lauantai 9. tammikuuta 2021

Joutenoloa järven rannalla

Lumikki ja 6 kääpiötä, Nuhanenä jouduttiin jättämään kotiin 

Covid 19 karanteenin takia.

Lähdimme tällä kokoonpanolla viikoksi luonnon keskelle.

Olemme tällä vaihtelevalla kokoonpanolla matkustaneet kerran vuodessa jos johonkin jo vuosia. Koronatilanteen vuoksi tänä vuonna kohde oli kotimaassa.

                 

Kuva Jupen mökistä.

Periaatteena on ollut, että paikassa jossa olemme, toimimme omatoimisesti. Mahdollisuuksien mukaan hankimme ruokailuun tarvittavat raaka-aineet paikkakunnalta. Aina se ei ole ollut helppoa eikä mahdollista. 

Tänä vuonna, kun olimme kotimaassa, metsässä riitti poimittavaksi mustikoita, puolukoita, sieniä ja löytyipä tyrnimarjapuukin, jossa oli todella paljon marjoja. Sosialisoimme kaikki lähialueen metsät marjoista, mutta vielä sinne jäi muillekin. Toki söimme muutakin kuin marjoja. Oli makaronilaatikkoa, lihapullia ja muusia, pihvipäivä, keittopäivä, jälkiruokana sitten oli marjapiirakkaa tai pelkkiä marjoja.

Sauna lämpeni joka päivä. Ainoa haittapuoli paikassa oli kantovesi peseytymistä varten, mutta yhteistyöllä sekin hoitui. Sitähän sanotaan, että puhtaus on puoli ruokaa.

Arvonnan tuloksena sain oman kammion, jossa vietin yöt. Nukuin tosi hyvin, vaikka tila viilenikin aamuksi melko lailla.

 

Saunarakennus


Viikko vierähti nopeasti, mutta aika oli kaikille ihan riittävä.

Nyt jo oli puhetta, josko pidämme välivuoden johtuen siitä, että tänä vuonna oli erityisen hankala sovittaa aikatauluja ja saada mökki vuokralle.

Ainoa vahinko tapahtui minulle - TIETYSTI! En nostellut jalkojani tarpeeksi ylös, joten vasen jalka tarttui juurakkoon sillä seurauksella, että menin vauhdikkaasti nurin. Siitä oli seurauksena kylkiluun murtuma, joka oli jonkin aikaa tosi kipeä, mutta helpotti, jotta voin jatkaa mökkeilyä.

Kuitenkin loppuyhteenvetona voidaan sanoa, että taas kerran viikko onnistui ja eteenpäin mentiin.   


                                                                                                            JUPE

 

 

 


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti