lauantai 2. tammikuuta 2021

Historian siipien havinaa

Tuollainen otsikkorivi saanee herkimmät allergikot aivastelemaan ja muutkin jo hiukan varuilleen; tässä tarjotaan pölyttyneiden asioiden taas esille kaivelemista, jo moneen kertaan ajan myötä sulaneitten, ”menneen talven lumien” toistamista. Ketä kiinnostaa?

Nyt on tarkoituksenani kuitenkin pitäytyä niin tarkasti lähihistoriassa, ettei siihen ole vielä ennättänyt isommin pölyä kertymään, mutta joka kuitenkin avaisi hiukan käsitystä tämän Yhdistävän tekijän olemassaolosta. Mahdatko muistaa, tai tiesitkö edes, että…

Yhdistävän tekijän blogo sekä teksti "Juuri Sinulle"!

Alussa oli SYTYn Verto Verkossa 2012 aloittama kolmivuotinen, RAY rahoitteinen projekti, jonka tarkoituksena oli viestintäteknologian ja sosiaalisen median keinoin löytää uusia vertaistukitoiminnan muotoja. Vuoden 2013 syksyllä sen tarjontaan ilmestyi kysymys ”Oletko kiinnostunut kirjoittamisesta? Ilmoittaudu ’Näin kirjoitat blogia’-kurssille!” Ja mehän olimme kiinnostuneita!

Helsingistä oli hankittu yliopistotasoinen kirjoittamisen ammattilainen antamaan alkutiedot tällaisesta muotiin tulleesta ja kasvavasta sosiaalisen median ilmiöstä. Meitä oli 7 ”kuunteluoppilasta”, joille avattiin aivan uusia(kin) käsityksiä, kuinka suomen kieltä käsitellään, omien ajatuksien ja tapahtumien tulkkina. Eikä taatusti kenellekään tullut täysin selväksi mistä oli kyse, mutta…  

Alkuperäisbloggaajat Päivi, Eila, Niilo ja IsoTimppa

Meistä neljä tuntui saaneen – omasta mielestään – niin paljon ohjausta ja sellaisen kipinän jo aiemminkin harrastamaamme kynäilyyn, että päätimme itsevarmoina lähteä luomaan omaa blogin kaltaista verkkojulkaisua Internettiin. Päivi, Eila, Niilo ja IsoTimppa ottivat eteensä puhtaan paperin ja ennakkoluulottomasti päättivät julkaista Yhdistävä tekijä -nimistä yhteiskirjoittelun ”hengentuotetta”, vuorotellen ja ilman aiherajoituksia. Ja vaikka se etenikin eletyissä tapahtumissa, se ei täyttänyt kuin puolittain blogikirjoituksen ehtoja ajallisesta etenemisestä – mutta sentään se toinen puoli; mahdollisuus kommentoida kirjoituksia, oli lukijoille tarjolla. Ja tammikuun 1. päivänä 2014 julkaistiin kaikkien saataville Yhdistävän tekijän ”eka postaus”: ”Nyt olemme ihan käytännössä lähteneet toteuttamaan niiden ’Yhdistävien tekijöiden’ etsiskelyä tällaisen blogikirjoittelun ja erityisesti sen aikaansaamien ajatuksien ja tuntemuksienne kommentteina julkistamisena.”

Joukkoamme vahvistamaan saimme vielä Pentin, ja tällä viisikolla saimme jo tammikuussa julkaistua kaikkiaan 14 postausta! Julkaisupäivät vaihtelivat, samoin aiheet, mutta innokkaina yritimme pitää huolen, että SYTYn Facebook-sivulta löytyi aina linkki tänne meitä Yhdistävän tekijän viimeisimpään.

Alkuun hyvinkin sattumanvaraisten julkaisuajankohtien kirjon saimme ajan myötä vakiinnutettua postauspäiviksi keskiviikon ja lauantain. Mukaamme kynäilijöiksi olivat tulleet Sisko, Eero ja Auli, joten kovin suuria paineita ei tekstin tekijöille tullut, kun vuorottelimme. Aika on sitten myös karsinut kynäilijöitämme eri syistä ja tätä nykyä meitä on 5-6 tilanteen mukaan. Vuosien mittaan olemme saaneet myös muutamia vierailevia kynäilijöitä sekä SYTYstä, että sen ulkopuoleltakin – ja edelleen olisimme vallan kiitollisia, jos joku/jotkut haluaisi kaivella vaikkapa kirjoituspöytänsä laatikosta aiemmin laatimiaan tekstejä, taikka ottaisi nyt kantaa johonkin sellaiseen ajankohtaisuuteen, jonka merkityksestä haluaisi kertoa toisillekin. Aiheita ei rajoiteta, kunhan ne säilyttävät asiallisuuden linjan. Tuolta alusta löytyy ylläpitäjän tiedot ja sitä kautta pääset mukaan joko juuri nyt mielipiteesi kertoen taikka useamminkin kirjoittavaksi kynäilijäksemme.

On turha alkaa luettelemaan noita juttujemme aiheita – nehän näkyvät edelleen ”arkistoituneina”. Tosin, yleisilmeen muututtua, osa vanhoista teksteistä on vain valkoisina riveinä, mutta aktivoimalla ne, teksti aukeaa luettavaksi. Blogilaskurin mukaan olemme postanneet jotain yhdistävää kaikkiaan 549 julkaisuna ja niitä on avattu 7 vuoden aikana kaikkiaan reilusti yli 75 tuhatta kertaa. Tosin hyvin pieni osa laskurissa näkyvistä lukemista on hakukoneiden robottien etsintämerkintöjä, mutta suurimmalta osaltaan teidän lukijoittemme avaamia. – Oletteko lukeneet kulloisenkin blogimme sisällön, emme valitettavasti näe, emmekä tunnu kovinkaan usein saavan palautettakaan taikka kommentteja, joilla ohjailisitte kynäilijöittemme aihepiiriä.

Tässä ns. pähkinän kuoressa Yhdistävän tekijän ensimmäiset seitsemän vuotta. Nyt olemme muuttaneet hiukan ”julkaisupolitiikkaamme”; uusi postaus ilmestyy verkkoon joka lauantai ja sivuston ylläpito siirtyi SYTYn henkilökunnalle, jolle yhteysosoite löytyy blogin alusta, tämänkertaisen jutun otsikon yläpuolelta.

Me kynäilijät haluamme osoittaa kiitollisuutemme teille jokaiselle bloginkaltaisen postauksemme avaajalle ja toivomme sen lukemisesta saatavan vähintäänkin mukavan fiiliksen aina alkavalle viikonlopullenne. Jos jaatte julkaisun omalle seinällenne, annatte mahdollisuuden myös kavereillenne päästä näiden yhdistävien tekijöiden pariin. Olemme korostaneet koko ajan sitä, että kyseessä on SYTYn ja SYTYläisten oma foorumi ja nyt iloitsemme siitä, että SYTY otti tämän virallisesti ylläpitoonsa.

Kun mielestänne joku kerta teksti osuu ajatustenne mukaisena kohdalleen, kertokaa se meille – sitä varten siellä jutun lopussa on paikka kommenteille. Sinne voi ja saa kirjoittaa myös erilaisen kannanoton aiheeseen. Ja jos tuntuu, että omasta ajatusmaailmastasi taikka tapahtumista löytyy joku yhdistävä tekijä, jonka haluat kertoa muillekin, niin ei kun mukaan…

Alkaneelle uudelle vuodelle, jokaiselle itse kullekin läheisineen, toivottelen paljon kaikkia tapahtumarikkaita aikoja positiivisissa merkeissä. Poikkeavien aikojen vastapainoksi saattaisi kannattaa ottaa juuri kaikkien yhdistävien tekijöiden esille kaivaminen ja toinen toistamme, vertaistuen voimalla, eteenpäin auttaen, huomaamme selviävämme näistäkin olosuhteita. Yhdessä! Ja yhtenä yhdistävänä tekijänä kannattaa ottaa tavaksi sen lauantaisen postauksen lukeminen – yhdistäähän sekin meitä SYTYläisiä!

Lukemisiin ja jaksamista jatkoon toivotellen
IsoTimppa -logo






Ei kommentteja:

Lähetä kommentti