tiistai 3. toukokuuta 2016

MYÖNNÄN. SUHE ON…

…ja kesä! Vapusta alkoi ja näyttää ainakin sääkartoilta ottavan ihan isännän otteet. Ei silti, sydänvikaisena elelisin mieluusti hellerajan alapuolella ja puolipilvisessä, mutta kukapa sitä minun toiveita kyselisi. Kesä tuo joka tapauksessa eloa (ja silmäniloa) tänne suuren citySalon maisemiinkin. Talvisuuden kelien loskaisuuksien jäljeltä esimerkiksi torista kehkeytyy hetkessä kaupungin sydän – viikon kaikille päiville, onhan pyhäisinkin joku päivystävä kahvilakin siellä auki. Te, jotka olette täällä syntyneet, eläneet ja/tai tänne kotiutuneet, saatatte tietää muitakin ’sydämiä’ salolaisuudelle, minä en. En, vaikka jo yli neljännesvuosisadan olen savolaisuuttani yrittänyt tänne sopeuttaa. Eläkkeelle jäädessäni pistin puntariin suhteeni Saloon ja, myönnän, plussapuolella oli niin reilusti kaikkea, että mihinkäs minä täältä. Onnistuneena sijoittamaan eriöni kävelymatkan päähän kaikista itselleni tärkeistä toimipisteistä; torista, kirjastosta, apteekista ja lähikaupasta; päätökseeni vaikutti myös se, ettei tällä eläkkeellä Stadissa eläisi ja lapsuusmaisemissa nuo kaikki asiointikohteet ovat hajasijoitettuina. Keppiukon köpöttelyllä kun on omat rajoitteensa.

Edelläolevaan viitaten keskitynkin siis toriin. Sieltähän saa lähes kaikkea. On yksi elämäni parhaista kalapaikoista tuo ’Aspin matalikko’.  Hiukan sinertävällä syötillä saalis on varmaa…

Suolaistakin löytyy leivänpäälliseksi. Ja leipää. Sekä niitä terveellisiä vihanneksia, kasviksia ja juureksia. Marjoista ja sienistä puhumattakaan. Eikä tarjonta lopu syötäviin, mutta se ’suhe’!

Minulla on näet julkinen suhe torikahvioon! Joskaan ei virallistettu. Jo ihan sieltä neljännesvuosisadan takaa alkaneena. Ja tässä vaiheessa tunnustan kerran sitä pettäneenikin! Silloin nuorempana, kun tein ’arbeettia’ mm. Radio Suomen Salolle, Salon Torikauppiasyhdistyskin antautui neuvotteluun äänimainoksesta. Ja kun yhdistyksen puheenjohtajana oli silloin Torikahvio Oksasen isäntä, niin niissä kahvipöydissä asia pistettiin alulle. Se olikin sitten se ainoa kerta!

Suhteeni kohde on Kahvipaikka Kurila Kauppatorin Kahvio – mutta pelkkä Kurilakin riittää ohjaamaan oikeaan kohtaan jokivarressa. 

Silloin Saloon muutettuani hoitelin vielä työasioita pääkaupungissa vanhojen asiakkaitteni kanssa ja ajelin aamuaurinkoa vasten sinnepäin ja ilta-auringon häikäisyssä takaisin. Kehnojen syyskelien aikana hyödynsin hyvää julkista bussiyhteyttä. Lähtöaika oli klo 6:55 ja kun taivalsin torin halki, sain Kurilasta aamukahvini tuoreen munkin kera. He olivat aina toripäivinä jo ennen kuutta palveluvalmiina ja usein siellä turvallisuutta lisäämässä oli muutama varhaisherännyt paikallinen poliisikin. Siitä se kaikki sitten vain on kietoutunut lähes pakkomielteeksi. En nimittäin väitä – ja olen sen nähnytkin – etteikö asiakkaita riitä kaikkiin kolmeenkin kahvioyrittäjän pöytäarsenaaliin, mutta jotenkin vain Kurilasta on tullut jonkinmoinen tilanjatke yksiöni ahtautta avartamaan. Tarjottavien suhteen on runsaudenpula, vaikka useimmiten päädyn siinäkin pitkään perinteeseen, munkkikahveihin. Ja kun me Henrin kanssa – kaksi ’pitkää ja hoikkaa’ – olemme tottuneet sanailemaan, niin kovin yksinäiseksi ei koskaan joudu oloaan toteamaan. Jäimmepä ittensä frouvankin kanssa tietämättämme Salkkarin Salon Murresanakirjan kansilehdelle tehtyyn kollaasiin. Joten pakkohan se on tunnustaa, että suhe on!

