Koiraa hoitamassa

Eikä mitä tahansa piskiä, vaan Maailman mestaria vuodelta 2012. Tuolloin elokuun lopulla oli Tsekissä pelastuskoirien Maailmanmestaruuskisat ja Musanterin Kerttu oli kolmantena koirana Suomen joukkueessa. Ja sieltä tuotiin kotiin kunniaa ja mainetta sekä tsekkiläistä kristallia oleva 40cm korkea malja sekä upea ruusuke.

Kuva 1. Kerttu poseeraa palkintojensa kanssa

Musanterin Kerttu on nyt melkein kymmenenvuotias rottweiler-narttu. Pentueita hän on synnyttänyt kaksi. Kummallakin kerralla syntyi yhdeksän pentua. Ensimmäisessä pentueessa oli kaksi urosta ja seitsemän narttua. Toiseen pentueeseen syntyi kuusi urosta ja kolme narttua. Kaikki pennut löysivät kodin harrastavasta perheestä ja yksi Kertun urospennuista on jo kisannut MM-tasolla. 

Kuva 2. Kertun toiset pennut yhden vuorokauden ikäisinä

Kyllä vaan, olen otettu kunniasta, että noin arvokas koira huostaani uskotaan neljäksi päiväksi. En toki ensi kertaa dogsitterinä toiminut. Kerttu oli 8 viikkoinen, kun hänet ensimmäisen kerran uskottiin hoivaani. Kovin hän pelkäsi naapurin mopoa ja sen kovaa ääntä. Ihan piti mennä pysäköidyn auton alle turvaan. Kerttu pelkäsi myös vettä. Olihan se nyt liian iso vesikuppi, kun lammen rannalla piti juomaan mennä. Ämpäristäkään ei voinut juoda, kun taivas peilasi. Ja Hiidenveden aallot ne vasta kamalia olivat. Talutushihna oli hoitajan ympärillä, kun niitä pakoon juostiin. Oppihan Kerttu sitten uimaan ja veden pelko hävisi. Kerttu oli laiturilla ja isäntänsä vedessä. Isäntä komensi ”Kerttu hyppää” ja koska isännän sana on laki, Kerttu hyppäsi. Ensimmäinen uintimatka laiturin päästä rantaan oli paniikinomaista roiskintaa. Mutta kun hän pääsi rantaan, lähti hän uudelleen uimaan ja tällä kertaa ihan oikeaoppista koiraa.

Kerttu on nyt eläkkeellä pelastuskoiran tehtävästä. Nuorempana hän on ollut niin VAPEPAn (Vapaaehtoinen pelastuspalvelu) kuin FRF (Finnish rescue force) hälytysryhmissä. Ulkomaan komennuksia ei hänen uralleen osunut, mutta kotimaan hälytyksiä kylläkin. Kesäaikaan ja varsinkin syksyisin sienestys- ja marjastusaikaan piti olla lähtövalmiudessa.

Sen verran itsekin opin toimintaa seuratessani, että ilmoitan milloin menen marjastamaan tai sienestämään ja myös minne aion mennä. Pidän puhelimen akun ladattuna ja puhelimeen on tallennettu 112-sovellus. Tuon sovelluksen kautta soitettaessa Hätäkeskus näkee koordinaatit mistä puhelu tulee. Sitten ollaan ongelmissa, jos ei kenttää löydy. Silloin kannattaa hakeutua korkeammalle paikalle, joissa yleensä helpommin kentän löytää. 

Kuva 3. FRFn tasotestissä pitää koiraa kantaa 100 m

Kerttu-nimi on kasvattajan huumoria. Kun pelastuskoira-harrastaja Hannu hankkii koiran kasvattaja K-pentueesta, niin pakkohan koiralle pitää antaa nimeksi Kerttu. Pelastuskoirakokeen alussa ilmoittautuminen on sanoilla ”Hannu ja Kerttu ilmoittautuu kokeeseen”. 

Kuva 4. Pentu Kerttu

Minun elämässäni koirat ovat olleet isossa roolissa. Lapsena jaoin vuoteeni karjalankarhukoira Zöpön kanssa. Jonkin aikaa minulla oli Welch Gorgi-narttu Rosi. Valitettavasti Rosi oli sairas ja jouduin siitä luopumaan. Pitkään kuitenkin kuulostelin tassujen ääntä kotona ollessani.

Pelastuskoiratoimintaa olen seurannut noin kaksikymmentä vuotta perheenjäsenen harrastuksen kautta. Samalla olen toiminut koirien hoitajana tarvittaessa. Olen myös ollut kovin kiintynyt näihin koiriin ja huomannut miten persoonallisia ne ovat. Kerttu ei voi sietää television kissanruokamainoksia, jos niissä esiintyy elävä kissa. Silloin pitää käyttää koko ääniarsenaali, joka rottweilerilla ei ole mikään hiljainen juttu. Toisaalta ymmärrän asian, kun 50-tuumaisessa TV-ruudussa hiipii tiikerin kokoinen kissa, niin johan siinä täytyy puolustautua.

Donin (Riweilers Adonis) kanssa taas katseltiin Avara luonto-ohjelmaa. Doni oli rauhallinen ja empaattinen uroskoira. Muistan kerran, kun lähdin kotoa ja matkalla oli pari läheltä piti-tilannetta liikenteessä ja töissäkin oli ollut harmia. Donin kanssa sitten lähdettiin metsäkävelylle. Doni istui empaattisena vieressä, kun kannon päässä istuin ja itkin. Välillä hän nuolaisi poskea. Mielipaha haihtui nopeasti hyvässä seurassa.

Vihdissä asuessani opiskelin koirien hoitoa Kansalaisopistossa. Kurssin nimi oli Dogsitter-kurssi ja se kesti kevään ajan kerran viikossa. Kurssin ohjelmaan kuului myös opintoretki Tullin koirakouluun Veikkolaan. Siellä meille esitettiin, miten koira etsii vajasta huumepaketin. Etsivä koira oli runsaan vuoden ikäinen labradorinnoutaja. Nopeasti koira ilmaisi paketin sijainnin ja sai palkintonsa.

Kurssilla oli myös eräs nivelreumaa sairastava rouva koiransa Väinön kanssa. Väinön tehtävä oli rouvan kaaduttua mennä viereen makaamaan. Rouva laittoi kätensä Väinön selkään ja koiran noustessa ylös, myös rouva pääsi seisomaan. Väinön emäntä oli itse kouluttanut hänet viralliseksi avustajakoiraksi. Tavallisesti ammattikouluttajat kouluttavat koirat ja Invalidiliitto hakemuksesta yhdistää koirat ja avustettavat:

http://avustajakoira.yhdistysavain.fi/

Minulla oli ajatuksena eläkkeelle jäädessäni mahdollisesti ansaita jotain hoitamalla koiria. Tuo ajatus on kuitenkin jo haudattu. Hoitelen Kerttua ja muita lähipiirin koiria mielelläni ilman mitään korvausta. Koirien läsnäolo antaa niin paljon hyvää elämääni, ettei siitä kenenkään tarvitse erikseen maksaa. 

Kuva 5. Kerttu poseeraa

Eila