Kevätpuolella 2017 kävin oma lääkärini luona
valittamassa vaivojani. Niitä on iän mukana kertynyt vaikka jaettavaksi asti. Nuo raajat
lähinnä tällä kertaa oli huolenaiheeni. Kuljen oman määritelmäni mukaan
“neliraaja” kävelyä. Kulkemisen apuvälineenä on keppi, mutta tosiasiassa
mieluiten rollaattori.
Rollaattorin sarvista erittäin tukeva ote.
Tällä tavalla koetan keventää alaraajojen rasitusta. Hartian seutu siinä
menossa rasittuu ja kipeytyy väkisin.
Kepistä saa tukea kun esimerkiksi polvesta
vihlaisee, mutta tällä kävely tyylillä tehty matka on hyvin lyhyt. Sisu ei
riitä taivaltamiseen. Rollaattori on hyvä apuväline, mutta
niiden pyörät ovat halkaisijaltaan useimmin liian pienet. Pieni kuoppa tai
muunlainen este pyörän edessä on tosi vaarallinen. Sellaiseen kun törmää, niin
voltti pää edellä on mahdollinen. Seuraukset saattavat olla kohtalokkaat luiden
murtumisen takia.
Olen ihmetellyt miksi pienipyöräisiä
rollaattoreita valmistetaan. Ovat kuulemma paljon edullisempia. Potilaiden kunto saattaisi pysyä parempana kun pystyy paremmin tekemään
reipasvauhtisia lenkkejä, lihaskunto säilyisi paremmin.
Näiden tutkimustulosten omalääkäri
teki B-lausunnon Kelan kuntoutusta varten. Varsin nopeasti Kelalta
tulikin myönteinen päätös. Syyskuussa olisi ollut Karina Hotellissa
mahdollisuus päästä Petrea kuntoutuskeskukseen.
Samanaikaisesti sattui kauan odotettu
silmätutkimus. Otin yhteyden Kelaan ja sain siirrettyä kuntoutusjakson
marraskuun lopulle. Kelassa oltiin joustavia, kiitos siitä. Olisko ollut
ite Anssi, joka ratkaisi asian. Olen joskus kuullut jotakin Anssi Kelasta,
mutta en tiedä voiko hän päättää tällaisia asioita.
Joka tapauksessa suuntasin auton- ja oman
nokkani kohti Caribiaa, sinne palmujen alle loikoilemaan, meren ääreen. Tai
ainakin ’isohkon ankan’ silmäilyn alle…
Raahasin itseni ja matkatavarat
vastaanottoon, reseptsuuniin. Ihastuin heti herttaiseen virkailijaan.
Ihmeekseni hän puhui erittäin selvää Suomea, ilmeisesti hänen äidinkielensä oli
äidiltä opittu jokunen vuosi sitten. Toinen vaihtoehto tietenkin on, että hän
on niin paljon joutunut tekemisiin suomalaisten kanssa, puhekielemme on siten
tarttunut häneen. Joka tapauksessa täydet kymmenen pistettä hänelle.
“Pitkän” matkan ja mahdollisen huonon
kelin takia varasin huoneen jo edelliseksi päiväksi. Caribialle mielestäni on
pitkä matka. Ajattelin käydä uimassa ja muutenkin tutustua hotellin meininkiin.
Entuudestaan tuttu paikka oli aivan vieras. Aikaisemmat kerrat olin mennyt
kylpylän puolelle eri ovesta. Hotellin puolelta mentynä pukuhuonetilat oli
aivan outoja. Hotellivieraat kulkevat kylpytakit päällä omaa reittiä. Hissillä
alas kylpylä osastolle ja sitten pujotellaan pukeutumispaikkaan, jossa on
pienet lukittavat kaapit. Pyyhkeet ja kylpytakkiavoimeen naulakkoon. Hissit
toimivat ylöspäin avainkortilla.
Minua kehotettiin pukemaan kylpytakki
päälleni hotellihuoneessa, epäilin niiden sopivuutta tai paremminkin kokoa.
