TAAS MENNÄÄN

Tiedätkö sen tunteen, kun katoat? Sen kun häviät arjen kiireisiin ja lakkaat olemasta oikein mikään. Olet kone, joka aikatauluttaa tulevaa viikkoa ja koettaa kasata jo hieman seuraavaakin. Et muista enää itseäsi, kuin pienen ohikiitävän hetken, kun aamupesulla moikkaat peilikuvaasi nopeasti todeten, ettei kiireet sovi mustille silmänalusille.

Syksy ja kiireet ovat palanneet. Mennyt kesä on kasvattanut lapsia niin, ettei yhdelläkään ole enää sopivia jalkineita, saati muuta ulkovaatetusta. Eräänä päivänä esikoululaiseni sanoo varoen: ”Äiti, mun kumpparit vähän puristaa varpaista.” Lupasin katsoa kenkien koon eskarin eteisestä kun seuraavana aamuna mennään. Seuraavan aamun tullessa näkymä oli karu. Reipas ihana juniorini kävi metsäeskarissa kumppareissa kokoa 30, lenkkarit ostettiin kesän jälkeen kokoa 33. Vuoden äidin titteli oli saavutettu! ”Ei se mitään”, sanoi eskarini lohduttaen. Kenkäkaupoille lähdettiin samana iltana.

Almanakka huutaa täpösen täynnä. Kaikkien vanhempainillat, kaikkien harkat, omat työt, keskusteluajat kouluun ja päiväkotiin, omat lääkärit ja lasten lääkärit, autojen huollot ymym. Mutta laiska töitään luettelee ja näillä mennään.

Joskus tämän tohinan keskellä ihmettelen, miten pyykkikori notkuu aina täpösen täynnä ja maito on aina loppu. Ja ehkä vähän sitäkin, että vaikka kuinka nukkuu öisin, miten kummassa silmieni alla olevat varjot eivät koskaan katoa.

Syksy on silti kaunis. Kaikki puut ovat väriloistossaan kuulaina syysaamuina, kun kiireisen aamun jälkeen töihin ajelen. Aurinko nousee esiin vielä toisinaan, niinäkin aamuina kun et ole ehtinyt syömään aamiaistasi laisinkaan ja toisen käden hansikas on kadonnut lopullisesti. Viikot etenevät vauhdilla ja kohtahan on taas joulu. Silloin on aikaa pysähtyä taas hetkeksi ja kuulostella suloista rauhaa.

Voimia arkeen, arjen sankarit ja sankarittaret. Muista, että olet hyvä juuri noin.

Rakkaudella! Tanja