Kaveruutta kakarast alkai, yheeksäis

Silviisii ja iha just nii, taik melko lähel sitä kuitenkii. Meinaan niitkii viimekertasii tanhuloit ja tanssireissui. Usjast niist on piisant muisteltavvaa, jot jatketaa nyt viel tässäkii.

Mutt täs kohas pittää sit korostaa, jot tätä vanhemmis juttulois ei oo ennää kuvat mukan. Mis kuvat sit lienööt ja miks niist ei näy jälkiikää, jiäp (ainaki miul) arvotukseks, mutt onneks tekstipuol on talles, jos kuka ei oo viel lukent. Jotta täst vaa jatkamaa...

Se serkkutyttöin, joka miuta tanssimaaki opetti, hää ol – niinku maal muka pitikii – silviisi vähäsest niinko ujo, jot piti olla saattimies tanssiloihe. Ja kuuluha se semmone niihe piirilöihi niinku luontasestkii, mut ko hänel se ol oltava jo mänömatkal! Miu vuitilleinhaa sekkii vakanssi lankees. ”Jotta määttä ja tuutta yhessä, etkä Timukka lähe mihinkää er matkoloilles”, komens äitiisäkkii viel lähtiis. Se tää miun kummitättiin ol kyllä mukavasorttine, mut jollonkii enemp ku jyrkkä. Enkä mie taint olla lähtijist se luotetump puolikas. Ja myöhä luvattii! Polkupyöril mäntii, ko matkaa ol semmone reilu puol peninkulmaa – eihä semmone sillo tuntunt missää, ei kävelle kulkiiskaa, saatikka poleksimal. Siel Ponsil, urheiluseura laval, ei kylläkää miun tarvint hänt tanssitel, ko ol hakijoi enempi mitä hää ennätti pyörimääkää. Ja minnuu kiinnostiit enemp ne vieraammat. Jo sillokii!

No yhel kerral miust alko näyttämää, jot naapurkylä ökytalo pojal olliit mieles yhes kulkemiset kottiipäi. Ja mie serkult kysyinkii, jot jouvanks mie jo omil teillein, mutt kuulemma en. Siint sit lähettii niihe pyörilöihe kans maantiel ja tää mukkaa pyrkint saattimies pärähytti siihe takalokasuoja tuntumaa moottorpyörällää. Ja silvii matka jatku, eikä hää yrittäntkää männä meist sivute. Siel mummola lähel, sit ko kylätiel jo oltii väistyttyn, nii siel ol parikii veräjää, jottei elikot pääst laitumeltaa viljahalmeesee lahmaamaa tahi kasvimaal. Se ensimäine ol jonkii verra viel ettäämpän mummolast ja siihe myö sit pysähyttii. Hyö, nää saattilaiset, paistoit särkee silmillää ja mie yriti malttaa olla sekkoomata heijä juttuloihee, mutt pitkäkshää miul aika käi.

Se saattimies huomaas sen ja hää ykskaks sanokii, jot jos halluut kokkeil mite satapiikkine Jawa Cezeta kulkoo, nii… Ei taint poika pääst lausettaa loppuu ko mie koppasi häne käistää sellaset rillit, jot ei mäne roskii silmilöihe ja olij jo poleksimas moottorii käyntii! Taisiit ne viel läksijäisiks sannoo, jot pensa piisaa, eikä oo mittää kiirettäkkää. Ja siin ol se miu ensimmäine yksinäinajeluin moottorpyöräl. Opettajan pyörä kans jollokiiha olij jo suan opetel, mutta jotta iha iteksee. Ei taint sattuu ain oikijat vaihteet kohillee, mut melko kaukan tul käytyy, vaikk ei nää verrääl’oottelijat näyttäneet mitekää pitkästynneilt. – Siint myö sit kulettii se loppu kahestaa ja moottorpyörämies läks kottiisa. Semmone siint vielä oj jiän muistii, jot ko mummola pihaveräjäst päästii aita ove kohal, nii tää miun tätin huutel vinttikammarin lasist, jot ”kuka siel tantereel jyhmää”? Jot kyl hää tarkast piti tisurii… Eikä siintkää saattimiehest tult hänel vävvyy!