Sopivia olivat, mutta olisin tarvinnut jonkinlaisen sovituskappaleen
etupuolelle. Sillä olisin voinut verhota tuon fasaadi puolen. Jätin takin huoneeseen
ja taapersin kylpylään verkkari asussa. Mielelläni siirtyisin isojen
poikien asusta pienten poikien asuun. Oma häpeäni on tuo yhden koon ylitys.
Sitä se sohvaperunana olo aiheuttaa.
Jotkut venkoilevat jalkineistani: “Tarvitset torin kokoisen aukion missä pääset
kääntymään”.
Armeijan ensipäivät meni ilman sopivia
saappaita. Eli “kusiluikkareilla” sisäpalveluhommissa meni pari eka päivää.
Silloinkin jalan lisäksi mahtui jalkarätit tai villasukka.
Vasta viisikymppisenä kauppoihin tuli
yleisesti isompia hiihtojalkineita. Mukava hiihdellä kun jalat pysyi lämpiminä.
Aamulla herätys, klo 7.00 - 9.30 aamiainen,
herkullinen, monipuolinen puurosta - nakkeihin. Ei laadussa moitteen sijaa,
mutta heikko luonne, voi voi sentään.
Maanantaina 27.11 klo 8.30 se sitten
alkoi. Rääkkikö, ei suinkaan, piti sitä ensiksi tutustua talon tapoihin ja
ennen kaikkea toisiimme, vetäjiin ja kuntoutettaviin.
Tutustuttiin TULES-kursilaisiin yli 68
vuotiaisiin. Olen toiseksi vanhin osanottaja. Mainittakoon, että ikääntyneiden
kuntokurssille IKKU, luultavasti korvaa Tules kurssin. Suosittelen hakemaan
lääkärin B-todistuksella tähän IKKU-kurssille. Esteenä saattaa olla
muistihäiriö.
Selvitimme taustojamme, mitä odotetaan
kurssilta, mistä olemme tulleet ja mitä teet tai olet tehnyt työksesi.
Lempiväriä kysyttiin. Se oli tosi vaikea kysymys. Siitä on niin kauan aikaa kun
siihen olen paneutunut, vaimo sellaiset asiat hoitaa kaikkein luonikkaammin.
Lesken täytyy muistella vanhoja juttuja, noissa värihommissa. Onko sen
värihomman niin tärkeää. Musta tuntuu, (aika usein saa havaita, että mustaa sen
olla pitää, musta mä viis veisaan), että eri paria olevat jalkineet kelpaavat
tallusteluun - puhumattakaan rikotut housut.
Voi niitä aikoja kun tytöillä oli
kellohameet ja saumalliset sukat.
Taas kerran poikkesin vähän sivuraiteille,
mutta kymmenen meitä osanottajia alunperin oli, viisi kumpaakin sukupuolta,
mutta naisista yksi joutui jättämään tämänkertaisen leikin kesken.
Toivottavasti hän selviytyi pikaisesti vaivasta. Varmaankin hän on seuraavalla
kurssijaksolla mukana - 3.4 - 7.4 2018.
Hanna-psykologi meitä evästi tuntemaan
toisemme ja mikä tulee tavoitteeksemme kurssin suhteen. Kyllä se niin on, että
tuota “henkistä” vahvuutta tarvitaan koko olemassa olon aikana. Sitä
tarvitaan kaikissa toiminnoissa, levossakin. Rentoutuminen auttaa parempaan uneen ja
lihasten jännitystilan laukaisuun. Rentoutus äänitteitä on saatavilla alan
yrittäjiltä ja liikkeistä
Aika laajalta alueelta meitä osallistujia
oli, Turku kuitenkin vahvimmin edustettu. Potretti meistä otettiin. Siitä
muistamme huhtikuussa kun tavataan ken oli mukana. Olihan meitä Jaakko, Riitta,
Ritva, Leena, Sirpa, Aimo, Teuvo, Kalevi ja Niilo.
