Menin erääseen Cittariin hakeakseni muutamia asioita, joita tarvitsin. Odotan kassalla ja pudotan kaksikymppisen maahan (omaa tyhmyyttä, yritin pitää ostokset sylissä, koska en halunnut ottaa kaikkien koskettamaa koria). Edessäni seisova nainen nosti sen ylös. Kiitin häntä ojentaen käteni, ja tämä siististi pukeutunut rouvasihminen toteaa että ”löytäjä saa pitää kun maasta löytää” ja käänsi selkänsä. 😡 Siis WTF!!!
Sitten paloi pinna! Katsoin takanani seisovaa tyyppiä, joka oli yhtä hämmentynyt kuin minä. Siis tämä ei voi olla todellista, oikeesti?!
Vetäisin henkeä ja käännyin katsomaan tätä muijaa, varasta tai miksi häntä voi kutsua, ja koputin olkapäälle, että hän kääntyisi - ja korotin ääntäni ja sanoin, että ”luuletko että olen sillä tuulella, että jaksan leikkiä? Ole ystävällinen ja anna mun raha takaisin.”
Tämä nainen totaalisesti ignoorasi minut, ja lähti kävelemään ulos. No tottakai jätin ostokseni ja lähdin perään parkkipaikalle, samalla kun koetin huutaa turvamiehelle, että tule apuun. No sekin seisoi tumput suorana täysin hoo-moilasena, varmaan ajatellen, ettei kuulu sen työnkuvaan. (Mieli teki jo potkaista sitäkin sukukalleuksiinsa, mutta oli liian kaukana...)
Tässä vaiheessa tämä naikkonen menee jo korot kolisten autolleen minua pakoon, mikä varmaan oli järkevin asia, mitä hän tässä tapauksessa teki 😅.
Kun rouva pääsi autolleen, laittoi hän ostoskassinsa maahan yrittäessään saada auton ovea äkkiä auki. Mulla kiehui jo sen verran tässä vaiheessa, että päätin, että kun kohtalon iva antaa minulle mahdollisuuden opettavaiseen tilaisuuteen, niin…
nappasin rouvasimmeisen ostoskassit maasta ja juoksin omalle autolleni ja huusin sille ”löytäjä saa pitää kun maasta löytää”!
Hyppäsin autooni ja läksin ajamaan, samalla kun rouvashenkilö heilutteli hajareisin käsiään pysähtymisen merkiksi. Käyttäydyin lapsellisen huonosti, myönnän, mutta niin hänkin. Olin niin raivona, että olisin voinut vaikka motata sitä, mutta samalla nauroin itsekseni vetoani.
Tulin kotiin ja katsoin kasseihin. Mitä löysin?
Pari kiloa sisäfileetä, ison lohen, hyvän juustovalikoiman kera ja toisesta kassista pullon Möet:iä! En voi muuta sanoa kuin, ettei hullummat ostokset kahdellakympillä 🤣😂🤣
Kaikella kunnioituksella - vaikk’ei enää elellä aprillipäivän tunnelmissa, jolloin tuo hauska tarina osui silmiini - niin tämä oli vain vitsi kaiken tämän Koronan aiheuttaman synkkyyden keskellä. Ja oli kiva, kun jaksoit lukea loppuun saakka. Toivottavasti sait hyvät naurut 😂
Hyvä ystävä, tuon edellä olevan postauksen alla on täällä Yhdistävässä tekijässä uusi nimi. Saanen esitellä itseni!
Eli kukas minä sitten olen: viimevuonna tuli mittariin pyöreät 5 ja 0, perheeseeni kuuluu mies, kolme aikuista lasta sekä koira. Yksi lapsenlapsi, joka on elämämme suola ja aurinko, josta saa ammennettua voimaa. Iloksemme toinen lapsenlapsi on jo lähtökuopissa. Työssäni viihdyn todella hyvin ja saan tehdä arvostettua työtä ikäihmisten parissa.
Korona-aika on ollut itselleni haasteellinen, kun olen niin sosiaalinen ja rakastan ihmisiä. Työssäni Majakan vartijana (kuten ystäväni on minut joskus nimennyt) edellinen vuosi oli sydäntä särkevän kivulias ja tämä tuntuu jatkuvan edelleen.
Nyt kaivataan sitä kärsivällisyyttä, joka ei todellakaan ole vahvin luonteenpiirteeni. Melkein joka päivä ottaa suorastaan pannuun, kun rajoitukset rajoittaa elämää niin työsaralla ja yksityisestikin. Myönnän, että tekisi mieli heittäytyä maahan ja ottaa kunnon itkupotkuraivarit. Kuitenkin kuulen, kuinka edesmennyt äärettömän rakas pappani olisi sanonut taas, että ei ole syntiä tunteitaan näyttää ja kyllä maailmaan ääntä mahtuu.
Osaan viihdyttää itseäni puikkojen ja lankojen kanssa, ja niiden parissa saan aikani kulumaan siivillä sekä syntyy jotain hyödyllistäkin samalla, kun istuu nojatuolissa. Olen vaan ihmisenä sellainen, etten osaa olla tekemättä mitään. Näillä tuotoksillani sitten ilahdutan rakkaita lähimmäisiä.
Ulkoilu on myös elämässäni tällä hetkellä suuressa roolissa. Kävely reiteillä bongailen milloin viimeksi sähkökaappeja, jotka ovat saaneet ihania taiteellisia juhlapukuja päälleen. Luontoa on kiva seurata ja miten se näyttäytyy ihan Turun keskustassa jokirannassa. Auran jokiranta on vaan kaunis vuodenajasta riippumatta ja tällaiselle sosiaaliselle ihmiselle se, että lenkkipolulla tulee vastaan ihmisiä, on terapeuttista. Liikunnasta on tullut meidän yhteinen juttu ukkokullan kanssa ja meidän personal treinerinä toimii karvainen iltatähtemme pomerania poika Dani. Ulkoilureittejä on vaikka, kuinka ja paljon mutta huomaan että tuo jokiranta vetää aina puoleensa ja sieltä löydän itseni joko itsekseen tai sitten Villen ja Danin kanssa.
