Poikien puuhasteluissa lienee jossakin
vaiheessa olla hyvinkin yleistä paukkujen valmistaminen? Uuden Vuoden
vastaanotossa on paukuttelulla jonkinlaista hyväksyntääkin. Esimerkiksi Salon
markkinoilla joitakin vuosia sitten ”papattien” paukuttelu jokirannassa oli
kuuluvaa. Tänään on moinen poikien ilo
kaiketi kiellettyä, koska enää ei pauketta kuultu. Kauppakeskuksen ilotulitus
sentään toi silmänruokaa ja melkoisia jysähdyksiä, kun joulumarkkinat avattiin.
Mennäänpä taaksepäin ajassa vuoteen 1949.
Kirjoittaja oli silloin kahdeksan vuotta vanha. Silloin pojat keksivät ja
toteuttivat itse heitä viihdyttäviä asioita. Naapurustossa oli samanikäisiä
poikia, joiden kanssa mielikuvitus sai lentää. Vanhemmat eivät ehtineet kovin
tarkkaan seurata, mitä pojilla oli tekeillä. Klo 12 sentään käytiin kotona
syömässä ja kuunneltiin radiosta ”Kalle-Kustaa Korkin seikkailut”. Tuntia
myöhemmin joku pojista saattoi olla korkealla sileärunkoisen männyt latvassa
hakemassa variksen pesästä munat. Jos vanhemmat olisivat aina tienneet, mitä
kaikkia on tehty, olisi siinä heikompi sydän saanut infarktin? Seuraavista
asioista on hyvin selvät muistikuvat. On ollut senverran jännää – mutta
turvallisen kaukana kotipihasta…
Paukkurauta
Sen ainekset: rautalankaa, rautanaula ja
sotilaskiväärin ammuksen luoti eli ”kuti”, jossa oli kuparivaippa ja sisällä
lyijyä. Kudin tylpästä päästä kaivettiin lyijystä tilaa naulan kärjelle noin
sentin verran. Rautalangasta väännettiin Y-kirjaimen muotoinen tekele. Rautanaula saatettiin viilata kärjen osalta
pyöreäksi, että se meni luodin sisään tiiviisti. Naulan kantapää ja luoti
kiinnitettiin rautalankaan. Y-muodon alaosa oli kädensija. Kun luodin kolo
täytettiin tulitikun massalla ja naula työnnettiin koloon, oli paukkurauta
toimintakunnossa.
Kun sillä napautti naulan kanta edellä
johonkin esim. seinään, kuuluin melko kovakin paukahdus. Mistä ne luodit olivat
kotoisin? Karin, Simon ja Eskon isät olivat palanneet kotiin muutamia vuosi
aikaisemmin sodasta. Pojat löysivät sotilaskiväärin ammuksia isiensä kätköistä.
Ne olivat suurempia, kuin nykyiset rynnäkkökiväärin patruunat.
Hylsypaukku
Kun kuti oli irrotettu hylsystä, oli sillekin
keksittävä käyttöä. Hylsy oli täynnä ruutia. Kuka on ampunut armeijassa
pystykorvalla, kuten kirjoittaja, tietää kyllä korvatulppien tarpeen. Tähän
paukkuun tarvittiin vain noin viisi senttiä pitkä tulilanka, jota käytettiin
rakennustyömailla dynamiitin nallin räjäyttämiseen. Sitä hankittiin
”suhteilla”, koska sitä ei myyty rautakaupasta lapsille. Tulilangan pää
työnnettiin hylsyyn ja nipareilla kuristettiin tiukalle. Sitten heittokäsi
valmiiksi, tulitikun massapää tulilangan päähän ja joku toinen raapaisi
tikkuaskilla. Jos syttyi, niin kipinät suihkusivat ja oli paras heittää heti,
ettei räjähdä käteen. Tulilanka ei saanut olla liian lyhyt… Tämä paukku kuului
hyvinkin puolen kilometrin päähän.
Tussari
Ensin piti saada jostakin sormenpaksuista
putkea, jonka seinä oli tarpeeksi paksua metallia, mieluummin rautaa, kuin
kuparia. Sitten pistoolin muotoinen puusta veistetty tuki, johon toisesta
päästä suljettu putki kiinnitettiin. Putken kylkeen tehtiin viilalla ”sankkireikä”.
