.

Kokemuskouluttajat ovat mahtava lisä esimerkiksi oppilaitosten antamaan opetukseen. He voivat kertoa oman tarinansa sairastumisestaan, vammautumisestaan tai sairaan/vammaisen henkilön omaisena olemisesta. Kokemuskouluttaja antaa lihan luiden päälle eli täydentää teoriaa omilla kokemuksillaan.

Kokemuskouluttaja on käynyt 40 tunnin mittaisen koulutuksen. Koulutuksen aikana käydään läpi oma tarina. Se kerrotaan muille kurssilaisille ja esitys videoidaan. Lopuksi tallennettu esitys katsotaan ja kuunnellaan uudelleen sekä arvioidaan. Jännittävää!

Kokemuskouluttajat on kerätty yhteiseen pankkiin, josta eri tahot voivat kokemuskouluttajia tilata tarvitsemiinsa tilaisuuksiin. Kokemuskouluttaja löytyy helposti myös oman piirin tai kattojärjestön kautta.

Kokemuskouluttajat tulevat paikalle yleensä matkakustannusten hinnalla. Tilaaja voi myös maksaa kokemuskouluttajalle enemmänkin. Kouluttajalle ei saa tulla omia kuluja, niistä tilaajan tulee huolehtia. On siis edullista ja hyödyllistä lisätietoa esimerkiksi sosiaali- ja terveysalan opiskelijoille.

Kokemuskouluttaja, joka on käynyt kurssin, osaa puhua asiallisesti. Hän myös tietää korvauskäytännöt ja on valmis puhumaan tilaajan haluaman ajan (5 minuutista vaikka 6 tuntiin).

Rohkaisen kaikkia sairaita, vammaisia tai heidän omaisiaan ja läheisiään hakeutumaan oman kattojärjestön kautta kokemuskouluttajan koulutukseen. Homma on hienoa ja antaa kouluttajalle paljon.

Lisätietoja asiasta saat omasta liitostasi tai minulta vaikkapa henkilökohtaisella viestillä.

Nappaa kiinni tästä ja hanki koulutus! Nostetaan Salo kokemuskouluttajien parhaimmistoon! 

                                                                        Päivi

KAIKENLAISTA KUNTOUTUSTA

Olipa kerran sokea, joka kävi terveyskeskuksessa tekemässä kuntoutussuunnitelmaa hakeakseen KELAn vaikea-vammaisten lääkinnällistä kuntoutusta. Tulipa siinä samalla monta muutakin asiaa hoidettua ja muutamaa viikkoa myöhemmin soi puhelin. Mukava terveyskeskuslääkäri oli hakenut asiakkaan puolesta kuntoutustakin kurssimuodossa KELAsta. 

KELAn ihminen soitti ja kertoi, että näkövammaisten monitoimi- ja palvelukeskus Iiriksessä olisi minulle kuntoutuskurssi varattuna syyskuun viimeiseksi viikoksi. Se on perhekurssi ja tervetuloa, jos aika sopii. Päätös oli tehtävä siinä paikassa ja lupasin lähteä. Olin onnistuneesti vältellyt 17 vuoden ajan kuntoutusta vedoten milloin pieniin lapsiin, milloin kuntoutuksen tarpeettomuuteen. 

Tuli sitten kirje, jossa luki: sinulle on myönnetty viiden vuorokauden sopeutumiskurssi Iiriksessä, jotta oppisit hyväksymään vammasi ja selviytymään arjessa.

Herättihän se vähän hilpeyttä itsessä, kun sokeutumisesta on kulunut kuitenkin jo 19 vuotta. Aikanani kävin kaksikin sopeutumisvalmennusta Näkövammaisten Keskusliiton toimitiloissa Mäkelänkadulla Helsingissä. Silloin olin ensimmäisellä kuntoutusjaksollani kolme viikkoa ja toisella jaksolla kahta kuukautta myöhemmin kaksi viikkoa. Nyt sama luvattiin hoitaa viiden vuorokauden aikana! 

Löytyihän sieltä kirjeestä myös tieto siitä, että kyseinen kuntoutuskurssi on ryhmäkuntoutusta ja samalla perhekurssi. Ajattelin, että onpa hienoa, kun saa koko perheen mukaan. 

Soitto KELAan kuitenkin paljasti totuuden: perhekurssilla tarkoitetaan sitä, että yksi omainen (ei siis naapuri tai hyvä ystävä) saa tulla yhdeksi vuorokaudeksi mukaan. No, kun perheessä sattuu olemaan isännän lisäksi myös kaksi alaikäistä lasta, ilmoitin, että jätän koko miesväen kotiin ja tulen sitten perhekurssille yksin. Minun mielestäni tuo käsite ”perhekurssi” on kyllä todella harhaanjohtava. 

Kaikkien kommervenkkien jälkeen pääsin lopulta kuntoutusjaksolle. Kyllä vähän mietitytti, kun ensimmäisenä päivänä tapasin kuusi muuta kuntoutujaa. Kuulunko minä joukkoon, kun muiden diagnooseista tai näön heikkenemisestä on kulunut vain tovin aikaa verrattuna meikäläisen lähes 20 vuoden takaiseen tilanteeseen. Onneksi ihmiset tekevät kuntoutusjaksonkin! 

Mahtava porukka, viisi kertaa päivässä tuleva ruoka suoraan eteen ja tiivis ohjelma tekivät viikosta ikimuistoisen.

Sai vanha konkarikin päivitettyä tietonsa tähän päivään ja pääsi kokeilemaan sokkopingistä. Se se vasta oli hauskaa, mutta älyttömän vaikeaa! Pelissä kun pitää olla aivan hiljaa koko ajan. Se oli todella hankalaa näin puheliaalle ihmiselle! Uusia apuvälineitäkin löytyi ja varmuutta valkoisen kepin käyttöön tuli viikon aikana lisää rutkasti. Ei mennyt hukkaan tuokaan viikko.

Parasta olivat kuitenkin ihmiset, jotka osallistuivat kanssani samaan ryhmäkuntoutukseen. Heidän kanssaan aika kului kuin siivillä. Miten samanlainen voikaan eri tavalla olevien näkövammaisten huumorintaju olla, sitä ei voi kuin ihmetellä. Sitkeitä sissejä koko sakki! Parasta antia on vaihtaa kokemuksia näkövammaisuuden tuomista haasteista ja tavoista, joilla selvitä arjen pyörityksessä. Viikon aikana tuntui, että on ihan tavallinen ihminen. Kotiin tullessa sitä huomaakin taas olevansa kylän kummajainen…

Eikö kuntoutusjakso silloin ole tehnyt tehtävänsä, kun huomaa olevansa lisäkuntoutuksen tarpeessa? Vaihtoehtoja on monia. Voi hakea yksilöllistä kuntoutusta, jota voi saada 5-22 vuorokautta tai sitten voi hakea 1-3 päivää esimerkiksi tietoteknistä kuntoutusta. Itse huomasin viikon aikana, että keppitekniikkani kaipaa päivittämistä, samoin älylaitteiden ja tietokoneen käyttöopastus olisi paikallaan. Ehkäpä piankin tipahtaa uusi hakemus KELAn postilaatikkoon… 

Päivi

Tuttu osoite

...yhden klikkauksen

päässä tästä logosta

Jos olet tullut tähän sivustoon jostain linkistä
ja nyt näyttää, ettei kommenttien jälkeen ole
enää mitään luettavaa niin ei syytä huoleen:
SKROLLAA VAIN ALASPÄIN
sieltä tulee vastaan rivi, jossa
Etusivu ja Vanhempi viesti

ovat linkkejä jatkoon!