Ensimmäinen oli 1.1.2014 ja sen jälkeen
keskimäärin postauksia on ilmaantunut miltei yksi per viikko. Ei suinkaan
likimainkaan tasaisin välein ja viime aikoina – valitettavasti – aiempaakin
harvemmin, mutta mielestäni kuitenkin kunniakkaasti. Eikä sivustolla kävijämäärääkään
passaa vähätellä, sadan ja kahden välillä seurannan keskiarvot kuukausittain…
Meitä
oli alun alkaen muutama asiasta innostunut SYTYn järjestämällä
bloginkirjoittajakurssilla, jonka jälkeen synnytimme tämän Yhdistävän tekijän.
Kyseessä ei siis ole SYTYn asioita virallisesti käsittelevä foorumi, eikä
blogikaan sen sananmukaisessa mielessä, mutta mielestämme oivallinen
mahdollisuus kaikkien yhdistyksien jäsenten ajatustenvaihdolle. Vahinko, ettei
’uutta verta’ ole viesteihimme ilmaantunut, ja siitä alkuperäiskaartistakin
luopujia lienee yhtä monta kuin mukana pysyneitäkin. Siksipä jälleen kerran
kohdistan sanani Sinulle: miksipä et julkitoisia ajatuksiasi tämän(kin)
sivuston kautta. Mielipiteitä ei rajoiteta (kunhan ne pysyvät normaaleissa
kanssakäymisen sääntöjen puitteissa), eikä aiheitakaan. Hyvä leivonta- taikka
ruokaresepti, mielipide kirjan taikka elokuvan annista, muisteloita matkailusta
– siis kaikkea maan ja taivaan väliltä. Pöytälaatikkokirjoittajille tässä olisi
paikka esitellä kavereillekin tuotoksiaan, lyhyttä proosaa taikka runoratsun
lennokkuutta, tai mitä vain… Siis MIKSIPÄ ET?
Jos
aikasi myötä antaa, niin selailehan näitä kahden ja puolen vuoden aikana tänne
postattuja – olitpa ne lueskellut aiemmin taikka uusina tuttavuuksina. Yllättävän
monta asiaa olemme jo ennättäneet kokeilla. Ehkä sieltä löytyy mielenkiintoasi
herättelevääkin, tai sellaista, joka saa ’tarttumaan kynään ja…’!
Helpoin polku aloitukseen on yhteys
allekirjoittaneeseen sähköpostilla
Helpoin polku aloitukseen on yhteys
allekirjoittaneeseen sähköpostilla
Vastaan
aina ja siitähän se lähtisi toteutumaan – yhdistävä tekijä!
Jään odottelemaan
IsoTimppa
Ja kun
tuossa edellä tuli mainittua julkaisulukemien ohessa myös kävijämääristä, niin parhaina kuukausina sivusto on avattu yli 1000 kertaa! - Että lukijoitakin löytyisi, jos
tulisit lisävoimaksi joukkoomme!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti