Viimeistä päivää!

Noinhan sitä usein sanotaan, että ”eletään kuin”… Tätä kirjoittaessa, siis silloin kun, todellakin vietetään vuoden viimeistä päivää. Tänään oli 31.12.2018! Vuosi vuodelta tulee eletty aika ikään kuin lyhemmäksi. Tuppaamme puhumaan ajan kulumisesta ja sen kuluttamisesta. Viisaat väittävät, ettei aika mihinkään kulu. Toisin sanoen aika ei ole mitään kulutustavaraa. Sitä ymmärrykseni mukaan vain on. Nimeämämme ajanjaksot tulee käytettyä hyvinkin tarkkaan. Tavalliselle tallaajalle riittäisi ajan käytössä krouvimpi mittayksikkö. Mittalaite on kehittynyt uskomattoman tarkaksi. Hidas silmänräpäys tapahtuu ajassa mitattuna noin sekunnissa. Tässä ajassa pystytään esim. urheilusuoritukset laittamaan paremmuusjärjestykseen. Uskomatonta!

Me ajan kuluttajat olemme usein ihmeissämme, kun aika ei tahdo kulua. Tuskastuminen hitaaseen ajankuluun on kouriintuntuvaa. Siinä monesti on ns. hermot kireällä. Tuska nousee ”hattuun” tai laskee jalkoihin. Missään ei ole hyvä olla. Taikka päinvastoin ”aika ei riitä”! Hermoja sekin kuluttaa.

Tässä muistuu mieleeni pikkuveljeni tuska, kun aika ei kulunut. Silloin varrottiin joulupukkia tulevaksi. Pojan silmät tahtoivat mennä väkisin kiinni. Suu levisi haukotukseen ja kaikki oli yhtä tuskaa. Yhdessä käytiin portailla huutamassa pukkia tulevaksi. ”PUKKI TULE JO” kaikui pimenevässä illassa. Pukki vain viivytteli. Ei tietenkään tahallaan, sillä pukilla oli kuitenkin kysymyksessä vuoden kiireisimmät tunnit jäljellä.

Tulihan se tämä kovasti kaivattu joulupukki, käännettyyn nuttuun puettuna ja peruslukemalla oleva ilme kasvoillaan. Äänikin saattoi olla tutunomainen, vähän kuin maskin alta tulevana. Valkoinen parta vähän elottoman näköinen kylläkin oli. Myöhempinä jouluina parta kasvoi pituutta ja jotenkin pellavan tuoksu valtasi tuvan. Nuttu oli edelleen käännetty, mutta pukin silmät nauroivat kilpaa suun kanssa. Ajat paranivat ja nuttu muutti väriään punaiseksi ja karvareuhka vaihtui piippamyssyyn valkoisen tupsun kera. Porolla pukki ajeli edelleen.

Onko tuon ajan kulun suhteen mitään muistin kanssa tekemistä? Kyllä! Ja on hyvä, että muisti suojelee tavallaan meitä ajankulun nopeutumisen suhteen. Kuinka tuskaiseksi käyttämämme aika voisi muuttua, jos muistamme kokemamme tapahtumat tarkalleen.  Tuo muistikulta ikään kuin lyhentää tai sanotaan, että nopeuttaa, ajankulun tunnetta.

Jos lähimainkaan osasin laskea oikein, niin kalenterivuosi olisi 8760 tuntia (24 x 365 = 8760 h). Nopeasti vuoden tuntimäärä on mennyttä aikaa, joka ei koskaan palaudu takaisin. Muistoissa mennyt ajanjakso palaa luoksemme moninkertaisesti. Kun muistelemme jotakin tapahtumaa, niin elämme tuon ajan tavallaan uudelleen.  Tarina saattaa matkan varrella jonkin verran muuttua, mutta totena sen kuitenkin uudelleen elämme tai muistelemme.

