keskiviikko 30. lokakuuta 2019

Happy together


Ihanaa kun voi nuortua 55 vuotta parin tunnin aikana. Näin kävi meikäläiselle, no ainakin melkein. Olin jo kauan sitten ostanut lipun nuoruuden lemppariorkesterin konserttiin. Vielä kun soittivat Salossa Provinssi teatterissa, ei tarvinnut pitkää matkaa matkustaa.


TOPMOST yhtyeen logo, jossa tuo otsikon teksti "Happy together".

Topmost oli tulossa Saloon, jeee! Yhtye tekee juhlakiertueen tänä vuonna.  Harvinaista, bändi on pysynyt yhdessä 55 vuotta ja mukana vielä 5 alkuperäisjäsentä, 6 heitä oli alun perin, kosketinsoittaja sairastui ja on poistunut ”isompiin orkestereihin”.

Yhtye aloitti soittamisen 1964, jolloin meikäläinen oli 10 vuotias. ”Pojat” olivat noin 5-7 vuotta vanhempia. Kisu oli orkesterin nuorimmainen silloin, vain 13-vuotias, kun toiset olivat jo 17. Kertoivat, että olivat silloin nuorina poikina päässeet The Hollies yhtyeen lämppäri-bändiksi.  Sehän oli tietty siihen aikaan ISO juttu. Olivat sitten jälkeenpäin lähteneet pukujen ostoon, ihan Tukholmaan asti.  ”Villapuseropojat” sai jäädä taakse.  ”Isot pojat” maailmalta näyttivät esimerkkiä miten pukeudutaan.

Rhythm’n blues ja soul musiikkia soittivat alussa, ovat kuitenkin hienosti ”vireessä” edelleen.  Kaikilla on laulunlahja jäljellä. Harri Saksala soitti huuliharppua, kitaraa soitti Gugi Kokljuschkin, Eero Lupari kitara, Heimo Holopainen kitara, Kisu Jernström rummut, sekä uusi kosketinsoittaja Tommi Lindell, joka myös lauloi.

Jutussa, kuvan yläpuolella olevien henkilöiden kuvista sekä yhtyeen logosta tehty kollaasi.

Tuttuja kappaleita kuulimme, mm. James Brownin I´ll Go Grazy, Näen mustaa vaan, Hän sinut jättää, Kisu lauloi ”Uneen aika vaipuu”.


Aplodit olivat niin valtavat, joutuivat tulemaan uusiksi ja kuulimme myös Merisairaat kasvot, joka on yksi tunnetuimmista kappaleista.

Oli hienoa kuulla heitä ihan ”livenä”. Olisin kuunnellut vaikka toiset kaksi tuntia.
            Sisko

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti