KESÄN MAKUA

Makuasioistahan ei saa eikä voi kiistellä, joten rohkenen tulla esille omine makunystyröineni näinkin kriittisellä aiheella. Mille muka kesä maistuu! Eikä tarvitse moneltakaan kysyä, kun enemmistön mielestä vastaus ei voi olla muuta kuin ”mansikalta”!

 Mutta kun muutaman kerran on riskeerannut sijoittamalla €uronsa muualla kuin Suomessa kasvatettuihin varhaiskevättalvisiin ja houkuttelevan isokokoisiin puutarhamansikoihin, saattaa ehkä myöntyä ajatukselleni, että ”jäätelössä se kesä maistuu”! Mutta ja vain juuri sellaisessa jäätelössä, jota muistaa lapsuudessaan saaneensa maistaa…

Kyseessä on vanha keksintö, alkuperäistä keksijää taikka maatakaan ei varmuudella löydy aikakirjoista, kun paljoakaan kahtasataa vuotta kauemmaksi ei niitä pystytä seuraamaan. Säilyneinä legendoina tosin jopa keisari Neron aikakauttakin tarjotaan. Joka tapauksessa sen Suomeen tulosta tiedetään jo enemmän: "Haroshii maroshii" -huudoilla sitä kaupattiin aluksi Viipurissa, mutta nopeasti makuja – joita jo silloin oli ollut useampia – alkoi saada maan eri puolilla ja muittenkin, kuin vain venäläisten valmistamana.

Yhden kuulemani legendan mukaan myös vastuksia ilmaantui herkun voittokululle, ainakin silloin kun karjalaisisännät olivat markkinoilla saaneet siitä ensituntuman nautinnokseen. Monastikaan kun markkinoille, varsinkaan kauempaa, ei otettu lapsia mukaan, niin joku keksi, että kyllä nekin herkkunsa ovat ansainneet ja niinpä konttiin laitettiin ”voipaperitruuttiin” kääritty jäätelöannos. Ei liene ihme, ettei kotiväki käsittänyt markkinaterveisten harvinaista ihmeellisyyttä sitä kontin pohjalta ja paperista nuoleskellessaan. Katkeamattoman kylmäketjun turvallisuustekijöistä ei oltu vielä päästy direktiiviasteelle. Ja jäätelö ei tunnetusti kauaa säily kiinteydessään ns. taskulämpimänä.

Omakohtaiset jäätelömuistot ensikontakteina asettuvat 1940-luvulle. Silloin jo pikkukaupunginkin kesässä liikkui jäätelövaunuja, taisipa joku sellainen olla kioskityyppisenä vakiopaikallaan, ja tarjonta toi käden ulottuville (kädestä suuhun -metodilla) ihanaa vaniljajäätelöä, jota isommasta kylmäastiasta erilaisin kauhoin ja ottimin nostettuna aseteltiin kahden vohvelin väliin. 

Ei taatusti ollut helposti opittava tekniikka, jos kohta nautinnon turvallinen loppuunsaattaminenkaan ei aina ollut ennalta taattu. Nykyisin myynnissä olevat jäätelökeksit yrittävät hiukan jäljitellä noita malliltaan, mutta sen enempää siinä kuin maussakaan onnistumatta.

Seuraavaksi ilmaantuivat annoksen käsittelyä, niin myyjäpuolella kuin nauttijankin osalta, helpottava jäätelöamme, jota oli jo tuntuvasti helpompi pidellä pudottamatta ja pystyi paremmin keskittymään nautintopuoleenkin. Varhaismuistoistani löytynyt oli jopa oikeasti kylpyammeen muotoinen ja nimeltäänkin ”Jäätelöamme”. Myös näiden nykytyylisten vohvelituuttien ilmaannuttua niissä kokeiltiin erilaisia malleja, nelikulmaisiakin, mutta ne pyöreät näyttävät säilyneen nykypäiväänkin. Ja edelleenkään makuna en muista kuin vaniljan, mutta se olikin sitä oikeaa vaniljaa, ennen esanssisääntöjä!

Myös jäätelöpuikkoja – pyöreitä, pyöreän puutikun ympärillä – olisi ollut valittavissa, mutta isompi annoskoko ja hieman pehmoisempi koostumuskin painottivat valinnan annoksen puolelle.

Joka tapauksessa siinä oli se lapsuuteni ihan oikea kesän maku. Vaniljajäätelössä. Ja kun sitä sain vain kesäisin, niin sen koki moninkertaisesti voimakkaammin noita kahta elementtiä yhdistäen. Vuosikymmenten mittaan olen koettanut löytää samaa tunnetta makumuistoistani rajattomaan tarjontaan verrattuna; ei ole onnistunut. Vaniljan makuakaan ei enää kuulemma saa tuotteesta löytyä – alkuperäisenä – tai ainakaan minä en sitä siitä löydä. 

Tosin Helsingin Jäätelötehtaan kioskilta Kaivopuiston rannassa taikka Vanhan kirkon puistossa saattaisi vieläkin löytyä vanhan ajan vaniljajäätelöpuikko, jonka mausta ei voi – eikä haluakaan – erehtyä. Olkoon sen antajana sitten minkälainen vanilja-aromi tahansa. Mutta jäätelöiden valtavirrasta se jää tavoittamatta. Paitsi – usko taikka älä, ja jos et, niin rohkaistu kokeilemaan – hiukan muokkaamalla: osta paketti vanilja-nimikkeellä myytävää perusjäätelöä, avaa se ja anna jonkun aikaa pehmentyä niin, että esim. hitaalla teholla konevispilälle pääset sitä käsittelemään. Sopivassa astiassa tietenkin. Ja sitten puserrat joukkoon hiukan valkosipulia! Ihan totta! Litran annokseen riittää yhdestä kynnestä irtoava makulisä. Sekoita hyvin ja jaa se pienempiin annosastioihin – ja seuraa pöytäseuran ilmeitä ensihämmästyksestä lähtien. Kun vastaanotto on hiukan tasaantunut, niin utelepa kuka ei löydä todella upeaa vaniljan makua – samanlaista kuin se meille ”silloin joskus, ennen” on makumuistiksi jäänyt. Ainakin minä hämmästyin ensimmäisellä kerralla Valkosipuliyhdistyksen lounaan jälkiruokana todella positiivisesti! Eikä se pieni herkuttelu jäänyt ainoaksi – vieläkään. Ennakkoluulojahan kehotetaan rajoittamaan kaikessa, että jospa…

Näin paljon tekstiä, eikä vielä olla päästy edes mansikkapuikkoihin saati kaikenmaailman muihin makumaailman arvattaviin ja arvaamattomiin ihmeellisyyksiin, mutta niistähän Sinulla on jo omakohtaisiakin kokemuksia, mitäpä sitä niin tuttuja asioita tai annoksia enää ruotimaan. 

Ei muuta kuin kioskille taikka kauppaan ja kesän makunautintoihin mukaan heittäytyen – kuten