MUUTOSPROSESSI ON JATKUVA

Motto:          Huomisesta meillä on utuinen aavistus,

mutta ylihuomisesta emme tiedä mitään!

Tämä kirjoitus syntyi siitä, kun erään työtoverini kanssa muistelimme vuonna 1995 pidettyä koulutustilaisuutta. Koolla oli kolmisenkymmentä opettajaa. Yhdeksi luennoitsijaksi oli kutsuttu tulevaisuudentutkija Turusta. Hän julisti, että viiden vuoden (siis vuonna 2000) kuluttua opettajan ammatti on kadonnut, eikä koulujakaan enää ole. Nuoret ja vanhat opiskelevat itsenäisesti tietokoneavusteisesti. Jokaisella opettajalla oli siihen aikaan jo työpisteissään PC-tietokone. Monella oli kotonaankin, kuten tämän kirjoittajalla.

Näin todella käy aikanaan, mutta tarkastellaanpa asiaa hieman kauempaa. Mihin perustuu pienen kansan menestys PISA-tutkimuksissa? Miksi meillä on ollut hyvä koulujärjestelmä moniin muihin maihin verrattaessa? Miksi suomalaiset ovat maailman lukutaitoisin kansa? Miksi Suomessa on maailman paras kirjastolaitos? Olisi sääli, jos näin hyvä koululaitos häviää! Tiedän hyvin, että koulussa kaikki eivät ”viihdy”. Kateederiopetus on ollut niin opettajajohtoista, että moni inhoaa koulua loppuikänsä jne. Miksi siis tasapuolisuudessaan maailman paras ja köyhemmällekin kansanosalle koulunkäyntimahdollisuudet suonut koulu murenee käsiin?

Törmän torppa Ruoveden Hanhonkylässä

 Törmän torppa Ruoveden Hanhonkylässä

Isäni Eemeli syntyi torpassa v. 1893. 1960-luvulla hän muistelee koulunkäynnin alkua kirjoituksessaan näin:

”Kiertokoulu, jo koulun nimi kiertokoulu, ilmaisee sen miten kiertokoulu toimii. Sen ylimpänä valvojana oli seurakunnan päättävät elimet. Kunta oli jaettu lukuruoteihin joissa pidettiin talviaikana kinkerit, joilla kuulusteltiin piiriläisten lukutaito ja merkittiin ne muistiin.

Kiertokoulu oli siten kansakoulun edeltäjä ja seurakunnan edustajat määräsivät kenen kiertokouluvuoro oli. Kiertokoulun aika ja paikka kuulutettiin saarnastuolista, joten asia tuli sillä tavalla seurakuntalaisten tietoon.

Kiertokoulua varten tarvittiin myös kalusteita, penkit ja pöydät. Siksi oli isämme (isoisäni Hermanni Törmä) jo talvella kaatanut metsästä tarvittavan määrän runkoja, jotka sitten keväällä sahattiin lankuiksi. Kun sitten koulun alkamispäivä läheni, sahattiin pöytien jalat noin 60 cm korkeiksi pylväiksi, joitten päälle lankku asetettiin kirjalaudaksi ja oppilaiden istuimia varten noin 40 cm pylväät, joitten päälle lankku. Opettajan opetusvälineet olivat pirtin pöydällä. Opetusvälineisiin kuuluivat ns. kivitaulut ja rihvelikynä.  Maamme-kirjaa käytettiin sisälukukirjana. Oppilailla piti olla omat virsikirjat, katekismukset sekä raamatunhistoriat.

Oppilaat olivat jo ennen kiertokouluun tuloa käyneet ns. sunnuntaikoulua, jossa oli opittu kirjaimet ja tavaamisen aakkoset. Kaikki oppilaat eivät osanneet kiertokouluun tullessaan vielä tavata, joten sanojen muodostaminen oli opeteltava aivan alusta. (Väkisinkin tulee tässä allekirjoittaneelle mieleen Seitsemän veljeksen Juhani tai tämän päivän uutisista välähdys, jossa jonkin kehitysmaan lapsia on aurinkokatoksen alla koulussa).