Tussari ladataan suusta eli pohjalle ruutia ja viimeiseksi kuula.
Autokorjaamolta vaan laakeri jostakin romusta irti ja haulit pois laakerista.
Tulitikun massapää sankkireiän kohdalle ja joku raapaisee… Pitää tunnustaa,
että kerran oli noutaja tulla, kun Kari oli ampumavuorossa ja hän sanoi, että:
”Tämä ei syty” ja kääntyi meitä muita kohti ja silloin pamahti. Ei ehtinyt
kääntyä tarpeeksi – onneksi! Tuli pitkä
tauko tussarilla ampumiseen.
Musta
ruuti
Veljeni Tuure (1934-1992) oli taitava ”Mustan
ruudin” tekijä. Ruutiin tarvittiin keltaista rikkijauhoa, valkoista salpietaria
ja hiilijauhoa. Näitä kemikaaleja hankittiin jo loppukesällä sadonkorjuun
aikaan. Rikkiä ja salpietaria sai ostaa silloin vain apteekista. Meidän naapuri
farmaseutti Anni Nieminen oli tuttu myyjä apteekissa. Häntä piti välttää
apteekkiin mennessä, koska Anni hyvin tiesi, mistä oli kysymys, jos niitä joku
naapurin poika tuli ostamaan. Tuure laittoi minut ostamaan rikkiä. Hänen
neuvonsa oli, jos kysyvät, mihin sitä käytetään, että sano: ”Kellaria
desinfioidaan, ennen kuin perunat ja juurekset sinne viedään”. Veljeni Tarmo [8.12.1937
- (80 v)] puolestaan kävi ostamassa salpietaria, mutta jonain toisena päivänä.
Ohje hänelle oli, että: ”Säilötään kurkkuja”.
Tuure itse keräsi uuneista hiiliä. Meillä oli
uunilämmitys ja polttopuuna oli koivuklapi. Hiilistä ei ollut pulaa. Hiilet
murskattiin sitten jauheeksi. Sitten kokeilemaan sekoitussuhdetta. Ensin pieniä
eriä ja kun ruuti paloi jälkiä jättämättä, se oli hyvää. Piti myös olla sitä oikeaa
tulilankaa, jolla rakennustyömailla räjäytettiin dynamiittipötkön sisällä oleva
nalli. Aina joku sitä lankaa vohki, jos perhe rakensi omakotitaloa ja isällä
oli räjäytystarvikkeita. Onneksi emme sentään dynamiittia uskaltaneet kokeilla.
Mustasta ruudista tehtiin sitten pommeja.
Vahva pieni metallipurkki oli hyvä. Ruutia täyteen ja tulilanka ruutiin kiinni
toisesta päästä ja purkki kiinni. Yleensä tulilanka oli niin pitkä, että hyvin
ehdimme juosta suojaan ennen pamahdusta. Sitten ”muina miehinä” tietä kotiin
päin.
Valopistooli
Vuoden vaihtuessa saattoi nähdä rakettien
joukossa kirkkaan valopallon, joka hitaasti laskeutui alemmas ja alemmas.
Isommat pojat tiesivät, että sitä oli sodassa käytetty pimeän maaston
valaisuun. Joku kyläläisistä oli tuonut niitä rintamalta. Saattoi myös olla,
että joku Asevarikko 6:n kantahenkilökuntaan kuuluva niitä ampui?
Ilotulitusraketti
Oikeita rakettejakin oli muutama, mutta ne
olivat sen verran kalliita, että hinta ei vastannut niistä saatua iloa. Omat
paukut olivat kiehtovampia.
Tähtisadetikku
Katselin kaupassa tähtisädetikkupakettia
ennen Itsenäisyys-päivää. Kovin oli samannäköinen pakkaus kuin silloin vuonna
1949. Joulupukki toi säännöllisesti niitä tikkuja. Se toinen pää väännettiin
koukuksi ja sytyttäminen jälkeen heitettiin kotipihan mäntyyn. Hyvällä tuurilla
se jäi killumaan oksaan sädehtien jonkun aikaa.
Kuusenpihka
Veljeni Tuure oli sodan aikana usein
Lintula-nimisellä maatilalla, joka sijaitsi noin 10 kilometrin päässä
sivukulmilla. Tilalla oli venäläinen sotavanki tekemässä maatalon töitä. Vanki
oli kuin perheenjäsen. Hän teki veljelleni mm. puusta sellaisen lelun, jossa
kaksi karhua lyö vasaralla vuorotellen alasimeen. Tämä vanki opetti hänelle
sen, miten kuusenpihkaa käytetään ilotulitukseen. Pihkaa kootaan ensin kuusen rungoilta.
Sellaisia kovia palleroita. Tarpeeksi kovista palleroista voi murskata
pihkajauhoa. Kun laittaa parin metrin korkeuteen tikun nokkaan tulen ja heittää
alhaaltapäin kämmenellisen jauhoa, se leimahtaa komeasti ylöspäin, kun se osuu
tikun liekkiin.
NOITAPILLI
Ja nyt lopuksi se otsikon noitapilli.
Noitapilli oli kaupasta ostettu noin 10 cm pitkä ja vähän lyijykynää paksumpi valkoinen
pötkö. Sen toisessa päässä oli ohut musta tulilanka. Hinta ei voinut olla kovin
paljon, koska niitä ostettiin jopa 10 kpl pakkaus. Kun sytytti tulilangan ja heitti sen ilmaan
tai maahan kuului kimeä vihellys – oikea ”kissapieru”!
Hyvää Uutta Vuotta 2018!
t. Eero
Tähän Eeron kertomukseen voisi lisätä viellä pinnapyssyn, jolla saatiin kimakka laukaus ja tuiki vaarallinen "luoti" kohti desantteja.
VastaaPoistaTussarista eräs koulukaveri sai roiskeet naamaansa. Silmien alapuoli oli pientä mustaa pilkkua täynnä. Ei kupariputkesta ollut tussarin piipuksi.
Desantteja, mielikuvituksellisia sellaisia,kytättiin.Niitä liikkui pilvin pimein. Joskus oltiin "aseistettu" tusarilla sekä pinnapyssyillä. Louhikkoinen mäki oli omiaan niin hurjaan leikkiin. Oltiin kuitenkin laadittu omat turva säännöt rajun tuntuiseen leikkiin. Ihan kohti ei saanut laukaista ja suojauduttava oli. Usenmiten tulitikun päistä saatiin "ruuti".Jonkinverran huopanauloja tämä pinnapyssy verotti.
En kerro mitenkä tämä pinnapyssy tehdään. En tiedä mitenkä suojattu sen patentti on. Siksi en uskalla antaa valmistusohjetta. Alkuperäistä valmistus piirustakaan ei ole. Itse epäilen taitojani
asepiirustuksen tekoon. Eikä ole edes millimetri paperia käytössä.Parempi on jättää väliin, ettei tule mitään seurauksia.
Vanhemmilta ihmisiltä kuultiin mitenkä suojeluskuntalaisten, vahvistettuna sotilaspojilla, oli lähtenyt tarkastamaan epöilyttävän näköistä ja oloista miestä. En muista että etsintä olisi tuottanut tulosta. Sotilaspoika toiminnasta kertoi myös eräs koulukaveri. Hänen veljensä oli mm. desantti jahdissa.
Varmasti epäilyttävän oloisia kulkijoita oli mustan pörssin kauppiaissa. Kauppiaat taisvat varastaa halvalla ja myydä kalliilla. Voi,läski, sokeri oli kovaa kauppa- ja vaihtotavaraa.
Niillä sai lämmintä päällepantavaa, jalkineita j.n.e.
Junissa kulki sotapoliisi joka tarkasti rintamamiehien loma luvat, sekä trokarit, niinkuin heitä myös kutsuttiin.
Hyvin usein maalais serkut menivät kaupunkiin hakemaan perheen lapsille jääneitä pieniä vaatteita. Kova maksuväline oli ruokatavara. Maaseudulla pärjäiltiin jotenkuten ruuan suhteen.
Sitä "omavarallisuutta" oli karsinoissa kasvamassa aika useassa torpassa.