lauantai 31. maaliskuuta 2018

Sauvakävely



”Voi jummi mihis oot sukset jättäny” tai "onko hyvä luisto" olivat sauvakävelyn tullessa ”ns muotiin”. No lasten suksisauvoilla ensimmäiset kilometrit sitten ”hiihdinkin”. Ja silloin jo huomasin kuinka hyvä on kävellä niillä yli 20 vuotta takaperin. 

No se oli kun asuin tuolla maalla siellä oli kiva kiertää mettälenkkiä ja vähän vaikka oikein metsässä kävellä. Pääasiassa kuljin tuttuja teitä, mutta joskus teki mieli mennä oikeen metsään ja siellä sai hiukan vastusta, kun piti hyppiä juurien ja kantojen yli. Välillä oli ajokoira sidottu vyötäröllä, ja hihna oli  5 m pItkänä niin sai hiukan vapaammin Juosta.  No eihän meikäläinen nyt ajokoiran kans mitään juossut,  mutta pääsi koira välillä ”tuulettumaan” sieltä tarhastaan.   Olimme hyviä kavereita sen koiran kanssa.

Mutta se sauvakävely, sitähän meinasin kehua kuinka ”hyvä keksintö” ne ovat. Silloinen miesystävä päätti ostaa mulle ihan oikeat kävelysauvat joululahjaksi ja hyvin ovat ”palvelleet” vieläkin niiden avulla lähden kävellen lenkeille. Mitä nyt on kärki pari kertaa mennyt poikki ja kesätassuja on jonkun joutunut ostamaan.

Nyt talvella olen katsellut jonkun kävelyä sauvoilla, jäätä jalkakäytävillä. Huh, en ole sitten kehdannut kysyä henkilöiltä, että tietävätkö he, että niistä saa sen tulpan pois Ja kesäksi taas takaisin.  Olisi paljon turvallisempaa kävellä.

Monet kaatumiset ovat sauvat estäneet, kun niillä saa hyvin tukea. No onhan sitä sit ”maatakin syleilty” muutaman kerran. Mutta ylös vaan ja matka jatkuu.

En antaisi sauvoja pois, ovat kyllä niin hyvä apuväline, vaikka ei niitä varsinaisiin apuvälineisiin lasketakaan. Ei muuta kuin lisää kilometrejä…
                                                Sisko














Ei kommentteja:

Lähetä kommentti