Mutt ei ne tanssilois kuleksimiset ainoit olleet mis nuoriso treffais toisijaa. Maitolavoil oltii taiks koulun kentäl pesäpallopeli-iltoin, mutt sit ol viel yks varma paikka, mihe tytöt tulliit. Mei kyläl ol sova jälest, niinko varmaast monel muulkii, muutamii erityise vahvast uskovaisii tekemäs lähetystyötää omakyläläisii sielui pelastamiseks. Seuroloihe ja muihe kinkerlöihe lisäks hyö olliit perustant koulul piettävä raamattupiiri – ja Kaartila kyläl ku oltii, nii sillä ol nimenäkkii Ristinkaarti! Sillo ainaskii kuulosti, jot varsikii tytöist usiammil ol tarvis varmistel taivasossuuttaa julkisest ja heit kulki täälkii koulul joka toine viikko usijoita iha säännöllisest. Eihä se muuta tarvint, kyll poikiiki piisais niin iltoin sannaa kuulemas. Ja sit kottiilähös nuoril ei tuntunt ollee ensikää kiirettä kulkemaa äiji ja isä taik nuorempii sisaruksii kans yhes matkas. Jotku enempvähemp vakavahenkiset ristiitkii sen koko touhuumise Kutukaartiks. Olpaan tuo sit mite viisii tahojaa, nii melko pitkää piisais ne kaverit lähikyllii kans samoist, tutuist tytöiskii. Ko ei olt montaakaa moottorpyörää, autoloist puhumattakaa, ja Rupose linjakas män kaupuntii vaa aamusel ja palais jo iltapäivä alus ja vaa arkpäivin, nii eihä siel juur maalimamenost mittää tiijetty. Eikä suurest olt tarviskaa. Mutt ko aika män etteekäsi, nii sielthää sitä myökii lähettii muka paremma elämä jälest kaupunkii. Äit ol saant samallaisest ammatist työpaikan, jollasis hää ol olt enne sottii usjammaskii kaupunkis, viimeks siel Viipuris, mis miutkii tekkiit. Äit, hää ol olna ravintola-alal, tarjoilijana ja kylmäkö hommii lisäks kokkinakkii, ko hyö kahe sisareesa kans pittiit kesäsi kahes höyrylaivas tarjottavast puolest huolt. Savonlinna ja Kuopijo välisel reitil, toine kulki Leppävirra ja toine Heinävee kautt.

Talvel sit olliit er ravintolois toisil töis. Nyt ko hää olj melkohyväst tervehtynt, nii miel tek entisii töihi sen koulul touhuumise tilal. Häne työmaasa ol iha kaupunnin keskes, mutt myö saatii hyyrättyy pien mökki siltoloihe toiselt puole, laitakaupunnilt. Eihä siin olna ko yks huone – nykysii sanonoot semmost tupakeittijöks – mut hyvi siin myös kolmestaa pärjättii. Äit käi töis, sisko kesk’kouluu ja miul ol viel jatkokoulu käymäti. (Sem mie sain käyvä kuitekii viel Säämigi puolel – semmose kolme kuukauve sisäoppi-laitosmeiningi kans, ko kaikist pittään kouluist koottii jatkoluokkalaiset oppimaa yhes paikas. Ja ko samois majotuttii, tytöt ja pojat kuitekii er parakkilois, nii asuntola valvojal lie olt melkone urakka miunkii vahtimises, jott löysin oikiisee sänkyy uniaja alkais…)

Milviisii sit se kaupuntilaisuus ja ammativvalinta ossuit kohillee, sil mie sit seuraaval kerral lopettelenkii jo nää lapsuuvestain jorisemiset, jot muutkii saap tillaa kertoo, jotta mite viisii enne ol enne ja nyt on nyt! Mut siihe ast näilhää myö männää…
                   
IsoTimppa