Opettajana meillä oli kiertokoulun opettaja Elina Lahti, joka hyvin osasi ohjata oppilaitaan. Opettaja asui Törmän sivukamarissa (rakennus on tänään Ruoveden kotiseutumuseon asuinrakennus…) ja sai maksusta ylöspidon talosta. Se oli 1 markka päivältä. Me lapset aina hieman jännittäen varrottiin, että jäikö opettajalta hänelle keitettyä mannakryynivelliä jäljelle, kun me saatiin jäännökset tasata”. Lainaus päättyy. Vielä olisi ollut tekstiä välituntileikeistä ja muusta oheistoimista.

Hermanni Törmä

Isoisäni siis organisoi kiertokoulun toiminnan kotonaan Hanhonkylällä.  Isäni kävi sitten Ylemmän kansakoulun Ruoveden kirkonkylässä. Minulla on hallussani kaikki isäni käsikirjoitukset ja muut ”paperit”. Mm. hänen kansakoulun päättötodistuksensa. Siinä on vain yksi arvosana 9, kun muut ovat 10. Se ysi on laulusta! Kun isäni jälkeläisistä toinen - peruskoulunopettaja – väitteli Jyväskylässä  tohtoriksi oppimisesta peruskoulussa, ojensin hänelle tohtorikaronkassa tämän isoisänsä alkuperäisen päättötodistuksen.

Koulutapahtumia Orivedeltä

Isäni muutti Orivedelle maalarin oppiin. Maalarimestariksi edettyään perusti vuonna 1922 Maalausliikkeen. Meni seuraavana vuonna naimisiin torpparin tyttären kanssa ja sai seitsemän lasta. Omakotitalo oli rakennettu vaihe vaiheelta valmiiksi vuoteen 1936 mennessä. Keittiön ikkunasta pellon yli katsottuna 500 metrin päässä näkyi samana vuonna valmistunut uusi Yhteiskoulun rakennus. Eemeli urakoi uudisrakennuksen maalaustyöt. Kaikki Törmän lapset kävivät tässä koulussa vähintään keskikoulun. Tämän kirjoittaja pääsi ylioppilaaksi vuonna 1962, kun Yhteiskoulua oli jo laajennettu ja isäni oli urakoinut nekin maalarintyöt. Isäni oli Yhteiskoulun johtokunnan puheenjohtaja, kun kävin koulua. Olin isällä maalarintöissä kaikki kesälomat 14 vuotiaasta lähtien. Oriveden Kaarikirkko oli isäni viimeinen suuri maalausurakka. Saimme valkolakit upouudessa kirkossa, jossa oli ollut maalarintöissä.

Kansakoulun 1. luokka, aamuvuoro. Kirjoittaja on keskirivissä
toinen vasemmalta. Opettaja on Lilli Vettenranta.

Koulu alkaa

1.9.1948 äiti lähti saattamaan nuorimmaistaan kouluun. Kun oli päästy pihasta tielle, sanoin: ”Osaan kyllä mennä sinne ihan itse!” Menin kouluun mielelläni. Keittiön ikkunasta näkyi myös Kultavuori, jonka laella oli Keskuskoulu eli ”Puukoulu”, johon menin, ja Työväentalo.  Isä toimi aktiivisesti Työväentalolla ja oli kunnallispoliitikko. Hän oli kunnanvaltuuston jäsen. Vaikka hänellä ei ollut mahdollisuuksia nuorena opiskella, vaikka edellytyksiä kyllä olisi ollut, oli hän hyvin koulutusmyönteinen koko elämänsä.

Minulla on hallussani käsikirjoitus siitä aloitteesta, jonka hän on tehnyt valtuustolle uuden keskuskansakoulun rakentamiseksi. Rakennus valmistui vuonna 1952. Kun olin päässyt Yhteiskouluun, oli siellä tilanahtautta ja luokkani kävi koulua uudella kansakoululla. Kun Jyväskylästä päin tulee Orivedelle ja on menossa Tampereelle, nämä molemmat isot nelikerroksiset koulurakennukset erottuvat selvästi maisemasta. Isäni oli myös sen ryhmän jäsen, joka perusti Orivedelle Ammattikoulun. Myös Oriveden Opiston johtokuntaan hän kuului pitkän rupeaman.

Oriveden kirkonkylä etelän suunnasta kuvattuna 1960-luvulla. Edessä tuhopolton kohteeksi joutuneen puukirkon tilalle rakennettu Kaarikirkko. Kuvan yläreunassa vasemmalla on Yhteiskoulu, oikealla kansakoulu ja sen alapuolella Oriveden Opisto. Salolaisten hyvin tuntema naisten lentopallojoukkue Orpo (Oriveden Ponnistus) alkoi tosissaan harjoitella Opiston uudessa liikuntasalissa.

Kasvoin siis sellaisessa ympäristössä, missä koulunkäyntiä arvostettiin. Tajusin kirkkaasti jo keskikoulussa, että opiskelemalla voi saavuttaa sen, mitä jotkut ”luonnonlahjakkuudet” saavat ilman koulutusta tai suvussa kaikki aloitetaan muutamaa ”porrasta ylempää”. Naapureina asui monia opettajaperheitä. Isäkin suositteli opettajantyötä, koska tunsi koulujen asiat perinpohjin.

Kansakoulu, keskikoulu ja lukio käytiin niin, että sama luokkayhteisö oli pitkään yhdessä. Esimerkiksi ylioppilaaksituloluokka kokoontuu usein, nyt yli 50 vuotta myöhemminkin. Oli turvallista olla porukassa, missä heikompia autettiin pysymään mukana. Tätä etua ei nykyään koulua käyvillä enää ole. Ei ole tiiviitä luokkayhteisöjä. Minua ei ole koskaan koulukiusattu. Nykyään monet julkkikset hakevat yleisön myötätuntoa sillä, että ilmoittavat olleensa koulukiusattuja ja masentuneita.

Kun pääsin lukioon, päätin aikanaan pyrkiä opettajan työhön. Lukion jälkeen oli vuorossa varusmiespalvelus. Pidin armeijan touhusta, koska tekeminen oli niin selvää ja reilua. Kun kotiuttaminen oli lähellä, varuskunnan komentaja kehotti hakemaan kadettikouluun. Olin päivää ennen tuota kehotusta saanut tiedon, että pääsen Turun Kauppakorkeakouluun opiskelemaan ekonomin tutkintoa. Valitsin Turun.

Kauppakorkeakoulun opiskelu oli aivan koulumaista. Se sopi minulle oikein hyvin. 70 kurssin opiskelijaa istui luennoilla ja tenteissä pääasiassa samaan aikaan lukujärjestyksen mukaisesti. Valmistuin lyhimmässä ajassa keväällä 1966. Sitten kesäyliopistoon suorittamaan arvosanaa kasvatusopissa opetustyötä varten.

Mistä opiskelurahat? Ei siihen aikaan ollut opintolainoja, opintorahoja tai asumistukia. Maalarintöissä kesälomien aikana ansaitut rahat olivat pankissa. Oriveden koulujen kesälomien aikana niitä remontoitiin joka kesä. Isäni urakoi ne kaikki, joten töitä oli. Kun asui Turussa alivuokralaisena ja eli tarkasti, niin pärjäsi. Edellä kerrotusta varmasti johtuu se, että en ymmärrä ollenkaan sitä, että kouluruoka ei joillekin nykyään kelpaa tai, että opiskelija vaatii yksiötä asunnokseen, jonka joku muu maksaa jne.   

DIGITALISAATIO VYÖRYY YLITSEMME NYT

Syksyllä 1966 pääsin Salon Kauppaoppilaitokseen tuntiopettajaksi. Opiskelin työ ohella maisteriksi ja auskultoin. Kohta silloin syksyllä 1966 rehtori kutsui huoneeseensa ja sanoi, että sinulla on ekonomin todistuksessa arvosana tietojenkäsittelyopista. Kenelläkään muulla talossa ei sellaista ollut ja rehtori kysyi, haluaisinko alkaa opettaa ATK-alkeita vapaaehtoisena aineena? Siitä se alkoi tutustuminen tietokonemaailmaan – 10 vuotta ennen kuin Steve Jobs alkoi autotallissaan kehitellä APPLE-tietokonetta!

