Musahöpinöintiä

Istahdettiin marraskuisena viikonloppuna miehen kanssa siihen autoon, jolla minä pääsääntöisesti ajan. Yksin kun ajelee, radio on lähes aina päällä, niin nytkin. Mies kuunteli hetken ja katsoi vinosti: “Kuunteleks sä joululauluja?” Minä: “Joo...” Mies: “Siis nythän on marraskuu ja jouluun yli kuukaus aikaa!!” Minä: “No itse asias hain tän Jouluradio-kanavan esiin jo heti loka-marraskuussa kun kuulin et se soi taas...” Mies päätään pyöritellen: “No huh huh...”

Meillä on osittain samanlainen musiikkimaku, rokki soi molemmilla. Mutta sitten on nämä erilaiset maut, joululauluja mies kuuntelee maksimissaan kolme päivää, kun taas minä voin hyräillä niitä vaikka keskellä kesää, jos sattuu mieleen tulemaan. Tutut sävelet ovat keholle ja mielelle virkistäviä, mikäs sen mukavampaa kuin lauluun yhtyminen oman auton suojissa, kun kukaan ei kuule meneekö nuotin vierestä vähän vai paljon. Joululauluihin on lisäksi kiteytetty hienoja elämänohjeita. Miltä kuulostavat vaikkapa nämä:

Onnea kun mikään mylly valmiiksi ei jauha,

Itsestään on löydettävä ihmisen vain rauha.

 

Hei tonttu-ukot hyppikää, nyt on riemun raikkahin aika!

Hetken kestää elämää, ja sekin synkkää ja ikävää. 

Ei valtaa eikä kultaakaan, vaan rauhaa päälle maan!

Tunnistitko laulut? Ensimmäinen on Joulumaa, toinen Hei tonttu-ukot, joka on alun perin ruotsalainen kansanlaulu (juomalaulunakin käytetty, glögimukit esiin ja tanssisukat jalkaan!) ja kolmas En etsi valtaa loistoa, monelle tuttu varmaan jo lapsuusmuistoista. Tuossa kun merentakaisia pressanvaaleja käytiin, varsinkin viimeisen ajatuksen toivoin kuuluvan sinne asti. Itsekin koitan näitä muistaa.

Toinen mielenkiintoinen keskustelu musiikkiin liittyen syntyi lasten kanssa, kun joku puhui päässä soivasta biisistä ja huomattiin, ettei kaikilla soikaan samalla tavalla. Minun pääni on kuin radio. Kun joku laulu tulee mieleen, kuulen sen esittäjän äänellä. Kuopus taas kuulee laulun päässään itse laulamanaan. Esikoisella vaihtelee niin että hän löytää nämä molemmat tilanteesta riippuen, ja keskimmäinen ei kommentoinut. En ollut koskaan edes ajatellut, että laulun voisi kuulla itse laulamanaan omassa päässään! Ehkä tähän rajoitukseen on johtanut lauluahdistus, joka juontaa ala-asteelta. Olin kamalan ujo, ja jollain laulutunnilla opettaja oli sitä mieltä, että minä ja muutama muu lapsi emme laulaneet. Niinpä meidän piti laulaa erikseen muun luokan kuunnellessa. Olen tänä päivänäkin sitä mieltä, että olin kyllä laulanut. Tuon hetken jälkeen en sitten enää mielellään suutani avannut senkään vertaa ja jos joku hihitteli jotain musiikintunnilla, olin varma, että pilkka kohdistui juuri minun ääneeni. Tuskin niin oli, mutta mieli kehittää kaikenlaisia kuvitelmia, jos häpeää omaa ääntään.

Onneksi on radio ja onneksi on lapset! Äidiksi tulemisen myötä on tuntunut luontevalta laulella. Kenellekään perheen ulkopuolella en kyllä mielellään laula edelleenkään, mutta ehkä sekin helpottuu iän myötä. Ja radio, rokki, poppi, joulu, hoppi, irkku, kantri ja mikä vaan, ihan parasta saada laulu raikumaan!

Missä ja miten sinä kuulet musiikin? Uskallatko laulaa?

Sydämen pohjasta toivotan,
anna mennä vaan!
                               Auli