Kaveruutta kakarast alkai, kuuvveis

Silviisii ja just nii. Miult jäi jostaki ajatuksehein kii niihe äijinkii kans kokattuihi ruokii ja muihinkii lapsuuvve makusteloihe. Eihä niist kaikkii, maistuviikaa, muista, eikä ossaa niihe resettilöit, jotta vois kehhuu, jot miepä tien nyt tämmösii evväit, mutt jotakii on mielessäin pysynt. Ja tullu jälestpäinkii tehyks.

Niinku nyt nääkii halstaroijut mujjeet. Erikoisuuten, joit myö tehtii kyökis ja ilma halstarii! Puuhella liitil, siihe isomma levy kohal ripoteltii karkijaa suolaa ja niihe pääl lavottii muikkuloit vier vieree. Hyvä tul ko ol hellapesäs, nii melko joutui sai kalat kiäntää ja sit kohta kerätä kypsin lautasellee. Kärryyhä siint tulj, mutta ko piti vähäse aikaa läpivettoo, niij ei ennää syyvessää huomantkaa. Ja hyvält maistuit. Jotkuut halstaroittivat kalloi karjakeittiö pesäs, siin millä lämmitettii veit appeesii. Ja siin tulel, halkoloihe päälhä, niist tulliit vielkii makijampii – ja nokisempiikii, vaik sillo ei viel taint kukkaa ies ollu tietone mistää karsiokeenilöist. Pahimpii palaneit kohtii – varsikii isompii kalloi haltaroijjes, ko piti pittää vähä kauvemmi, jot kypsyit – niist sit raaputeltii veite kärel poikkee enne syömist.

Monpuoline ja kovast tykätty ruokakalahaa se muje olkii. Ja siel Saimaa lähivesiskii niitä piisais. Ja kuka ei ite pitänt verkkoloi, nii naapurist sai ain sillotällö pannulise taik parikii, ko olliit osant laskee verkkosa oikijal kohal. Vee lämpimä kans ol oltava tarkkan, jot pitikö pyyvöt olla välveissä, pinna tuntumas vaiko iha pohjaa myöte. Mutt hyväst saatii kaallaa, eikä juur varsinaisest verkoil muit lajiloi pyyvettykkää, ko muikkuloi. Kutulahnaa tietekii riimuverkkoloihe kans. Heti hauekuvu jälkee ja sitt toise kerra ko tuomi kukki ja viel kerra juhannuslahnoikii. Enne ko lahna kuti kolmaast, nykyjää kuulemma vaa kerra, mutt eri paikois er aikoin. Ja sit viel ol merrat ja rysät ja tulliit rautalankakatiskatkii, joil sitte saatii vaihteluu syönti-kaloloihe.

Jollokii ko saatii isoiki kaloi (ko kaik niist ei päässeet karkuukaa), nii niihe kans päästii er konstiloil tekemää ruokii. Isompii haukii piti hauvutella hiljasel vaik mite viisii, ennekö siint sai suummukase. Mut ko millo sattu reilukokoine lahna nousemaa, nii siint vast tul herkkuu. Siihe ku ol perkaamise jälkee saatu sopivast suolaa sisäl ja pääl, nii se paketoitii kasteltuu voipaperii, usiammal kierroksel, ja sitt ol monnii märkii sanomalehtii, mihi se paketti käärittii huolel, ennenko se pistettii saunauunipessää, sit ko siin ol jo kunno hiillos ja jokune kekälekki viel punasen. Siel se sitte sai ol ilma kiiret, tokko lie kukkaa kellost katsontkaa, mutt ko alkoit kaik niist sanomalehist olla enämp ruskeit, nii sitte otettii uunikouku kaa se sielt pois ja ette kyl uso, mite on makijal. Jos ette oo pääst millokaa semmost maistamaa.

Kalahaa se olkii aikaviisii pääruokan, ko sikoloi ei olt monnii ja lihatiinust piti riittää pitkäl kevvääsee. Suolakalloi tehtii kans usjammal erlailla, tönkkösuolasest muikust aitakatol kuivatettuu kälvikallaa, jota saatii pienemmist lahnoloist ja isommist säristkii. Niitä sit syötii potattiloihe kans siltänää taik sitte niihe pääll keitettyin. Ja ainaki mei mummolas muikkukukko ol usijamma kerra kuukauves uunis, ainaki talve ajal, ko uunii pit lämmiittää vakituisee. Jollokii kukkokii tehtii pienist ahvenist, ko kevväel niitä tul katiskast, jollokii rutostkii. Eikä olt huonommakune sekkää.

Mut sit muistelej, jot jollokii harvo saatii ryynrokkaa. Lie olna jostakii kaukast perimää vanhast Karjalast mist Ukko-Peka suku ol tulna Saimaa saar’maihi jollokii jo 1600-luvu lopul. Karjalapaistiiha tehtii tietekii ja iha vanhal viisii, jot lihhoi ensi palvattii uunis ruskijaks ja vast sitte pantii ne rautapattaa taik savpottii ja sinne makuainei kiuhuva vee kans. Jollokii, lie olna mummo mielteko, sinne karjalapaisti liemee kaavettiikii kokonaisii otraryynilöi ja ne sai sit turvota ja kypsyy tuntitolkul uunisuus, mihi se pata ol uhvatal nostettu. Ja se ol miust nii mukava makust, jot vielkii oun jollokii innostunt kokkeilemmaa, jot onnistuuks viel. Ja onnistunu on! Siintkii kiistelööt – siel itä-Suome suunnalkii – jot mitä muit lihoi karjalapaistii kuuluu, ko sikkaa ja luulliskii lehmälihhaa. Jos millo ol lammast, nii joku pien kimpale sitäkii, mut maksaa taik munuaisii ei meil siihe kuulunt. Ja niitkii jotkut sannoot laittavaasa. Meil ol reilust sipulii ja saatto olla porkkanoikii, mutt en muist jot muit juureksii. Vaa mikä se milläkii ruuval on se oikija ohje ja sen ainekset! Makuja ko on toenperrää paljo ja erlaisii. Miust passaa semmone, mist tullee maha täyveks ja jääp mukava maku suuhukii. Tokko ois kovi pahaks, vaiks se olsiit viel vähemp epäterveelline, mutt semmone om miu mielein, jot kovast terveellisis harvo oikee hyvää onkaa – makujaa…

Niitä entisaikoloihe evväit mie pijän eelleen lempiruokinain, kaikkine epäterveellisyyksineekii. Onneks ei tule iha yleaikaa semmosii kuitekaa kokkailtuu! Sielt entisest nousoo kyl monenmoist erlaist ruokapuolt mielee ja viel niij, jot iha sova aikankaa meil maal ei juur olna mittää korvikeruokii. Mummolas ol ain kaks potsii, yks ko ei liho samalviisii, jos ei oo kilvasyöjää. Se toine ol meil. Sielt saatii munniikii ja kaniloit piettii pihahäkis. Ol meil kerra pässikii, mut hää hirtti ihtesä, ko pistettii paraki seinävvierusnurmee syömää ja tikapuihe kii. Ei osant kiertää ko yhel suunnal ja pahasthaa siin käi. Potatit saatii naapuri pellost, ko autettii kevvää ja syksy kans niihe panos ja nostamises. Ja maitotinki ol sit toisest naapurist, missä ol enemp lehmii. Semmone kahe litra pääläri vietii pestyn männessää sinne naveta seinustal tehtyy hyllyy ja sielt otettii se meijä toine samanlaine, mis sit ol kaks litraa lypsylämmint maitoo. Joka toine ilta tuommonenkii reissu kuulu ohjelmaa. Sit ko siel tul uusii vasikoit, nii saatii ternimaitookii, jost synty mahottoma makija uunijuusto.

Näist nykyaikasist ruokiloist alkaa uunilenkki olla se korvaava herkku, ko millo alkaa oikeiviisii miel tekemää entisii. Se ku on yle helppo laittaa ja tehä! Eikä muutosinkaa kovi isotöisii kokkihommii oikee ennää eisty, lie ijälläkkii jo osasa siinkii laiskuuves. Mutt kyl kuitekii kaks-kolm kertaa viikos kattilat ja pannut hellal kuumentuut. Ja joka aamu miul alkaa kaurapuurol. Appiukkoin opi mukkaa sitä pittää keittää suures kattilas ja sitt yhe aamu tarpee jälkee ainaskii kolmen seuraavan paistaa siint aamuseksee. Onha niit kuulemma neljävilja ryynilöitkii! Saap nähä, jos kuitekii huomisaamuks tekiskii ohrapuuroo, oikee maitoo ja uunis, siinthä sais tälle päiväl sen lämpimä ruuva, jollast ilma ei kuulemma sais mikkää päivä jäähä. Ja ko näit tekkee ite, nii ei tule mielpahhaa, jot tännää mie olisin kyl mieluummi syönt… Nyt mie sit pistänkii pienel jo uuni lämpiämmää – sähkölhää sellanenki käyp nykyjää – ja lähen tuost korttelkaupastan maijohakureissul. Onneks ko sitäkii o laktoosittoman, jottei pauku nii pahast jälestpäi. 

Jot näil männää… ens kertaa ast!

IsoTimppa