…Seppä Laurin patsaan lisäksi
kymmenien muiden paikkakuntien keskeisiä veistoksia, valtakunnallisesta Havis Amandasta
aina maakunnallisesti Liljan kutreille Turussa painettavalla valkolakilla. Perinnettä
kunnioitetaan jatkamalla sitä säässä kuin säässä, tänä keväänä tosin auringon
avustamana saivat lakkinsa Savonlinnan Musta Pässi, Lappeenrannassa Kurki,
Jyväskylässä Minna Canth, Rovaniemellä Jätkä, eli itse kunkin elinympäristöille
tärkeiden veistosten ja merkityksellisien kiinnekohtien yhteisöllisyyttä
korostaen. Joillakin jopa itsenäistä Suomeakin pidemmin perintein.
Mutta mikä on lakin historia, tai
siis päähineitten noin yleisemmin? Tuhansia vuosia sitten tiedetään ainakin
siellä pyramidien maisemissa jo käytetyn sellaisia pitkiä ja kapeita
seremoniallisia hattuja, myöhemmin pääkappaleita ilmestyi neulotuista
piponmallisista silintereihin, jonka alkuperäismateriaalina täytyi olla
majavankarvahuopa. Muoti lienee silläkin sektorilla vaikuttanut usein enemmän
kuin käytännöllisyys, alussahan idea on hyödyke, joka ajan rattaissa useinkin
muokkautuu ulkoisilla arvoilla keikailevaksi. Niin kuin nyt nämä valmistujaislakitkin,
joita jaetaan kokille, parturi-kampaajalle, datanomille, lastenohjaajalle etc. Valmistumislakki
muistuttaa ylioppilaslakkia. Lakkiosa on valkoinen, mutta jokainen tutkinto
osoitetaan erivärisillä reunanauhoilla, ammattitunnuksilla tai tupsuilla.
Eli siis lakista selviää ko.
henkilön saama koulutus ja kun kuulemma sellaisen, koulutustaan vastaavan, voi
kuka tahansa asettaa Vappuna päähänsä, niin...
En ole aivan varma tuosta omastani,
mutta olettaisin karvalakin kuvastavan melko selkeästi 8/8-kansakoulusta saamaani oppiarvoa,
jolla olen jo seitsemisenkymmentä vuotta selvinnyt, 50-luvun alussa sen päästötodistuksen
saatuani. Eikä senaikaista kansakoulua pääse moittimaan, paljon tuli tietoa ja
osaamista – kaikki niistä ei vieläkään ole poispyyhkiytyneitä, vaikka muistin
pätkimistäkään ei pääse vähättelemään. Ja karvalakki oli siihen aikaan
kunniassa, joskus – muistelen – Vappusäissäkin!
Karvalakki, varsinkin tuollainen
korvallisten kanssa oleva, kohdistettanee lähes aina kauemmaksi
kaupunkikeskuksista, joissa silloin olivat Nikitat muodikkaammasta päästä
päässä. Melko lailla paljon tuolla pohojosessakin kuleksineena opin
kunnioittamaan kahvalakkia, jota ei juurikaan riisuttu alkusyksyn riitteiden ja
juhannuksen välillä kuin nukkuessa ja arvokkaammissa kyläpaikoissa väärtien
kahvipöydässä. Sisälläkin se pysyi päässä, eikä sitä paheksuttu. Olisivatkohan
nykynuoret jotenkin niitä geenejä perineet – takaperin pidettävine
lippiksineen.
Se karvalakista. 8/8-kansakoulusta
vielä sen verran, että ainoastaan armeijassa se osoittautui esteelliseksi. ”Lakki
päästä” komennon kyllä käsitti ja sen mukaisessa toiminnossakin pärjäsi, mutta
kun mielin ”teit isäin astumaan”, niin upseeriuran haaveet katkesivat keskikoulun
puuttumiseen. Tosin isänikin oli uransa alussa alunalkujaan ’latuvänrikki’
elikkä värvätty kersantti, josta sitten Talvisodan loputtua pikakoulutettiin
Kankaanpäässä vänrikiksi. Saattoi olla vikavalinta, sillä Jatkosodan
hyökkäysvaihe vei monen muun lailla nuoren joukkueenjohtajan. Jälkiviisaiden arvio
oli, että vänrikkien elinikäennuste etulinjan hyökkäystaisteluissa jäi noin 15
minuuttiin. Ja se koulutusta vastaavasta kansakoulupohjasta.
