Wanhan kansan viisauksia – vaiko vain pelkkää arvailua?

»Onko tehty talvitöitä,
onko pitkiä pinoja,
onko paljon aidaksia,
ruoditko jo rohtimesi,
peroitko jo pellavasi,
joko villasi virutit?»

Noin kysyttiin Kynttilänpäivänä (2.2.). Se oli ennen sydäntalven ”viimeinen merkkipäivä, jonka jälkeen alettiin jo odottaa kevättä. Kevättä kynttilästä, syystä Perttelistä!”

Kynttilänpäivää on vietetty 300-luvun puolivälistä saakka. Nimitys tulee siitä, että keskiajalla kynttilänpäivänä vihittiin vuoden aikana kirkossa käytettävät kynttilät.

Tuollaiset ”merkkipäivät” olivat ennen Ilmatieteenlaitoksen sääennusteiden tietojen leviämistä tärkeitä, sillä niistä haettiin ennakkotietoa kuinka eri elämisen ehtoihin voisi varautua. Varsinkin tuleviin säihin oletettiin löytyvän heijasteita juuri kyseisten päivien vallitsevasta säästä. Vuotuisessa ajankierrossa tuollaisia löytyy jokaiselle kuukaudelle – nyt otetaan käsille niitä tämän helmikuun osalta.

”Jos ei kylmä Kynttilänä…” ennakoi kylmää alkukesää ja jopa heinäkuutakin. Nyt ainakin näyttäisi olevan oivallisen kesälämmön ennusmerkkejä ilmassa – ainakin maan pohjoisten osien säitä seuraillessa. Kai se pienikin (yö)pakkanen riittäisi lämpöiseen kesään meille salonseutulaisillekin, mutta suojelisi hirmuhelteiltä!

Katselkaahan sillä silmällä pakkasmittareita ja yrittäkää muistaa sitten kesällä, että osuiko oikeaan. Muistin varaiseksihan se jää, kun ei ole ikkunanpielessä narusta roikkuvaa Allakkaa, jonka reunaan voisi noita luonnonilmiöitten ennusteita ylös merkata – ennen se oli joka tuvassa ja juuri sen ikkunan pielessä, jonka lasista näki ulkolämpömittarin lukemat.

Seuraava suven säiden ennustaja oli helmikuun 15., Sipin päivä, jolloin suojasää oli hyvän ja varhaisen kevään merkki. ”Jos räystäistä tippuu Sipinä vettä sen verran, että kana saa juodakseen, tulee hyvä vuosi ja kanat munivat hyvin. Samaten suojasää ja vesisade merkitsivät sitä, että maassa on ruohoa jo toukokuun alkupuolella ja puiden lehdet ovat silloin hiirenkorvan kokoisia.”

Kolmas helmikuulle osuva sääpäivä oli ”Matin päivä, 24.2., »Kevät-Mattia» eli »Talvi-Mattia», on sanottu myös jopa ensimmäiseksi kevätpäiväksi. Päivä tunnetaan räystäissä roikkuvista jääpuikoista, »Matin parroista». Mitä pidemmät parrat, sitä pidemmäksi kevät venyy.

Auringon lämmittämältä räystäältä roikkuvia.

Suojasää Matinpäivänä ennustaa varhaista kevättä. Jos pyryttää tai on kova lumituisku, niin lunta tulee vielä kevään aikana monta kertaa, mutta marjavuodesta tulee hyvä.”

Säiden ennusmerkkien seuraamisen lisäksi noihin ”merkkipäiviin” kytkeytyi monia muitakin perinteitä, mm. ruokien ja ruokittavien suhteen.

”Kynttiläpäivän tapoihin on kuulunut ohrapuuron keittäminen, sama tapa tunnetaan myös virolaisilta ja liiviläisiltä. Virolaisilla on lisäksi ollut tapana juoda tuolloin olutta tai viinaa, jotta pysyi kesällä terveen ja punakan näköisenä. Suomessa keitettiin kynttilänpäivänä myös lihakeittoa, jonka höystönä olivat sikojen, lehmien tai lampaiden sorkat eli »kyntöset».”

Sitten tuo Sipin päivä lienee ollut muuallakin merkittävä, ei vain Laitilan munapitäjässä, sillä ”siihen aikaan, kun kanat vielä osasivat puhua, ne ohjeistivat Varsinais-Suomessa hoitajaansa: »Ruoki minua Sipin päivään asti ja heitä sitten hännästä hangelle».” Eli nyt kanat päästettiin myös pihalle, vaikka yleensä ”kukkoja ja kanoja pidettiin kanaloissa tai pirtin lattian alla olevassa tyhjässä tilassa, josta ne päästettiin tupaan syömään". Kanojen munat ovat olleet uuden elämän ja kevään symboleita, joissa on suojaavaa elinvoimaa.

Kevään ensimmäisen munan piilottaminen veräjän alle suojeli karjaa kesällä susilta ja karhuilta. Karja voitiin myös suojata kiertämällä se kananmuna kourassa, jonka jälkeen muna vietiin lahjana metsänhaltijalle muurahaispesään.

Siat kulkivat entisaikaan vapaana suurimman osan vuotta ja söivät tunkioista. Uudet ostetut porsaat tuotiin taloihin kevättalvella. Porsaat vietiin tupaan ja niiden kärsät mustattiin uunin reunasta, jotta ne saivat uunista voimaa elämäntaipaleelle. Porsaat saivat elellä tuvassa, jossa niitä hellittiin runsaalla maidolla ja kokkelilla. Käytiinpä tupaporsas sylissä välillä saunassakin, jossa se ensin vihdottiin ja sitten pestiin.”

Kun lehmien poikiminen ajoittui yleensä kevättalvelle, niin toi se mukanaan myös ensimmäiset vasikat ja maidon. »Matti se maijon aloittaa». Ternimaito on heti poikimisen jälkeen erittyvää maitoa, Sitä voidaan käyttää ruokana muun muassa uunijuustoon, jossa ternimaito kypsytetään uunissa. Valmis uunijuusto syödään esimerkiksi maidon, sokerin ja kanelin kera. Näin herkuteltiin talvikauden vähäisemmän maidon saannin jälkeen makujen runsaudesta.

Matin tienoissa kerittiin myös lampaat, jolloin saatiin »varpuvilla» eli »matinvilla».

Laskiainen on neljäs merkkipäivä, joka osuu joskus myös helmikuulle. Sehän sijoittautuu seitsemän viikkoa ennen pääsiäistä, mutta tänä keväänä se tavoittaa ennusmerkkeineen meidät vasta maaliskuun alussa ja on ihan oman postauksensa arvoinen. Ja mikäli jaksatte kiinnostua myös talvea ennakoivista ennusmerkeistä, joista ennen yritettiin etukäteen tietää kelit ja kylmät, niin pistäkää mielipiteenne kommenttina; kyllä meistä joku niistäkin kertoisi.

Varmasti monella seuduilla ja perinteissä on näillekin vuodenkierron ”merkkipäiville” monenmoisia merkityksiä, joista olisi mukava kuulla kerrottavan. Jos mieleesi muistuu joku sellainen, juuri näihin helmikuisiin osuvana, niin tuolla postauksen lopussa olevassa kommentointiosiossa on mahdollisuus niitä muistellen kertoa myös muille, kuinka Sinun elinpiirissäsi ”merkkipäiviä” aseteltiin. Olisi myös jännää kuulla, missä vaiheessa noiden ennen niin tärkeiden päivien seurannasta on luovuttu ja liu’uttu pelkästään luottamaan telkkariuutisten säätietoihin.