Vielä hengissä!

Otsikko tarkoittaa sitä, että nuorena olisi voinut käydä köpelösti. 

Tämä on tarina itse rakentamastani kovalevyruuhesta, jolla seilasin yksin huonona uimarina. Jos ei ole eikä voi ostaa, pitää tehdä itse.

Vuosi on 1957 ja käyn keskikoulua. Kun isä teki maalarina pientä remonttia asiakkaille, hänellä oli kovalevyjä kotona siltä varalta, että jollakin työmaalla niitä heti tarvitaan. Levy oli jo silloin hyvälaatuista ja mitat 2,4 m x 1,2 m.

Tuostapa saisi hyvän ruuhen pohjan – ajattelin. Ei ollut mitään piirustuksia, vaan tekotapa oli heti selvillä ilman niitä. Ensin naapurissa olevalle Lehdon sahalle, missä valikoitiin mahdollisimman oksatonta suoraa kuusilautaa laidoiksi. Sitten laudat lähistöllä olevaan evakkoperheen perustamaan Henttosen puutyöverstaaseen. Siellä laudat höylättiin. Seuraavaksi rautakauppaan ostamaan viisi metriä vannerautaa. Kiehkura sitä polkupyörän telineellä serkun luo, jolla oli penkkiporakone. Hän porasi 10 sentin välein ruuvin reiät. Toiselta puolen reikä oli levitetty, että ruuvin kanta meni siihen tiiviisti.

Kaksi lautaa liimattiin laidaksi yhteen. Kovalevy kiinnitettiin lautaan niin, että vannerauta ruuvattiin ruuveilla tiiviisti kiinni liimaa välissä. Keula oli helppo muodoltaan, mutta takalaita oli hankalampi rakentaa. Se tehtiin ”ponttilaudasta” liimaa saumoissa. Pohjalla oli muutamia ruoteita poikittain ja niiden päällä ritilä, ettei astu pohjasta läpi. Istuintuhdot olivat takana ja keskellä kiinteästi. Laidan korkeus oli 34 cm ja ruuhen pohja sen kovalevyn kokoinen.

Airot veistettiin ”kakkosnelosesta” ja kylän seppä (Seppälä-niminen) teki pajassaan hankaimet. Seppä pudisteli päätään, kun hain valmiit hankaimet ja kerroin, että ruuhi on tehty kovalevystä.

Kun vielä isän vernissatynnyristä (pellavaöljyä) oli otettu kyllästysainetta ja sen kuivumisen jälkeen maalattu vihreä öljymaali sekä kahteen kertaan venelakka, oli ruuhi valmis vesille.

Kotoa oli noin kilometri Nihua-nimisen järven rantaan. Siellä oli kunnan uimaranta, jossa olimme aina käyneet uimassa. Siellä saattoi tällaista ruuhta säilyttää. Järvi on pitkä ja kapeahko. Sen itäpään kohdalla on Tampere-Jyväskylä maantie. Uimaranta on siis toisessa päässä. Yleisen rannan vieressä on/oli Asevarikko 6:n henkilökunnan saunaranta, korkean piikkilanka-aidan takana. Tämä ranta-alue on äkkijyrkkää ja siihen hukkui vähän aikaisemmin koulutoverini Ahosen perheestä.

Ennen kovalevyruuhta minulla oli kahdesta vernissatynnyristä ja kehikosta kyhätty lautta. Nyt siihen otsikkoon. Ruuhessa oli myös purje, jolla ohjailtiin menoa purjetta naruilla kääntämällä. Soudin kumparemaisen Siukosaaren rantaan tuulen suojassa. Tarkoitus oli tässä sopivassa tuulessa vähän kurvailla uimarannan läheisyydessä. Käänsin sitten paatin myötätuuleen keula kohti järven toista päätä. Olin yht`äkkiä aivan keskellä järveä ja tuuli yltyi. Vaahtopäiset laineet olivat ruuhen laitaa korkeampia. En voinut pysähtyä laskemalla purjeen, enkä kääntää sivutuuleen. Onneksi masto kesti ja ne ohjainnarut. Aika huikua mentiin järven toiseen päähän ja löysin itseni lopulta Jyväskyläntien sillan pielestä Venehjoen kaislikosta. Venehjoki virtaa Pitkäjärvelle päin. Jalmari Finne on kirjoittanut näytelmän ”Pitkäjärveläiset”. On siitä elokuvakin tehty. Minä taas menin ”pitkin järveä” Nihualla.

Olen vieläkin huono uimari, eikä silloin ollut puhettakaan pelastusliiveistä. En muista kuinka kauan kesti, kun hinasin rantaa pitkin ruuhen takaisin toiseen päähän vastatuuleen. Ruuhi pysyi rannassa ehjänä muutaman kesän, mutta sitten joku teki ilkivaltaa ja astui kumollaan olevan ruuhen pohjaan kengän mentävän reiän.

Ruuhi on valmis ja Ritva-sisko ja Tuure-veli pääsevät
heti kokeilemaan sitä. Takana vasemmalla Siukosaari 

(ei varsinainen saari), mistä aina keväällä haettiin sinivuokkoja.

Mandi-äiti kokeiluvuorossa. Itse istun perätuhdolla
ja ohjeistan soutamista ja huopaamista.
Takana on Korppoon vuori.

Seuraavana kesänä asennettiin masto ja purje.
Järven itäpää häämöttää kaukaisuudessa.
Äitini koti sijaitsi 1900-luvun alussa järven takana suunnilleen kuvan keskikohdalla.

Purje ylhäällä olen kummityttöni kanssa vesillä. Aallot olivat myöhemmin aivan toisenlaiset, kun läksin Siukosaaren rannasta myteriin kovan tuulen riepoteltavaksi.

Vielä hengissä, kirjoitti

                                           Eero