Tuli mieleeni toinenkin vertauskohde – vastakkain ennen vanhaan ja nykypäivänä. Muistui mieleeni aidon joulukuusen ns. ”laatuvaatimukset”.  Silloin joskus joulukuusen piti olla näyttävä, mutta se ei voinut olla liian tuuhea. Tällaiseen tuuheaoksaiseen kuuseen ei voinut laittaa ”eläviä” kynttilöitä poltettavaksi. En tiedä, mitä mieltä kotivakuutus asiasta on. En kuitenkaan suosittele kokeilemaan. Kun sittemmin ns. sähkökynttilät tulivat muotiin, niin niitä ei hyväksytty lainkaan. ”Mikä sellainen joulukuusi on, missä on korvikekynttilät, ei niistä tule oikeaa joulun tuoksua edes”. Niiden kanssa oksat saivat olla tiheämmässä, mutta jotkut silti vannoivat elävien kuusenkynttilöiden nimeen. Niin ajat muuttuvat ja tavat sen mukaisesti.

Itse olen nähnyt suomalaisen kynttilätuotteen käytössä Tunisiassa v.1993. Joulukuusen kynttilä oli valon lähteenä Saharan erämaassa beduiiniteltassa. Me turistit olimme tuhlaavaisia. Kolme kynttilää paloivat ennen aikojaan. Isäntämme oli hieman ihmeissään, kun löysi vain tyhjän kynttilälaatikon. Hän katsoi ympärilleen ihmeissään: ”ei yhtään kynttilää – tuhlarit”. Näin kuvittelin vahtina olleen beduiinin ajatelleen silloin joskus.

Sivistyksen keidas siinä ihan vieressä. Hotellin teltta-alue oli sähkötolpilla varustettu, mutta itse teltan sisätilat olivat pimennossa. Kamelilla ratsastimme, mutta onneksi oli taluttaja joka kamelin suitsissa. Kuivat oli olosuhteet, jossa erämaan laivat seilasivat. Kangastusta emme nähneet, mutta sen sijaan melko näyttävän auringon nousun. Vertasin auringon nousua kokemaani tammikuun 12 päivän tienoilla Kiilopään tunturin takaa nousevaan valoilmiöön. Molemmat ovat komeita ja vaikuttavia, mutta kyllä Lappi vei voiton. Tunisian hiekalla seisten ja Lapissa hiihtäen nautin molemmista näkymistä. Erämaan tuntu vallitsi molempia paikkoja. Kumpuilevaa oli Saharassa, mutta niin oli myös Lapissa. Molempien kohteiden ensimmäiset asukkaat kuuluvat ammatiltaan ns. paimentolaisiin – näin olen ymmärtänyt.

Ilma ulkona on tällä kirjoitushetkellä suojan puolella +4 C. Pauke kuuluu uudenvuoden juhlinnan merkeissä. Juhlijat ampuvat rakettinsa taivaan tuuliin ja ovat kauppiaiden kera onnellisia. Maksuväline on vaihtanut lukemat miinus- ja plusmerkkisiksi. Näin elämä jatkuu. Kun toinen antaa niin molemmat saavat. Toivotaan kuitenkin, että molemmat elävät terveinä loppuelämänsä. Olisi kauheaa, jos toinen menettäisi esim. silmänsä.

Silloin joskus Suomessa paukkui vielä kovemmin. Määrätyissä kohteissa ammuttiin valoraketteja. Niiden valossa nähtiin paremmin ympäristö. Sen seurauksena ympäri maailmaa surusanomat tavoittivat kodit. Tulihan sitten se näennäinen rauhakin vihdoin maailmaan. Kansat vannoivat rauhan nimeen, aseet kohdistettuna länteen ja itään. 

Vuoden vaihtuessa tinoja sulatellaan ja valetaan niin, että vesi roiskuu. Tosin tämä taitaa olla vain huhua – tämä tinan valamisjuttu. Joskus tinan eli lyijyseoksen roiskeista muka näki, miten raha ja naimakelpoisuus oli kaupan. Harvalla on taitoa käyttää mielikuvitusta tinakuvioiden tulkitsemiseen. Ehkä Tuomas Kyrö olisi spesialisti näkemään hauskalla tavalla ihmiskunnan tulevaisuuden ns. uudenvuoden tinasta. Tosin hän saattaisi myös pahoittaa siitä mielensä!

Nyt alkaa kotikadulla sellainen pauke, että on parasta toivottaa Hyvää Edessä Olevaa Vuotta 2019!

  Niilo