Nykyisin korostuu elämässä se, että kodista on tullut äärettömän rakas paikka. Tämä on outoa, kun voin sanoa, että viihdyn uudessa kodissamme Turun keskustassa. Olemme olleet aika ikiliikkujia ja paikallaan pysyminen ei ole todellakaan ollut meidän perheen juttu vaan se että matkustaminen avartaa maailmaa ja liikkeellä kun pysyy ei ns. mummoudu liian aikaisin. Mökki on ollut todella rakas paikka ja sieltä saa sitten hyvää tasapainoa, kun rupeaa asvaltit ahdistamaan.
Tällä hetkellä arjessa pienien ilojen huomaaminen on sitä elämän parasta antia, joka unohtuu, kun on liikaa tekemistä.
Joten vaikka rajoitukset ovat mitä ovat niin elämä on kuitenkin ihmisen parasta-aikaa ja arjen sisältö ihan itsestä kiinni.
Pidetään kuitenkin itsestämme ja rakkaistamme huolta sekä pysytään terveinä ja tavataan – ainakin – täällä Yhdistävässä tekijässä.
Aurinkoisin kevätterveisin
Eli kukas minä sitten olen: viimevuonna tuli mittariin pyöreät 5 ja 0, perheeseeni kuuluu mies, kolme aikuista lasta sekä koira. Yksi lapsenlapsi, joka on elämämme suola ja aurinko, josta saa ammennettua voimaa. Iloksemme toinen lapsenlapsi on jo lähtökuopissa. Työssäni viihdyn todella hyvin ja saan tehdä arvostettua työtä ikäihmisten parissa.
Korona-aika on ollut itselleni haasteellinen, kun olen niin sosiaalinen ja rakastan ihmisiä. Työssäni Majakan vartijana (kuten ystäväni on minut joskus nimennyt) edellinen vuosi oli sydäntä särkevän kivulias ja tämä tuntuu jatkuvan edelleen.
Nyt kaivataan sitä kärsivällisyyttä, joka ei todellakaan ole vahvin luonteenpiirteeni. Melkein joka päivä ottaa suorastaan pannuun, kun rajoitukset rajoittaa elämää niin työsaralla ja yksityisestikin. Myönnän, että tekisi mieli heittäytyä maahan ja ottaa kunnon itkupotkuraivarit. Kuitenkin kuulen, kuinka edesmennyt äärettömän rakas pappani olisi sanonut taas, että ei ole syntiä tunteitaan näyttää ja kyllä maailmaan ääntä mahtuu.
Osaan viihdyttää itseäni puikkojen ja lankojen kanssa, ja niiden parissa saan aikani kulumaan siivillä sekä syntyy jotain hyödyllistäkin samalla, kun istuu nojatuolissa. Olen vaan ihmisenä sellainen, etten osaa olla tekemättä mitään. Näillä tuotoksillani sitten ilahdutan rakkaita lähimmäisiä.
Ulkoilu on myös elämässäni tällä hetkellä suuressa roolissa. Kävely reiteillä bongailen milloin viimeksi sähkökaappeja, jotka ovat saaneet ihania taiteellisia juhlapukuja päälleen. Luontoa on kiva seurata ja miten se näyttäytyy ihan Turun keskustassa jokirannassa. Auran jokiranta on vaan kaunis vuodenajasta riippumatta ja tällaiselle sosiaaliselle ihmiselle se, että lenkkipolulla tulee vastaan ihmisiä, on terapeuttista. Liikunnasta on tullut meidän yhteinen juttu ukkokullan kanssa ja meidän personal treinerinä toimii karvainen iltatähtemme pomerania poika Dani. Ulkoilureittejä on vaikka, kuinka ja paljon mutta huomaan että tuo jokiranta vetää aina puoleensa ja sieltä löydän itseni joko itsekseen tai sitten Villen ja Danin kanssa.
Nykyisin korostuu elämässä se, että kodista on tullut äärettömän rakas paikka. Tämä on outoa, kun voin sanoa, että viihdyn uudessa kodissamme Turun keskustassa. Olemme olleet aika ikiliikkujia ja paikallaan pysyminen ei ole todellakaan ollut meidän perheen juttu vaan se että matkustaminen avartaa maailmaa ja liikkeellä kun pysyy ei ns. mummoudu liian aikaisin. Mökki on ollut todella rakas paikka ja sieltä saa sitten hyvää tasapainoa, kun rupeaa asvaltit ahdistamaan.
Tällä hetkellä arjessa pienien ilojen huomaaminen on sitä elämän parasta antia, joka unohtuu, kun on liikaa tekemistä.
Joten vaikka rajoitukset ovat mitä ovat niin elämä on kuitenkin ihmisen parasta-aikaa ja arjen sisältö ihan itsestä kiinni.
Pidetään kuitenkin itsestämme ja rakkaistamme huolta sekä pysytään terveinä ja tavataan – ainakin – täällä Yhdistävässä tekijässä.
Aurinkoisin kevätterveisin
Minna Lähdemaa
Tervetuloa Minna Yhdistävään Tekijään.
VastaaPoistaOlipa räväkkä ja tynteita nostava kirjoitus. Siitä tuli julki mitenkä röyhkeys on huipussaan. Onneksi olit hämmästyksesi jälkeen ripeä ja sait annettua saman koiran karvoja takaisin eli opetuksen - tuntuvan sellaisen välittömästi.
niilo