perjantai 23. huhtikuuta 2021

Kuudenkymmenen kahdeksan vuoden takaa!

 

Aika on tehnyt tehtävänsä. Vuodet ovat vierineet ja ympäristö muuttunut ja siinä samalla ihmisten työnteko koneellistunut - se on sitä kehitystä ”ressin kera” ja sen hoitoineen. Suo, kuokka ja – mutta kuka siihen kuokkaan nykyisin enää tarttuu?

Itse opettelin kolmatta vuotta Högforsin Konepajakoulussa käsinkaavaajaksi. Tuolloin uskoin, että koneen äärellä en joutuisi työtä tekemään. Haaveeksi se jäi. Liukuhihnalle olisin joutunut, mutta alan vaihto pelasti siitä.

Elettiin sitä metsäkämppien “romanttista” aikaa se. Maaseudulla hevonen oli vielä yleinen vetojuhta talon töissä. Pokasahalla ja justeerilla kaadettiin metsien puut. Rakennustyömailla betoni kärrättiin myllyltä edelleen kohteeseen. Raskaita töitä löytyi ja ammattinsa osaavia henkilöitä tarvittiin. Työviikot olivat kuuspäiväisiä. Koulut aloittivat toimintansa syyskuun ekana arkena.

Haaveita pitää olla ja on yritettävä toteuttaa niitä!




Muslammin rantamilla oli rantaviivalla jo pari kesämökkiä. Minä ja vanhempi veljeni vuokrasimme tontin, jossa oli rakenteilla keskeneräinen kalamökki. Se oli jo vesikattovaiheessa. Ulkoseinät pystyssä. Ostimme tämän puolivalmiin tekeleen ja jatkoimme yläpohjan ja sisäseinien tekoa. Eristeenä oli tervapaperi ja sahanpuru. Keittiö sai Högforsin pienoislieden. Se oli erikoisen tehokas. Liedessä oli myös uuni, jossa muhi aika usein patakukko. Kalat pyydystämme mato-ongella ja verkolla.

Olimme kuulleet, että patakukko on hyvää. Ei ollut minkäänlaista ohjetta. Käytössä oli ns. lasitettu saviruukku, johon latasin lihaisia kylkisiivuja ja perattuja kaloja, ahventa ja särkeä. Ruisjauhoista tein taikinan, jonka laitoin kanneksi. Arvelin, että tämä vaatii jonkinlaisen suurustuksen. Niinpä laitoin joukkoon munamaidon jauhoilla suurustettuna. Vesi kielellä sen valmistumista odotettiin.

Joku Vesa on saanut ”tuurin kaupalla” kotikomentelijan itselleen. Kyllä tuollainen kalamökkikin mielestäni vaikuttaa myönteisesti tyttöseuran saamiseen, (ehkä)? Tuurilla se tämä ensimmäinen patakukkommekin valmistui!




En muista olisinko edes kuullut näköradion olemassaolosta. Myöhemmin, kun näitä “Näköradioita” varakkaimmilla alkoi olemaan, se oli ihan kauhistelujen paikka. “Oletkos huomannut, silläkin on katolla konkurssiharava”! Aika monen kohdalla ”ihmettely” jatkui: “Mistä lienee rahat kotoisin”? Vaikken tunnusta, niin ehkä jossakin asiassa olen syyllistynyt samaan kateuteen ja syntiin.

Vuosi 1953 toukokuu 17 pv. Pohjanmaan Isojoella tapahtui veriteko eli murha, raaka sellainen. Siitä tuli koko maan puheenaihe. Kuka? Miksi? Mielipuoli! Tapahtumaa pohdittiin lehdissä ja yksityisesti.

Yhden asian olin jo unohtanut tästä kauhutapahtumasta. Tämäkin juttu voinee todistaa, kuinka laajasti asiaa tutkittiin, sekä miten paljon viranomaisia oli liikkeellä. Niitä oli paljon. Käsitykseni mukaan poliisi ei rikosta tutkiessaan tule yksin. Sitä ilkeästi letkautetaan, että toisen on oltava kirjoitustaitoinen, turvallisuudesta siinä kuitenkin on kysymys.

Jostakin syystä joku oli antanut vihjeen, että menkää sinne, hän se voi olla. Helsingin poliisista sitä lähdettiin ilmiannon, tai epäilyn, vuoksi tutkimaan. Vanhempi veljeni oli kohteena. Siihen aikaan oli niin sanottuja kyläpoliiseja. Hän sanoi hesalaisille, että aivan turha matka, ei tule tuottamaan minkäänlaista tulosta.

Oli sillä vaikutusta. Äidin mielipaha oli käynnin tuloksena, eikä mikään ihme. Hattuherroihin ei oltu niinkään arkipäivinä totuttu. Kyllä oikea käsi oli merkkinä mielipahasta, oikea käsi, sillä äiti ”hakkasi” reittään. Se oli merkki mielen pahoittamisesta.

Itse asianomainen asetti vastakysymyksen: ”millä ajalla olisin tehnyt edestakaisen matkan Isojoelle, töissäkin olen ollut”. Vastaus riitti ja se oli helppo varmistaa. Veljeni oli sitä mieltä, että vihjeet on tutkittava, mutta kyllä hän sitä vihjeen antajan tekoa varmasti ihmetteli. Vaikka se olisi tehty pilanpäiten.

Silloin joskus olin myös kovasti ihmeissäni. Veljeni oli ennättänyt järjestämään ”vapautumisensa” tervetuliaistilaisuuden uteliaille kyläläisille. Sauna oli lämmin ja kaffeet juotiin. Riukupallo sai kyytiä - mestaruudesta siinä oli kysymys. Hän oli sosiaalinen luonne ja tälläkin teollaan osoitti sen.

Tämä juttuni sai aiheensa TV-ohjelman katselusta. Ikävä tapahtuma toi mieleeni nuoruuteni siltä vuosikymmeneltä. Professori Saari oli Flinkkilän haastateltavana. Siinä oli yhtenä osana myös Kyllikki Saaren murha. Tutkintaa sekoittivat ilmiannot ja kuvitteelliset henkilöt, joita oli nähty niillä nurkilla liikkuvan. Näissä “näköhavainnoissa” oli kuulemma usein kaksi miestä, lihava isokokoinen ja laiha pienikokoinen.


Niilo



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti