lauantai 5. joulukuuta 2020

Itsenäisyyspäiväksi

Noin kuukausi sitten uutisissa kerrottiin, että viimeinen elossa ollut Mannerheim-ristin ritari Tuomas Gerd on kuollut 98-vuotiaana. Tämä tieto pysäytti minut sen takia, että ajattelin yhden aikakauden Suomen historiassa nyt päättyneen.

Jos koronapandemian jälkeen Presidentinlinnassa vielä järjestetään vastaanotto Itsenäisyyspäivänä, niin ei enää ensimmäisenä ovesta tule kättelemään presidenttiparia ritari. Heitä oli kaikkiaan 191. Kolme on haudattu Saloon, Hans-Olof von Essen, Urho Lehtovaara ja Eino Laisi. Sibeliuspuistossa on heidän kunniakseen pystytetty ritarikivi.

Nämä todelliset sankarit edustivat teoillaan maanpuolustustahtoa parhaimmillaan. Sotaveteraaneja ja lottia on elossa yhä harveneva joukko. Heidän kaikkien tekoja osataan jo arvostaa nykyään, koska tiedämme, kuinka lähellä oli se huonompi vaihtoehto. Olemme saaneet asua hyvässä itsenäisessä maassa sotien jälkeen. Olipa hyvän elämän joku osatekijä mikä tahansa, niin Suomi sijoittuu aina kymmenen parhaan maan joukkoon maailmassa.

Suomi on noussut meidän isovanhempiemme ajan köyhyydestä – savupirteistä – omilla ansioillamme siedettäviin olosuhteisiin. Meille on vierasta pröystäilevät rikkaudet ja kullan kimallus. Tiukan paikan tullen yhteisöllisyys vain vahvistuu. Omaa maata on kannattanut puolustaa, vaikka hinta on ollut suorastaan hirvittävä. 

Minulla on tapana jollakin hautausmaalla käydessäni tutustua sankarivainajien alueeseen. Sen löytää helposti. Ristejä on niin paljon, ettei se voi jäädä huomaamatta. Viimeksi kävin Sauvon kirkon hautausmaalla. Jokaisen sankariristin kohdalla oli kirkas sähkölamppu ja sähkökaapeli kulki huomaamattomasti ristiltä toiselle. Valot olivat illan hämärtyessä vaikuttava näky.

Viime vuosina olen saanut tutustua sotilaspoikatoimintaan. Oikeat sotilaspojat ovat olleet sodan aikana teini-iässä, mutta osallistuivat kotirintamalla monenlaisiin tehtäviin. Moni heistäkin on täyttänyt jo 90 vuotta.

Tämä korona-aika aiheuttaa sen, että nämä riskiryhmäläiset: sotaveteraanit, lotat ja sotilaspojat saattavat kokoontua yhä harvemmin.

Veteraanikuoro.
Veteraanikuoro Sotilaspoikien juhlassa.

Syyskuussa Salon Sotilaspoikien Perinnekillan 25-vuotisjuhlaa kuitenkin vietettiin kaiken uhalla Mahlakankareen seurakuntakodissa. Veteraanikuorokin uskaltautui juhlaan laulamaan. 

Juhlinnan kohteena olevat sotilaspojat kunniamerkkeineen istumassa rinnatusten. Nimet esitelty kuvan alla olevassa tekstissä.
Kuva neljästä oikeasta sotilaspojasta, 
vasemmalta Veikko Tähtinen, Eero Lehto, 
Erkki Kölhi ja Pentti Hiironen.

Miten nuoret ikäpolvet olisivat tietoisia isoisiensä ja isoäitiensä sisukkuudesta ja neuvokkuudesta puolustaa kotikontujaan. Vielä kannattaisi haastatella niitä sukulaisia, joita yhä on elossa. Joku katuu myöhemmin, että ei tullut kysyttyä? Veteraanijärjestöjen toimintaa organisoidaan näinä aikoina uuteen malliin, koska veteraaniväki supistuu kovaa vauhtia.

Viljo Valovirta sodanaikaisen koneekiväärin vierellä.
Tässä kuvassa oikea sotilaspoika Vilho Valovirta tutkailee Itsenäisyyden Museossa Salossa konekivääriä.

Tulevaisuutta ajatellen on hyvä asia se, että Suomessa on säilytetty asevelvollisuus. Myös naiset hakeutuvat ”inttiin”. Tosiasiahan on se, että ”jokaisessa maassa on armeija, jos se ei ole oma, niin se on vieras”.

Jos käytte hautausmaalla, eri syistä, niin soisin jokaisen joskus kävelevän sankarihaudoille asti näkemään, kuinka suuri se uhri oli pienelläkin paikkakunnalla.

 

Eero, sota-aikana syntynyt res. kapt.






1 kommentti: