ERÄS JOULUTARINA

Jouluyön hiljaisuus on hiipinyt taloon. Pieni tyttö nukkuu huoneessaan, lämpimässä, kinkun tuoksuisessa talossa, junaradan varressa, eräässä pienessä pohjoisen kylässä. Joulun kihelmöivän jännittävä kutina vatsanpohjassa hän on yöpuulle käynyt, tietäen, että aamulla koristellaan kuusi. Kuusi, joka haettiin eilen metsästä isän ja äidin kanssa. Siellä kuusi on sulamassa kylpyhuoneessa, että oksat ehtivät laskeutua rauhassa, niinkuin isä on tytölle opettanut, pakkasen puraisema kuusi tarvitsee hetken lepoa ennen koristeita. Aattoaamu voisi tulla jo, häilyy pienen tytön viimeisenä ajatuksena, ennen unen tuloa.

Tämä pieni tyttö olin joskus kauan sitten minä. Rakastin joulua jo lapsena. Tottakai lahjojen takia, mutta myös joulun tunnelman takia. Meillä jouluisin kotona oli aina oman perheeni lisäksi isäni siskoja, perheettömiä ystäviä ja isovanhempani. Meillä pelattiin yhdessä lautapelejä, tutkittiin lahjoja, katsottiin tv:stä elokuvia sekä syötiin vuoroin makeaa ja suolaista. Joulusauna lämpesi aina ja kinkku kuten myös rieskat ja leivonnaiset paistettiin leivinuunissa. Tämän vuoksi meillä oli aina jouluisin sisälämpötila +35. Lämpöä piisasi niin, ettei mitään juhlavaatteita tehnyt mieli päällensä vetää, alusvaatteet ja yöpaita riitti todella mainiosti.

Olen näin aikuisiällä joskus miettinyt, mitä lapsuuden jouluista on jäänyt mieleeni. Joitain todella toivottuja lahjoja tietty, sekä viikkoa ennen jouluaattoa päiviä kestävät siivoustalkoot… hertsilei siinä oli juuriharjat kovilla… samoin lapsen kärsivällisyys. Mutta kaikista päällimmäisenä on tunne ja tunnelma, jonka sai aikaan kaikki edellä mainitut asiat. Kiireettömyys ja läsnäolo, siinä kaksi lapsen maailmaa heiluttavat asiat. Pätee nykyaikaan ihan yhtä lailla.

Kirjoittajan 5-vuotias tytär ihastelemassa
joulutonttuja joulun alla 2018.

Maailma on muuttunut, mutta lapsen kaipuu kiireettömään yhdessäoloon ei ole poistunut tahi millään tavalla muuttunut. Näillä taianomaisilla sanoilla tehdään hyviä muistoja. Ei kolmenkymmenen vuoden päästä lapsi muista, toteutuiko lahjatoive, mutta sen hän muistaa taatusti, mitä joulunaika sai hänet tuntemaan. Se muistijälki säilyy läpi elämän.

Jouluaatto kääntyy kohti loppuaan. Puheensorina täyttää talon ja onnellisuus pienen tytön sydämen. Lahjaksi saatu, hartaasti toivottu puhuva nukke kainalossa, hän istuu läheistensä ympäröimänä ja tietää todella hyvin olevansa onnekkaampi kuin moni muu. Kynttilät palavat, kuusenvalot loistavat yhdessä kynttilöiden kanssa, suklaa maistuu makealta suussa ja leikkikavereina omat veljet. Yksi rakkauden täyttämä muistijälki lisää muistoihin, niihin, mitä nyt jo aikuinen tyttö haluaa siirtää omille lapsilleen ja omalle perheelleen. Yhä yhtä onnekkaana saa luoda muistoja jälkipolvilleen, jotta hekin rakastaisivat joulun tuntua ja tunnelmaa, niinkuin äitinsä, joka joskus oli pieni tyttö ja ajatteli, kuinka tärkeää on Joulun Rauha.

Muistorikasta ja rakkauden täyttämää joulua kaikille toivoen

 Tanja

Kaikki kynäilijämme kiittävät lukijakuntaa kuluvan vuoden aikana osoittamastanne aktiivisuudesta, jota todistavat sivun avauslaskurin lukemat; parhaina kuukausina hipoen 5.000 kertaa – KIITOS! Myös julkaisujen määrässä rikottiin 100 postauksen rajapyykki. Jo noista syistä lienee syytä hieman hengähtää, kirjoittajain kuin lukijainkin. Saamme kaikki viettää perinteistä jouluaikaa, aina ohitse loppiaisen, seuraava postaus ilmestyy nettiin keskiviikkona 9.1. ja siitä eteenpäin tuttuun tapaan keskiviikkoisin ja lauantaisin. Näillä mennään ja…