1800-luvulla alkanut hattujen
teollinen tuotanto teki niistä niin suosittuja, että hatutta kulkevaa miestä
alettiin pitää omituisuutena. Suosituin päähine oli knalli, jollaisia käyttivät
kaikki pankinjohtajista karjapaimeniin. Elokuvissa karjapaimenet käyttävät leveälierisiä
cowboyhattuja, mikä oli yksi historian räikeimmistä huijauksista, sillä yleisin
Villissä lännessä käytetty päähine oli valokuvien perusteella knalli. Jopa
Villin lännen kenties tunnetuin naispuolinen sankari Calamity Jane poseerasi
valokuvissa knalli päässään.
Kokin lakkiin on vielä pakko keskittyä,
sukuheimossa kun on senkin linjan osaajia, joten pieni tietoisku, ellet ole
tiennyt että hatun korkeus kertoo asemasta,
mutta laskosten määrä ei ole kokin henkilökohtainen arvonmitta, vaan se
symboloi yleisestikin ammattikunnan taituruutta: hatussa tulisi olla 100
laskosta kertomassa siitä, että kokeilla on taito kokata kananmuna sadalla erilaisella
tavalla.
Jos nyt jotakin on alkanut ”vaputtaa
taikka peräti hatuttaa”, niin on anteeksipyyntö paikallaan – ainakin juridisessa
mielessä. Tuntui vain siltä, siis juuri tältä, kun ”katselin, kuuntelin kevättä”
Vappuaaton tietotulvasta. Toivottavasti tämä työläisten ja opiskelevan nuorison
juhla on ollut onnistunut myös kohdallasi sekä joko omaehtoisuudessa taikka
tuttavapiirissä ollut joku, että kevään makuakin on ollut saatavilla. Itselleni
sen nautinnon ja perinteen suo salolainen Kahvipaikka
Kurila Kauppatorin Kahvio.
IsoTimppa
PS. Muistuttaisin vielä, että YHDISTÄVÄ
TEKIJÄ on meidän kaikkien SYTYläisten blogin kaltainen internetfoorumi, jonka
kautta meistä jokainen voi yksityishenkilöinä tuoda esille olemisiamme,
tekemisiämme, mielipiteitämme, juuri sitä kaikkea, minkä toivoisimme myös
kanssaihmistemme saavan tietoonsa, mukavista matkoista kakkuresepteihin ja
kaikkea siltä väliltä. Siellä on myös mahdollisuus ottaa kantaa kanssaihmisten
julkaisuihin, niitä kommentoiden. Eikä aiheita rajoiteta –
normaalit kanssakäymisten säännöt muistaen.
Ei jos vaan KUN haluat kokeilla ajatustesi julkituomista ja rohkaistut jotain kirjoittamaan menneistä taikka olevista, niin lähetä sähköpostilla tai sen liitteenä viesti osoitteeseen
timo.luhtavaara@gmail.com
ja sitten kun kirjoittajaminäsi aktivoituu säännöllisemmin tuottamaan tekstiä tänne Yhdistävään tekijään, saat yhteyden postata ne suoraan nettisivullemme.
Nyt olisi aika lähteä hyödyntämään sosiaalista mediaa tätä(kin) kautta. Sivustoa on käyty vilkaisemassa kuukausittain reilut 100 kertaa ja vaikka luvussa olisi hakurobottejakin, niin kyllä siellä liikkuu myös kavereita. Minä jään odottelemaan juuri Sinun ajatuksiasi!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti