Tuli Ison-Timpan muisteloista mieleen
pojankoltiaisten tekoset ja yksi, sanoisinko “jäätelökesä”.
Lainausmerkit siksi, että jäätelöllä sinänsä ei ollut niinkään
merkitystä tarinan muistelemiseen. kuin kaikilla muilla tapahtumilla. Tosin
ilman jäätelön mielitekoa ja siitä seuranneita toimenpiteitä ei tämäkään
mielijohde olisi toteutunut.
Elettiin vuotta 1945. Suomen kohdalta
sota oli loppunut Neuvostoliittoa vastaan. Meillä kylän koltiaisilla oli omat
tekemisemme ja riennot. Muistaakseni elimme ja nautimme lämpimästä kesästä.
Mielestäni siihen aikaan ei päässyt valittamaan kesän kylmyydellä. Hellesäät
vallitsivat, paarmat, hyttyset purivat ja “kiiliäiset” eivät antaneet rauhaa
lehmille, pahimmillaan lehmä-raukat vauhkoontuivat niiden puremista. Siinä ei
auttanut hännän huiske, jalalla potkut - kipeää teki. Voi ammu parkoja.
Mahtaako nykyaikana “kiiliäisiä” olla lehmiä kiusaamassa?
Kun meni noihin sen ajan taloutemme
ylläpitäjiin eli karjaan juttu, niin pitänee tehdä kysymys tähän väliin.
Mikä lintu tuolloin oli maaseudun
sulostuttaja ja ilahduttaja. Kyseinen lintu muistuttaa hyvin paljon erästä
lintua, joka nykyisillä omakotialueilla viihdyttää meitä laulullaan. Tämäkin
lintu on musikaalisesti lahjakas ja on kuin Joppe Ruonansuu, aina matkimassa
kanssaeläjiään. Mustarastas on tämä “matkija” ja kottarainen entisajan
pihakoivujen koristus. Molemmat linnut kulkee tummissa asuissaan, toinen
hyppelee iloisesti ja toinen juoksee saaliin perään. Kumpi juoksee, kumpi
hyppelee , se jää teidän ratkottavaksi tai tiedettäväksi.
Tästä on hyvä jatkaa varsinaista
aihetta. Meitä oli muutama kaveri koolla. Oli Arvo, Jaakko, Antti, Pentti,
Raine, Raimo ja tietenkin minä. Meistä kolme viimeksi mainittua on enää elossa.
Kesäkuun alkupäiviä silloin elettiin.
Meillä kaikilla oli joutilasta aikaa. Olin aamulla vienyt Vappu lehmän
metsäiselle laitumelle ja olin päässyt livahtamaan omille teilleen. No eipä
sitä juuri kyselty, että mitä teet tai saanko mennä? Lasten töitä sitä aika
vapaasti sai tehdä aina silloin kun ei ollut juurikkaiden harvennus meneillään.
Ei meillä itsellä juurikkaita ollut, mutta talolliset tarvitsivat työntekijöitä
ja kakaratkin kelpasivat, tienestin aikaa se oli. Oma raha kiinnosti.
Uiminen ja vesileikit oli suurin
kiinnostuksen ja tekemisen aihe, kyllä me vedessä polskuteltiinkin. Pojilla
tietenkin kiinnostuksen kohteina oli rastaiden pesät. Siinä oli vahvana
tekijänä rastaiden räkätys sekä niiden aiheuttamat tuhot marja pensaissa.
Rastaan pesien tuhoaminen oli “sallittua” aikuistenkin katsantokannan
mukaan. “Hyötytyössä” oltiin. Pojat on poikia, mitä sitä nyt yksistä
pihkaisista polvihousuista. Useimmiten kuljettiin kesät ilman paitaa, paljain
jaloin.
Ahti puuttui sinä aamuna porukasta,
mutta tuli pian joukkoon mukaan. Hänen pukeutuminen oli asiallisempaa kuin
meillä pesien hävittäjillä. Ahti kertoi tietävänsä mihin voidaan mennä
nauttimaan jäätelöannokset. -Kyllä sinne tähän aikaan voi mennä, mää kävin
siellä äidin kanssa.
Uskoimme Ahtia. Siinä sitten tuli eteen
rahojen räkninki, ei sinne rahattomana kannattanut lähteä. Ahti muistaakseni
tiesi minkälainen rahavaranto piti olla, tarkka kaveri hän oli jo
silloin. Koulunkin hän aloitti vuotta meitä muita aikaisemmin.
Sitä en muista oliko meillä kaikilla
edes paitaa päällä, mutta niin me arkivaatteissa menimme päiväsaikaan
ravintolaan, jonka vaatimuksena oli pukeutuminen kauluspaita kravatteineen, myös
pikkutakki suorine housuineen kuului asiaan. Tämä ehkä on arvailua, mutta
myöhempi ajatus asiasta osuu varmasti aika lailla kohdalleen. Saman
ravintolan “sarkatakki”-osasto alakerrassa olisi ollut asia erikseen.
Sisään me kuitenkin päästiin. Ei niin
siistiasuisena, mutta kuitenkin. Valkoiset “tuukipöydät”
kukkamaljakkoineen, ihmetytti sitä hienoutta, jonka kohtasimme.
Varmasti
meitä oli hovi vastassa kun Ahti esitti asian minkä takia olimme tulleet.
Meidät ohjattiin pyöreän pöydän ääreen istumaan. Varmasti meitä vähän jännitti
aivan uusi kokemus. Salissa ei montaakaan muuta ollut. Olisiko perällä ollut
parissa pöydässä asiakkaita, Mutta me, nuoret herrat, istuimme kiltisti
jäätelöitämme odottaen.
En muista oliko meillä lautasliinatkin
saatavilla ja mitä me niillä olisimme tehneet. Ei meillä kesäaikaan taskuissa
mitään nenäliinoja ollut. Talvisaikaan asia oli aivan toinen, nuhanenille.
Hyvin tämä ravintolareissu kuitenkin
sujui. Maitojäätelö annokset nautittiin ja jotenkin juhlalliselta se tuntui.
Jokainen oli hyvin tyytyväinen niin palveluun kuin jäätelöönkin.
Seuraaviin vastaavan tasoisiin jäätelöihin kului varmasti jonkin aikaa.
Oli se hieno kokemus! Valkoiset
pöytäliinat ja kaikki. Kyllä minulta meni muutama vuosi kun nämä “tuukipöydät”
näin seuraavan kerran.
Niilo
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti