lauantai 23. tammikuuta 2021

Voihan Korona!



Tai pitäisikö sanoa Covid-19.


On ollut ruttoa, isorokkoa, tuhkarokkoa, polio, sikotauti. Nämä taudit on saatu taltutettua hyvillä rokotteilla ja hyvällä rokotuskattavuudella. Nyt kuitenkin monet vanhemmat ovat jättäneet lapsensa rokottamatta. Miksi?

Jos rokotuskattavuus laskee alle tietyn rajan, taudit palaavat. Tietysti aina on joku prosentti, joka voi saada jonkin sairauden jostain rokotteesta, kuten kävi sikainfluenssarokotuksessa. Noin 200 sai narkolepsian, mutta 2-3 miljoonaa säästyi. Eivät ne ole mitään mukavia sairastaa. Ja monissa sairauksissa on vakavia jälkitauteja. Vähättelemättä heitä, jotka sairastuivat. Eihän aseitakaan ole kielletty ja ne tappavat moninkertaisen määrän ihmisiä. Tai autoja, jotka tappavat myös monin kertaisesti, tuhansia ja taas tuhansia tai vammauttavat. Ihmiset näitä tietysti käyttävät. Flunssan ehkäisyyn on kuitenkin hyvä ennalta-ehkäisy, hyvä käsihygienia ja suu-nenä maskit.

Vuosi oli hermoja raastavaa varmaan ”yhdelle sun toiselle”. Uskon, että vuosi 2020 jää kaikkien mieleen. Oli etätyötä ja –koulua. Joka sukupolvella pitää vissiin olla joku kriisi, että herättäisiin ajattelemaan asioita hiukan tarkemmin, toivottavasti.

Yli sata vuota sitten oli espanjantauti. Nimestään huolimatta se ei alkanut Espanjasta. Espanjantautiin kuoli arviolta 30-100 miljoonaa ihmistä. Tuohon aikaan ei ollut vielä väestönlaskenta oikein ”hyvissähantimissa”, joten tarkkaan ei tiedetä. Ensimmäiset tautitapaukset huomattiin yhdysvaltalaisella sotilasleirillä maaliskuussa 1918. Silloin oli sotatila, joten ei sitä varmuutta varmaan kukaan tiedä. Mutta nimi muodostui siitä, kun tauti levisi Espanjaan, joka ei ollut sodassa. Heinäkuussa 1918 espanjantauti oli levinnyt jo joka puolelle maailmaa. Silloinkin tauti levisi, vaikka tuohon aikaan ei edes matkusteltu niin paljon kuin nykyään.

Ei tarvitse tulla kuin tuollainen pieni, näkymätön vihollinen, joka laittaa koko maailman sekaisin. Koronavirukseen on kuollut jo satoja tuhansia maailmalla. Viimeisin tieto taitaa olla vajaat 2 miljoonaa. Ennen kuin rokotukset saadaan kaikille halukkaille tulee kuolleita vielä paljon lisää. Koska eihän ketään pakoteta rokotusta ottamaan, mutta suositeltavaa se kyllä olisi.

Toivottavasti tämä on parempi vuosi. T. Sisko

1 kommentti:

  1. koronaan rokote kehitetty melko nopeasti, se on hyvä asia. Huonompi taas on se ettei osata päättää kenelle se annetaan ja koska, kun yksi puhuu sitä ja toinen tätä ja kolmas tyrmää kaiken. Lisäksi rokotteen valmistaja ilmoittaa ettei pysty toimittamaan luvattua määrää rokotetta.

    VastaaPoista