Suomessa oli muutamia saunamökin kokoisia tietokoneita siihen aikaan. Minulla oli Salon ensimmäinen piirtoheitin, jolla näytin kaikenlaisia kuvia aiheesta. 

 Eero Törmä Ammattiopiston liiketalouden linjalla tutustumassa. 

Kauppismuseosta löytyi vielä se ensimmäinen väline.

Tätä jatkui muutaman vuoden, mutta en ollut varsinaisesti alaa opiskellut, joten myöhemmin palkattiin ”Commondore 64 -nörtit” opettamaan.

Kuvaavaa oli se, että kaikki oppilaat valitsivat ATK:n, vaikka se oli vapaaehtoinen aine. Suomalaiset ovat olleet tunnetusti ahneita uusiin laitteisiin. Salolaisille on NOKIAn tarina tuttu. Aikoinaan Suomi oli kännyköiden määrässä maailman ykkönen.

Isäni osti lankapuhelimen vuonna 1922. Käytti sitä vuoteen 1970 eli kuolemaansa asti. Kännyköistä ei hän tiennyt mitään. Television hän osti vuonna 1961 ja katseli mustavalkoista elinaikansa. Ei tapahtunut kehitystä paljonkaan näinä vuosikymmeninä.

Itse olen voinut seurata tietokoneiden käyttöönottoa yli 50 vuotta.  Opettajan työstä jäin eläkkeelle vuonna 2004. Moni asia on muuttunut, esimerkiksi pankkitoiminta. Aivan kohta on aika, jolloin pankinkonttoreita ei enää ole palvelumielessä. Tässä on esimakua siitä, mitä tuleman pitää?

On sellainen olo, että seuraavaa digitalisaation vyöryä ei voi seurata niin pitkää aikaa, kuin esimerkiksi kännyköiden kehitystä noin vuodesta 1990 tähän vuoteen, eli 27 vuotta. Ei lähimainkaan. Kun junalippukin pitää tilata ”netistä”, niin kaikki se toiminta, joka voidaan siirtää nettiin, myös siirretään! Asiakas tekee sen työn mistä maksaa. Aika hullunkurista. Varallisuus keskittyy salaa niille, jotka taitavat tämän digitaalisen rahankeruun. Kun tekoäly vielä tulee heille avuksi, on elämä kohta pelkkää älytöntä ”hypetystä”. Lopuksi tulee vallankumous?

Koulusta aloitettiin

Käy varmaan niin, että opiskelu siirtyy tapahtumaan tietokoneen kanssa kahden kesken. Joku tekee kurssit nettiin. Jo nyt ammatillisella puolella koulutus tapahtuu pääosin ”työssäoppimisena”, ja GPS:llä valvotaan missä kukin on? Homekoulut puretaan, eikä uusia rakenneta. Salossakin puhutaan, että koulu pitää tuoda ulos koulurakennuksista. Jokainen on yhtä viisas kuin Google, jos osaa siltä kysyä (älykkyys on eri asia!)? Siinä rallissa putoaa kärryiltä Pihtiputaan Mummon lisäksi moni EVVK-nuori. Toivottavasti joku ymmärtää perustaa sellaisen palveluyrityksen, josta saa ostaa ”nettipalveluja”.  Kas kun yksi ovi sulkeutuu, niin toinen avautuu? Näinhän on käynyt aikaisemminkin kaikissa kehitysvaiheissa. Se askarruttaa, että mitä minun isoisäni Hermanni Törmä (1862-1929) mahdollisesti ajattelisi, jos näkisi tämän päivän elämää? Sanoisiko: ”En voi uskoa omia silmiäni”, vai mitä sanoisi?

Tämän kirjoitti kauppaopettaja, KTM, Res.kapt. Eero Törmä

PS. Olen 76 v., enkä onneksi tule näkemään sitä aikaa,
       jolloin kouluja ihan oikeasti ei ole!!