Puista saa elinvoimaa!

Siitä on monta myrskyjen aikakautta, kun otin kantaa tuulen synnylle. Perusteena oli eräästä teoksesta saamani uusi kannanotto luonnonilmiön muodostukselle. Tässä kirjassa kerrottiin lyhyesti tuulen syntymisen prosessi. Tuulihan alkaa yleensä hempeästi, voimistuen aina myrskyksi asti. Tämän olemme viime aikoina saaneet kokea ja nähdä ainakin median välityksellä. Luonto on näyttänyt voimansa ja kyntensä.

Sinä vuonna kun kirjoitin ihan oman mielenvirkeyden ylläpitämiseksi ”Tuulen synty” jutun lähdeteokseni nimi oli Juhana Vänskän toimittama kirja nimeltään ”Vitsijätti”. Kirjan nimessä on varmasti se eka vitsi: Vitsi jätti – kysyn vaan mihin se sen jätti?

Itse olen sellainen tosikko humoristi. En aina ymmärrä kuulemiani saatikka lukemiani vitsejä. Saattaa mennä pitkä tovi ennen vitsin saapumista ymmärrykseeni. Pyrkimykseni on kuitenkin elää siten, että kaikkea ei pidä ottaa niin vakavasti. Siinä on myös yksi syy kirjoituksilleni. Tarinoitahan on kerrottu ja kirjoitettu kautta aikojen. Tähän juttuun myös siinä, että olen niin sanotusti tykästynyt kulkemaan metsissä.

Varmasti korpimaisemat muodostui ihastuksen kohteeksi, kun isäni opastuksella kuljimme niin sanotun riistan toivossa metsällä. Siihen aikaan pennit eli markat oli otettava kiinni vaikkapa oravia metsästämällä. Oravan nahkat olivat käypää kauppatavaraa. Niillä tienasi jopa paremmin kuin valimotyöstä. Se oli sitä aikaa se. Nyt nuo villit ja vapaat eläimet ihastuttavat meitä kaikkia. Museoon varmasti tarvitsee mennä, jotta näkee oravannahkapäähineitä, puuhkia tai kauluksia. Etenkin hienoimmat ja varakkaat rouvat niissä silloin kulkivat ja myöhemmin lähes koko kauniimpi sukupuoli. Raaka-aineista oli pulaa muodin maailmassa. Siksi oravannahkat olivat käypää tavaraa.

Varttuneella iällä tapa metsissä ulkoiluun vahvistui ja tuli vielä nautittavammaksi. Suomalaiset osaavat nauttia korpien hiljaisuudesta.

Olen siinä kunnossa, etten voi kuin haaveilla metsissä puiden keskellä vaeltamisesta. Mukavaa kuitenkin on muistella mennyttä kulunutta aikaa. Kyllä sitä jo silloin joskus puut aloittivat ilkamoida keskenään. Heiluttamaan latvuksia edestakaisin oikein ryhmissä. Ilmanvirtaus alkoi tuntua luissa ja ytimissä. Pakko siinä oli ilmanvirtausten keskellä lisätä lämmintä villaista ylle. Nautittavaa katseltavaa ja kuunneltavaa tämä ilakointi oli.  Ja kun puita alkoi raju meno väsyttää ja niin luonto rauhoittui. Harvoin lehdistä sai lukea, että silloin, ainakaan siellä päin Suomea, oli puita kasapäin kaatunut. Vahinkoa ei juurikaan mainittu tapahtuneeksi. Päre-, pelti- ja muut katteet pysyivät paikallaan. Mielestäni niin sanotut kovat syysmyrskyt olivat aika lieviä nykypäivään verrattuna. 

Pitkään on puhuttu ilmaston muutoksesta ja sen vaikutuksesta elämäämme. Huonompaan suuntaan olemme menossa. Käsin kosketeltavia esimerkkejä on vaikka kuinka paljon. Luonto itse varoittelee ja antaa merkkejä muutoksesta. Tiedeihmiset varoittelevat ja neuvovat kuinka pitäisi toimia.

Itse uskon vahvasti luonnon itse julistamaan sanaan. Kaikkein vankempia sanansaattajia ovat nuo parikymmentä metriset metsien puut. Ajatelkaa kuinka monta kertaa, tänäkin vuonna, niiden vallaton iloisuus on saanut rajut mittasuhteet. Jokin ihmisille käsittämätön halu ja voima on yltynyt protestiasteelle asti. Jos ymmärtäisimme niiden oikean kielen, niin vapaasti käännettynä siinä olisi ärräpäitä ja muita laatusanoja vahvasti mukana. Eikä meitä ihmisiä ihan viisaiksi kehuttaisi.

Tämän jutun kehittelyyn on antanut aiheen TV-ohjelma, jossa kerrottiin metsien ja puiden merkityksestä elämäämme. Ohjelma oli ehdottomasti sellainen dokumentti jota kannatti seurata.  Muistan jotenkuten, siis osapuilleen, vaivaiskoivun ”hätähuudon” tuholaistoukkaa vastaan. Tuholainen tykkää koivun lehdistä. Koivu on eri mieltä tuholaisen aikeista. Se osaa muuntaa lehtien maun ei-haluttavaksi. Samalla se viestittää tuholaisvaarasta. Linnut ottavat viestin vastaan ja lähtevät joukolla paistia syömään. Näin vaivaiskoivu pelastaa itsensä.  Onneksi meillä on tarkkanäköisiä ihmisiä, joita on tästäkin tiedosta kiittäminen. Kiitos tekijöille, jotka ovat saaneet aikaan ”puhuvan” metsä- eli luonto-ohjelman.

On erinomainen asia tuo jokamiehen oikeus. Rajoitteita noudattaen metsiin voi mennä vapaasti vaikkapa puita halaamaan. Ilman asianomistajan lupaa älä taita puun oksia tai ota esimerkiksi kuusen tainta edes joulukoristeeksi. Sammaleen ottokin on kielletty. En ole kuullut, että yhden saunavihdan tarpeitten ottajaa olisi rangaistu. Muista kuitenkin, että voit joutua siitäkin vastuuseen. Jos vihdan teet, niin älä aiheuta vahinkoa puulle. Latvan taittaminen on jo vahingontekoa. Latvansa menettäneestä koivusta tulee näet monihaarainen. Parasta on kysyä aina lupa ja silloinkin on muistettava tuo latvan taittaminen, jotta ei tulisi tehtyä vahinkoa.

”Vielä niitä honkia humisee...” Siihen tapaan mainitaan jossakin laulussa, aikoinaan Metsäradion tunnuksenakin soivassa. Ainakin kolme puulajia, joista olemme vuolleet ”vihreää kultaa”, on ollut lauluntekijällä mielessä. Olisiko niitä voinut ollut useampi kuitenkin? Muistelen pettua, leivän jatketta, jota oli ”vuoltu” nälkävuosina männystä, sekä tietenkin hongasta ja petäjästä. Siinähän ne kolme varmaa ovat! Petäjäistä ainakin on käytetty laulun sanojen mukaan leivän jatkeena. Ainakin puolet jauhojen määrästä on ollut petäjän nilaa. Tällaista leipää olen saanut maistella. Ei missään nimessä sitä leipää voinut kehua hyvän makuiseksi. Voikukkasalaattikin on parempaa.

Metsät ja niiden muodostumisiin tarvittavat puut on paljon enemmän mitä osaamme kuvitellakaan. Metsä on aivan mahtava elementti elinympäristöstämme. En osaa kirjoittaa miten monella tavalla metsä vaikuttaa olemassaoloomme. Oli mahtavaa seurata TV- ohjelmaa metsän olemuksesta.

Tietenkin metsän henki on vaikuttanut meihin. Metsä on elänyt ja elättänyt turvapaikkana, niin todellisuudessa kuin mielikuvituksissa. Metsä on koti menninkäisille ja muille mielikuvituksen hahmoille. Sadut ja kertomukset on sijoitettu metsään. Lapsiparoille on muodostunut kammo pimeään metsään. Monta eksymistä on estetty tällä pelkotilalla.

Emme juurikaan ymmärrä miten tärkeä puusto ja kasvillisuus on hyvinvointimme kannalta. Vaikeaa on ymmärtää puuston lähettämää hätä- tai hyvinvointisanomaa. Metsä keskustelee hyvin laajalla alueella keskenään. Puiden juuret on aivot, jotka sanomaa lähettelevät tulevasta. TV-ohjelmassa kerrotaan puuntaimesta. Siinä havaitaan uuden elämän alkaneen vanhasta puun juuresta. Tämä juuri on todettu satoja vuosia vanhaksi ja joka on lähtenyt uuteen kasvuun. Itse asiassa pieni taimi on koko metsän vanhin yksilö. Juuri- ja sienirihmastoilla on hyvin suuri merkitys pelkästään puiden sanansaattajana.

Kun muistelen omaa olemassaoloni aikaa, niin on tämä maailma muuttunut. Lähinnä säätilat ovat menneet erilaisiksi kuin silloin joskus. Poikkeusvuosia on aina ollut, mutta muutokset tapahtuivat harvemmin. Ilmasto kokonaisuudessaan oli silloin joskus tasaisempaa. Neljällä vuodenajalla oli selvempi merkitys. Sanotaan, että kun tuli talvi, niin myös elettiin talven merkeissä. Kesä oli kesä ukkossateineen. Harvoin sellaisista ilmoista uutisten aiheeksi oli. Trombit oli kevyitä pölypilviä ja hurrikaanit saattoivat käväistä jossain meistä ja tietoisuudestamme kaukana.  Tietenkin merellä olleet pienet alukset saattoivat vaurioitua niissä, mutta vahingot olivat mielestäni kohtuullisia nykypäivän menoon nähden. Nykyisin hirmumyrskyt tuppaavat olemaan pitkäkestoisia ja tavoittavat tiedollaan jokaisen. Tietenkin tiedonvälityskin oli eri luokkaa kuin nykyisin.

Tämän jutun kirjoitin ihan vain siksi, kun tykkäsin ennen vanhaan kulkea ja oleskella metsissä luonnon kulkua seuraten: teerten, metsojen ja pyiden lentoon pyrähtämiseen pelästyttäjänä, sieni ja marjapaikkoja hakien. 

Puut heiluvat edelleenkin edestakaisin mielellään - tuulta kehittäen. Koettakaamme elää siten, ettei niiden tarvitse mieltään osoittaa ja raivostua ihmisten tyhmyydelle.

Niilo