VIE VANHUS ULOS…

IÄKKÄIDEN ULKOILUPÄIVÄ

Salon kaupungin palveluna ja Ikäkeskus Majakan toteuttamana vietettiin tuota valtakunnallista kam-panjapäivää 10.10. Teijon kansallispuistossa. Tuon toteuttavan tahon toimesta minutkin houkuteltiin jo ennakolta mukaan ja ajatus nokipannukahvista sekä nuotiolla noetusta makkarasta sai melko helposti antamaan periksi, vaikka…

Kaikki meikäläistä lähemmin tuntevathan ovat tietoisia, että laulu, leikki ja urheilu eivät kuulu listauksissani Top 10:in. Läksin silti, kun lupasin. Bussi oli odottamassa jo torin pysäkillä ja rollaattorikin löysi matkustustilansa. Itse istahdin ensimmäiseen vapaaseen paikkaan auton keskipaikkeilla. Jo valmiiksi hiukan hikisenä ja ulkoilupäivään varustautuneesti asustettuna, mutta kun jo takinkin pukemisessa oli ollut omat riesansa, niin olkoot päällä. Ja lakkiahan harvoin riisun muualle kuin kahvipöytään asettuessani, enkä aina silloinkaan – ulkosalla.

Vieruskaverille viskaamieni huomenien lisäksi en ”suostunut” keskustelemaan enempää, vaikka hän kohteliaasti tarjosi aloitteellisesti useammankin mahdollisuuden. Istua turjotin ajatuksissani ja ihmettelin, miksi oikein olen mukana tällaisessa.

Purkauduttuamme bussista joukko läksi siirtymään kohti rantaa, jonne oli hyvää ja esteetöntä väylää puolisen kilometriä. Jälkipään valvojan jäädessä seurailemaan etenemistäni ja palvelukoiraharrastajan koirineen myös liikkuessa kanssamme saimme jo jonkinlaista keskusteluakin aikaan – enkä tarvinnut edes yhtään taukoa riittävällä verkkaisuudella etenemisessä. Kun vastaan avautui alue, jossa päivää viettäisimme, huomasin olevani jo melko lailla leppoisammalla mielellä tuota melko suurta ja värikästä joukkoa katsellessani.

Eikä siihen joukkoon ollut lainkaan vaikeaa sopeutua mukaan rollaattoreineni. Jopa alkuverryttelynä suoritetun jumppatuokion katselin ilman omatunnontuskia istuskellen taustalta.

Kaikkea muutakin seurailin tietyllä mielenkiinnolla, sillä monenmoista erilaista leikkimielistä ja pelihenkistä ajankulua oli alueelle toimintapisteiksi laitettu – ja laiturilta pääsi jopa soutelemaan. Yllättävän useita tuttuja ja lähes tutuntuntuisia kanssaihmisiä ilmaantui näköpiiriin ja jutusteluetäisyydelle – yli kymmenvuotisen vapaaehtois- ja vertaistukituhtailujeni kautta tutustuttuina. Ja vaikka en varsinaisesti osallistunut noihin paikalle järjestettyihin houkutuksiin, niin jo tapahtumat niiden ympärillä ja kanssaihmisten iloinen rupattelu, pienet kavereitten väliset kisailut ja omien taitojensa puntaroinnit veivät ajatuksiani huomaamatta kaiken aikaa enemmän ”osallistujana mukanaolijaksi”!

Ensimmäisen tunnin loppupuolella huomasin rollaattorini kulkeutuneen makkarajonoon; eikä lainkaan häirinnyt havainto, ettei käteeni pistetty makkara suinkaan ollut saanut nuotiosta nokisia karsinogeenejä pintaansa; kuuma ja maukas silti. Toisessa jonossa ne odottamani noki-pannukahvit sai ”huulenlämpöisenä” suuresta termarista ja kun olen periaatteeni kanssa päättänyt, ettei kahdensankymppinen juo kahviaan pahvimukista, olin ennakoiden varannut mukaan matkamukini, jolle löytyi paikka rollaattorista, kun juodessa en itse osannut sitä kuvata:

Paikallinen lehti kyllä senkin oli noteerannut tapahtumasta seuraavana päivänä kertoessaan – kun heillekin myönsin, että en ole periaatteessa pahvimukista kahvitellut vuosikymmeniin, edes Salon torilla, jossa sentään yhdessä kahviossa on kunnon mukit!

Reissuravinnosta mukavan kylläisenä jatkoin tuota ”katseella seuraamista”, monessa myötäeläen ja pisteestä toiseen siirtyillen, olin kuin yksi heistä, joita riitti ympärilläni ja kaikissa toimintapisteissä.

Kyllä siellä näyttikin riittävän kiinnostusta sekä fyysisiin, että aivojumppatehtäviinkin, joita molempia Majakan toimesta alueelta löytyi kaikkien makuun. Mustakuula-sana-tehtäväänkin ilmaantui melkoisen nopeasti uusia sanoja toinen toisensa jälkeen, jopa sellainen harvinaisuuskin, jossa kaikki 9 kirjainta oli käytettyinä rakennetussa uudissanassa! 

Noita useassa kohteessa olleitten tunnistamistehtävien oikeita vastauksia lueteltaessa, aloin tuumailla, että lienee syytä ohjautua ajoissa kohti bussin parkkipaikkaa. Melko pian huomasin myös, miksi tulomatkasta selvisin levähtämättä (mikä ei ollutkaan ainoastaan olettamani hyvän seuran ansiota, vaan) kun koko paluumatka oli näet ylämäkeä. Ensimmäisen pysähdyspaikan kohdalla hoksasin luoda katseeni välkkyvälle järvelle ja sen syksyiseen rauhallisuuteen ja siitä näkymästä keräsin muistiini  tunnekokonaisuutta mukaan otettavaksi.

Neljän muun ”varikkopysähdyksen” ja monien ohittaneitten ryhmien jo häivyttyä näköpiiristä, olin sen varsinaisen päätien laidalla, ja jo ennen sovittua bussin lähtöaikaa. Siinä oli mukava fiilistellä ulkoilupäivän yhtenä osallistujana ja kuulostella ympäriltään puheensorinaa, josta selkeästi kuului läpi vahva positiivisuus. Bussissa palattiin entisille paikoillemme ja heti istahdettuani saimme käyntiin vieruskaverikeskustelun reissun annista ja siitä, kuinka tärkeää on, että meille tarjotaan tällaisia virikkeitä, kun yksin ei tule monastikaan lähdettyä. Ennätimme kehuskelemaan järjestelyjä ja paikkavalintaa sekä sitä, kuinka paljon oli ennakolta nähty vaivaa päivän onnistumisen eteen. Oli virkistävää huomata keskustelun luontevuus ja tajuta, että olisi vielä puolisen tuntia aikaa ”elää” kaverin kanssa sitä kaikkea, minkä antia on osaltaan saanut nauttia.

Bussi lähti ja… Kyllä en olisi uskonut, kuinka pian ja korkealta sielunelämässään pystyy putoamaan, kun auton kaikista kaiuttimista alkoi pauhaamaan karaoketaustoja ja monitoreissa pyöri iskelmien sanoituksia. Omassa lähiympäristössä en huomannut kenenkään laulavan, mutta ehkä auton etuosassa heitäkin oli ja kaiketi laitteisiin kuului myös esilaulaja. Joka tapauksessa ääntä riitti! Valitettavasti!

Oikeastaan se muodosti (kohdallani) sen ulkoilupäivän ainoan miinuksen, mutta vankan myötämielisesti onnistuneen tunnelman vuoksi, sekin oli kaiketi vain puolen miinuspisteen paikkeilla!

Eli summa summarum: upea päivä ja idea kaupungilta toteuttaa osallistuminen valtakunnalliseen kampanjaan näin onnistuneesti! Kaikille järjestelyihin osallistuneille kiitokset, kuin myös jokaiselle mukanaolleelle matkaseurasta. Sain elää mahtavan tuokion poissa eläkeläiskiireistä ja ajankäytön-seurannan aiheuttamista paineista. Se jätti niin voimallisen hyvänolon rentouksineen, ettei se vielä tätä sunnuntaina kirjoittaessani ole juurikaan seuraani jättänyt! Kiitos, kyllä passaa houkutella mukaan toistekin!

PS. Miksiköhän meitä rollaattorilla ”kaahaajia” ei ollut uskaltautunut mukaan kuin yhden käden sormin luettava määrä? Moneen paikkaan pääsee kyllä noillakin apuvälineillä ja taatusti paluumatkalla tuntee, että kannatti lähteä. Kiireettömiä esteettömiä reittejä löytyy, jos…