lauantai 2. tammikuuta 2021

Historian siipien havinaa

 

(Kuvassa 6 eriväristä ja -mittaista kynää – ihan kuin me nykybloggaajat.)


Hyvät kynäilijäkumppanit! Lähestymme yhtä Yhdistävän tekijän virstanpylvästä – kun 7 julkaisuvuotta täyttyy. Elämämmehän kulkee seitsemän vuoden sykleissä, niin Rudolf Steiner ainakin sen perustelee ja me, joilla on lapsia, sekä muisti tallella, allekirjoitamme varsinkin parin, kolmen ensimmäisen syklin olemassaolojen havaittavuudet.

Kuinka lienee sitten näin kynäilyn kanssa? Ainakin me olemme omakohtaisesti eläneet jo melko monet syklin jaksot ja haasteiden vuosien jälkeen mukana voimistamassa näkemystämme. Sen tavoitteen täyttymisen yhtenä omakohtaisuutena on kohdallamme ollut tarve koota ajatuksia ja kokemuksia muotoon, jolla pystymme välittämään ne myös kanssaihmisille: me kirjoitamme. Joko talteen taikka julki, tai sitten molempia. Ja juuri meidän kohdallamme Yhdistävä tekijä on ollut se julkikirjoittamisemme foorumi. Osalle jo kaikki nämä vuodet, toisille vähemmän, joillekin jo menneisyyttä.

Nyt kuitenkin katsotaan tulevaisuuteen – 2.1.2021 lähtien, mukana olevista kirjoittajista, 5 + 1 kynän voimin; siis melkein puoli tusinaa, kun Eero ei kuulemani mukaan sitoutunut vakiovuorolaiseksi; onneksi hänkin on kuitenkin mukana. En tiedä, kuinka uudet ylläpitäjät ovat harkinneet kynäilijämäärää kasvattaa, sillä se kerran viikkoon ajastuksen harventaminenkaan ei kyllä kovin kauaa jaksa toteuttaa ajatusta, jota kuviteltiin hoidettavan kahdeksalla kynällä. Toivottavasti joitain ajatuksia on – ja ainakin me ’wanhan liiton kynäilijät’ voisimme (jälleen) pohtia, löytäisimmekö tuttavapiiristä jonkun/joitakin, joilta löytyisi terävä kynä ja tarve löytää julkaisufoorumi. Mieluusti SYTYläisiä, mutta kuvittelen, että apukyniksi (ainakin alkuun) kelpuutettaisiin mielipiteineen myös kaikki sellaiset, joilla on myötäsyntyisiä ajatuksia SYTYn toiminta-ajatuksesta sekä halua edistää SYTYläisten ajatusmaailman ohjailua aiempaa suuremmassa määrin Yhdistävän tekijän antiin. Sen tasokasta sisältöä olemme jatkossakin kukin kohdaltamme ylläpitämässä – vähintäänkin yhtä korkealla kuin nämä seitsemän vuotta!

Kanssakynäilijät! KIITOS!! Kanssanne on ollut mahtavaa ylläpitää Yhdistävää tekijää!!! Ja kaiken tämän läheisyyden, jonka olen taholtanne saanut kokea, tulen säilyttämään muistoissani kauan; tiedä vaikka joskus tästä kaikesta kynäilisin postauksenkin…



(Punaisella pohjalla tyylitelty joulukuusi, jonka latvatähdestä valonsäteitä tekstiin:
Rauhaisaa vuoden loppua jouluineen sekä Onnea Vuodelle 2021
kaikille kanssakynäilijöille läheisineen toivottaen IsoTimppa)    

2 kommenttia:

  1. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  2. TÄMÄ "BLOGI" EI OLEKAAN BLOGI, vaan silloisen ylläpitäjän WhatsApp-viesti kanssakynäilijöille ennen joulutauon alkua, mutta - niinkuin kaikessa uudessa - tämä ylläpidon vaihtokin vaatii näköjään tottumista siihen, että kannattaa lukaista, mitä pistää julki; pelkkä oletus kun ei aina riitä!!!
    (Ja, etteikö tuo 'kannattaa lukaista' koskisi meitä kaikkia - tämäkin piti poistaa ja pistää uusiksi :-) )
    _IsoTimppa_

    VastaaPoista