Kirjoihin ja kansiin

 

Vuodenvaihteessa itselleni on tärkeää aloittaa uusi kalenteri. Työpaikkojen kalenterit varauslistoineen ovat jo vuosia olleet sähköisessä muodossa ja löytyisihän laitteista toimintoa jos jonkinlaista vapaa-ajallekin, mutta minulle merkityksellistä on kynän ja paperin tanssi.  Seinäkalenterinkin haluan, siihen merkitsen aamulla herättyäni ulkolämpötilan keittiön mittarista ja syntymäpäiviä, hammaslääkäreitä, harrastuksia ynnä muuta muistettavaa koko perheelle tiedoksi. Merkintöjen tekeminen on sallittua kaikille, vaikka itse tunnunkin olevan “pääkäyttäjä”.

Laukussa kulkevaan kalenteriin kirjoittelen työaikoja, jo edellä mainittuja harrastuksia ja varauksia, kursseja ja muita sovittuja tai suunniteltuja juttuja. Sinne voi varastoida myös hauskoja sattumuksia ja lausahduksia, oikeastaan mitä vaan. Käsin kirjoittaminen saa itselläni aikaan aivan erilaisen muistijäljen kuin tietokoneen näppäily, vaikka omin käsin sekin tehdään. Ehkä se on kirjainten muoto ja käden liike tai käsin kirjoittamisen hitaus, joka auttaa aivoja lokeroimaan tiedon oikeisiin paikkoihin. Näppäillessä vauhti voi kiihtyä nollasta sataan ja lause on valmis ennen kuin ehdin ajatella ajatusta loppuun. Onneksi olen hidasta sorttia niin ajatuksiltani kuin näppäilyltäni, ja oma sataseni taitaa jäädä taajamanopeuksiin!

Tämän vuoden alusta kokeilen myös onnellisuuspäiväkirjaa. Se on ihan tavallinen muistikirja, jonka olen saanut lahjaksi. Kirjaan on tarkoitus kerätä joka päivä jokin pieni omalle kohdalle osunut hyvä hetki, asia tai kokemus. Olen kysellyt näitä myös lapsilta iltaisin. Onnellisuus on oikeastaan aika kummallinen juttu. Yksinkertainen, mutta silti niin koukeroinen. Mietin viime vuotta, joka oli maailmanlaajuisesti aika mullistava. Oli pelkoja, epätietoisuutta, eriarvoisuutta, väärinymmärryksiä ja vastakkainasetteluja. Koin noita tunteita itsekin. Ja silti olen sitä mieltä, että 2020 oli ihan hyvä vuosi. Oli paljon pieniä hyviä hetkiä, vaikka oli yhtä lailla pieniä huonojakin hetkiä. Ehkä aika monille tuttuja kiitollisuuden tai onnen aiheita ovatkin meillä top kolmoseen nousseet kiva kotona oleilu, ulkoleikit kavereitten kanssa ja lumi.

Onni ei olekaan sitä, että kaikki on koko ajan täydellistä, vaan oikeastaan sitä, että ottaa kiinni siitä pienestä mitä on, ja antaa sen avautua sydämeen kukkimaan. Sitten taas täysillä kohti myrskyä ja pam! Sieltä se hyvä fiilis taas pilkistää kun ottaa kiinni vaan. Joskus on vaan kauhean vaikea huomata niitä pieniä hyviä - ehkä kirjoittaminen tuo siihenkin uusia ulottuvuuksia.

Innostutko sinä kokeilemaan?

Pieniä onnen hetkiä itse kullekin,

riipustelee Auli