Myös hyvien väärtien poiketessa vointejani vilkaisemaan, pyrin ohjailemaan heidät kanssani Kurilaan. Ja melko kaukaakin saapuvia kahvittelukavereita on aivan perinteeksi saakka jo koostunutkin. Se kesäisen sään munkkikahvi kun jättää lähtemättömän muiston!

Olen kehittänyt myös heidän suhteensa pienen tilannetta korostavan toiminnon; ostan ennakkoon heille jokaiselle munkkikahviin oikeuttavan muovirahakkeen kahviosta ja kun usein vieraita odotellessani – treffit kun useimmiten ovat juuri Kurilassa – istun jo pöydässä munkkikahveineni, annan nuo laput ja kerron juuri niillä toivotettavan heidät tervetulleeksi Saloon!

Että tällaisin elkein nyt – munkkikahveille lähtiessäni

IsoTimppa
                                                                                               
                                                                                                    
PS. Tuosta kepilleni sopivasta köpöttelyetäisyydestä nautin myös SYTYn sijainnin suhteen ja niinpä siitä on tullut – kuten useimmat teistä ovat huomanneetkin – tämän ahtaan yksiöni oleskelulisätila useampanakin viikon päivänä. Kanssanne viihtyen…

1 kommentti:

  1. Anonyymi09:40

    On niin mukava pidellä kahvimukin korvasta kunnolla kiini. Siinä tuo muki tulee kiinipidettynä kohti tuota "ääntä", joka niin hellävaraisen tuntuisesti on valmis ottamaan "ryystökset" eli kieltäpolttavat nektaarit vastaan. Kahta "kännyä" käyttämällä lähentyminen käy vielä tukevammin. Tärinät ja vapinat, jotka on ajan saatossa tullut hankittua, kaksinkertaisin ottein paljon helpompaa. Savesta muotoiltu astia pysyy kourissa paljon paremmin kuin noissa "seluloosa" astioissa, pahvimukeissa. Suomi kuuitenkin on opinkäynyt "korvikemaa". En tarkoita tällä sitä, että rakas isänmaamme olisi jokin korvike jollekin toiselle valtiolle. Meistä voi ottaa oppia hyvin monestakin jutusta, mutta korviketta emme ole. (piste)

    Sensijaan meillä on olosuhteiden pakosta opittu korvaamaan jokin asia niin sanotusti kirvikkeella.
    Kun nyt on kysymys torikavioista, niin olen vahvasti sitä mieltä, että ko. kahviossa ei edes tunneta sanaa kahvinkorvike. Tämä yksinkertaisesti johtuu siitä, että nämä nykyiset yrittäjät, ovat syntyneet paljon myöhemmin korvikeajasta. Sensijaan he ovat havainneet ettei kahvi maistu "korvikemukista", pahvisesta sellaisesta.

    Kuulewmani mukaan hekin ovat hävikin takia joutuneet torstaisin tyytymään "korvikemukiin". Jostakin ihmeen syystä kahviossa käy "hamstereita", jotka sujauttavat valitettavasti savimukit piiloon. Piilottajat eivät tiedosta eivätkä anna arvoa ja kunnioitusta toisen omaisuudelle. Ehkä he eivät ole kuulleet näpistelystä mitään. Tällaiset "näpistelijät" eivät ymmärrä, että kiinni jäätyään he kantavat lopun elämänsä aikana tuota näpistelijä kyseenalaista arvonimeä. He eivät ymmärrä, että nimike saattaa hyvinkin kulkeutua esim. "Muistatko sen herra näpistelijän, joka jäi nalkkiin näpistelystä? " Muistan hyvinkin, onkohan parantanut tapansa"? Tällä tapaa maine saattaa säilyä, ei pikku näpistely kannata, olkoonkin miten hauskaa tahansa.

    Nuo viikottaiset turinatuokiot, Salon torilla, kofeiinimukit kännyssä ja maailmaa parantaen, on niin antoisa tapahtuma. Turistaan vaikkapa ihan kurillame vaihkapa Kurilassa, savmukit kourassa.
    Niilo Henell

    VastaaPoista