Ei eka päivä ihan istumiseksi ja
oppitunneiksi mennyt. Iltapäivä aloitettiin fysioterapeuttien toteuttama pieni
tuoli jumpan ja pallottelun merkeissä. Eija ainakin oli ohjaksissa.
Toinen päivä, uudet kujeet: Päivi veti
rentoutuksen, hengityksen kautta ryhdikkääseen asentoon. Mielestäni nämä
ainekset oli kyseessä. Kaipaamani allasryhmän veti Eeva. Vallitseviin
olosuhteisiin ei voi mitään, mutta altaan syvyydet voisivat olla
nousujohteisia, toinen pää nykyinen syvyys ja syvempi parin metrin verran.
Tulevaisuudessa se on ehkä välttämättömyys. Pituuskasvu on jo kohonnut
menneiltä ajoilta. Eli paljon puhutun suuren ikäluokan jälkipolvi on vain
kasvanut pituutta enemmän. Ehkä monipuolinen ravinto ja fyysisesti kevyemmät
työt on auttanut näitä nuoria venymään kohti tähtiä paremmin. Itse olin
aikalaisiani keskimääräistä pidempi. Tosin kasvuni nousi uuteen kukoistukseen
vanhemmalla iällä. Pituuskasvua tämäkin on. Maapallonkin pituus mitataan vähän
saman suuntaisesti kun minä mittaan tuosta navan kohdalta, navasta - napaan,
suuntaisesti.
Maapallon pituus on ihmiseen verrattuna
kantapäästä kaljun kukkuloille. Tästä “pittuuskasvusta” valitettavasti kärsii
niin monet. Me emme vain voi uskoa sitä, että siitä syystä työllistämme liiaksi
lääkäreitä. Tämä antaa tilaisuuden niin monelle kepulikonstin keksijälle.
Konsteja joukossa voi olla hyviäkin, mutta kun ne konstit tuppaavat heikon
luonteen takia lipsumaan. Lipsumisia kun tapahtuu, niin konstit hupenee.
Vesijumppa ja vesijuoksu on tämän päivän
juttuja. Vesijuoksu suoritettaan sitä varten kehitetyllä vesijuoksu liiveillä.
Uimahalleissa niitä on saatavissa eri kokoja. Itse valitsen niinsanotun
patukan. Pitkä matomainen styrox “mato”. Tämä pujotetaan jalkojen välistä.
Siinä ikäänkuin istutaan patukan päällä. Pienen harjoittelun jälkeen tasapaino
säilyy ihan hyvin. Vesijuoksussa pyritään matkimaan oikeaa juoksua pitkin
askelin käsiä apuna käyttäen. Ikäänkuin sprintterin juoksuasentoa pyritään
matkimaan. Matalat altaat ovat esteenä oikean asennon saamiselle. Sen voi
korvata juoksemalla altaan pohjalla. Vedellä ei tällöin ole kantavaa
vaikutusta, mutta patukan ansiosta juoksu asennon saa pysymään ja vesi on
kuitenkin nivelille ystävällinen ja vesi antaa vastuksen. Tämän ohjeen
sain tässä muinoin eräältä rouvalta. Suosittelen. Käytän tätä hyväkseni
paikkakuntani uimahallissa. Näin on mukava mennä allas päästä päähän. Minusta
suorituksien mitta laitteena toimii kello parhaiten. Aikoinaan Martti
Vainion kanssa kun lähti kilpasille oli kohtalaisen helppo tavoittaa sama aika
kun Martti sai. Kyllä sekin voimille kävi, mutta starttipistoolin laukaus
ilmoitti kaikille tunnin menneen lähtö hetkestä. Sama aika, mutta saman
pituista matkaa Martin kanssa harvempi saavutti.
Ninan tapaaminen oli kuin vanhan tutun
luokse olisi mennyt. Selvisi, että hän on työskennellyt sairaanhoitajana
Aivoliitossa, joka on minulle tullut tutuksi vaimoni saatuaan aivoinfarktin.
Verenpaineeni oli kohdallaan, mutta ongelmana on tuo kasvuiän jatkuminen. Se
rasittaa ennenkaikkea niveliä.
Tämän viisipäiväisen viikon aikana
pohdimme yhdessä ja erikseen tavoitteita, jotka ihan itse laadimme ohjeistuksen
mukaan itsellemme. Tavoitteissa etenemme pienin askelin. Lihasvoiman ja sen
kautta tasapainon ylläpitäminen, on päämäärä, johon pyrimme. Lihakset tukevat
nivelten toimintaa, kannattaa tutustua ohjeista miten siihen päästään.
Muistuu tässä eräs sotaveteraani ja
työnkin veteraani hän oli, nimittäin eli aktiivista elämää koko ikänsä. Hän
kävi samankaltaisessa kuntoutuksessa kuin mekin. Kertaakaan hän ei
moittinut kuntoutus ohjelmaa, mutta kuulemani mukaan joka kuntoutuksen jälkeen
liikkuminen oli vaikeaa. Se johtui siitä, että kilpailuvietti oli kuntoilua
vielä kovempi. Toisen veteraanin tunnuslause oli, että jos mottimetsässä paikat
kipeytyy, niin siellä ne myös lähtee. Eli on annettava saman koiran karvoja. - Ehkä
kokemus on näin opettanut, mutta toistuvalle liikeradalle (työssä) on annettava
vastakkaisliike lihaksille vapaa ajalla.
Kuntoutujien pitää näillä kursseilla olla omatoimisia.
Tarkoittaa sitä, että huolehtii itse paikalle saapumisesta. Käy aamiaisella ja
muutenkin ruokailuissa omin avuin. Minulla kun oli tuo ’taaperokärry’, jolla on
monta muutakin nimitystä = Ferrari, HarleyParkinsson j.n.e., sen ohjaaminen
yhdellä kädellä ruoka-astian kera on jotenkin hankalaa. Avuliaita henkilökunta
on, mutta työt heilläkin on esteenä auttamisen suhteen.
Caribialla kuntoa tuli ylläpidettyä ikään
kuin pakosta. Pitkät käytävämatkat toimivat kuntoratana vähän liiankin hyvin,
polveni kipeytyivät, lonkkani samoin. Varsinaiset ohjatut tuoli- ja vesijumpat
olivat erinomaisia. Liikunnallisia ja osin ohjeistettuja kotiläksyjä pitää
tehdä. No minulla oli heti kotiin pääsyn jälkeen Salon tasapaino- ja
liikuntaryhmä jäljellä.
Kaihileikkaus oli kolmen viikon este
liikunnalle. Sitä olen tässä “potenut”, mutta kotiläksyt ja tuo niinsanottu
töllötin näkyy erinomaisesti. Mikäs sitä nyt on sohvaperuna ollessa. Valkeus
koitti maailman. Ainakin ilotulitukset sekä kuuluivat, että näkyivät alkaessaan,
paukkeesta päätellen.
Lääkäri- ja muutenkin seurantaa varten
olimme täyttäneet kyselylomakkeen. Siinä kyseltiin tuntemuksiamme ja pyydettiin
lupaa antaa tietoja KELAN toimesta omalle lääkärille. Mielestäni tällainen
yhteistyö on ihan OK. Eri asia kuinka lääkärimme ehtivät paneutumaan
palautteeseen. Uskon kuitenkin siitä olevan vastaanotoilla jotakin annettavaa.
Kurssilla arvelin verenpaineeni varmaankin
olevan koholla, mutta suorastaan olin yllättynyt hyvistä lukemista.
Sydänäänetkin olivat kuulemma kohdallaan.
Tuossa vuoden viimeisessä postissa oli
liikuntatoimen ohjelma, siitä pitää ottaa irti minulle tarpeellinen lihasvoiman
parannus ohjelma.
Hyvää meneillään olevaa vuotta 2018!
Niilo Salosta
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti